perjantai 15. lokakuuta 2010

Ulkomaalle menossa

Hei taas kaikki ihanat ihmiset, minä lähden huomenna Unkariin. Tarkempi osoite on Budapest, mutta vielä pitää opiskella vähän lisää tästä kuulemma kauniista kaupungista. Edes kiitosta en osaa unkariksi sanoa. Internetin ihmemaailma auttanee siihenkin. En tiedä, odotanko kauhulla vai mielenkiinnolla pitkään aikaan ensimmäistä reissua, jolla olen oikeasti kielitaidoton... Kuulemma siitä selviää hengissä.

Tein maanantaina sen toisen tsekin tasokokeen. Ryhmäkseni napsahti C (bohemistiikan laitoksen kursseilla on ryhmiä B-E). Täytyy sanoa, että nyt olen elementissäni: on tekstianalyysiä, morfologiaa, suullisia harjoituksia ja syntaksia. Ihanaa, ei enää mahdottomia luentoja, joilla on turhauttavaa istua, kun ei ymmärrä! Ja jos tämä tsekin taitokin vähän karttuisi.

Täällä on tämän verran syksyistä. Kuva viime sunnuntailta.

Ryhmäni muut opiskelijat vaikuttavat olevan enimmäkseen Puolasta, jokunen Saksasta, sitten muita slaavikielten puhujia, pari venäläistä ja kaksi japanilaista (näin olettaisin). Ja yks suomalainen minun lisäkseni. Ei paha.

Viikonloppuna täällä on vaalit. Vaalikampanjat ovat todella näkyviä: tänäänkin Strašnickan metroasemalla, jolla vaihdan ratikasta metroon, oli yhdellä sisäänkäynnillä rockabilly-esitys. Puolueen tunnusväri on vaaleahko sininen. Kun menin sisään ympyränmuotoiseen metron sisääntuloaulaan, toiselta puolelta rakennusta kuului oranssinvärisistä teltoista kantrimusiikkia. Ehkä oranssinvärinen puolue koettaa vedota vanhempaan kansaan? Oli miten oli, sinisten kajarit olivat aika paljon kovemmalla. Taisivat voittaa tämän erän. Mitään käsitystä siitä, mitä aatesuuntia nämä edustavat, mulla ei ole.
Petřínin näkötorni. Pitää mennä toisen kerran ja hankkiutua ylös.

Juttelin tänään taas tuutorini släsh kielitandemhenkilöni kanssa. (Tapasimme muuten vaan, ja puhuimme siis kaikenlaisesta Tsekkiä, Suomea ja kieliämme koskevista asioista niin englanniksi, suomeksi kuin tsekiksikin.) Kuulemma prahalaiset ovat varsin vihaisia nykyisille päätöksentekijöille. Korruptiota riittää, kaupungin alitse rakennettavan tunnelin työt vaikeuttavat liikennettä osassa kaupunkia, lupauksia ei pidetä. Minun olisi pitänyt ottaa vähän selvää, mikä tilanne nyt on, että tietäisin, mikä vaalien tuloksen mukaan muuttuu ja muuttuuko mikään.

Loppuun vielä bonuskuva! Petřínistä sekin.

Niin ja kotiin tullaan tietääkseni sunnuntaina. Matka tapahtuu bussilla, sitä järjestämässä oli yksi saksalainen Erasmus-opiskelija. Hän on käynyt Budapestissä aikaisemmin ja tietää hostellin. 

On tää Keski-Euroopassa oleminen aika hauskaa verrattuna Suomeen Itämeren takana. Tästäkin vaan huristellaan kuudessa tunnissa Prahasta Budapestiin. Matkan varrelle jää ainakin Bratislava ja Wien. Hohhoo, tykkään.

Jouluksi suunnittelen tulevani kotiin. Prahasta ei kuitenkaan ole minkään halpayhtiön lentoja, joten ajattelin bussittaa johonkin lähiseudun kaupunkiin, Nürnberg ensimmäisenä listalla, ja lentää sieltä. Mitään lippuja en ole vielä kylläkään varannut. Kai sen ehtii? :D

4 kommenttia:

dihdih kirjoitti...

Oih, ruusuja!

Pidä hauskaa Budapestissä, mulla on sieltä ainakin hyviä muistoja. Mulla on suuntana huomenna IKEA :)

Anonyymi kirjoitti...

Pääsiskö sieltä jotenkin Frankfurt Hahniin? Josta sitten ryanairilla suoraan Pirkkalaan... Tuli vaan mieleen.

-maria b

Senja kirjoitti...

Hmm, enpä ainakaan ensimmäisellä yrittämällä löytänyt suoria yhteyksiä, mutta hyvä ehdotus.

Anonyymi kirjoitti...

Toinen ehdotus on, että nyt just tuli area.fi:ltä lentotarjouksia Prahaan. Joulunajan lennot praha-hki-praha näyttäis olevan parisataa - harvoin kai sitä halvemmalla sinne syvemmälle juurooppaan lenteleekään? Itsehän varasin omat joululentoni kotiin jo heinä-elokuussa, jolloin tilanne oli hieman eri. ;)

-maria b