Näytetään tekstit, joissa on tunniste viisumi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viisumi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

12.5.: Rekisteröintiä on uudistettu

Kappas. Olen unohtanut laittaa tämän merkinnän näytille. No, sopivasti se on näköjään kirjoitettu tasan kuukausi sitten, silloin, kun A:n sveitsiläiset kaverit olivat täällä.

---

Kristus Vapahtajan katedraali Moskva-joen puolen portailta.

Ulkomaalaisten rekisteröitymiseen liittyvää lainsäädäntöä on Venäjällä muutettu. Olen hiukan jäljessä, sillä tieto tästä julkaistiin jo maaliskuun lopussa, mutta parempi myöhään, eikös niin. Kämppis tästä minua infosi.

Ennen ulkomaalaisen on tullut rekisteröityä kolmen arkipäivän kuluessa maahan saapumisesta. Nykyisin aikaa on seitsemän päivää. Rekisteröinnin hoitaa yleensä hotelli, opiskelupaikka tai työpaikka, vaikka yksityishenkilökin sen voi tehdä. Puskaradion tietojen mukaan rekisteröiminen on yksityiselle vaivalloista paperisotaa (mitä muutakaan). Sen voi tehdä joko miliisin OVIR-osastossa tai ilmeisesti nykyisin myös postitoimistossa. Lisätietoa.

Itse olen ollut rekisteröitymisen kanssa tekemisissä sen verran, että olen kuljettanut lappuani kansainväliseen toimistoon ennen Venäjältä poistumista ja jos olen palannut takaisin, hakenut sen sieltä matkan jälkeen. Tietysti rekisteröintilappu on yksi huolella säilytettävä paperinpalanen lisää. Muita ovat passin kopio, maahantulokortti ja tietysti viisumi. Hirveää korttipeliä tämä, alan todella arvostaa EU:n systeemiä, jossa luottokortin kokoinen henkilökortti riittää maasta toiseen siirtymiseen.


Tiistaina olin tulossa takaisin asuntolalle keskustasta, kun päätin tutustua uuteen maastoon. Kävelin Sretenski bulvarin metrolta yhden asemanvälin Kuznetski mostille ja kamera oli pakko kaivaa esiin, kun talojen välistä ilmestyi luostari. Сретенский монастырь, Sretenskii monastir' eli kääntyisikö se sitten Herran temppeliintuomisen tai Kynttelinpäivän luostariksi.




Siitä maanantain jääkiekko-ottelusta jäi sanomatta se, että muistaakseni toisen ja kolmannen erän välillä pidettiin hiljainen hetki toisessa maailmansodassa taistelleiden ja kaatuneiden muistoksi. (Joku paikalla ollut voi korjata jos ymmärsin väärin.) Mainoskatkon sijaan televisiossa näytettiin Punaista toria ja Moskovaa, ja baarin väki laski vähän äänenvoimakkuuttaan. Odotin, että keskustelu jatkuisi, mutta ei, vaikutuin kunnolla. Nimittäin silloin, kun selostaja vaikeni kokonaan ja kellonlyönti kertoi hiljaisen hetken alkaneen, kaikki asiakkaat hiljentyivät ja lähes kaikki nousivat seisomaan. Suuri kello tikitti, kuvaruudulla näkyi tuntemattoman sotilaan tuli, ravintolassa oli hiirenhiljaista. Minun kohdallani hetki toimi, oli hankala palata takaisin jännittyneeseen pelitunnelmaan. 

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Onks pakko jos ei haluu

Kuvauksellisella majavalla on hiekkarintalappu.

Katselinpa taas hakusanoja, joilla blogiini on tultu. Ne ovat toisinaan lievästi huvittavia, toisinaan vähän enemmänkin. Blogiani haetaan sen nimellä säännöllisesti. Helpommalla pääsisi, jos senjansuunta piste blogspotin kirjoittaisi osoiteriville, mutta kukin tyylillään. Paras on ollut ehkä "matkakiva", jolla on blogiini tultu parikin kertaa. Se ei edes esiinny tuossa muodossa täällä, vaan guugeli on ollut supertehokas, kun jossain kommentissa matka ja kiva ovat olleet vain pilkun päässä toisistaan, ja se on ne täältä bongannut. Lisäksi on toki etsitty maailman pienintä kanalintua ja alivuokralaista kesäksi, mutta ne nyt on ihan tylsiä, kun olen niistä puhunut ja sen jopa muistan. 

Joltakulta on ollut kadoksissa 200 ruplaa, ja hän on sitä lähtenyt etsimään internetistä. Toivotan menestystä. Myös meidän tyttöjen jännittävä keskiviikkopäivä silloin helmikuussa on kerännyt yleisöä: "lukon kieli jumissa" tuo edelleen muutaman tyypin viikossa.

Sitä en osaa selittää, miksi tänne on tultu hakusanoilla "kana sienikastike". Bratislavan tai Plzenin bussiasemien haut ymmärrän, mutta en valitettavasti pysty tarjoamaan tarkempaa tietoa, kuin että Bratislavan bussiasema näyttää julisteineen ja betonirakennelmineen hämärän kaupankäynnin keskukselta, ja siellä yläkerrassa oleva vessa maksaa muistaakseni euron (ei paperia).

Kaikkein hämmentävin tuli tänään: "ilman viisumia Pietariin". Tässä sattuu olemaan sellainen juttu, että tuota Suomen ja Venäjän välistä rajaa ei voi ylittää ilman sitä kivaa, vähintään viidenkympin arvoista tarralappua siellä passin sivulla. Toki jos hakija on sattunut olemaan vaikkapa suomentaitoinen Israelin kansalainen, asia on vallan toinen, sillä näiden maiden välillä on viisumivapaus. Suomalaista en kuitenkaan kehottaisi kokeilemaan onneaan viisumittoman madventure-matkailun alalla.

Ettei asia jäisi epäselväksi, toistan: ilman viisumia Suomen kansalainen ei voi matkustaa Pietariin.

//Ja nyt sitten korjaan sanojani: kyllähän sinne Pietariin ilman viisumiakin pääsee, jos lähtee 72 tunnin risteilylle. Hyvä, että päivittelin tätä kämppikselle, koska itse en olisi muistanut risteilyjä. Tämä on kyllä vähän tyhmää, että kerrankin mulla on kunnon vaahtoamisaihe, ja sitten olenkin itse unohtanut faktoja... No, häntä pystyyn ja niin edelleen.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Visa eli viisumi - monimutkainen lisäke matkalleni

Moskovan keväistä keikkaani varten tarvitsen tietysti viisumin. Sitä pitää hakea moninaisten papereiden kanssa, ja varmaan HIV-todistuskin taas pitää jostain hommata, kun sellaista vaaditaan pitemmän ajan viisumien kaveriksi.

Minä kuitenkin sijaitsen täällä Prahassa ja viisumi pitää hakea Suomessa. Harkitsin sellaista siistiä vetoa, että olisin jollain tapaa saanut viisumin täällä ja sitten hiihdellyt suoraan Venäjänmaalle (täältä löytyy toki Venäjän suurlähetystö, pääkaupungissa kun ollaan. Suomessa tosin Helsingissä on vain konsulaatti ja Turussa suurlähetystö. Mistähän johtuu?) Harrastin hieman hakukoneilua, ja lopputuloksena on se, että minun pitäisi olla Tšekissä virallisesti rekisteröitynä, että voisin hakea Venäjän viisumia jonkun kolmannen maan eli Suomen kansalaisena. Järkeenkäypää.

Minullapa ei sitä rekisteröintiä taikka oleskelutodistusta, mikä suomenkieliseltä nimitykseltään mahtaakaan olla, taskussani ole. Ei varmaan kannata kertoa isoille pomoille. Ei sitä kyllä varsinaisesti pitäisi missään tarvita, ellei halua hakea töitä. Kirjastokortin kaupunginkirjastoon olisi myös saanut ilman tuhannen korunan (40 e) panttia, mutta se mun pitäis saada takaisin jossain vaiheessa.

Sitä lupaa pitää hakea ulkomaalaispoliisilta (foreign police, kökkösuomennos, sori) enintään 30 päivää maahantulosta. Luin huonosti papereitani, enkä tajunnut sitä pikkuseikkaa, että rekisteröinti olisi pitänyt suorittaa viipymättä silloin kun muutin Prahaan. Tulin Tšekkiin 5.9. ja muutin Prahaan 24.9. Sitä seurasi viikonloppu, mutta seuraavalla viikolla olisi ollut hyvin aikaa. Minua ja muita ei kuitenkaan oikein houkuttanut lähteä pompoteltavaksi.

Olimme nimittäin saaneet valistusta onnettomilta sieluilta, jotka olivat ehtineet yrittää rekisteröityä. Yhdeltä suomalaiselta oli ulkomaalaispoliisissa revitty passi, toiselle valitettu että hänelle itselleen jäävään osaan lomaketta pitää myös olla valokuva, ja värillinen sellainen. Kumpikaan ei mennyt uudestaan. Tietenkään tässä virastossa kukaan ei puhu englantia, kuka nyt ulkomaalaisille sellaista. Yliopiston tervetuloläpyskässä neuvotaan menemään jonon jatkoksi vähintään puoli tuntia ennen viraston aukeamista, mikä tapahtuu puoli kahdeksalta. Sittenkin saa varautua odottamiseen.

Täytyy myöntää, että Venäjällä rekisteröityminen ei ole aiheuttanut harmaita hiuksia läheskään tässä mitassa, koska sen on hoitanut ja tulee hoitamaan yliopisto. Ainoa ongelma on kulkea vähän aikaa passittomana, mutta enpä ainakaan viimeksi rekisteröinnin aikana passiani tarvinnut. Kopio kulkee muutenkin mukana.

Yksi ihminen on ollut voittoisa tässä tšekkiläisen byrokratian loistokkaassa aikaansaannoksessa: kaikki kauhujutut kuultuaan eräs täällä asuva suomalainen keräsi huolellisesti paperit ja kuvat mukaansa ja jonon kärkeen päästyään istui viraston tädin eteen. Tarina kertoo, että kaveri ei sanonut mitään, vaan päätti pitää tuijotuskilpailua, ettei paljastaisi kielitaidottomuuttaan. Täti tiskin takana katsoi hetken, pyysi paperit ja leimaili enempiä kyselemättä.

Minun tapaukseni nyt on se, että joululoman lisäksi perheeni saa nauttia läsnäolostani jokusen päivän myös tammi-helmikuussa, kun tulen asioimaan viisumin merkeissä. Saatanpa tuoda jotain tullessani, ja nyt en tarkoita suolistoameebaa tai muuta epämiellyttävää yllätystä, vaan että kaverin kanssa on tässä kehitelty mitä mittavimpia reissaussuunnitelmia...

perjantai 30. tammikuuta 2009

Alivuokralainen

Olin pitkään siinä luulossa, että voisin jättää huoneeni jotakuinkin luonnontilaan, eli siivoaisin henkilökohtaisimmat Suomeen jäävät tavarat pois näkyviltä ja jättäisin oven auki että kämppis pääsee parvekkeelle ja ilma kulkee. Luulin, ettei minun tarvitsisi huolehtia pois muuttamsesta. Tällä viikolla sain kuitenkin puhelun, että tähän on tulossa alivuokralainen. Opiskelija, joka on palaamassa vaihdosta Hollannista, asuu tässä ainakin toukokuun loppuun asti. Jos saan kesätöitä täältä, haluan kyllä palata "omaan" asuntooni, mutta jos työskentelen kesän kotikaupungissani, asustan tietysti siellä.

Onneksi huone vuokrataan kalustettuna eikä kaikkea muutakaan omaisuutta tarvitse raahata kotiin. Voin käyttää kellarikomeroa, ja kantomatkaa tulee vain kahden kerroksen verran. Paitsi että nykyisin osaan käyttää hissiäkin (kellariin päästäkseen pitää laittaa avain hissin seinässä olevaan lukkoon. Uusi asia minulle!)

Maanantaina on suunta Turkuun konsulaattiin kaverin kanssa, nyt kun kaikki paperit ovat kasassa. Muutama ryhmästäni on lähettänyt paperinsa postitse, joku hoitanut asiaa matkatoimiston kautta, ja pari on käynyt konsulaatissa henkilökohtaisesti. Helsingissä kuulemma ei kannata jonottaa kadulla, koska siinä jonottavat vain venäläiset viisuminhakijat, ja suomalaiset otetaan sisään.

Konsulaateissa on se hauska puoli, että ne ovat viisuminhakijoille auki vain pari tuntia päivässä, yhdeksästä puolille päivin. Minulle saattaa tuottaa ongelmia lähteä junalla liikenteeseen heti aamuvarhaisesta, mutta kun on pakko niin moni mahdotonkin asia onnistuu.

Juttelin kanadalaisen ystäväni kanssa. Hän muistutti, että pitää ottaa paljon kuvia. Kuinkahan senkin asian kanssa käy, kun en ole oikein kamerayhteensopiva... New Yorkissa en vaivautunut ottamaan kameraa mukaan, kun päivän ohjelmaan kuului niinkin vaatimaton kohde kuin Empire State Building. Vaikka helpompaahan (ja usein laadukkaampaa) on katsella netin syvyyksien aarteita.

... Miksi oi miksi en osaa käyttää tätä systeemiä? Fontit vaihtuilevat ihan oman päänsä mukaan kun en muista, minkänimistä piti olla.

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Lähden Venäjälle, olen siis päästäni sekaisin

"Mitäs uusi vuosi tuo tullessaan?"
"Vaihtoon meinaan lähteä. Venäjälle."
"Mitä sä siellä teet? Siellähän on poliisit pahempia kuin rikolliset."

Kun keskustelua on käyty tähän asti, minulle aletaan usein tarjota hyviä neuvoja hengissä selviämiseen. Pitää varoa mafiaa, reikä lattiassa -vessoja, huumehörhöjä ja huijareita ynnä muita mukavia veikkosia.

Opiskelen venäjää suomalaisessa yliopistossa ja vietän kevään 2009 Tverissä opiskeluuni kuuluvassa kieliharjoittelussa. Lähtö on kolmen viikon päästä eikä minulla ole vielä viisumia, mutta eiköhän se hyvin ehdi järjestyä. Aion omaksua sikäläisen asenteen asioiden hoitumisen suhteen, mikä lienee ainakin verenpaineelleni oivallista.

Viisumikutsut tulivat viime viikolla, hiv-testeissä on käyty ja matkavakuutus hankittu, joten alan itse viisumia lukuunottamatta olla lähtökuopissa. Koska en ole kokonaista periodia enää Suomessa, en voi opiskella kuin jokusia kirjatenttejä ja rästikursseja meille tarjotun kieliharjoitteluun johdattavan kurssin lisäksi. Eipä se minua haittaa, koska tuskanhiki ei todellakaan tällä tahdilla ehdi pukata pintaan.

Tver (Тверь, pikkutarkasti translitteroituna Tver') sijaitsee 150 kilometrin eli parin tunnin junamatkan päässä Moskovasta pohjoiseen. Se on venäläisessä mittakaavassa pikkukaupunki, asukkaita on vain reilu 400 000. Turha paikka, ei edes miljoonaa. Sen mukaan mitä olen kuullut, monien mielestä vain Moskova ja Pietari ovat kaupunkeina varteenotettavia. Osa asukkaista on Tverin karjalaisia eli saarekekarjalaisia, joiden esi-isät pakenivat ortodoksisuuden ja raskaiden verojen takia Käkisalmen läänistä 1600-luvulla. Voisin ottaa heistä selvää ja kirjoittaa lisää toiste.

Neuvostoaikaan Tverin nimi oli Kalinin. Vuonna 1247 siitä mainitaan tulleen keisarillisen Venäjän maakunnan pääkaupunki, ja keskiajalla se taisteli mahtavuudesta Moskovan kanssa. Suomalainen Tverin ystävyyskaupunki on Hämeenlinna ja Saksan vastaava on Osnabrück, jossa eräs tuttuni sattumoisin asuu. Tveristä ovat kotoisin mm. NHL-pelaaja Ilja Kovaltshuk sekä lentokonesuunnittelija Andrei Tupolev. Joet Volga ja Tvertsa virtaavat Tverin läpi.

Blogikirjoittaminen on minulle melko vierasta ja minusta tuntuu vähän hassulta julkaista tällaista sepustusta. Mutta kuten Venäjällä sanotaan, первый блинь комом, eli ensimmäinen blini menee pannukakuksi. Ekayrittämästä on turha odottaa loistosuoritusta.