Kuumia aaltoja

Huh hellettä. Tänään juoksentelin hoitamassa asioita (kirjapaketti lähti Suomeen pussissa eikä laatikossa, joten kenkälaatikkometsästys olikin yhtä tyhjän kanssa) yhtenä hikiläiskänä. Tietty on ihan kiva, ettei tarvitse ennen iltakymmentä miettiä, tuleeko ulkona kylmä, mut vähän pitää valittaa. Okei, tykkään oikeastaan tästä kuumasta ilmasta. Yliopistolla sain kyllä vähän toruja kun olin opiskellut niin vähän. Vakuuttelin, että olen kyllä itse ihan tyytyväinen. Minusta tuntuu, että ystävien kanssa jutellessa opitut asiat ovat minulle nopeammin hyödyllisiä kuin jälleen yksi kirjallisuuskurssi, tai kielioppi, jonka idiomien avaamiseen tarvitaan pari sanakirjaa. Vielä tosin pitää oppia pois vakiovirheistä :P

Pieneksi loppukiriksi Moskovani päätteeksi kävin kuuntelemassa musiikkiyhtyettä nimeltä Gogol Bordello. He soittivat Gorkin puistossa Vihreässä teatterissa, ja osasin kyllä harhailla kunnolla ennen perille löytämistäni. Tajusin vasta puiston portilla, etten tarkistanut, missä nimenomaan se paikka sijaitsee. No, epämääräisen palloilun jälkeen vahvan intuitioni opastamana seurasin sitten yhtä tyttöä, joka minut ohittaessaan hermosi puhelimeensa "no mä tuun koko ajan, nauti sä musiikista siellä!" Hän johdatti minut oikeaan suuntaan.

Soitto soi puolisentoista tuntia ja oli hyväää. Ja kivaaaa. Vaikkei mulla keikkaseuraa ollutkaan, nautin fiiliksestä ja musiikista täysin rinnoin. Olin amfiteatterissa penkeillä, aika kaukana lavasta, mutta lavanedustan meininkiä seuratessa olin ihan tyytyväinen ratkaisustani :D Siellä oli aika tiukkaa. Vieressäni konsertista nauttineesta kaveriporukasta yksi nainen teki kuperkeikan kahden penkkirivin yli. Ei tullut kuin mustelmia.

Minä heiluin biiseissä mukana ja elin mukana. Mm, tykkäsin. Kannatti mennä. Minusta pidettiin huolta: sateen varalta sain suojavarusteita mukaan, mutta en sitten tarvinnut niitä :)

Huomenna lennähdän kotimaan kamaralle. Varmaankin kirjoitan heinäkuun puolella vielä jotain yhteenvetoa tai herkistelyä, tai laitan näkyville kuvia, jotka ovat jääneet välistä ja itkevät huomion perään.

Lopun iltakuva on otettu Moskva-joen yltä Aleksandrovskin sillalta kohti keskustaa.

День России - Venäjän päivä

Moskovan kaupungin lippu. Monissa Venäjän kaupungeissa, kuten hauskalta kuulostavassa Lihoslavlissa, 12.6. on myös kaupungin päivä.

Eilen 12.6. vietettiin Venäjän päivää. Minä vietin sitä jo lauantaina kuljeskelemalla Tagankalla. Etsiskelin yhtä Stalinin hampaista, venäjäksi жилой дом на Котельнической набережной, eli asuintalo Kotelnicheskajan rantakadulla. Se olikin aika hyvin piiloutunut paristakymmenestä kerroksestaan huolimatta. 

Lähdin ensin Taganka-metrolta ihan väärään suuntaan, tosin sikäli valinta oli hyvä, että löysin Moskva-joen. Hammasta vaan ei näkynyt, joten tein lenkin ruokakaupan kautta (jugurttia ja kurkkua välipalaksi) takaisin metrolle ja lähdin toiseen suuntaan. Karttaahan minulla ei ollut mukana, kyllä sitä sen verran jo osaa. 

Iso on.

Pääsin lopulta perille, löysin ensin talon takapihalla olevan pienen rukoushuoneen, jonka edessä keskusteli muutama laitapuolenkulkija jonkin (rukoushuoneen?) avautumisesta, sitten talon takapihan, jossa oli tiilimuureja ja postauksen lopussa näkyvä auto, ja sitten sen talon, kun tulin keskustornin oikealla puolella olevasta käytävästä (tykkään näistä talon läpi menevistä käytävistä niin kovin) julkisivun puolelle.

Auringonlasku. Tulin oikean alanurkan vasemmanpuoleisesta kaaresta ulos.

Yksissä liikennevaloissa kävi lievästi huvittava sattumus. Kaksi erittäin vahvasti kölninvedelle tuoksahtavaa nuorta miestä keskusteli käyttäen täkäläistä v-sanaa joka virkkeen pisteenä ja pilkkuna. Joku tentti oli mennyt huonosti ja nyt piti tehdä erikoistehtäviä, б...дь. Tein kiinnostuneena havaintoja kirosanan sijoittamisesta virkkeeseen ja vertailin sitä suomen konventioihin. Hetken päästä toinen heistä (se, jonka paidassa luki Deputa Madre :P) kääntyi kysymään minulta, tiedänköhän erästä ravintolaa lähettyvillä. En tiennyt, ja pojat arvasivat oikein, että olivat löytäneet fellow-vieraspaikkakuntalaisen. Suojatien yli tuli punaisilla joku mies, jonka puoleen he seuraavaksi kääntyivät. En jäänyt kuuntelemaan, tiesikö tyyppi "shishka-mishkan" (mikä lie ollut). Jännäksi tiedustelun teki se, että minua teititeltiin, mutta miekkosta sinuteltiin. Huh mun elämä on täynnä jännyyttä.

Hampaan takapihalta. Samanvärinen auto kuin mun kamera! Tykkään noista lampuista.

Sunnuntaina vietetty Venäjä-päivä ei ole Venäjän itsenäisyyspäivä, vaan sillä on tarkoitus juhlistaa Venäjän riippumattomuutta. Päivämääränä 12.6.1992 valittiin Boris Jeltsin Venäjän ensimmäiseksi presidentiksi.

Katselin vähän telkkaria sunnuntaina puoliltapäivin, ja näin, miten Medvedev palkitsi tiedemiehiä ynnä muita tärkeitä henkilöitä. Se oli kuiva show. Mahtoiko siellä Kremlin erään palatsin salissa, jossa tämä kaikki tapahtui, kuulua sama miesääni, joka televisiossa selosti kunkin palkittavan kohdalla hänen suurimmat aikaansaannoksensa? Se on kuin se leffatrailereiden käheä mies ilman käheyttä. Samanlainen auktoriteettia ja suuren urheilujuhlan tuntua uhkuva ääni selosti myös voitonpäivän juhlallisuuksia.

Toki vielä 13.6. oli vapaapäivä. Venäläiset eivät halua heittää viikonlopulle osuvaa juhlapäivää hukkaan, vaan seuraava arkikin on vielä juhlaa, eli vapaa. Olen saattanut kertoa saman asian ennenkin, mutta kertaushan on opintojen äiti, eli повторение - мать учения.

Hyötyliikuntaa

Voitonpuiston suihkulähteet

Tänään sekä päivä että ilta olivat voittoisia! Päivällä kävimme tosiaan Voitonpuistossa kävelemässä, sieltä kuvat. Aurinko paistoi, koska uhkaavat pilvet ajettiin pois mahtavan valtion mahtavin kemikaalein. En halua ajatella, mitä ilmassa sadepisaroiden sijaan liikkui. Jotain kallista käsittääkseni ja jälkeenpäin luin, ettei ilmaa ollut tarvinnut nätintää keinotekoisesti. Hyvä se.

Oli hieno tänään katsoa, kuinka vanhoja, paljon nähneitä, työnsä tehneitä ihmisiä kunnioitetaan ja muistetaan. Harmi vaan, että voitonpäiviä on vuodessa vain yksi, ja usein eläkeläisillä eläke hädin tuskin riittää elämiseen. Tässä lyhyen yliopistomatkankin varrella on useampi mummo kerjäämässä tai myymässä sukkia, kuivattuja sieniä tai tohveleita. Moskovassa kuukauden elämiseen arvioitu minimisumma on jossain 8500 ruplan (noin 212 euroa) tienoilla, kun taas keskieläke tässä kaupungissa on 7500 ruplaa (noin 187 euroa). Viidenkymmenen ruplan tulppaanipuketteja saa tätä erotusta varten myydä aika monta.

Puistossa oli yhtään valehtelematta väkeä kuin pipoa.

Voitonpuistossa istuskelimme pikkupiknikillä ja katselimme ihmisiä, kukkia, neuvostosuikkia ja leijoja. Jouduin melkein pienen sotilasosaston tallomaksi, kun en huomannut heidän marssivan juuri takaani. Onneksi K oli skarppina ja vetäisi hihasta. Mitähän ne olisivat tehneet, ellen olisi ehtinyt väistää?

Olen muuten vieläkin innoissani Suomen voitosta. En yleensä niin hirveästi katso urheilua, mutta tämä peli oli erityinen. Katsoimme sen venäläisten keskellä baarissa, meitä oli neljä (blondia) suomalaista ja kaksi venäläistä, joilla suomenliput poskissa. Myöhemmin epälukuinen määrä espanjalaisia saapui paikalle. 

No mutta, Valeri Gergijevhän se siellä! Hän johti sinfoniaorkesteria Voitonpuistoon rakennetulla lavalla.

Mitään vinoja katseita kummempaa emme joutuneet vastaanottamaan, vaikka hihkuimme valko- eikä punapaitojen maaleja, en kyllä muuta odottanutkaan. Kun aplodeerasimme Suomen toista maalia, viereisestä pöydästä joku venäläismies rupesi peesissä myös taputtamaan. Tajusi sitten heti perään, että nyt ei tainnut ihan olla oikea joukkue. Hehe.

Pelin jälkeen evotimme ja pyöriskelimme metroasemalla.Olimme matkalla katsomaan ilotulitusta, ja ensin piti tavata yksi ystävä, mutta hän olikin jo mennyt eteenpäin, ja toinen oli vasta tulossa, vai oliko mennyt jo omia menojaan hänkin, en tähänkään mennessä tiedä, mutta pääasia on, että saavutimme määränpäämme Varpusvuoret kohtuullisessa järjestyksessä ja huolsimme toisemme ulos metrosta.

Veteraaneilla kunniamerkit kilisivät rinnassa. Ihmiset onnittelivat, kiittivät uroteoista ja antoivat heille kukkia, pääasiassa punaisia neilikoita. Kuvassa vasemmalla pariskunnan poika tai vävy kantaa loppuja kukkia.

Tämä kumaraselkäinen rouva oli alkuiltapäivästä jo niin väsynyt, ettei ollenkaan huomannut näitä kukkienantajia.

Metrosta ulos tullessa olikin edessä aikamoinen ihmisjoukko. Jälkeenpäin katsoen toimimme hiukan typerästi kuten kaikki muutkin sokeat lampaat, ja lähdimme kiipeämään jyrkkää mäenrinnettä, koska kaikki muutkin. No, kukaan ei kaatunut vaikka joukkomme hajosikin. Itselläni oli loppujen lopuksi erittäin hyvä näköalapaikka (äiti älä lue seuraavaa:) jyrkän rinteen reunamalla. Pidin kovasti kiinni, ei ollut vaaraa pudota. Seisoimme tiukassa rykelmässä tuntemattomien kanssa, kaikilla niskat kenossa ja nokka kohti taivasta. Ilotulitus oli hieno! Se kesti varmaan vartin, ainakin jos minun ajantajuuni on mitään luottamista, ja useinkaan ei ole. Näin myös Voitonpuistosta sekä jostain pohjoisempaa kohoavia pamauksia. Kerrassaan ihana ilta.

Kukitettuja kiviä on yksi jokaiselle toisen maailmansodan vuodelle.

Näin loppuun pieni vinkki: kannattaa opiskella venäjää, sen avulla tutustuu mielenkiintoisiin (niin venäläisiin kuin muunkinmaalaisiin) ihmisiin! Plus mulla on luotettavasta lähteestä tieto, että Suomesta ja suomesta kiinnostuneet ihmiset ovat kilttejä. Tähänastisen perusteella olen samaa mieltä.

День победы

Paraatin harjoitukset nurkan takana

Tänään on Venäjällä Voiton päivä, toisen maailmansodan eli venäläisittäin suuren isänmaallisen sodan päättymisen muistolle omistettu päivä. Punaisella torilla oli aamulla kymmeneltä sotilasparaati, johon osallistui tandemparin lisäksi veteraaneja ja 20 000 sotilasta sekä yli 100 sotakonetta. Katsoimme sen televisiosta, sillä toria lähelle tuskin olisi päässyt.

Hiukan oli kummallinen olo katsoa paraatia. Sotakoneiden esittely ei missään maassa tuo minulle hyvää fiilistä. Toki tiukassa järjestyksessä marssivat sotilaat ovat komea näky, mutta minusta ne tankit olisi voinut jättää pois. 

90-luvulla paraatia ei ilmeisesti järjestetty, tai ei ainakaan läheskään tässä mittakaavassa. Putinin aikana se taas herätettiin henkiin kuten muutamat muutkin neuvostoperinteet. (En tietenkään ole tehnyt taustatyötä tarpeeksi että voisin kertoa, mitä ne perinteet ovat.)

Kaupungin puistoissa on paljon ohjelmaa, muun muassa Gorkin puistossa on ulkoilmakonsertteja ja soppatykkejä, ja Voiton puistossa, minne mekin olemme menossa kunhan saamme aikaiseksi (eli heti tämän julkaisemisen jälkeen), pitäisi olla liikkeellä veteraaneja ja heitä kukittavia ihmisiä ja sen sellaista. Varmaan myös krääsänmyyjiä.

Illalla istumme lähikuppilassa katsomassa jääkiekkopeliä. Ei syytä huoleen, jos vaikka Leijonat voittavat, sillä meillä Suomi-tytöillä tulee olemaan muassamme suomenmielisiä venäläisiä. Toivottavasti siellä ei tapella yhtä paljon kuin Tsekki-pelissä (joka oli kyllä tappeluja lukuunottamatta energistä katsottavaa).

sldkjfsdf

Näin tässä käy, kun on liikaa hauskaa tekemistä ja paljon menemistä: aamutee jää pöydälle jäähtymään ja tiskit itkemään harjan perään. No, luonnollisesti olen kovin iloinen, että näkemistä riittää. Viikoissa vaan on kovin vähän päiviä, ja kun kämppis K alkaa jo huolehtia kotiinlähtönsä lähenemisestä, itsellänikin alkaa pohjoiseen vievien raiteiden kalke kuulua korvissa.

Viime kirjoituksesta on näemmä viikko, ja kaikenlaista on ehtinyt tapahtua. Tiistaina palelimme K:n kanssa vesisateessa Tverskajalla. Tarkoitus oli tuijottaa voitonpäivän paraatia varten harjoittelevia sotakonehirvityksiä, mutta saamamme informaatio oli heikkolaatuista, sillä harjoitus alkoi vasta kymmeneltä illalla. Me olimme siihen mennessä seisoskelleet jo useamman tunnin (toki välillä käytiin sieniblineillä Ohotnij rjadin kauppakeskuksessa), joten suuntasimme kotiin. Kivoja kuvia toki saatiin, ja nähtiinhän me pari tankkia ja ohjuksia niiden kyydissä (tuntui oudolta, oli kuin olisi dokumenttielokuvaan astunut). Niitä löysäryhtisiä pikkusotilaita oli taas katujen varsilla passissa. Heillä oli hyvät sadeviitat.

Jonain toisena päivänä, olisiko ollut torstai, sitten lähdettiin "vähän kävelemään", kun oli niin kaunis ilma. Päädyimme tekemään useamman kilometrin lenkin Kremlin ympäri. Osuimme sopivasti toisten harjoitusten aikaan Moskva-joen rantakadulle, ja siinä kävellessä meidän ohitse ajoi muutama kymmenen bussillista nuoria sotapoikia. Osa kovasti vilkutteli. 

Busseissa lukee aiheeseen sopivasti "deti", eli lapsia.

Eilenkin oli mukava päivä, kävimme syömässä kera Moskova-lomaa viettävien sveitsiläistyttöjen, A:n kavereiden. He ovat herttaisia. Tänään olimme Lumieren veljesten valokuvamuseossa Moskva-joen saaren nokassa. Siellä on 90-luvun valokuvia, tunnistin jopa muutaman näyttelijän, ja toki poliitikkoja. 

Konseptualistien taistelu. Lev Rubinshtein ja Dmitri Prigov. 1990-luvun alku. Kuva: V. Cherkashin.

Itse suuntasin hyvässä seurassa vielä Bulgakovin kotimuseoon, jossa "sisäänpääsy on ilmainen ja ulospääsy maksuton". Hihi. Kahvilan puolella tunnelma oli jälleen kuin elokuvasta: vuosikymmenien takaiseen sotilaspukuun pukeutunut viiksekäs herrasmies soitti kitaraa ja lauloi vanhoja iskelmiä kahvilan asiakkaiden kanssa. "Тёмная ночь..." 

Sumuinen herrasmies. Sori kun kiusaan huonoilla kuvilla.

Vappu moskovalaisittain osa 2: vappumarssi

Jos vappuaatto sujui auringosta ja ystävien seurasta nautiskellessa, niin vappupäivänäkin oli ystävien suhteen ihanaa. Se aurinko kävi pilkahtamassa yhdeltä. Täytti sääennustuksen lupauksen ja vetäytyi takaisin pilveen. No, sentään ei tullut rakeita :)

Menimme K:n ja ruotsalaisen A:n kanssa katsomaan kommunistien vappumarssia. En ole koskaan nähnyt niin paljon punalippuja ja tuntenut oloani niin ulkopuoliseksi. Leninin patsaat nyt ovat jo tuttuja, mutta kun juhlaväellä oli Stalinia kehuvia lippuja... Niitä oli vain muutama, mutta silti.

Marssi alkoi yhdentoista maissa Oktjabrskaja-aukiolta ja päättyi ehkä puolitoista tuntia myöhemmin Vallankumouksen aukiolle Bolshoi-teatterin eteen. Matkalle mahtui niin hyväntuulisia mummeleita kuin löysäryhtisiä pikkupoikapoliiseja.

Mitä hätäapujoukkoja mahtoivatkaan olla nämä pulipäiset pojat, joilla marssin reitti oli reunustettu, sitä en tiedä, mutta he seisoivat hiljaa paikoillaan koko parituntisen. Kuvan poika oli ainoa, joka jopa kiinnitti huomiota hänelle juttelemaan tulleeseen vanhukseen - yleensä nämä keskenkasvuiset vartijat tuijottivat tyhjyyteen kuten hommaan kuuluu.

Marssin päätteeksi Kommunistisen puolueen puheenjohtaja Gennadi Zjuganov piti palopuheen, jossa vaadittiin Yhtenäisen Venäjän päihittämistä, tyrmättiin koulu-uudistus ja verrattiin Venäjällä valmistettujen traktoreiden määrää Valko-Venäjän vastaavaan. Jälkimmäinen on suoriutunut paremmin, kuulimme, kuinka Valko-Venäjä vie traktoreitaan kaikkiin maailman maihin. Puheen positiivisia kohtia olivat maininnat Venäjän saavutuksista: ensimmäinen ihminen avaruudessa ja kansainvälisesti palkitut Volga-autot. Harmi, että molemmista on ehtinyt kulua jo aika kauan. Näkisin mielelläni, että tällä kansalla olisi ylpeydenaiheita myös lähempänä nykypäivää.

Illemmalla suuntasimme pienimuotoiseen illanviettoon A:n luokse. Siellä keskustelimme muun muassa Sverigedemokraateista (sikäläiset persut, joiden kanssa kukaan ei halua olla samaa mieltä), venäjän kieliopin vaikeuksista ja suomalaisesta metallimusiikista. Minä ja K testasimme ruotsintaitoamme kahden länsinaapurin juttuja kuuntelemalla, mutta täytyy sanoa, että vaikka ymmärsin heitä ihan kohtuullisesti, puheen tuottaminen ei sujunutkaan ihan noin vain. Sekaan tuli venäjänkielisiä sanoja, ja niin muuten tuli välillä englanninkin sekaan. Hämmentävää.

Ilta päättyi aivan mahtavasti! Menimme Masterskaja-nimiseen baariin ja sen parituntisen aikana, jonka siellä vietimme, en istunut kertaakaan alas. Tanssilattialla oli huikea meno, välillä tuli tanssittua puoliksi tuntemattomienkin porukassa. Siitä tietää tanssineensa, kun yläselkää aristaa seuraavana päivänä.

Kansantaksin kuskit yrittivät huijata viisikymppiä (noin euron) sekä mennessä  että tullessa mutta kyllä sitä nyt pari minuuttia aiemmin sovitun hinnan muistaa. Vajaan kymmenen minuutin matka taisi olla kumpaankin suuntaan 200 ruplaa (noin neljä euroa).

Салют в Москве - Ujo ilotulitus

Kauppareissulta

Eilen 12.4. oli juhlan paikka, kun Neuvostoliiton yhdestä suurimmasta saavutuksesta eli Juri Gagarinin avaruuslennosta tuli kuluneeksi 50 vuotta.

Kutitusta ja piimää

Tikkle me

Eilen havaitsin juovani piimää (tai kefiriä, jos niissä joku ero on), jossa lilluskelee Valion lisensoimia maitobakteereja. Kohta menen luennolle istuskelemaan Iskun tuoleilla. Nokiasta sentään huomaa, kun se hyökkää kiinni...

Se siitä. Kuva ei liity maitotuotteisiin, vaan viikonloppuna kävimme kuuntelemassa ruotsalaista Tikkle me -elektropopduoa China-Town-Cafessa. Paikka oli hiukan hankala löytää, kun se ei ollutkaan salaperäisesti sisäpihalla kuten oletimme. Tässä on pikkuinen artikkeli bändistä ruotsiksi. Ovat kotoisin Eskilstunasta!

Kahvilassa (klubilla?) oli väkeä aika vaatimattomasti, ja luultavasti suurin osa tuli ilmaiseksi sisään Ruotsin suurlähetystön kutsumana. Niin mekin, kaverilla on kavereita. Vähemmän onnekkailta nyhdettiin 300 ruplaa.

Keikka oli tosi lyhyt, ehkä puoli tuntia, mutta musiikki oli kivaa, kylläkin sellaista "hei mä oon nyt trendikäs ja sisäsiististi elektroninen", mutta erittäin kuunneltavaa omasta mielestäni.

No, nyt jäi taas tyngäksi. Ehkä koitan olla vähän tiiviimpi jatkossakin? Onko tämä parempi kuin maratonipostaukset? Vaikka nyt kyllä kerroin keikasta melkein viikkoa sen jälkeen :P Mut noin muuten?

Luutapallo - давай, девочки!

Oletkos koskaan ajatellut, mitä syntyy, kun yhdistetään maahockey, Moskova ja risuluuta? En minäkään, ja luulin, että täällä on hurahdettu johonkin huispauksen leikkimiseen (ks. Harry Potter), mutta ei, tähän lajiin luudat liittyvät vain mailoiksi teipattuina puolimetrisinä kepakoina. 

Kämppikseni K pyysi minut mukaan katsomaan, kun Suomen suurlähetystön naisista koostuva joukkue kohtasi Saksan suurlähetystön naiset luutapallon merkeissä. Ottelu pidettiin "Suurlähetystökylässä" Saksan suurlähetystön jäädytetyllä tenniskentällä. Saksan työntekijöiden käytössä muuten on näemmä myös uima-allas. Melko siistiä.

Menimme kansantaksilla, matka Frunsenskajan metron paikkeilta MGU-yliopistolle kesti ehkä parikymmentä minuuttia ja maksoi 250 ruplaa eli 5-6 euroa. Ihan sopivasti neljälle hengelle jaettuna.

Minä, Lena ja Laura

Meillä oli oikein kannustushuutoja katsottuna, Lena suurlähetystöstä oli käyttänyt guuglea. Piirsimme myös hienot kyltit, "Finn Ladies voittoon" ja "FINal", koska tämä oli kultaottelu. Kuvassa kyltit tietysti rullalla kainalossani.

Peliä oli hyistä katsella, koska meillä oli sen alkaessa jo puoli tuntia pakkasessa odottelua takana. Varpaat kävivät tunnottomiksi, mutta pelin jälkeen lämmittelimme ne taas henkiin pukuhuoneessa. Normaaleilta näyttävät edelleen.

Pallo on tietty tuolla nurkassa

 Luutapallo on aika hauskaa katseltavaa. Pelaajat sutivat sileäpohjaisilla tossuilla pitkin jäätä ja huitovat ympäriinsä lyhyillä mailoilla. Joku on koko ajan nurissa, ja itse asiassa polvilla liukuminen on nopein tapa edetä. Mailat pysyvät tallessa rannehihnan avulla. Pelaajan ulottuvuus on aika suuri, kun taktisesti venyttää itsensä jäälle pitkälleen ja tökkää mailan jatkoksi.

Laji on Wikipedian, tuon internetin kaikkitietävän runsaudensarven, mukaan kehitetty Kanadassa, ja sitä on 80-luvulla pelattu Suomessa jopa 200 pelaajan voimin. Suomeen peli tuli Moskovan diplomaattipiireistä, ja meillä pelattu versio on Moskovan luutapalloa, eli ilmeisesti vähän erilaista kuin kanadalainen. Missä ero? Ei harmainta aavistusta.

Voitto!

Täällä luutapallo on ilmeisesti kova sana, joskin treenejä ei pidetä (lahjattomat harjoittelee). Suomi on ollut kärkijoukossa, mistä todistaa sekin, että tänä vuonna sekä miehet että naiset voittivat muiden suurlähetystöjen joukkueet. Saksan kanssa oli alla yksi hävitty ja kaksi voitettua harjoituspeliä (tai jotain), joten ihan varma tämä voitto ei etukäteen ollut. Tosin  voittoon oli ehditty varautua, sillä kun viimeinen erä päättyi ja Suomi voitti 7-1, yhdestä muovipussista putkahti parikymmentä kultapipoa :D

Tämän illan voitto oli Suomen naisille erityisen kallis, koska nyt heillä on tilillään voitto kolmena perättäisenä vuonna. Samovaari-pokaali koristaa hyväntekeväisyysgaalan jälkeen varmaankin suurlähetystön hyllynotsaa.

Kaikki kuvat otti kämppikseni K. H.

Finn Ladies - I love you!
Finn Ladies - я люблю!
Finn Ladies - лучше всех!
Finn Ladies - ждёт успех!
Finn Ladies - фаворит!
Finn Ladies - победит!

(Ai niin. Tänään on myös день защитника отечества, eli isänmaan puolustajan päivä. Suomennettuna miestenpäivä. Jossain oli ilotulitus ja juhlakonsertti, ja mainoksissa esitellään partakoneita ja muita miehisiä hilavitkuttimia: kullalle tämä, niin heilalle on kukkapuketti taattu.)