Maha täynnä sushia

Ei ole yhtään turistiolo tällä matkalla. Tapaamme vanhoja ystäviä, yhden uudenkin olemme ehtineet saada jo. Hän tosin on erittäin hyvä tuttu erään trelaisen opiskelukaverini kanssa. Maailma on pieni - мир тесен.

Istuimme monta tuntia teellä hauskassa kahvilassa, jossa ei makseta ruoista ja juomista vaan vietetystä ajasta. Meiltä otettiin yhden henkilön nimi ylös ja saimme pöytäämme Pafnuti-nimisen herätyskellon. Pafnutin nimi laitettiin myös ylös, ja lähtiessämme sitten maksoimme parista tunnista 190 ruplaa per nokka, eli kuutisen euroa. Ei paha. Tähän hintaan joimme varmaan kukin kolme kuppia teetä ja kahvia sekä tuhosimme pari greippiä ja lukemattomia pikku keksejä.


Illalla kotona rullasimme itse sushimme. G oli laittanut ainekset valmiiksi, leikannut lohen ja kurkun ja keittänyt  riisin. Tuli hyvää! Teen lomassa maisteltiin leipäjuustoa, joka sai erittäin hyväksyvän vastaanoton. Lakkahilloakin ylistettiin, mutta erillään leipäjuustosta. En niitä ostaessani tajunnutkaan, että tässäkin suomalaiset syövät yhdessä suolaista ja makeaa. Muita vastaavia hassuja ruokia ovat pizza, jossa on ananasta, salaatti, jossa on rusinoita tai pipari ja homejuusto. No, kukin tyylillään. Vielä on mämmi maistattamatta... Kommentit voivat olla mielenkiintoisia!

Lukaali ja ruokalista

Ei kuvia tekstin aiheista, joten tässä lohdutukseksi runoratsu Jeseninin patsaalta Tverskoi bulvarilta. Pikku-Pegasoksen siipi on vähän piilossa.

Kotibileet designlukaalissa katsastettu. Shashlik oli jälleen hyvää. Tällä kertaa mangalissa oli puolimetriset jalat ja se rupesi purkautumaan (hajoamaan) kesken kaiken. Illan urheilulaji oli pingis. Lukaalin vahtikoira oli ylisuloinen, tuloksettomasti kerjäävä kultainennoutaja Jesse. Sen karvoja löytyy mun (tietysti mustista) housuista varmaan hamaan maailmanloppuun. Yöllä - siunattu hiljaisuus! Ei karaokea mailla halmeillakaan, kunhan koulunsa päättäneiden nuorien rääkäisyt vaikenivat.

Lukaali oli kuin suoraan sisustuslehden sivulta ja jättimäinen. Se myös sijaitsi reilun tunnin matkan päässä Ukraina-hotellilta, eli aika pitkällä mielestäni. En tiedä julkisen liikenteen yhteyksistä, koska meidät kuskasi ilmeisesti perheen autonkuljettaja (!). Takaisin toi sitten toinen kuski, jonka kanssa yksissä liikennevaloissa illan nuori emäntä kävi hassua läpsytaistelua.

Keskiviikkopäivän ruokailut: aamiaiseksi illan rääppeitä, eli kylmiä, edellisiltana grillattuja kasviksia, mehua, jokunen leipäpala ja linnunlaulua. Myöhäinen lounas Mu-Mussa Lubjankan takana, listalla ihanan pehmeällä juustolla höystettyä tuorekurkku-retiisisalaattia, tavallista perunasalaattia (eli vissiin stolichnij) tietysti ekstramajoneesilla höystettynä kun en osannut kieltäytyä, svekolnikia (kylmä punajuurikeitto, jonka en odottanut olevan ollenkaan hyvää, mutta olipa vaan!) ja pikkuinen kolmionmuotoinen kaalipiirakka. Illallinen Avokado-nimisessä kasvisravintolassa (voi K, oltaisiin menty sinne niin olisit ollut taivaassa!) Chistoprudnyi bulvarin varrella, annos kuivatuilla hedelmillä höystettyä papuplovia (jännästi vuorotellen makeaa ja suolaista). 

Plov (lausutaan "ploff") on vähän kuin risotto, mutta oikeauskoiset  ruokaharrastajat eivät arvosta jos sen näin esittelee. Oikeastaan yhteistä on käsittääkseni lähinnä se, että ne ovat ruoka-ainesekamelska, jonka pohjana on riisi.

Illallinen oli myös sveitsiläisen A:n synttärijuhlistus ja jäähyväiset. Vasta ravintolan keittiön mennessä kiinni kahdentoista maissa A tuntui tajuavan, että tämä alkaa olla hänen kohdaltaan ohi. Tulevaan vaihtoystävien luokse suuntautuvaan Euroopan-kiertueeseen sisältyy ehdottomasti Geneve. Olen nähnyt siitä niin kauniita kuviakin että.

Tänään on tuskin vaikeuksia saada unta, sen verran käy väsy käpälään. Olen alkanut pitää huoneeni molempia ikkunoita auki, koska taikauskoisesti väitän, että poistaa oudon pistävän päänsäryn, joka tuntuu ilmaantuvan kämpille tullessa.

Pääsiäisvieraita!

Pushkinin taidemuseo

Tänään oli sellainen kiva päivä! Tekee mieli lopettaa joka virke huutomerkkiin ja vetää päähän vaaleanpunainen pipo, kun elämä on tällä hetkellä niin kivaa.

Riemun aihe on sekä upean aurinkoinen ilma (varmasti oli ainakin kaksikymmentä astetta auringossa, varmasti!) että siskon ja toverin saapuminen Moskovaan, Venäjän bisneksen ja historian sydämeen. Olimme hyviä turisteja, kun kävimme sekä Vanhalla Arbatilla että Punaisella torilla, tosin torilla todettiin, että onhan tätä jo nähtykin, ja lähdettiin ehkä vähän liian pitkälle kävelylle kohti Kitai-Gorodin ruokapaikkoja. 

Olimme museovierailleet Moscow House of Photographyssa, ja pitkästä jalkojen päällä vietetystä ajasta johtuen oli mukavaa, että Maroseika-kadun PirOGIssa oli yksi pöytä vapaana, joskin sitten edellisten asiakkaiden jäljiltä vielä siivoamatta. Kitoihin upposi niin borssia (smetanalla), kanakotletteja (kermakastikkeella), syrnikkejä eli paistettuja rahkakakkuja (smetanalla) kuin blinejäkin (rahkatäytteisiä, smetanalla). Ah ihana smetana, silkkisen pehmeä koostumuksesi saa kieleni visertämään onnesta kuin kevätpöllyissään sirkuttavan talitiaisen. Rahka on myös hyvää.

Olen sen verran luterilaisesti kasvatettu, että tunnen syyllisyyttä odottaessani pitkäperjantaita iloisella mielellä. Mutta täällä kun kirkollisia pyhiä juhlivat vain uskonnolliset ihmiset, tilanne on jotenkin eri kuin Suomessa. Joka tapauksessa huomisen suunnitelmiin kuuluu suomea puhuvien venäläisten tapaaminen. Olisi tarkoitus katsella Moskovaa Varpusvuorilta käsin, eli valtionyliopisto MGU jää selän taakse. Voin raksia uuden kohdan "tee nämä asiat Moskovassa" -listastani, jota en toki ole oikeasti tehnyt.

Niin, tänään oli myös palotarkastus täällä asuntolassa. Jo eilen illalla kävi komendantkarouva juttelemassa herttaisesti: 

"Onko tytöillä vedenkeittimiä, silitysrautoja, muuta elektroniikkaa? Sovitaanko, että pistätte ne piiloon, kun muuten tulee ikäviä seuraamuksia, kun palomiehet jatkavat täällä juoksemista ihan yhtenään."

Pistettiinhän me. Aamulla eri nainen kävi sopottamassa, että onhan nyt sähkölaitteet jossain tallessa. Tarkastus oli nopea juttu, ukkelit porhalsivat huoneeseen ja vilkaisivat, mitä on töpseleissä kiinni.

Miten voin suhtautua paloharjoituksiin venäläisten tavoin vakavasti, jos huoneiden konkreettinen paloturvallisuus on tätä tasoa?

Toisaalta asuntolan lievä kollektiivisuus antaa turvaa: eilen saatoin istuskella huoneessani autuaan muistamattomana puolisen tuntia aikomani kymmenen minuutin sijaan sillä välin kun keitin kananmunia kerroskeittiössä. Aika tarkkaan puoli tuntia haahuiltuani sain hepulin,sillä muistin iltapalani. Ne kananmunat kiehuvat siellä vielä! Onneksi taiwanilainen vakikokkauskaverini oli tullut kellontarkasti vartin minun jälkeeni keittiöön ja nostanut kattilani kylmälle levylle. Kaikki vesi oli toki kiehunut kuiviin ja kattilan pohja oli musta, mutta munat olivat taatusti kypsiä. 

Kuorin siinä kananmuniani keittiön roskikseen, ja tämä taiwanilainen poika esitti jälleen kysymyksen, jonka olen kuullut jo muutamaan kertaan: onko tämä joku suomalainen ruokalaji? Ei elämän kevät, tyypille pitäisi esitellä joku mämmi tai kalakukko, niin voisin kerrankin sanoa oudoista kokkauksistani, että joo tätä meillä syödään.

Kaulukset ojennuksessa

Tämänpäiväiset keskustelut johtivat minut opettelemaan jälkeenpäin sellaisia sanoja kuin "tärkkelys" крахмал ja "kaivo" колодец. Tärkkelyksestä tuli puhetta, kun kävimme iltasella syömässä asuntolan lähellä sijaitsevassa korealaisessa ravintolassa. Siellä tarjottiin talon puolesta monenlaista pientä alkupalaa, herkullisinta oli mielestäni kaalisalaatti (kuinka tavanomaista. Mutta liemi oli sentään erikoista) ja säilötyt, jollain punaisella maustetut kurkut.

Pääruokanani oli valikoima korealaisittain valmistettuja vihanneksia ynnä muita aineksia sekä naudanjauhelihaa riisipedillä. En yritäkään muistaa ruokalajini nimeä. Edessäni oli pata, johon oli aseteltu riisikerroksen päälle sektoreittain öljyssä paahdettua porkkanaa ja kurkkua, herkullisesti maustettua naudanlihaa, ituja, merilevää (suolaista, meristä, kasvissyöjä ei halunnut syödä kun siitä tuli liikaa mieleen kala), kaalia, ehkä jonkinlaisia papuja viipaloituna, sieniä sekä aurinkona keskellä kananmunankeltuainen, ilmeisesti raaka, joka oli erittäin hyvää, kun sen sekoitti kaiken muun joukkoon. Se antoi riisille mukavasti kiinnikettä.

Tärkkelys nousi esiin talon tarjoaman juoman takia: painavassa kivikulhossa tuotiin pöytään perinteistä korealaista juomaa, jonka nimeä en tietenkään muista enää. Sen pohjalla lillui kypsiä riisinjyviä, ja maku toi mieleen perunan, ja siksi tärkkelyksen. Hauska vaan, että ravintolassa aikaisemmin käynyt P viittasi makuun puhumalla paidankauluksista. Minusta se ei sammuttanut janoa kovin hyvin.

Ravintolasta lähdettyämme emme olleet kovin hyvissä tunnelmissa. Muutoin kaikki meni hienosti, mutta juuri ennen lähtöä yksi meistä sattui laukullaan vahingossa pudottamaan viereiselle pöydälle jääneen lasin, joka tietysti särkyi. Se kustansi 200 ruplaa eli viisi euroa ja risat. A alkoi puolustaa mielipidettään siitä, että on epämiellyttävää pilata hyvä ravintolakäynti tyrkkäämällä ovensuussa uusi lasku käteen. Periaatteessa ymmärrän, että ravintolan on veloitettava särkyneistä astioista, mutta hyvä fiilis sai tästä kommelluksesta harmaat reunukset.

No, maksoimme laskun yhdessä, vahinkohan se oli ollut. Olisi tehnyt mieli ottaa raha tipeistä, mutta illan tyhmä lopetus ei tietenkään ollut herttaisen tarjoilijamme syytä.

Kotimatkalla poikkesimme A:n kanssa vielä ostamassa vettä. En mitä ilmeisimminkään tule juoneeksi tarpeeksi vettä jos se joutuu seisomaan pitkään viiden litran kanisterissa. Olen siirtynyt edullisimpien kanistereiden sijaan kahden litran pulloihin, sillä sellainen kuluu nopeammin, kun siitä on helpompi kaataa mukiin ja milloin minnekin (haha). Juttelimme vesien mauista - aihe, josta en viisi vuotta sitten olisi osannut sanoa mitään. Vesi kuin vesi, ei erityisen herkullista paitsi jalkapallotreenien jälkeen.

Kaivo tuli sitten esiin kun A mainitsi, että hänen kotikaupunkinsa Geneven vesi on yleensä hyvänmakuista. Meillä kotikotona kaivovedessä maistuu rauta, ja tajusin sen vasta pois muutettuani. Tampereella ei vedessä mielestäni maistu erityisesti mikään (pitänee kutsua äiti makutestaajaksi), tosin sitä vettä mielelläni seisotan kannussa vähän aikaa ennen juomista.

Rautainen vesi on silti suosikkini siksi, että se tulee omasta kaivosta siellä omilla nurkilla.

(Miten niin rupean vähän nostalgiseksi? Sitä se teettää kun juttelee siskonsa kanssa. Ei ole mun syy :P)

Elaintarha seka ruokaa ja koulumokailuja

Monta paivaa on vierahtanyt viimeisesta tekstista. Talla valilla olen ehtinyt kayda elaintarhassa, etsia yliopiston rakennuksia ja luentosaleja (harmittavan usein huonolla menestyksella) ja turisteilemaan tassa kauniissa kaupungissa. Viikonlopusta lahtien ilma on ollut ihanan aurinkoinen, joten kaupungilla harhailu on houkuttanut ihan eri tavalla kuin pilvisella ja tuulisella saalla.

Viikko sitten sunnuntaina vierailimme Prahan elaintarhassa. Reissu oli filosofian laitoksen Erasmus-kerhon jarjestama. Siella oli ylivoimaisesti eniten saksalaisia :D Ehka muut kansallisuudet olivat vasahtaneet edellisena iltana? No, muutama suomalainenkin loytyi, ja belgialainen.  En usko etta voin ilman kuvia kertoa elaintarhasta muuta kuin etta inhosin torakoita ja tykkasin hiirista. Ja etta norsut olivat isoja ja kirahvit korkeita (pitkia? suomi ruostuu?). Kuvia taasen lupailen.

Elaintarhassa vierahti kevyesti melkein nelja tuntia. Laania jai viela tutkimattakin, on se sen verran kookas paikka.

Elaintarhavierailun jalkeen menin saksalaisen Lindan ja belgialaisen Josienin kanssa syomaan. Tasta keikasta opin, etta kannattaa varmistaa, etta tarjoilija on tosiaan kuullut kaikki tehdyt tilaukset. Puhuimme paallekkain tyttojen kanssa, ja mina onnekas jouduin sitten odottelemaan ruokaani ylimaaraiset puoli tuntia. Mutta oli se annos sitten kylla suuri, "premium svičková"!

Svičková on tyypillinen tsekkilainen ruoka johon kuuluu vehnaknedlikkeja (niin kuin jattimaisesta klimppisopan klimpista leikattuja vaaleita siivuja, enkuks dumplings) ja naudanpihvi ruskeassa kastikkeessa. Pihvin paalla on mausteena sitruunansiivu, karpalohilloa ja kermavaahtoa. Maiskis.

 kuva: Czech me out

Hinnaksi talle herkulle tulee Prahassa jotain 115 ja 200 korunan valilta, eli 4,5 - 8,5 euroa. Ustissa soin 89 korunalla eli noin 3,7 eurolla.

Viikolla sitten koetin loytaa itselleni kursseja. Viela en ole ollut kovin menestyksekas. Minut on kirjattu kielitieteen ja suomalaisugristiikan laitokselle, eika koordinaattori siella arvatenkaan juuri tieda kaantamisen tai venajan kursseista. Menin sitten arvalla venajan kaantamisen kursseille. Hahhahaa. Siellahan puhutaan tsekkia. Yksikin tulkkauskurssi oli tosi mielenkiintoinen mutta koska tsekki siella oli niin vaikeaa, en pysty ottamaan sita. Systeemi tunnilla oli samanlainen kuin meilla Treella: opettaja lukee tekstia paperista, opiskelijat tekevat muistiinpanoja ja tulkkaavat sitten niitten perusteella. Osuin viidennen vuoden opiskelijoiden kurssille, joten olin hiukan haavi auki miten hyvin sanasto oli hallussa. Kunpa minakin. (Plus ne oli kaksikielisia. Kade :P)

Yksi kontrastiivisen lingvistiikan kurssi pidetaan venajaksi, siella aion ruveta kaymaan. Noin muuten asiat ovat viela auki. Tanaan teen jalleen tsekin tasokokeen ja kuulen, mihin ryhmaan mut lykataan. Joudun makselemaan kurssista paalle satasen, mutta uskon sen olevan rahan arvoinen. Vahemmallakin rahalla paasisin jos olisin aloittelevampi, mutta mut pistetaan bohemistiikan laitoksen tsekinkurssille, jotka on vahan edistyneemmille, ja myos kalliimpia.

Prahasta paasee Hesarin sivuille! Oi tata riemua, en ole uutispimennossa. HS ennustaa ensi yona ensilunta jopa Tampereen korkeudelle. Milta nayttaa?

Siisteydestä

Päädyin äskettäin pienelle ekskursiolle vuodesohvan syvyyksiin. Kännykkäni nimittäin tipahti istuimen ja käsinojan välisestä raosta, josta käteni ei tietenkään mahtunut perässä. Hiiteen nämä uudet, ohuenohuet luurit :D Onneksi kudinpuikko on ystävä hädässä, ja puhelin on taas tallessa. Hieman tuli tutkailtua sohvanalusen pölypitoisuuksia, mutta käsidesillä varustettua eivät pöpöt pelota. Muutenkaan en ole pahemmin väistellyt vesijohtovesiä tai muita epämääräisyyksiä, joten vastustuskyky on varmaan pilvissä.



Vakavasti puhuen ja edelliseen huterasti liittyen, tänään kuraattorimme Zhanna mainitsi keskustelutunnilla, että erääseen kävelykadun pikaruokalaan ei ehkä kannata harhautua kovin usein. Sieltä on kuulemma muutamakin aiempi vaihto-opiskelija tuonut mukanaan ihan oikean ruokamyrkytyksen. Sääli sikäli, että paikan hedelmäsalaatti oli ihanaa: ei sokeria vaan ihan salaatin hedelmien liemi mausteena.

Meidän ruokamme kyseisessä paikassa ovat olleet ihan hyviä, mitä nyt annoksia on jonkun kerran saanut odotella melkein puoli tuntia. "Ootsen dolga zdaali!" oli raivokas, suomiaksenttinen välitön palaute. (Siis lähinnä: "Venattiin muuten tosi kauan, ei tulla hetkeen uusiks") Tiedä sitten, minkä verran väki otti onkeensa. Luultavasti ei yhtään, koska kukaan täällä ei tee tippaakaan ylimääräistä eikä ainakaan luovu asemaansa kuuluvan vallan rippeistäkään.

Olen ollut ihan tyytyväinen täällä syömääni ruokaan. Se tosin saattaa johtua siitä, etten joudu itse valmistamaan melkein mitään (babuskan ruokahuolto toimii esimerkillisesti) ja siitä, että syön vaikka pieniä kiviä, jos niitä ei ole maustettu mitenkään erityisen intohimoisesti.

Tänään opin ruokalassa sen, että kaikkiin eivät rasvassa uitetut tuntemattomuuden uppoa yhtä hyvin. Eräs ruoastaan tarkka ystävä sai nipin napin syötyä leivitetyt kaalipihvit ja keitetyistä vihanneksista kasatun majoneesisalaatin. Lihapiirakka oli yllätyksetön mutta ei silti aivan maistunut. Ilmeisesti asiaan vaikuttivat myös ruokailuvälineet: tarjotin on epämääräisen rasvatahmea, sinänsä sympaattisen eripariset kukkalautaset eivät ole ihan ehjiä, ja aseet ovat kevyenpehmeää alumiinia, joka sekin tuntuu hiukan likaiselta. Alumiinivälineillä ruokaileville tiedoksi: teemukissa jo muutamankin minuutin uinut lusikka on polttavan kuuma. Noin kuriositeettina mainitsen vielä, että tämänpäiväinen teelusikkani oli kiharalla.

Venäjälle matkustavia ohjeistetaan ruokamyrkytyksen ja muiden bakteerishokkien varalta keittämään ruokapöytään päätyvä hanavesi. Veden tulisi kiehua noin kymmenen minuutin ajan. Asuntolan toverien todella kannattaa keittää vettään, sillä vain muutaman minuutin kiehunut vesi maistui hieman... omintakeiselta. Syy kylläkin voi olla juomassani teessä ja mahdollisesti ylenmääräisessä haudutusajassa, joten mikään ei ole vielä hakattu kiveen.

Babuska keittää toki myös vetensä, ja täällä on vedensuodatinkin purputtamassa tiskipöydällä. Jotakuta nirsompaa saattaisi ilahduttaa, että suodatin vaikka kerran vuodessa kuurattaisiin, mutta itse hörpin vettä kuin vettä ihan tyytyväisenä kunhan se tosiaan on kertaalleen keitettyä. Korjaan: hörpin teetä kuin teetä. Janojuomat ja ylellisyydet eli kylmänä juotavan veden sekä satunnaiset, asuntolassa tovereiden jääkaapissa viihtyvät mehut ostan itse kaupasta.