Sunnuntain turisteilua Berliinissa

Berliinissa Rotes Rathausin eli punaisen raatihuoneen edessa oli sateenvarjoprotesti ihmisoikeuksien puolesta ja pankkeja vastaan.

Epamaaraisia huomioita Berliinista: Pienen ruokakaupan tavarantoimittajalla oli sylissaan pino Harput-nimisia laatikoita. Potsdamer Platzin laidalla oli Joka-niminen kahvila. Bussireitin varrella Chicken Doner -ravintola "Durak". Tuntuu oudolta, kun ympari kaupunkia oli ison tupakkabrandin mainoksia : "Maybe never fall in love. Maybe Ma rlboro". Myohaan auki olevilla kaupoilla oli jotenkin hauska nimitys: Spaetkauf. Ja bongasin yllattavan monta patjaliiketta "Matratzen-outlet", joissa kaikissa oli ale.

Vietin sunnuntain omassa seurassani lukuun ottamatta sita, etta tormasin vahingossa P:oon Potsdamer Platzilla. "Mita ihmetta??" No, se on turistien risteyspaikka. Mina olin ollut katsomassa Diane Arbusin valokuvanayttelya. Siella oli vakea kuin pipoa, valokuvia katsottiin hitaasti matelevassa jonossa. Vaikuttavia kuvia siella kylla oli. Erityisesti mieleeni jai tama Girl in a watch cap, josta kuva alla.

Diane Arbus: Girl in a watch cap. New York City (1965) Laehde

Muuta paivan ohjelmaa oli tutustuminen ihanan rauhalliseen Mariankirkkoon TV-tornin lansipuolella. Siella ei ollut hurjaa kuvien napsintaa, ilmeisesti se ei ole suurimpia turistikohteita. Berliner Domiin en mennyt.

Kavin myos siina TV-tornissa. Hissijonossa oli hauska salakuunnella iloisen (ilman sarkasmia tama) venalaisen pariskunnan vitsailua: "Joko pelottaa? Mua hirvittaa, apuva!" "Joo, hissi varmaan putoo ja meista tulee pannukakkuja!"

Hissi kulki 6 metria sekunnissa, nakoalakansi oli 203 metria merenpinnasta. Vahan vaivasi, etta merkkipaikkojen loytamista varten tehdyt kuvat eivat olleet ihan ajan tasalla: samat kuvat toistuivat melkein kolmasosan tornia, vaikka todellinen maisema oli jotain ihan muuta. No, nakymat olivat upeita, mutta mitaan hienoja kuvia en niista osannut ottaa.

Iltani paatin hyvaksi havaitulla turisteilutavalla: hypataan lahimpaan kulkuvalineeseen, istutaan muutaman pysakin ajan ja sitten hypataan pois kun maisema ikkunan toisella puolella nayttaa lupaavalta. Loysin kivan kahvilan Rosenthaler Platzilta ja horpin siella lamminta.

No jaa, paljonpa siita nakee! Mutta istuin tuollaisen hienon holvikaaren alla. Ylakerrassa oli punainen vessa. Siitakin on kuva, heh.

Minusta tama on aika hieno vessan ikkunaksi. Vasemmalla kopit.

Kotimatka kesti tunnin mutta urheasti yhta ratikkaa ja kahta bussia kayttamalla paasin maan paalla perille. Tykkaan aina kayttaa metroa vieraissa kaupungeissa, koska pysakkien nimet tietaa varmasti oikeiksi, mutta nyt minulle on auennut myos bussien kivuus: on yllattaen hauska nahda, millaisten maisemien lapi matka kulkee. Berliinissa viela julkinen liikenne on niin tehokasta etta trelaista melkein itkettaa. No, onhan tietysti kaupunkien mittakaavatkin vahan erilaiset.

Kuumia aaltoja

Huh hellettä. Tänään juoksentelin hoitamassa asioita (kirjapaketti lähti Suomeen pussissa eikä laatikossa, joten kenkälaatikkometsästys olikin yhtä tyhjän kanssa) yhtenä hikiläiskänä. Tietty on ihan kiva, ettei tarvitse ennen iltakymmentä miettiä, tuleeko ulkona kylmä, mut vähän pitää valittaa. Okei, tykkään oikeastaan tästä kuumasta ilmasta. Yliopistolla sain kyllä vähän toruja kun olin opiskellut niin vähän. Vakuuttelin, että olen kyllä itse ihan tyytyväinen. Minusta tuntuu, että ystävien kanssa jutellessa opitut asiat ovat minulle nopeammin hyödyllisiä kuin jälleen yksi kirjallisuuskurssi, tai kielioppi, jonka idiomien avaamiseen tarvitaan pari sanakirjaa. Vielä tosin pitää oppia pois vakiovirheistä :P

Pieneksi loppukiriksi Moskovani päätteeksi kävin kuuntelemassa musiikkiyhtyettä nimeltä Gogol Bordello. He soittivat Gorkin puistossa Vihreässä teatterissa, ja osasin kyllä harhailla kunnolla ennen perille löytämistäni. Tajusin vasta puiston portilla, etten tarkistanut, missä nimenomaan se paikka sijaitsee. No, epämääräisen palloilun jälkeen vahvan intuitioni opastamana seurasin sitten yhtä tyttöä, joka minut ohittaessaan hermosi puhelimeensa "no mä tuun koko ajan, nauti sä musiikista siellä!" Hän johdatti minut oikeaan suuntaan.

Soitto soi puolisentoista tuntia ja oli hyväää. Ja kivaaaa. Vaikkei mulla keikkaseuraa ollutkaan, nautin fiiliksestä ja musiikista täysin rinnoin. Olin amfiteatterissa penkeillä, aika kaukana lavasta, mutta lavanedustan meininkiä seuratessa olin ihan tyytyväinen ratkaisustani :D Siellä oli aika tiukkaa. Vieressäni konsertista nauttineesta kaveriporukasta yksi nainen teki kuperkeikan kahden penkkirivin yli. Ei tullut kuin mustelmia.

Minä heiluin biiseissä mukana ja elin mukana. Mm, tykkäsin. Kannatti mennä. Minusta pidettiin huolta: sateen varalta sain suojavarusteita mukaan, mutta en sitten tarvinnut niitä :)

Huomenna lennähdän kotimaan kamaralle. Varmaankin kirjoitan heinäkuun puolella vielä jotain yhteenvetoa tai herkistelyä, tai laitan näkyville kuvia, jotka ovat jääneet välistä ja itkevät huomion perään.

Lopun iltakuva on otettu Moskva-joen yltä Aleksandrovskin sillalta kohti keskustaa.

Merkillisyyksiä metrossa

Teen tässä jännittävän takauman, koska haluan hiukan rikkoa kronologiaa ja kertoa maanantaipäivästäni ennen valokuvanäyttelyyn asti pääsemistä. Ihan vain tehdäkseni elämästä vaikeampaa tein ylimääräisen vaihdon päätepisteeni metroasemalta toiselle ja taas takaisin. Kyllä kannatti, sillä sekä Tsvetnoi bulvarin että Trubnajan ("putki"?) asemat olivat katseenkestäviä. Ihanan valoisia. Ja kyllä sieltä Tsvetnoi bulvarin asemalta löytyi sitten kukkia, tosin ainoa kuva tärähti pahasti. Tässä lohdutuksena metrosalin päädyssä oleva mosaiikki.

Vasemmalla mummo myy lippuja sirkukseen.

Kizhi.

Tämä jälkimmäinen on Trubnajan asemalta, ihanasti valaistun mosaiikin kirkko on Kizhillä. Mosaiikeissa on edustettuna vanhoja venäläisiä kaupunkeja: Jaroslavl, Rostov, Pereslavl, Bogoljubovo ja kumppanit. Tykkäsin. Ehkä mun pitää rohkaista mieleni ja mennä kuvaamaan ne kaikki. Metrossa kuvaaminen ei vaan minusta tunnu mukavalta, ja periaatteessa siitä pitäisi kai rapsahtaa joku 100 ruplan (2,5 euron) sakko.

No, uhmasin minä sitä epämukavuutta tälläkin kertaa. Oli pakko ottaa kuva tällaisesta oudosta viritelmästä, jota jotkut moskovalaiset nuoret miehet käyttävät: 

Hiukan heikosti näkee, mutta en saanut kuvan varjoja valoisammiksi ilman että muu kuva olisi kärsinyt. Siinä siis metron portaissa seisovalla valkopaitaisella kaverilla on olallaan vyölaukku. Hmm. Joskus pari kuukautta sitten näin vyölaukun ensimmäistä kertaa kuvaa vastaavassa käytössä, joka näytti puolittain fiksulta, mutta puolittain vieläkin oudommalta kuin mahan alla roikkuva ylimääräinen reppu. 

Jotkut pitävät laukkuaan tähän tapaan yhdellä olalla, joillakuilla laukun hihna kulkee rinnan yli. Kysyn vaan, että mitä ihmettä? Ihan okei se tietysti on, että miehillä on laukkuja, kyllä nekin niitä tarvitsevat, mutta tämä on vielä hassumpi ilmiö kuin ne aikaisemmin näkemäni mieskäsilaukut, kantajansa nyrkin kokoiset salkut. Nähtävästi miesten laukkualan edelläkävijöiden kannattaa tulla Moskovaan haistelemaan uusia tuulia.

"Junille - suoraan"

Tässä kuvassa taas on Arbatskaja-metron sisäänkäyntihalli. Tämä metroasema on ehkä syyllinen siihen, että käsitykseni Moskovasta on ollut Punaisen torin mahtailevuuden lisäksi kovin kaupustelijapainotteinen. Aseman ulkopuolella on nimittäin pursuileva kioskikasauma höystettynä epämääräisillä seisoskelijoilla ja ajoittaisilla urean tuoksahduksilla. Saatoin saada huonon kuvan silloin, kun kuljin siitä läpi kaverieni perässä Tver-kevään ekskulla. Tähän mennessä asia on toki jo korjaantunut moneen kertaan.

Arbatskaja.

Kuten kuvasta näkyy, sisältä tämä tummansinisen linjan asema on ehkä yksi kauneimmista. Siltä on maanalainen vaihtoyhteys kolmelle muulle, jotka ovat harmaan linjan Borovitskaja, punaisen linjan Biblioteka imeni Lenina ja vaaleansinisen linjan Aleksandrovskij sad. Kivasti myös vaaleansinisellä linjalla on näemmä Arbatskaja, mutta se on yhden pysäkinvälin päässä tästä nelikosta. Miksi oi miksi täytyy hämmentää hajamielisten matkaajien päitä sillä, että rinnakkain kulkevilla sinisillä linjoilla on kaksi samannimistä pysäkkiä? :D Sillä toisella, Smolenskajalla, minä ehdinkin jo Iraa etsiessäni seikkailla.

Kukkamummot ja -pappa.

Tämä viimeinen kuva on kotiasemani Park Kulturyn ulkopuolelta. Kauppa kyllä käy, olen seurannut. Lyön vaikka vetoa, että vaikka kukanmyyjät olivat jo pakanneet kassinsa eilen kotiin tullessani, jotenkin heidän kauppaamiensa kukkien tuoksu tuntuu tällä kohdalla vielä illallakin. Olen jo useamman kerran kulkenut tästä nenä ilmaa hörppien.

Siis sä tarviit vaan

21.6. sanoo Duran Duran hellurei.

Duran Duran on näemmä tulossa Moskovaan pikapuoliin. Keikkajulisteeseen on Beatlesia nokkelasti varioiden käyty kirjoittamassa "All you need is now".

Ensimmäisellä kerralla se oli hauskaa. Vielä toisellakin. Otin todisteeksi kuvan myös kolmannesta yksilöstä, vaikka se näyttääkin aivan samalta kuin ensimmäinen, huomaan. Olen ehkä verkkainen muussakin kuin syömisessä, mutta kun näin neljännen tällä tavoin muokatun keikkajulisteen, joka oli saman bulevardin ständien kolmas paranneltu, oli vitsi loppuun kaluttu. Heh vaan sullekin :P

День России - Venäjän päivä

Moskovan kaupungin lippu. Monissa Venäjän kaupungeissa, kuten hauskalta kuulostavassa Lihoslavlissa, 12.6. on myös kaupungin päivä.

Eilen 12.6. vietettiin Venäjän päivää. Minä vietin sitä jo lauantaina kuljeskelemalla Tagankalla. Etsiskelin yhtä Stalinin hampaista, venäjäksi жилой дом на Котельнической набережной, eli asuintalo Kotelnicheskajan rantakadulla. Se olikin aika hyvin piiloutunut paristakymmenestä kerroksestaan huolimatta. 

Lähdin ensin Taganka-metrolta ihan väärään suuntaan, tosin sikäli valinta oli hyvä, että löysin Moskva-joen. Hammasta vaan ei näkynyt, joten tein lenkin ruokakaupan kautta (jugurttia ja kurkkua välipalaksi) takaisin metrolle ja lähdin toiseen suuntaan. Karttaahan minulla ei ollut mukana, kyllä sitä sen verran jo osaa. 

Iso on.

Pääsin lopulta perille, löysin ensin talon takapihalla olevan pienen rukoushuoneen, jonka edessä keskusteli muutama laitapuolenkulkija jonkin (rukoushuoneen?) avautumisesta, sitten talon takapihan, jossa oli tiilimuureja ja postauksen lopussa näkyvä auto, ja sitten sen talon, kun tulin keskustornin oikealla puolella olevasta käytävästä (tykkään näistä talon läpi menevistä käytävistä niin kovin) julkisivun puolelle.

Auringonlasku. Tulin oikean alanurkan vasemmanpuoleisesta kaaresta ulos.

Yksissä liikennevaloissa kävi lievästi huvittava sattumus. Kaksi erittäin vahvasti kölninvedelle tuoksahtavaa nuorta miestä keskusteli käyttäen täkäläistä v-sanaa joka virkkeen pisteenä ja pilkkuna. Joku tentti oli mennyt huonosti ja nyt piti tehdä erikoistehtäviä, б...дь. Tein kiinnostuneena havaintoja kirosanan sijoittamisesta virkkeeseen ja vertailin sitä suomen konventioihin. Hetken päästä toinen heistä (se, jonka paidassa luki Deputa Madre :P) kääntyi kysymään minulta, tiedänköhän erästä ravintolaa lähettyvillä. En tiennyt, ja pojat arvasivat oikein, että olivat löytäneet fellow-vieraspaikkakuntalaisen. Suojatien yli tuli punaisilla joku mies, jonka puoleen he seuraavaksi kääntyivät. En jäänyt kuuntelemaan, tiesikö tyyppi "shishka-mishkan" (mikä lie ollut). Jännäksi tiedustelun teki se, että minua teititeltiin, mutta miekkosta sinuteltiin. Huh mun elämä on täynnä jännyyttä.

Hampaan takapihalta. Samanvärinen auto kuin mun kamera! Tykkään noista lampuista.

Sunnuntaina vietetty Venäjä-päivä ei ole Venäjän itsenäisyyspäivä, vaan sillä on tarkoitus juhlistaa Venäjän riippumattomuutta. Päivämääränä 12.6.1992 valittiin Boris Jeltsin Venäjän ensimmäiseksi presidentiksi.

Katselin vähän telkkaria sunnuntaina puoliltapäivin, ja näin, miten Medvedev palkitsi tiedemiehiä ynnä muita tärkeitä henkilöitä. Se oli kuiva show. Mahtoiko siellä Kremlin erään palatsin salissa, jossa tämä kaikki tapahtui, kuulua sama miesääni, joka televisiossa selosti kunkin palkittavan kohdalla hänen suurimmat aikaansaannoksensa? Se on kuin se leffatrailereiden käheä mies ilman käheyttä. Samanlainen auktoriteettia ja suuren urheilujuhlan tuntua uhkuva ääni selosti myös voitonpäivän juhlallisuuksia.

Toki vielä 13.6. oli vapaapäivä. Venäläiset eivät halua heittää viikonlopulle osuvaa juhlapäivää hukkaan, vaan seuraava arkikin on vielä juhlaa, eli vapaa. Olen saattanut kertoa saman asian ennenkin, mutta kertaushan on opintojen äiti, eli повторение - мать учения.

12.5.: Rekisteröintiä on uudistettu

Kappas. Olen unohtanut laittaa tämän merkinnän näytille. No, sopivasti se on näköjään kirjoitettu tasan kuukausi sitten, silloin, kun A:n sveitsiläiset kaverit olivat täällä.

---

Kristus Vapahtajan katedraali Moskva-joen puolen portailta.

Ulkomaalaisten rekisteröitymiseen liittyvää lainsäädäntöä on Venäjällä muutettu. Olen hiukan jäljessä, sillä tieto tästä julkaistiin jo maaliskuun lopussa, mutta parempi myöhään, eikös niin. Kämppis tästä minua infosi.

Ennen ulkomaalaisen on tullut rekisteröityä kolmen arkipäivän kuluessa maahan saapumisesta. Nykyisin aikaa on seitsemän päivää. Rekisteröinnin hoitaa yleensä hotelli, opiskelupaikka tai työpaikka, vaikka yksityishenkilökin sen voi tehdä. Puskaradion tietojen mukaan rekisteröiminen on yksityiselle vaivalloista paperisotaa (mitä muutakaan). Sen voi tehdä joko miliisin OVIR-osastossa tai ilmeisesti nykyisin myös postitoimistossa. Lisätietoa.

Itse olen ollut rekisteröitymisen kanssa tekemisissä sen verran, että olen kuljettanut lappuani kansainväliseen toimistoon ennen Venäjältä poistumista ja jos olen palannut takaisin, hakenut sen sieltä matkan jälkeen. Tietysti rekisteröintilappu on yksi huolella säilytettävä paperinpalanen lisää. Muita ovat passin kopio, maahantulokortti ja tietysti viisumi. Hirveää korttipeliä tämä, alan todella arvostaa EU:n systeemiä, jossa luottokortin kokoinen henkilökortti riittää maasta toiseen siirtymiseen.

Tiistaina olin tulossa takaisin asuntolalle keskustasta, kun päätin tutustua uuteen maastoon. Kävelin Sretenski bulvarin metrolta yhden asemanvälin Kuznetski mostille ja kamera oli pakko kaivaa esiin, kun talojen välistä ilmestyi luostari. Сретенский монастырь, Sretenskii monastir' eli kääntyisikö se sitten Herran temppeliintuomisen tai Kynttelinpäivän luostariksi.

Siitä maanantain jääkiekko-ottelusta jäi sanomatta se, että muistaakseni toisen ja kolmannen erän välillä pidettiin hiljainen hetki toisessa maailmansodassa taistelleiden ja kaatuneiden muistoksi. (Joku paikalla ollut voi korjata jos ymmärsin väärin.) Mainoskatkon sijaan televisiossa näytettiin Punaista toria ja Moskovaa, ja baarin väki laski vähän äänenvoimakkuuttaan. Odotin, että keskustelu jatkuisi, mutta ei, vaikutuin kunnolla. Nimittäin silloin, kun selostaja vaikeni kokonaan ja kellonlyönti kertoi hiljaisen hetken alkaneen, kaikki asiakkaat hiljentyivät ja lähes kaikki nousivat seisomaan. Suuri kello tikitti, kuvaruudulla näkyi tuntemattoman sotilaan tuli, ravintolassa oli hiirenhiljaista. Minun kohdallani hetki toimi, oli hankala palata takaisin jännittyneeseen pelitunnelmaan. 

Vappu moskovalaisittain osa 2: vappumarssi

Jos vappuaatto sujui auringosta ja ystävien seurasta nautiskellessa, niin vappupäivänäkin oli ystävien suhteen ihanaa. Se aurinko kävi pilkahtamassa yhdeltä. Täytti sääennustuksen lupauksen ja vetäytyi takaisin pilveen. No, sentään ei tullut rakeita :)

Menimme K:n ja ruotsalaisen A:n kanssa katsomaan kommunistien vappumarssia. En ole koskaan nähnyt niin paljon punalippuja ja tuntenut oloani niin ulkopuoliseksi. Leninin patsaat nyt ovat jo tuttuja, mutta kun juhlaväellä oli Stalinia kehuvia lippuja... Niitä oli vain muutama, mutta silti.

Marssi alkoi yhdentoista maissa Oktjabrskaja-aukiolta ja päättyi ehkä puolitoista tuntia myöhemmin Vallankumouksen aukiolle Bolshoi-teatterin eteen. Matkalle mahtui niin hyväntuulisia mummeleita kuin löysäryhtisiä pikkupoikapoliiseja.

Mitä hätäapujoukkoja mahtoivatkaan olla nämä pulipäiset pojat, joilla marssin reitti oli reunustettu, sitä en tiedä, mutta he seisoivat hiljaa paikoillaan koko parituntisen. Kuvan poika oli ainoa, joka jopa kiinnitti huomiota hänelle juttelemaan tulleeseen vanhukseen - yleensä nämä keskenkasvuiset vartijat tuijottivat tyhjyyteen kuten hommaan kuuluu.

Marssin päätteeksi Kommunistisen puolueen puheenjohtaja Gennadi Zjuganov piti palopuheen, jossa vaadittiin Yhtenäisen Venäjän päihittämistä, tyrmättiin koulu-uudistus ja verrattiin Venäjällä valmistettujen traktoreiden määrää Valko-Venäjän vastaavaan. Jälkimmäinen on suoriutunut paremmin, kuulimme, kuinka Valko-Venäjä vie traktoreitaan kaikkiin maailman maihin. Puheen positiivisia kohtia olivat maininnat Venäjän saavutuksista: ensimmäinen ihminen avaruudessa ja kansainvälisesti palkitut Volga-autot. Harmi, että molemmista on ehtinyt kulua jo aika kauan. Näkisin mielelläni, että tällä kansalla olisi ylpeydenaiheita myös lähempänä nykypäivää.

Illemmalla suuntasimme pienimuotoiseen illanviettoon A:n luokse. Siellä keskustelimme muun muassa Sverigedemokraateista (sikäläiset persut, joiden kanssa kukaan ei halua olla samaa mieltä), venäjän kieliopin vaikeuksista ja suomalaisesta metallimusiikista. Minä ja K testasimme ruotsintaitoamme kahden länsinaapurin juttuja kuuntelemalla, mutta täytyy sanoa, että vaikka ymmärsin heitä ihan kohtuullisesti, puheen tuottaminen ei sujunutkaan ihan noin vain. Sekaan tuli venäjänkielisiä sanoja, ja niin muuten tuli välillä englanninkin sekaan. Hämmentävää.

Ilta päättyi aivan mahtavasti! Menimme Masterskaja-nimiseen baariin ja sen parituntisen aikana, jonka siellä vietimme, en istunut kertaakaan alas. Tanssilattialla oli huikea meno, välillä tuli tanssittua puoliksi tuntemattomienkin porukassa. Siitä tietää tanssineensa, kun yläselkää aristaa seuraavana päivänä.

Kansantaksin kuskit yrittivät huijata viisikymppiä (noin euron) sekä mennessä  että tullessa mutta kyllä sitä nyt pari minuuttia aiemmin sovitun hinnan muistaa. Vajaan kymmenen minuutin matka taisi olla kumpaankin suuntaan 200 ruplaa (noin neljä euroa).

Vappu moskovalaisittain

Hirveästi perhosia!

Totesin, että paras vappu ei ole tänä vuonna Koskenrannassa vaan VKNH-puistossa Moskovan pohjoisosassa. (Tämän paikan nimi on aina niin hauska avata: vystavka dostizhenii narodnogo hozjaistva eli kansantalouden saavutusten näyttely. Sillä voi sitten kavereita hengästyttää kun itse on lakannut hönkimästä sen pituutta.)

Niitä saavutuksia siellä sitten.

Päivässä ei sinänsä ollut mitään kovinkaan erityistä, mitä nyt vietin sen erittäin hyvässä seurassa. Ensin ihmettelimme taivaisiin kurkottavaa kosmonauttimuseon rakettipatsasta espanjalaisen P:n kanssa, sitten löysimme pienen pallottelun jälkeen moskovalaisen J:n ja guljailimme puistossa. Vahvistimme itseämme teemaan sopivasti Kansojen ystävyys -nimisessä ravintolassa salaattilounaalla (kuinka jupin kuuloista) ja jotta tasapaino säilyisi, menimme seuraavaksi tutisuttamaan polviamme maailmanpyörään (vähäsen tutisin, oli avonainen kopperokin missä kiikuimme.) Tämä maailmanpyörä nousee 73 metrin korkeuteen. Kuvaa ei ole, hähä.

"Leipää." Auto on Valko-Venäjän rekkareissa, vieressä Valko-Venäjän paviljonki.

Kun P:n tuli aika lähteä sanomalehtihaastatteluun (jännää!), uppouduimme J:n kanssa hetkeksi suomen adjektiivien vertailumuotojen kiehtovaan maailmaan. En olekaan ennen tajunnut, kuinka niissä on erilaisia kaavoja. Myöskin minua riemastuttaa, että kieliopista voi repiä niin paljon riemua kuin toverini :)

Palasimme vaeltelemaan puistoon kun K liittyi seuraan. Söin kesän ensimmäisen jäätelön, jes! Toteutimme päivän pääagendan, eli vuokrasimme polkupyörät. 150 ruplalla sai kunnollisen pyörän tunniksi, muistaakseni 750 ruplalla olisi saanut koko päiväksi. Melko edullista. Suhailimme kesämielellä olevan kansan joukossa. Ei tullut edes läheltä piti -tilanteita, vaikka pyöräilijöitä ja rullaluistelijoita oli aika paljon. Koskettavin oli yksi pariskunta, jossa rullilla selvästi ensimmäistä kertaa ollut tyttö takertui poikaystäväänsä itkua vääntäen: "Kun en mä osaa, en mä osaa!" Poika sitten lohdutteli, että otetaan iisisti, kyllä se siitä.

Hämärä kuva vapaalle vaihtaneista venäläisistä. Savu tulee shashlik-grilleistä.

Polkupyörien palauttamisen jälkeen kävelimme taas. Harmittelin, että tumman kiiltävä kivikukkasuihkulähde oli remontissa, mutta onneksi kansojen ystävyyden kullankimaltava suihkulähde toimi. Istuskelimme sen vieressä penkillä, johon oli kirjoiteltu asioita, joilla ansaitsisi leipälävelleen saippuapesun, josta myös keskustelimme pitkällisesti. 

Vappuaattoon sopivasti bongasimme yläilmoista useita karkuun päässeitä ilmapalloja. Ilta alkoi hämärtää ja tuuli nousta, kun suuntasimme metroasemalle. Päivästä jäi erittäin mukava tunne.

---
P.S. Tämä on 123. teksti tässä blogissa! Tanssisin pienen tanssin ellei olisi nukkumaanmenoaika. Myös tanssin aihetta olisi ehkä kaikkein söpöimmässä hakusanassa, jolla tähän blogiin on tultu: yhtä hymyä auringossa. Alkaa hymyilyttää tässä istuskellessakin. Tähän päivään hakusana todella sopii, aurinko paistoi niin että niska on nyt hennon vaaleanpunainen, ja hymyiltyä ja naurettua tuli paljon-paljon!

Raportti

Viikonloppu hurahti ohitse jotensakin nopeasti, vaikka se alkoi oikeastaan jo torstaina. Tai todennäköisemmin se tuntuu kuluneen vauhdilla siksi, että minulla on ollut paljon tekemistä. Tiistai aloitti viikon ahkeralla luennoilla istumisella (yhdellä taisin aktiivisesti torkahdella), keskiviikkona näin pitkästä aikaa metsää ja tajusin, kuinka suurkaupunki ahdistaa vaikken sitä tiedostakaan, torstaina kokattiin ja syötiin jälleen urakalla. 

Hotelli Ukraina

Kokeilen nyt vähän aikaa lisätä näitä kuvia flickrin kautta, ja se kaipaa vielä vähän harjoittelua. Siksi siis tällä kertaa yksi kuva per postaus. Onpa ainakin vaihtelua kilometreittäin jatkuviin sepustuksiini :P


Hotelli Ukraina on tuo vasemmalla näkyvä kolossi. Yksi Moskovaa täplittävistä Stalinin hampaista, tai seitsemästä sisaruksesta. Sillan alkupäästä saattoi nähdä yhtä aikaa kolme siskosta, tai ainakin oletan, että se matalinkin niistä kuuluu joukkoon.

Valkoinen talo

Kuten otsikkokin sanoo, Moskovan Valkoinen talo. Siinä edessä jossain Jeltsin hyppeli panssarien päällä.

Kirjasto

Biblioteka imeni Lenina

Leninin kirjaston luona oli pakko kaivaa kamera esiin, kun oli niin herkullinen auringonpaiste. Saimme K:n kanssa näiltä kuvassa näkyviltä tytöiltä vinoja katseita kun kehtasimme puhua jotain muuta kuin venäjää.

Kävimme siis perjantaina etsiskelemässä P:lle synttärilahjaa ja siinä samalla vietimme mukavia tunteja kaupungilla. Kävelimme Bibliotekan metrolta Uudelle Arbatille ja sieltä donitsilla vahvistettuna pari kilometriä Moskva-joelle. Valtava Evropeiskaja-ostoskeskus nielaisi meidät syvyyksiinsä. Löysin vihreällä teellä ja sitruunalla maustettua jugurttia, sitä jossa on niitä Valion bakteereja.

Kutitusta ja piimää

Tikkle me

Eilen havaitsin juovani piimää (tai kefiriä, jos niissä joku ero on), jossa lilluskelee Valion lisensoimia maitobakteereja. Kohta menen luennolle istuskelemaan Iskun tuoleilla. Nokiasta sentään huomaa, kun se hyökkää kiinni...

Se siitä. Kuva ei liity maitotuotteisiin, vaan viikonloppuna kävimme kuuntelemassa ruotsalaista Tikkle me -elektropopduoa China-Town-Cafessa. Paikka oli hiukan hankala löytää, kun se ei ollutkaan salaperäisesti sisäpihalla kuten oletimme. Tässä on pikkuinen artikkeli bändistä ruotsiksi. Ovat kotoisin Eskilstunasta!

Kahvilassa (klubilla?) oli väkeä aika vaatimattomasti, ja luultavasti suurin osa tuli ilmaiseksi sisään Ruotsin suurlähetystön kutsumana. Niin mekin, kaverilla on kavereita. Vähemmän onnekkailta nyhdettiin 300 ruplaa.

Keikka oli tosi lyhyt, ehkä puoli tuntia, mutta musiikki oli kivaa, kylläkin sellaista "hei mä oon nyt trendikäs ja sisäsiististi elektroninen", mutta erittäin kuunneltavaa omasta mielestäni.

No, nyt jäi taas tyngäksi. Ehkä koitan olla vähän tiiviimpi jatkossakin? Onko tämä parempi kuin maratonipostaukset? Vaikka nyt kyllä kerroin keikasta melkein viikkoa sen jälkeen :P Mut noin muuten?

Tretjakovka

Eiliseltä:

Olen ihan lauantaifiiliksissä. Päivän jännitys tuli vasta illalla, kun lähdin käymään Tretjakovin galleriassa. Tällä kertaa en vain aikonut, vaan todella päädyin sinne. Pääsin salin 26 ovelle, kun vahtimummot nousivat jakkaroiltaan ja ilmoittivat: "No niin, aletaanpas sitten pikku hiljaa siirtyä ovelle." En lähtenyt liikkeelle kovin aikaisin ja sulkemisaika tuli vastaan. Seuraavalla kerralla pääsen heti ihastelemaan Kolmea jättiläistä.

Kuva: Три богатыря

Tai näin:

Kuva täältä.

Kotiin palasin suurimmalta osin jalan. Ylitin Vodootvodnoj-kanavan Luzhkov-siltaa pitkin. Sillan nimellä ei ilmeisesti ole mitään tekemistä Moskovan nyt jo entisen pormestarin kanssa, vaikka niin monet moskovalaiset uskovatkin, vaan se on niittysilta lähettyvillä sijainneen tsaarin niityn mukaan (луг, lug).

Sillalla oli lukkopuita! Tai rakkauden puita. Niitä oli ehkä viisitoista, ja kaikki täynnä lukkoja. Ne sitten takaavat onnen pariskunnalle. Prahassa Chertov-sillassa (mikä mahtoi olla nimi, joku pikkupirujen kanava siinä oli) oli lukko, jonka teksti oli "Jenni <3 Mr. Right". Ihanaa, joku on ajatellut mua! :P

Luzhkov-jalankulkusilta.

Sillan jälkeen meinasi mennä pupu pöksyyn, kun Bolotnajan aukiolla (kutsutaan Wikipedian mukaan myös nimellä Balčug, joka tarkoittaa tataariksi suota, kuten bolota venäjäksi) kuljeskeli runsaasti nuoria miehiä kaljatölkit käsissä. Ei syytä huoleen, he olivat liikkeellä miekkailun merkeissä. Aukion päädyssä ihmisjoukon keskellä singahteli kaksi miekkailevaa kaksikkoa. Miksi? Ei mitään hajua.

Tässä iltahämärän näkymä Patriarkan sillalta, joka vie Kristus Pelastajan (? no, hram Hrista Spasitelja kuiteskin) kirkon taakse: 

Arbatit

Mun ikkuna

Tarjoan jälleen kuvapostausta. Tänään piti kovasti olla kandipäivä, mutta eipä ollutkaan, kun lähdin kävelemään. Katsastin sekä vanhan että uuden Arbat-kadun. Vanhalla oli kunnon turistimeininkiä ja ihmisenkokoisia, matalahkoja taloja. Uudella oli neonvaloja, symmetrisesti aseteltuja kerrostaloja ja valtamerilaivan näköinen talonpääty.

Sivukadulta

Vanha Arbat

Uusi Arbat

Georgialainen ravintola kotimatkan varrelta