sldkjfsdf

Näin tässä käy, kun on liikaa hauskaa tekemistä ja paljon menemistä: aamutee jää pöydälle jäähtymään ja tiskit itkemään harjan perään. No, luonnollisesti olen kovin iloinen, että näkemistä riittää. Viikoissa vaan on kovin vähän päiviä, ja kun kämppis K alkaa jo huolehtia kotiinlähtönsä lähenemisestä, itsellänikin alkaa pohjoiseen vievien raiteiden kalke kuulua korvissa.

Viime kirjoituksesta on näemmä viikko, ja kaikenlaista on ehtinyt tapahtua. Tiistaina palelimme K:n kanssa vesisateessa Tverskajalla. Tarkoitus oli tuijottaa voitonpäivän paraatia varten harjoittelevia sotakonehirvityksiä, mutta saamamme informaatio oli heikkolaatuista, sillä harjoitus alkoi vasta kymmeneltä illalla. Me olimme siihen mennessä seisoskelleet jo useamman tunnin (toki välillä käytiin sieniblineillä Ohotnij rjadin kauppakeskuksessa), joten suuntasimme kotiin. Kivoja kuvia toki saatiin, ja nähtiinhän me pari tankkia ja ohjuksia niiden kyydissä (tuntui oudolta, oli kuin olisi dokumenttielokuvaan astunut). Niitä löysäryhtisiä pikkusotilaita oli taas katujen varsilla passissa. Heillä oli hyvät sadeviitat.

Jonain toisena päivänä, olisiko ollut torstai, sitten lähdettiin "vähän kävelemään", kun oli niin kaunis ilma. Päädyimme tekemään useamman kilometrin lenkin Kremlin ympäri. Osuimme sopivasti toisten harjoitusten aikaan Moskva-joen rantakadulle, ja siinä kävellessä meidän ohitse ajoi muutama kymmenen bussillista nuoria sotapoikia. Osa kovasti vilkutteli. 

Busseissa lukee aiheeseen sopivasti "deti", eli lapsia.

Eilenkin oli mukava päivä, kävimme syömässä kera Moskova-lomaa viettävien sveitsiläistyttöjen, A:n kavereiden. He ovat herttaisia. Tänään olimme Lumieren veljesten valokuvamuseossa Moskva-joen saaren nokassa. Siellä on 90-luvun valokuvia, tunnistin jopa muutaman näyttelijän, ja toki poliitikkoja. 

Konseptualistien taistelu. Lev Rubinshtein ja Dmitri Prigov. 1990-luvun alku. Kuva: V. Cherkashin.

Itse suuntasin hyvässä seurassa vielä Bulgakovin kotimuseoon, jossa "sisäänpääsy on ilmainen ja ulospääsy maksuton". Hihi. Kahvilan puolella tunnelma oli jälleen kuin elokuvasta: vuosikymmenien takaiseen sotilaspukuun pukeutunut viiksekäs herrasmies soitti kitaraa ja lauloi vanhoja iskelmiä kahvilan asiakkaiden kanssa. "Тёмная ночь..." 

Sumuinen herrasmies. Sori kun kiusaan huonoilla kuvilla.

Bulgakovin nurkilla

Keskiviikkona oli vain neljä astetta pakkasta ja, kuten ulos päästyämme havaitsimme, aurinkokin lämmitti. Ihanaa, ei tarvitse enää miettiä, miten päin olisi, kun tuuli puree ihoa joka puolelta! Juhlistimme tätä ihanaa päivää (no, ihana se oli sen jälkeen kun lukkojupakka selvisi) lähtemällä vähän ulkoilemaan.

Ensimmäiseksi kuitenkin kävimme metron kassalla, ja minä sain metrokorttini! Jes. Sitten suuntasimme Tverskajan metroasemalle, josta putkahdimme Pushkinin patsaan juurella ulkoilmoihin.

Äm niin kuin metro

Meillä oli päämääränä Patriarkan lammet (Патриаршие пруды). Niistä maisemista Bulgakov aloittaa tarinansa kirjassaan Saatana saapuu Moskovaan. Nimisuomennos on aika erilainen kuin alkuperäinen nimi Master i Margarita. Yksi selitys käsittääkseni on, että suomalainen yleisö ei tunnistaisi nimestä Faustin tarinaa, josta Bulgakovin päähenkilön rakastetun Margaritan nimi on poimittu. No jaa. Itse en olisi osannut yhdistää, mutta kirjaa lukiessa viittaus oli kyllä aika selvä, siellähän seikkailee itse paholainen ja tekee apureineen kaikenlaisia kepposia. Edellinen oli kyllä aika laimeasti sanottu, mutta menköön. Itse ainakin nauroin ääneen sitä lukiessani, ja jokunen kyynelkin saattoi tirahtaa. Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Yksi lautailukuvien helmistä

Patriarkan lammet ovat oikeastaan yksi melko neliskanttinen lampi, näin talvella jäässä, ja sen ympärillä olevat puistokaistaleet. Lampi on muodostunut, kun patriarkka Iov (Jov?) kuivatti paikalla olleen suon. Bulgakov valitsi mielenkiintoisen paikan romaaninsa alkukohtaukselle, sillä alueella on myös todellisuudessa jotensakin yliluonnollinen karma. Ei riitä se, että puiston reunassa risteävillä kaduilla tapahtuva onnettomuus saa romaanihahmo Wolandin ennustamaan kuolemaa ja kaaosta Moskovaan. Pääsyy suon kuivaamiseen joskus 1500-luvulla oli se, että siellä kummitteli. Näin ainakin jos uskomme opaskirjaani The rough guide to Moscow, ja miksi emme uskoisi.

Noin sadat lastenvaunut, oikealla se lampi, yllätys

 Rough guide tosin myös uskotteli, että lammilla olisi meneillään maanrakennustyöt, koska Moskovan pormestari haluaa sinne patsaita Bulgakovin kirjan tapahtumista. Esimerkiksi pylväiden päällä (?) kävelevä Jeesus tai kamiina, jonka ympärillä kirjan pahat henget kertovat hirvittävistä elämistään. Molemmat kuuluvat kyllä tarinaan, mutta niistä ei näkynyt merkkiäkään, vaan eläinsatujen kirjoittaja Krylovin patsas istuskelee edelleen rauhassa lehmusten keskellä. Mene tiedä, mutta luulinpa Pietari Suuren karmean laivapatsaankin olleen häätöuhan alla jo pitkään, ja silti se pönöttää keskellä Moskva-jokea.

Kohtaus Krylovin sadusta Kana ja kukko. Lukko myöhempi lisäys.

Ivan Krylov kirjoitti faabeleita eli opettavaisia eläinsatuja. Puistossa on useitakin patsaita hänen saduistaan, tässä edustavat Kana ja kukko (Кукушка и петух). Linkissä venäjänkielinen runo/satu. Kukko ja kana kehuvat toistensa laulua, kuinka se on kummallakin niin käsittämättömän, ylimaallisen kaunista, niin herkkää ja puhdasta. Paikalle sattuu varpunen, joka kysäisee, miten toiset kehtaavatkin ylistää moista rääkymistä, eihän siinä ole yhtään säveltä. Krylov vastaa, että siksi juuri kehuu kukko kanaa, kun kanakin kehuu kukkoa, ja päinvastoin.

Hyväntuulinen heppu tallentui muistikortilleni

Lammilla oli paljon ihmisiä käveleskelemässä. Penkeilläkin saattoi istua, paistoihan aurinko tänä toisena kevätpäivänä jo varsin lämpimästi, ja penkit oli suojattu valkoisin peittein. K mainitsi ensimmäisenä, että puistossa oli mielenkiintoinen tunnelma. Tajusin saman. Ihmiset istuivat rauhassa tai tuijottelivat aurinkoiselle jäälle, juttelivat vaitonaisesti. Hiukan hölmösti huomasin, että täällä todella on yleensä ihmisten vauhti aika kova. Vasta nyt, kun se pysähtyi miltei kokonaan, ehdin ymmärtää.

Puistossa oli rauhaisa kävellä ja ottaa kuvia patsaista. Tuli sellainen olo, että kaikilla on hyvä, tyyni mieli. Sellainen maailmaa halaava sinisilmäinen olo.

Yksi hampaista.

Puiston jälkeen menimme teelle, kahville ja piirakalle. Minä söin sienikulebjakaa, oli erittäin hyvää. Sitten ihmettelimme kuvassa näkyvää yksilöä seitsemästä sisaruksesta, ohitimme Tsaikovskin konserttitalon ja tulimme kotiin. Illalliseksi pelmenejä smetanalla, mums.