Sunnuntain turisteilua Berliinissa

Berliinissa Rotes Rathausin eli punaisen raatihuoneen edessa oli sateenvarjoprotesti ihmisoikeuksien puolesta ja pankkeja vastaan.

Epamaaraisia huomioita Berliinista: Pienen ruokakaupan tavarantoimittajalla oli sylissaan pino Harput-nimisia laatikoita. Potsdamer Platzin laidalla oli Joka-niminen kahvila. Bussireitin varrella Chicken Doner -ravintola "Durak". Tuntuu oudolta, kun ympari kaupunkia oli ison tupakkabrandin mainoksia : "Maybe never fall in love. Maybe Ma rlboro". Myohaan auki olevilla kaupoilla oli jotenkin hauska nimitys: Spaetkauf. Ja bongasin yllattavan monta patjaliiketta "Matratzen-outlet", joissa kaikissa oli ale.

Vietin sunnuntain omassa seurassani lukuun ottamatta sita, etta tormasin vahingossa P:oon Potsdamer Platzilla. "Mita ihmetta??" No, se on turistien risteyspaikka. Mina olin ollut katsomassa Diane Arbusin valokuvanayttelya. Siella oli vakea kuin pipoa, valokuvia katsottiin hitaasti matelevassa jonossa. Vaikuttavia kuvia siella kylla oli. Erityisesti mieleeni jai tama Girl in a watch cap, josta kuva alla.

Diane Arbus: Girl in a watch cap. New York City (1965) Laehde

Muuta paivan ohjelmaa oli tutustuminen ihanan rauhalliseen Mariankirkkoon TV-tornin lansipuolella. Siella ei ollut hurjaa kuvien napsintaa, ilmeisesti se ei ole suurimpia turistikohteita. Berliner Domiin en mennyt.

Kavin myos siina TV-tornissa. Hissijonossa oli hauska salakuunnella iloisen (ilman sarkasmia tama) venalaisen pariskunnan vitsailua: "Joko pelottaa? Mua hirvittaa, apuva!" "Joo, hissi varmaan putoo ja meista tulee pannukakkuja!"

Hissi kulki 6 metria sekunnissa, nakoalakansi oli 203 metria merenpinnasta. Vahan vaivasi, etta merkkipaikkojen loytamista varten tehdyt kuvat eivat olleet ihan ajan tasalla: samat kuvat toistuivat melkein kolmasosan tornia, vaikka todellinen maisema oli jotain ihan muuta. No, nakymat olivat upeita, mutta mitaan hienoja kuvia en niista osannut ottaa.

Iltani paatin hyvaksi havaitulla turisteilutavalla: hypataan lahimpaan kulkuvalineeseen, istutaan muutaman pysakin ajan ja sitten hypataan pois kun maisema ikkunan toisella puolella nayttaa lupaavalta. Loysin kivan kahvilan Rosenthaler Platzilta ja horpin siella lamminta.

No jaa, paljonpa siita nakee! Mutta istuin tuollaisen hienon holvikaaren alla. Ylakerrassa oli punainen vessa. Siitakin on kuva, heh.

Minusta tama on aika hieno vessan ikkunaksi. Vasemmalla kopit.

Kotimatka kesti tunnin mutta urheasti yhta ratikkaa ja kahta bussia kayttamalla paasin maan paalla perille. Tykkaan aina kayttaa metroa vieraissa kaupungeissa, koska pysakkien nimet tietaa varmasti oikeiksi, mutta nyt minulle on auennut myos bussien kivuus: on yllattaen hauska nahda, millaisten maisemien lapi matka kulkee. Berliinissa viela julkinen liikenne on niin tehokasta etta trelaista melkein itkettaa. No, onhan tietysti kaupunkien mittakaavatkin vahan erilaiset.

Merkillisyyksiä metrossa

Teen tässä jännittävän takauman, koska haluan hiukan rikkoa kronologiaa ja kertoa maanantaipäivästäni ennen valokuvanäyttelyyn asti pääsemistä. Ihan vain tehdäkseni elämästä vaikeampaa tein ylimääräisen vaihdon päätepisteeni metroasemalta toiselle ja taas takaisin. Kyllä kannatti, sillä sekä Tsvetnoi bulvarin että Trubnajan ("putki"?) asemat olivat katseenkestäviä. Ihanan valoisia. Ja kyllä sieltä Tsvetnoi bulvarin asemalta löytyi sitten kukkia, tosin ainoa kuva tärähti pahasti. Tässä lohdutuksena metrosalin päädyssä oleva mosaiikki.

Vasemmalla mummo myy lippuja sirkukseen.

Kizhi.

Tämä jälkimmäinen on Trubnajan asemalta, ihanasti valaistun mosaiikin kirkko on Kizhillä. Mosaiikeissa on edustettuna vanhoja venäläisiä kaupunkeja: Jaroslavl, Rostov, Pereslavl, Bogoljubovo ja kumppanit. Tykkäsin. Ehkä mun pitää rohkaista mieleni ja mennä kuvaamaan ne kaikki. Metrossa kuvaaminen ei vaan minusta tunnu mukavalta, ja periaatteessa siitä pitäisi kai rapsahtaa joku 100 ruplan (2,5 euron) sakko.

No, uhmasin minä sitä epämukavuutta tälläkin kertaa. Oli pakko ottaa kuva tällaisesta oudosta viritelmästä, jota jotkut moskovalaiset nuoret miehet käyttävät: 

Hiukan heikosti näkee, mutta en saanut kuvan varjoja valoisammiksi ilman että muu kuva olisi kärsinyt. Siinä siis metron portaissa seisovalla valkopaitaisella kaverilla on olallaan vyölaukku. Hmm. Joskus pari kuukautta sitten näin vyölaukun ensimmäistä kertaa kuvaa vastaavassa käytössä, joka näytti puolittain fiksulta, mutta puolittain vieläkin oudommalta kuin mahan alla roikkuva ylimääräinen reppu. 

Jotkut pitävät laukkuaan tähän tapaan yhdellä olalla, joillakuilla laukun hihna kulkee rinnan yli. Kysyn vaan, että mitä ihmettä? Ihan okei se tietysti on, että miehillä on laukkuja, kyllä nekin niitä tarvitsevat, mutta tämä on vielä hassumpi ilmiö kuin ne aikaisemmin näkemäni mieskäsilaukut, kantajansa nyrkin kokoiset salkut. Nähtävästi miesten laukkualan edelläkävijöiden kannattaa tulla Moskovaan haistelemaan uusia tuulia.

"Junille - suoraan"

Tässä kuvassa taas on Arbatskaja-metron sisäänkäyntihalli. Tämä metroasema on ehkä syyllinen siihen, että käsitykseni Moskovasta on ollut Punaisen torin mahtailevuuden lisäksi kovin kaupustelijapainotteinen. Aseman ulkopuolella on nimittäin pursuileva kioskikasauma höystettynä epämääräisillä seisoskelijoilla ja ajoittaisilla urean tuoksahduksilla. Saatoin saada huonon kuvan silloin, kun kuljin siitä läpi kaverieni perässä Tver-kevään ekskulla. Tähän mennessä asia on toki jo korjaantunut moneen kertaan.

Arbatskaja.

Kuten kuvasta näkyy, sisältä tämä tummansinisen linjan asema on ehkä yksi kauneimmista. Siltä on maanalainen vaihtoyhteys kolmelle muulle, jotka ovat harmaan linjan Borovitskaja, punaisen linjan Biblioteka imeni Lenina ja vaaleansinisen linjan Aleksandrovskij sad. Kivasti myös vaaleansinisellä linjalla on näemmä Arbatskaja, mutta se on yhden pysäkinvälin päässä tästä nelikosta. Miksi oi miksi täytyy hämmentää hajamielisten matkaajien päitä sillä, että rinnakkain kulkevilla sinisillä linjoilla on kaksi samannimistä pysäkkiä? :D Sillä toisella, Smolenskajalla, minä ehdinkin jo Iraa etsiessäni seikkailla.

Kukkamummot ja -pappa.

Tämä viimeinen kuva on kotiasemani Park Kulturyn ulkopuolelta. Kauppa kyllä käy, olen seurannut. Lyön vaikka vetoa, että vaikka kukanmyyjät olivat jo pakanneet kassinsa eilen kotiin tullessani, jotenkin heidän kauppaamiensa kukkien tuoksu tuntuu tällä kohdalla vielä illallakin. Olen jo useamman kerran kulkenut tästä nenä ilmaa hörppien.

Siis sä tarviit vaan

21.6. sanoo Duran Duran hellurei.

Duran Duran on näemmä tulossa Moskovaan pikapuoliin. Keikkajulisteeseen on Beatlesia nokkelasti varioiden käyty kirjoittamassa "All you need is now".

Ensimmäisellä kerralla se oli hauskaa. Vielä toisellakin. Otin todisteeksi kuvan myös kolmannesta yksilöstä, vaikka se näyttääkin aivan samalta kuin ensimmäinen, huomaan. Olen ehkä verkkainen muussakin kuin syömisessä, mutta kun näin neljännen tällä tavoin muokatun keikkajulisteen, joka oli saman bulevardin ständien kolmas paranneltu, oli vitsi loppuun kaluttu. Heh vaan sullekin :P

День России - Venäjän päivä

Moskovan kaupungin lippu. Monissa Venäjän kaupungeissa, kuten hauskalta kuulostavassa Lihoslavlissa, 12.6. on myös kaupungin päivä.

Eilen 12.6. vietettiin Venäjän päivää. Minä vietin sitä jo lauantaina kuljeskelemalla Tagankalla. Etsiskelin yhtä Stalinin hampaista, venäjäksi жилой дом на Котельнической набережной, eli asuintalo Kotelnicheskajan rantakadulla. Se olikin aika hyvin piiloutunut paristakymmenestä kerroksestaan huolimatta. 

Lähdin ensin Taganka-metrolta ihan väärään suuntaan, tosin sikäli valinta oli hyvä, että löysin Moskva-joen. Hammasta vaan ei näkynyt, joten tein lenkin ruokakaupan kautta (jugurttia ja kurkkua välipalaksi) takaisin metrolle ja lähdin toiseen suuntaan. Karttaahan minulla ei ollut mukana, kyllä sitä sen verran jo osaa. 

Iso on.

Pääsin lopulta perille, löysin ensin talon takapihalla olevan pienen rukoushuoneen, jonka edessä keskusteli muutama laitapuolenkulkija jonkin (rukoushuoneen?) avautumisesta, sitten talon takapihan, jossa oli tiilimuureja ja postauksen lopussa näkyvä auto, ja sitten sen talon, kun tulin keskustornin oikealla puolella olevasta käytävästä (tykkään näistä talon läpi menevistä käytävistä niin kovin) julkisivun puolelle.

Auringonlasku. Tulin oikean alanurkan vasemmanpuoleisesta kaaresta ulos.

Yksissä liikennevaloissa kävi lievästi huvittava sattumus. Kaksi erittäin vahvasti kölninvedelle tuoksahtavaa nuorta miestä keskusteli käyttäen täkäläistä v-sanaa joka virkkeen pisteenä ja pilkkuna. Joku tentti oli mennyt huonosti ja nyt piti tehdä erikoistehtäviä, б...дь. Tein kiinnostuneena havaintoja kirosanan sijoittamisesta virkkeeseen ja vertailin sitä suomen konventioihin. Hetken päästä toinen heistä (se, jonka paidassa luki Deputa Madre :P) kääntyi kysymään minulta, tiedänköhän erästä ravintolaa lähettyvillä. En tiennyt, ja pojat arvasivat oikein, että olivat löytäneet fellow-vieraspaikkakuntalaisen. Suojatien yli tuli punaisilla joku mies, jonka puoleen he seuraavaksi kääntyivät. En jäänyt kuuntelemaan, tiesikö tyyppi "shishka-mishkan" (mikä lie ollut). Jännäksi tiedustelun teki se, että minua teititeltiin, mutta miekkosta sinuteltiin. Huh mun elämä on täynnä jännyyttä.

Hampaan takapihalta. Samanvärinen auto kuin mun kamera! Tykkään noista lampuista.

Sunnuntaina vietetty Venäjä-päivä ei ole Venäjän itsenäisyyspäivä, vaan sillä on tarkoitus juhlistaa Venäjän riippumattomuutta. Päivämääränä 12.6.1992 valittiin Boris Jeltsin Venäjän ensimmäiseksi presidentiksi.

Katselin vähän telkkaria sunnuntaina puoliltapäivin, ja näin, miten Medvedev palkitsi tiedemiehiä ynnä muita tärkeitä henkilöitä. Se oli kuiva show. Mahtoiko siellä Kremlin erään palatsin salissa, jossa tämä kaikki tapahtui, kuulua sama miesääni, joka televisiossa selosti kunkin palkittavan kohdalla hänen suurimmat aikaansaannoksensa? Se on kuin se leffatrailereiden käheä mies ilman käheyttä. Samanlainen auktoriteettia ja suuren urheilujuhlan tuntua uhkuva ääni selosti myös voitonpäivän juhlallisuuksia.

Toki vielä 13.6. oli vapaapäivä. Venäläiset eivät halua heittää viikonlopulle osuvaa juhlapäivää hukkaan, vaan seuraava arkikin on vielä juhlaa, eli vapaa. Olen saattanut kertoa saman asian ennenkin, mutta kertaushan on opintojen äiti, eli повторение - мать учения.

Hyvin pyyhkii

Blogihiljaisuus johtuu siitä, että käyn nettitikkuni kanssa tahtojen taistoa. Suomeksi sanottuna odotan, kunnes kyllästyn netittömyyteen ja armeliaan kämppiksen koneen lainaamiseen, ja menen liikkeeseen tikkuni kanssa, koska päivitys sai sen sekaisin enkä pääse sillä nettiin.

Viime päivinä on tapahtunut kivoja asioita, ja mulla olisi kivoja kuvia kukkasista ja ihmisistä ja taloista, mutta en juuri nyt kykene säätämään niiden kanssa. Kuvitelkaa tulppaanimeri ja synagoga.

Tänään olin Suomen suurlähetystössä katsomassa elokuvaa Postia pappi Jaakobille. Sen jälkeen löysin itseni pikaruokalasta kolmen pitkätukkaisen, ruskeasilmäisen Suomea harrastavan venäläisen kanssa. Heh, oli hauskaa :)

Myös olen toki ollut illat aika tiiviisti tv:n ääressä kämppiksen kanssa, tulihan sieltä viisuja ja pelejä ja sellaisia. Outoa, miten voin olla ylpeä jostain sellaisesta, mihin en itse voi millään tavalla vaikuttaa ja mikä ei ole edes välillisesti omaa tai jonkun tuntemani ansiota. Kuka määrittelisi, mistä kansallisylpeys kumpuaa?

(Mun tagit on niin epämääräisiä kuin olla voi. Haha.)

sldkjfsdf

Näin tässä käy, kun on liikaa hauskaa tekemistä ja paljon menemistä: aamutee jää pöydälle jäähtymään ja tiskit itkemään harjan perään. No, luonnollisesti olen kovin iloinen, että näkemistä riittää. Viikoissa vaan on kovin vähän päiviä, ja kun kämppis K alkaa jo huolehtia kotiinlähtönsä lähenemisestä, itsellänikin alkaa pohjoiseen vievien raiteiden kalke kuulua korvissa.

Viime kirjoituksesta on näemmä viikko, ja kaikenlaista on ehtinyt tapahtua. Tiistaina palelimme K:n kanssa vesisateessa Tverskajalla. Tarkoitus oli tuijottaa voitonpäivän paraatia varten harjoittelevia sotakonehirvityksiä, mutta saamamme informaatio oli heikkolaatuista, sillä harjoitus alkoi vasta kymmeneltä illalla. Me olimme siihen mennessä seisoskelleet jo useamman tunnin (toki välillä käytiin sieniblineillä Ohotnij rjadin kauppakeskuksessa), joten suuntasimme kotiin. Kivoja kuvia toki saatiin, ja nähtiinhän me pari tankkia ja ohjuksia niiden kyydissä (tuntui oudolta, oli kuin olisi dokumenttielokuvaan astunut). Niitä löysäryhtisiä pikkusotilaita oli taas katujen varsilla passissa. Heillä oli hyvät sadeviitat.

Jonain toisena päivänä, olisiko ollut torstai, sitten lähdettiin "vähän kävelemään", kun oli niin kaunis ilma. Päädyimme tekemään useamman kilometrin lenkin Kremlin ympäri. Osuimme sopivasti toisten harjoitusten aikaan Moskva-joen rantakadulle, ja siinä kävellessä meidän ohitse ajoi muutama kymmenen bussillista nuoria sotapoikia. Osa kovasti vilkutteli. 

Busseissa lukee aiheeseen sopivasti "deti", eli lapsia.

Eilenkin oli mukava päivä, kävimme syömässä kera Moskova-lomaa viettävien sveitsiläistyttöjen, A:n kavereiden. He ovat herttaisia. Tänään olimme Lumieren veljesten valokuvamuseossa Moskva-joen saaren nokassa. Siellä on 90-luvun valokuvia, tunnistin jopa muutaman näyttelijän, ja toki poliitikkoja. 

Konseptualistien taistelu. Lev Rubinshtein ja Dmitri Prigov. 1990-luvun alku. Kuva: V. Cherkashin.

Itse suuntasin hyvässä seurassa vielä Bulgakovin kotimuseoon, jossa "sisäänpääsy on ilmainen ja ulospääsy maksuton". Hihi. Kahvilan puolella tunnelma oli jälleen kuin elokuvasta: vuosikymmenien takaiseen sotilaspukuun pukeutunut viiksekäs herrasmies soitti kitaraa ja lauloi vanhoja iskelmiä kahvilan asiakkaiden kanssa. "Тёмная ночь..." 

Sumuinen herrasmies. Sori kun kiusaan huonoilla kuvilla.

Kävelen kohta vaikka Puolaan

Lähellä metro Teatralnajaa, maanantailta

Hei vaan, täällä on yksi väsynyt tyttö, joka on kävellyt koko päivän ympäri Moskovaa. Tapasin tänään filippiiniläisen tytön ja siperialaisen pojan, ja heidän kanssaan vietin mukavan parituntisen Tagankan paikkeilla. Kun käväisimme luostarialueella, minusta tuntui outolta ilman huivia. Luostarin jokaiseen kirkkoon ja kappelille ja jokaisen ulkona olevan ikonin eteen oli monikymmenmetriset jonot. Ihmiset toivat kukkia ja rukoilivat ikonien edessä. Olettaisin tavan liittyvän pääsiäiseen, mutta selkeää selitystä en saanut, sillä Siperiasta saapunut venäläisvahvistuksemme ei ole kovin uskonnollisesti kasvatettu.

Sosiologian luennolla opettaja jaksaa toistaa, miten Venäjällä on uskonnollisia nuoria enemmän kuin länsimaissa. En ilmeisesti ole onnistunut tapaamaan heitä, sillä olen kuullut venäläisten lähinnä luokittelevan itsensä ateistiksi tai agnostikoksi. Heidän vanhempansa kyllä saattavat olla uskonnollisia ja uskovia, ja erityisesti isovanhemmat.

Sää oli tänäänkin aivan upea, aurinko paistoi ja linnut sirkuttivat. Myös pöly lentää, mutta räpyttelemällä olen selvinnyt. Onneksi ei ole allergioita.

Ai niin, tänään pestiin ikkunat. Puolenpäivän maissa siivoojatäti tuli koputtelemaan oveen. Hän oli hiukan pettynyt, kun emme olleet tajunneet itse pestä ikkunoitamme (ilmeisesti oli tullut kielimuuri vastaan), mutta pesaisi ne sitten nopeasti ja tehokkaasti, kuivausvälineenä oli kokoon puristettu ehkä sanomalehti, ehkä ammattisalaisuusriepu. Kämppis K pitkänä tyttönä hoiteli ikkunoiden yläreunat, ja sai tädiltä kovasti kehuja.

Tsoin seinä

Jos Prahassa oli Lennonin muuri, täällä Moskovassa on Kino-yhtyeen laulajan Viktor Tsoin seinä. Se on vanhan Arbatin yhdellä sivukadulla, ja sen lähistöllä oli kolme-neljä käheä-äänistä trubaduuria laulamassa Kinoa kitaroineen. Nahkatakkisilla herrasmiehillä musiikkiura taitaa jo olla takanapäin.

Törmäsin luostariin

Zachatjevin nunnaluostari

Yhtenä kauniina päivänä viime viikolla, kun olin yrittänyt parhaani mukaan hoitaa viisumini pidennystä siinä täydellisesti onnistumatta, lähdin kävelemään muillekin kaduille kuin niille suurimmille, eli käännyin kerrankin sivuun Ostozhenkalta. Ensimmäinen asia, jonka löysin, oli kulkukoirapariskunta, jotka selvästi olivat hyvää pataa ison pululauman kanssa. Eivät ne kai muuten olisi kaikki sulassa sovussa rohmunneet samoja leivänpalasia.

Seuraava asia olikin yllä oleva nunnaluostari. Se putkahti esiin ihan kysymättä. Lähestyvän pääsiäisen kunniaksi rohkaisin mieleni ja hiippailin avonaisesta portista luostarialueelle. Koska kukaan ei tullut tiukkaamaan käyntini syytä, seurailin yhden naisen perässä alueen keskellä kohoavaan kirkkoon. 

Kirkossa oli remontti kovasti kesken, mutta aina silloin tällöin tuli yksi tai kaksi ihmistä, kiersi suutelemassa ikoneja ja tekemässä ristinmerkkejä, hiljentyi hetkeksi ja jatkoi taas matkaansa. Eräätkin kadulla ohittamani kiireisen näköiset keski-ikäiset naiset kävivät siellä. Sivussa olevan pienemmän ikonostaasin salissa (öh, sivukappelissa? sanasto hukassa nyt) seisoskeli pappi, joka toi mieleeni vasta katsomani elokuvan Ostrov (saari). Siinä muistaakseni pappi mustassa kupuhatussaan ja pitkässä kaavussaan seisoo samalla tavalla kirkon ikkunan ääressä ja tuijottelee ulos. Elokuvassa kyllä näkymänä oli talvisen kalsa Valkoinen meri, eikä kevääseen heräävä puutarha.

Tretjakovin tietämiltä

Kävin viime viikolla toistamiseen Tretjakovin galleriassa. Uudelle puolelle en ole vielä päätynyt, mutta sillekin on epäilemättä aikansa. Pääsin tällä kertaa etenemään ihanien kansallisromanttisten maalausten pariin, välillä puuttui vaan vahvat ääriviivat etten olisi Gallen-Kallelaa katsellut. Iivana Julma mulkoili kehyksissään ja teki vaikutuksen. Rakastuin esimerkiksi Sudorovin hahmojen kuviollisiin vaatekankaisiin, ja toki Kramskoin Tuntemattoman naisen muotokuvaan.

Крамской: Незнакомая (kuva)

Nainen katsoo niin täydellisen ylimielisesti muotokuvastaan. Voin hyvin kuvitella hänet vaunuihinsa tänne Hamovnikin vanhojen kivitalojen väleissä kulkeville pienille kaduille.

---

Viikonloppuna tapasin taas tamperelaiskaveria. Oli erittäin mukavaa. Huomionarvoista on, että linjan nro 2 johdinauto tarjoaa erinomaisen sekä edullisen turistikierroksen Uudelta Arbatilta Kristus Vapahtajan katedraalin ja Kremlin ohitse Kitai-Gorodiin. Oma opas mukaan, hinta 28 rub, kesto arviolta 15 min. Tällainen tiivis budjettimatkailijan paketti.

Салют в Москве - Ujo ilotulitus

Kauppareissulta

Eilen 12.4. oli juhlan paikka, kun Neuvostoliiton yhdestä suurimmasta saavutuksesta eli Juri Gagarinin avaruuslennosta tuli kuluneeksi 50 vuotta.

Hotelli Ukraina

Kokeilen nyt vähän aikaa lisätä näitä kuvia flickrin kautta, ja se kaipaa vielä vähän harjoittelua. Siksi siis tällä kertaa yksi kuva per postaus. Onpa ainakin vaihtelua kilometreittäin jatkuviin sepustuksiini :P


Hotelli Ukraina on tuo vasemmalla näkyvä kolossi. Yksi Moskovaa täplittävistä Stalinin hampaista, tai seitsemästä sisaruksesta. Sillan alkupäästä saattoi nähdä yhtä aikaa kolme siskosta, tai ainakin oletan, että se matalinkin niistä kuuluu joukkoon.

Kirjasto

Biblioteka imeni Lenina

Leninin kirjaston luona oli pakko kaivaa kamera esiin, kun oli niin herkullinen auringonpaiste. Saimme K:n kanssa näiltä kuvassa näkyviltä tytöiltä vinoja katseita kun kehtasimme puhua jotain muuta kuin venäjää.

Kävimme siis perjantaina etsiskelemässä P:lle synttärilahjaa ja siinä samalla vietimme mukavia tunteja kaupungilla. Kävelimme Bibliotekan metrolta Uudelle Arbatille ja sieltä donitsilla vahvistettuna pari kilometriä Moskva-joelle. Valtava Evropeiskaja-ostoskeskus nielaisi meidät syvyyksiinsä. Löysin vihreällä teellä ja sitruunalla maustettua jugurttia, sitä jossa on niitä Valion bakteereja.

Tretjakovka

Eiliseltä:

Olen ihan lauantaifiiliksissä. Päivän jännitys tuli vasta illalla, kun lähdin käymään Tretjakovin galleriassa. Tällä kertaa en vain aikonut, vaan todella päädyin sinne. Pääsin salin 26 ovelle, kun vahtimummot nousivat jakkaroiltaan ja ilmoittivat: "No niin, aletaanpas sitten pikku hiljaa siirtyä ovelle." En lähtenyt liikkeelle kovin aikaisin ja sulkemisaika tuli vastaan. Seuraavalla kerralla pääsen heti ihastelemaan Kolmea jättiläistä.

Kuva: Три богатыря

Tai näin:

Kuva täältä.

Kotiin palasin suurimmalta osin jalan. Ylitin Vodootvodnoj-kanavan Luzhkov-siltaa pitkin. Sillan nimellä ei ilmeisesti ole mitään tekemistä Moskovan nyt jo entisen pormestarin kanssa, vaikka niin monet moskovalaiset uskovatkin, vaan se on niittysilta lähettyvillä sijainneen tsaarin niityn mukaan (луг, lug).

Sillalla oli lukkopuita! Tai rakkauden puita. Niitä oli ehkä viisitoista, ja kaikki täynnä lukkoja. Ne sitten takaavat onnen pariskunnalle. Prahassa Chertov-sillassa (mikä mahtoi olla nimi, joku pikkupirujen kanava siinä oli) oli lukko, jonka teksti oli "Jenni <3 Mr. Right". Ihanaa, joku on ajatellut mua! :P

Luzhkov-jalankulkusilta.

Sillan jälkeen meinasi mennä pupu pöksyyn, kun Bolotnajan aukiolla (kutsutaan Wikipedian mukaan myös nimellä Balčug, joka tarkoittaa tataariksi suota, kuten bolota venäjäksi) kuljeskeli runsaasti nuoria miehiä kaljatölkit käsissä. Ei syytä huoleen, he olivat liikkeellä miekkailun merkeissä. Aukion päädyssä ihmisjoukon keskellä singahteli kaksi miekkailevaa kaksikkoa. Miksi? Ei mitään hajua.

Tässä iltahämärän näkymä Patriarkan sillalta, joka vie Kristus Pelastajan (? no, hram Hrista Spasitelja kuiteskin) kirkon taakse: 

Arbatit

Mun ikkuna

Tarjoan jälleen kuvapostausta. Tänään piti kovasti olla kandipäivä, mutta eipä ollutkaan, kun lähdin kävelemään. Katsastin sekä vanhan että uuden Arbat-kadun. Vanhalla oli kunnon turistimeininkiä ja ihmisenkokoisia, matalahkoja taloja. Uudella oli neonvaloja, symmetrisesti aseteltuja kerrostaloja ja valtamerilaivan näköinen talonpääty.

Sivukadulta

Vanha Arbat

Uusi Arbat

Georgialainen ravintola kotimatkan varrelta

Bulgakovin nurkilla

Keskiviikkona oli vain neljä astetta pakkasta ja, kuten ulos päästyämme havaitsimme, aurinkokin lämmitti. Ihanaa, ei tarvitse enää miettiä, miten päin olisi, kun tuuli puree ihoa joka puolelta! Juhlistimme tätä ihanaa päivää (no, ihana se oli sen jälkeen kun lukkojupakka selvisi) lähtemällä vähän ulkoilemaan.

Ensimmäiseksi kuitenkin kävimme metron kassalla, ja minä sain metrokorttini! Jes. Sitten suuntasimme Tverskajan metroasemalle, josta putkahdimme Pushkinin patsaan juurella ulkoilmoihin.

Äm niin kuin metro

Meillä oli päämääränä Patriarkan lammet (Патриаршие пруды). Niistä maisemista Bulgakov aloittaa tarinansa kirjassaan Saatana saapuu Moskovaan. Nimisuomennos on aika erilainen kuin alkuperäinen nimi Master i Margarita. Yksi selitys käsittääkseni on, että suomalainen yleisö ei tunnistaisi nimestä Faustin tarinaa, josta Bulgakovin päähenkilön rakastetun Margaritan nimi on poimittu. No jaa. Itse en olisi osannut yhdistää, mutta kirjaa lukiessa viittaus oli kyllä aika selvä, siellähän seikkailee itse paholainen ja tekee apureineen kaikenlaisia kepposia. Edellinen oli kyllä aika laimeasti sanottu, mutta menköön. Itse ainakin nauroin ääneen sitä lukiessani, ja jokunen kyynelkin saattoi tirahtaa. Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Yksi lautailukuvien helmistä

Patriarkan lammet ovat oikeastaan yksi melko neliskanttinen lampi, näin talvella jäässä, ja sen ympärillä olevat puistokaistaleet. Lampi on muodostunut, kun patriarkka Iov (Jov?) kuivatti paikalla olleen suon. Bulgakov valitsi mielenkiintoisen paikan romaaninsa alkukohtaukselle, sillä alueella on myös todellisuudessa jotensakin yliluonnollinen karma. Ei riitä se, että puiston reunassa risteävillä kaduilla tapahtuva onnettomuus saa romaanihahmo Wolandin ennustamaan kuolemaa ja kaaosta Moskovaan. Pääsyy suon kuivaamiseen joskus 1500-luvulla oli se, että siellä kummitteli. Näin ainakin jos uskomme opaskirjaani The rough guide to Moscow, ja miksi emme uskoisi.

Noin sadat lastenvaunut, oikealla se lampi, yllätys

 Rough guide tosin myös uskotteli, että lammilla olisi meneillään maanrakennustyöt, koska Moskovan pormestari haluaa sinne patsaita Bulgakovin kirjan tapahtumista. Esimerkiksi pylväiden päällä (?) kävelevä Jeesus tai kamiina, jonka ympärillä kirjan pahat henget kertovat hirvittävistä elämistään. Molemmat kuuluvat kyllä tarinaan, mutta niistä ei näkynyt merkkiäkään, vaan eläinsatujen kirjoittaja Krylovin patsas istuskelee edelleen rauhassa lehmusten keskellä. Mene tiedä, mutta luulinpa Pietari Suuren karmean laivapatsaankin olleen häätöuhan alla jo pitkään, ja silti se pönöttää keskellä Moskva-jokea.

Kohtaus Krylovin sadusta Kana ja kukko. Lukko myöhempi lisäys.

Ivan Krylov kirjoitti faabeleita eli opettavaisia eläinsatuja. Puistossa on useitakin patsaita hänen saduistaan, tässä edustavat Kana ja kukko (Кукушка и петух). Linkissä venäjänkielinen runo/satu. Kukko ja kana kehuvat toistensa laulua, kuinka se on kummallakin niin käsittämättömän, ylimaallisen kaunista, niin herkkää ja puhdasta. Paikalle sattuu varpunen, joka kysäisee, miten toiset kehtaavatkin ylistää moista rääkymistä, eihän siinä ole yhtään säveltä. Krylov vastaa, että siksi juuri kehuu kukko kanaa, kun kanakin kehuu kukkoa, ja päinvastoin.

Hyväntuulinen heppu tallentui muistikortilleni

Lammilla oli paljon ihmisiä käveleskelemässä. Penkeilläkin saattoi istua, paistoihan aurinko tänä toisena kevätpäivänä jo varsin lämpimästi, ja penkit oli suojattu valkoisin peittein. K mainitsi ensimmäisenä, että puistossa oli mielenkiintoinen tunnelma. Tajusin saman. Ihmiset istuivat rauhassa tai tuijottelivat aurinkoiselle jäälle, juttelivat vaitonaisesti. Hiukan hölmösti huomasin, että täällä todella on yleensä ihmisten vauhti aika kova. Vasta nyt, kun se pysähtyi miltei kokonaan, ehdin ymmärtää.

Puistossa oli rauhaisa kävellä ja ottaa kuvia patsaista. Tuli sellainen olo, että kaikilla on hyvä, tyyni mieli. Sellainen maailmaa halaava sinisilmäinen olo.

Yksi hampaista.

Puiston jälkeen menimme teelle, kahville ja piirakalle. Minä söin sienikulebjakaa, oli erittäin hyvää. Sitten ihmettelimme kuvassa näkyvää yksilöä seitsemästä sisaruksesta, ohitimme Tsaikovskin konserttitalon ja tulimme kotiin. Illalliseksi pelmenejä smetanalla, mums.