Suurkaupungin huminaa

Kylpyvaahtoa? Ei kun poppelin höytyviä.

Sitä voisi kuvitella, että kun maailmasta kiinnostunut nuori ihminen muuttaa väliaikaisesti yhteen pallomme suurimmista kaupungeista, tulisi jokainen valveillaolon hetki käytettyä kuin vain parhaimmalla turistilomalla: tutkien uutta, imemällä vaikutteita ja ihmettelemällä, sillä täällä riittää kaikkea. Tällaista aistit yliherkkinä vuorokauden ympäri -menoa ei kuitenkaan jaksa kovin kauaa. Tietysti itsekin olin etukäteen sitä mieltä, että varmasti sitten kävisin kaikissa baleteissa ja oopperoissa niin paljon kuin vain ehtisin, mutta enpä vaan ole pistänyt nokkaani kumpaankaan. 

En toki ole hautautunut huoneeseeni (mitä nyt satunnaisesti ja kohtuullisessa määrin). Kaupunkiin olen kyllä tutustunut sen verran, mitä nyt tähän jättimäiseen muurahaispesään voi. Tavallisimmat turistikohteet ovat hanskassa. Olisi hauskaa tituleerata itseään käveleväksi matkakirjaksi, joka on nähnyt ja kokenut kaiken (ehe joo), mutta arkea tämä oleminen on pitkään jo ollut. 

Ei sillä, että olisin täysin jo tottunut Moskovaan: jatkuvasti minua hämmästyttävät taivaisiin kohoavat kerrostalot ja pelkkä ihmisten määrä. En ole tottunut kirkkailla väreillä maalattuihin aitoihin ja kaiteisiin saati roskaisiin kadunvarsiin, joskaan en jaksa enää joka kerta erikseen nyrpistää roskille nenääni. En edelleenkään kulje yhdenkään kerjääjän ohitse puhtaalla omatunnolla. Liikenteen joukkoon en halua lähteä muuten kuin jonkun kyydissä, ja mieluiten metrolla. 

Jos edellä on lista siitä, mitä en ole, niin se mitä olen, tuottaa pidemmän listan. Olen jossain määrin tottunut ihmisten keskellä luovimiseen, ja olen itse asiassa mielissäni siitä, että moskovalaiset kävelevät keskimäärin melko nopeasti. Pidän siitä, että osaan kulkea metrossa ilman karttaa - toki vain tutuimmilla kaikista 12 linjasta. Olen vielä sen verran uusi Moskovassa, että näin alkukesästä lumihiutaleiden tavoin ilmassa pyörteilevä poppelin höytyvä jaksaa huvittaa minua. Opastan mielelläni silloin kun voin, kun ihmiset silloin tällöin kysyvät kadulla neuvoa, vaikka itse vielä osaakaan kysyä. Luotan karttaan ja siihen että "minä itse".

Olin vielä toukokuun loppuun saakka täysin sitä mieltä, että en halua vielä palata Suomeen, että Moskovassa on niin paljon nähtävää, koettavaa ja ennen kaikkea opittavaa, ettei minulla ole mitään syytä tulla kotiin. Paitsi nyt tietysti se, että viisumi loppuu. Olen kuitenkin näemmä saanut itseni suggeroitua eri mielelle. Tai sitten tajusin, ettei tällaista lomailua voi iän kaiken jatkaa - haluan palata siihen oikeaan arkeen. Jos täällä opiskelut olisivat vaativampia, ja voisin näyttää kehittymiseni jonain konkreettisena, olisin ehkä tyytyväisempi. Myös, jos asuisin muutoin kuin asuntolassa, kokisin varmaankin olevani aikuisempi ja itsenäisempi. Nyt olo on jotenkin holhottu, kun on kotiintuloajat ja käytävällä siivooja, joka toruu, kun kävelen keskeltä vastaluututtua lattiaa. Omassa asunnossa, mielellään kämppisten kanssa jaetussa, olisi oma lupa.

Kirjoitan tätä blogia enemmän sisään- kuin ulospäin. Parempi turistimatka taitaa kulkea mun pääni sisään kuin varsinaisesti kaupunkeihin, joista koetan kirjoittaa.

---

Kuriositeetti: pieni sanasto moskovalaisen ja pietarilaisen kielenkäytön eroista. Venäjäksi tietenkin. Nyt tiedän, ettei Pietarissa kannata etsiä ponchikkeja vaan pyshkoja (munkkeja) ja Pietarista voi löytää yhtä helposti meshokin kuin täällä käytetyn paketin (muovikassin). Sen olin kyllä jo oppinut, että jos tapaaminen sovitaan jollekin metroasemalle, Moskovassa se tarkoittaa kohtaamista metron sisällä laiturilla, ja Pietarissa liukuportaiden yläpäässä porttien luona. Tämä viimeinen on ehkä siksi, että Moskovassa on todennäköisempää, että kummatkin saapuvat tapaamispaikkaan metrolla?

Vappu moskovalaisittain

Hirveästi perhosia!

Totesin, että paras vappu ei ole tänä vuonna Koskenrannassa vaan VKNH-puistossa Moskovan pohjoisosassa. (Tämän paikan nimi on aina niin hauska avata: vystavka dostizhenii narodnogo hozjaistva eli kansantalouden saavutusten näyttely. Sillä voi sitten kavereita hengästyttää kun itse on lakannut hönkimästä sen pituutta.)

Niitä saavutuksia siellä sitten.

Päivässä ei sinänsä ollut mitään kovinkaan erityistä, mitä nyt vietin sen erittäin hyvässä seurassa. Ensin ihmettelimme taivaisiin kurkottavaa kosmonauttimuseon rakettipatsasta espanjalaisen P:n kanssa, sitten löysimme pienen pallottelun jälkeen moskovalaisen J:n ja guljailimme puistossa. Vahvistimme itseämme teemaan sopivasti Kansojen ystävyys -nimisessä ravintolassa salaattilounaalla (kuinka jupin kuuloista) ja jotta tasapaino säilyisi, menimme seuraavaksi tutisuttamaan polviamme maailmanpyörään (vähäsen tutisin, oli avonainen kopperokin missä kiikuimme.) Tämä maailmanpyörä nousee 73 metrin korkeuteen. Kuvaa ei ole, hähä.

"Leipää." Auto on Valko-Venäjän rekkareissa, vieressä Valko-Venäjän paviljonki.

Kun P:n tuli aika lähteä sanomalehtihaastatteluun (jännää!), uppouduimme J:n kanssa hetkeksi suomen adjektiivien vertailumuotojen kiehtovaan maailmaan. En olekaan ennen tajunnut, kuinka niissä on erilaisia kaavoja. Myöskin minua riemastuttaa, että kieliopista voi repiä niin paljon riemua kuin toverini :)

Palasimme vaeltelemaan puistoon kun K liittyi seuraan. Söin kesän ensimmäisen jäätelön, jes! Toteutimme päivän pääagendan, eli vuokrasimme polkupyörät. 150 ruplalla sai kunnollisen pyörän tunniksi, muistaakseni 750 ruplalla olisi saanut koko päiväksi. Melko edullista. Suhailimme kesämielellä olevan kansan joukossa. Ei tullut edes läheltä piti -tilanteita, vaikka pyöräilijöitä ja rullaluistelijoita oli aika paljon. Koskettavin oli yksi pariskunta, jossa rullilla selvästi ensimmäistä kertaa ollut tyttö takertui poikaystäväänsä itkua vääntäen: "Kun en mä osaa, en mä osaa!" Poika sitten lohdutteli, että otetaan iisisti, kyllä se siitä.

Hämärä kuva vapaalle vaihtaneista venäläisistä. Savu tulee shashlik-grilleistä.

Polkupyörien palauttamisen jälkeen kävelimme taas. Harmittelin, että tumman kiiltävä kivikukkasuihkulähde oli remontissa, mutta onneksi kansojen ystävyyden kullankimaltava suihkulähde toimi. Istuskelimme sen vieressä penkillä, johon oli kirjoiteltu asioita, joilla ansaitsisi leipälävelleen saippuapesun, josta myös keskustelimme pitkällisesti. 

Vappuaattoon sopivasti bongasimme yläilmoista useita karkuun päässeitä ilmapalloja. Ilta alkoi hämärtää ja tuuli nousta, kun suuntasimme metroasemalle. Päivästä jäi erittäin mukava tunne.

---
P.S. Tämä on 123. teksti tässä blogissa! Tanssisin pienen tanssin ellei olisi nukkumaanmenoaika. Myös tanssin aihetta olisi ehkä kaikkein söpöimmässä hakusanassa, jolla tähän blogiin on tultu: yhtä hymyä auringossa. Alkaa hymyilyttää tässä istuskellessakin. Tähän päivään hakusana todella sopii, aurinko paistoi niin että niska on nyt hennon vaaleanpunainen, ja hymyiltyä ja naurettua tuli paljon-paljon!

Presidentti ja vaimonsa [sic] tai red alert - kielioppia!

Tänään olen energinen. Aamun lievän lumentuprutuksen jälkeen paistaa jopa aurinko! Se jos mikä antaa virtaa. Eilen tunnin aikana tuli seitsemän kertaa lunta, paistoi kaksi kertaa aurinko ja rähmi kertaalleen räntää. Seikkailullinen sää oli.

Tähän päivään saan poweria myös siitä, että takana on hurjasti inspiroivia luentoja. Oli esimerkiksi käännöstunti, jolla yritin saada selitettyä, millaisissa tilanteissa sanotaan "ministeri ja hänen vaimonsa" ja missä voi käyttää vain "ministeri ja vaimonsa". Yritin saada rakennetuksi lauseen, jossa Bushia menee tapaamaan ministeri ja hänen vaimonsa, ja lopputuloksena kuulijalla herää epäilyksiä siitä, kenen vaimo itse asiassa on kyseessä, mutta en tunnilla onnistunut. Joka tapauksessa toimimaton ja kerta kaikkiaan hirveä on se tapa, jota lukiessa selkäpiitä karmii kuin vetäisi omia, repaleisia kynsiään pitkin liitutaulua: "ministeri ja vaimonsa vierailivat Valkoisessa talossa". Au au.

Pahoittelen kaapissa piilottelevan ammattiylpeyteni puolesta, mutta nyt en kyennyt kaivamaan kielioppikirjoja esiin (vaikka Iso suomen kielioppikin on jo pitemmän aikaa sijainnut kirjahyllyn lisäksi myös netissä, jei!), vaan muistelen historiallisten luentojen hämärästä, että persoonapronomitonta versiota voisi käyttää silloin, kun viitataan johonkin muuhun kuin lauseen subjektiin.

Eli tähän tapaan: "Bush kutsui ministerin ja hänen vaimonsa Valkoiseen taloon." Puhutaan ministerin vaimosta.

Sitten taas: "Bush kutsui ministerin ja vaimonsa Valkoiseen taloon." Sisälukutaito kertoo, että Bushilla on kovin virallinen komento vaimonsa suhteen tässä.

Karkeasti ottaen tämä jälkimmäinen ehkä vastaisi venäjän "Буш звал министра и свою жену"? Miksen voinut älytä näitä esimerkkejä siellä tunnilla?! Oon siellä joka toisen kysymyksen kohdalla kuin kala kuivalla maalla. Ei mulla ole niin hyvää osaamista suomen kieliopista, vastaan fiilispohjaisen kielitajuni perusteella ja hämmennyn tarkoista kysymyksistä. Kuten vaikka onko sanoilla mukaan ja mukaisesti jotain eroa, kun puhutaan sopimuksesta, jonka mukaan/mukaisesti jotain tehdään. Ei minusta. Ainakaan tässä tapauksessa.

No nyt täytyy tunnustaa, että vilkaisin kuitenkin sitä kielioppia. Uteliaisuus tappoi kissan. Yllätyin kyllä siitä, mitä löysin.

Luennolla yksi Suomessa ollut venäläinen opiskelija nimittäin kertoi, että joku Joensuun opettaja oli kehottanut ilmeisesti kirjakielessä käyttämään ilmaisua "minun perhe", koska jos tähän lisää possessiivisuffiksin (perheeni), se tarkoittaa perheen omistamista, mikä ei ole totta. Tamperelainen opettaja oli kohotellut tälle ehdotukselle kulmiaan, ja minä perässä. Mutta mitä Viskin (sen kieliopin) sivuilla näenkään:

Toiseksi possessiivisuffiksi voi puuttua lähinnä monikon 1., harvemmin 2. persoonan pronominin sisältävistä vakiintuneista ilmauksista, joiden substantiivi ilmaisee mm. perheenjäsentä, yhteisöä tai asuinpaikkaa: meidän äiti, meidän perhe, teidän kunta (c).

Jassoo. Ehkä minusta ei ole auktoriteettina kilpailemaan tämän kanssa. Tosin noista opiskelijan esittämistä omistamisperusteluista en niinkään perusta, ovat ehkä saaneet damagea matkan varrella.

Jätän kielioppipohdinnat tältä illalta tähän. Riennän neloskerroksen keittiöön, missä minua ja A:ta kielletään osallistumasta ruoanlaittoon. P tekee paellaa, johon tarvitaan kilo perunoita, ja K laittaa salaattia. Sitten syödään.

Radiosta kuuluu

Hienosti tein tänään läksyjä siihen asti, kun hetkellinen kyllästyminen otti vallan. Sitten aloin ottaa kuvia opiskeluvälineistäni... Todisteet yllä. Työn alla on viime perjantain kielioppitunnin aineisto, koska ylhäistä läsnäoloani ei tunnilla havaittu. Itsenäinen opiskelu ei oikein edelleenkään ole mun heiniäni.

Seuraavaksi odottaa Sveitsi-käännös.

Haha, rupesin kuuntelemaan taustalla soivaa radiota vähän aktiivisemmin. Siellä lauletaan nyt huumaavan vihreistä silmistä. Vain puoli tuntia sitten laulettiin mustista ah niin mustista silmistä. Tämä nyt soiva Dacha-kanava on ehdottomasti parempi kuin Russkoe radion laitamyötäisessä olevalta kuulostava mainosmies tai Avtoradion kasaridisko. Dachalta kuulee välillä vähän vanhemmankin oloisia kappaleita, tosin sitä diskoa on joukossa sielläkin.

Tynkäpäivitys!

Turhautumistunteita

Eilen oli erilainen fiilis kirjoittaa blogitekstiä kuin parina edellisenä kertana. En puhkunut asiaa, ollut kiireessä tai ääriäni myöten innostunut, vaan paremminkin miellyttävän seesteinen. Kuulostaa jotenkin oudolta tuo edellinen, mutta älkää huoliko, en sentään tee asteikkoa mielialojeni mittaamiseen :P Vähän silti huolestuttaa, että mieluummin kirjoitan tänne kuin henkilökohtaiseen päiväkirjaani. Se on joutunut lievän ylenkatsomisen kohteeksi, raukka. 

En eilen sitten kuitenkaan saanut julkaistua mitään, koska pidin parempana sujahtaa peiton alle ajoissa. Tänään puolestaan tulin luennoilta kiukkua kihisten. Tiistaisin sattuu olemaan vaikeimmat luennot, ja niin tiiviisti, että välissä ehtii hädin tuskin vaihtaa paikkaa. 

Näillä luennoilla täytyy oikeasti olla skarppina koko sen puolentoista tuntia kullakin jos haluaa saada niistä jotain irti. Yhdeltä on Venäjän taloutta. Sitä luennoitsijaa A kuvasi sanoin "kuin radiota olisi kuunnellut" - nainen papattaa tilastoilla (kiinnostavilla kylläkin) höystettyä asiatekstiä ja katselee jonnekin katonrajaan. Sen jälkeen puoli kolmelta on periaatteessa tulkkaamiseen valmistavia kuullunymmärtämisen harjoituksia. Katsotaan uutislähetyksiä tai keskusteluohjelmia, joista poimitaan tärkeimmät asiat. Useimmiten keskityn raivoisasti vain että saisin selvää käytetyistä sanoista, ja siinä vieressä toiset, puolinatiivit, toistavat kaiken sanotun papukaijoina perässä. Ottaa päähän. En ole samalla tasolla sanastoni suhteen.

Olen yliopisto-opiskelua lukuunottamatta tottunut pääsemään koulussa ponnistelematta mitenkään hiki päässä, mitä nyt yläasteen läksyntekosessiot paisuivat välillä naurettaviin mittoihin, kun yritin huijata valvovaa silmää piilottamalla läksypinojen sekaan muuta huvitusta. Luulisi, että olisin kolmessa vuodessa tottunut tekemään silloin tällöin töitä ja ylittämään esteitä. Näemmä en, sillä kun eteeni osuu kova haaste, turhaudun ja haluan luovuttaa. 

En osaa sanoa, ovatko nämä kurssit oikeasti minulle liian vaikeita. En halua tunnustaa, että ne olisivat, koska saan kuitenkin taloudesta ihan hyvin asioita irti. Tämä jälkimmäinen on kyllä sillä rajalla, että tekisi mieli antaa olla. Mutta en taida, sillä harjoitan psykologisointia: koska kerron vaikeasta kurssista täällä, minulla on motivaatio saada ensi luennosta jotain positiivisempaa kerrottavaa. Vaikka että avasin suuni siellä edes kerran pari. 

Vetkun vetkun, eli läksyjä pitäisi tehdä

Tässä olisi jotain käännöksen yrittelyä ilmassa. Hieman tahmeasti vaan sujuu, kun tämä päivä meni nukkuessa. Eilen nimittäin oli juhlan aihetta, sillä kämppikseni K:n ystävä Anni täytti vuosia. Näimme sitten hieman toisenlaisen opiskelija-asuntolan, jossa oli kunnollinen kylppärikin, mutta kieltämättä tilaa tämän entisen hotellin huoneissa ei olisi kahdelle hengelle juuri ollenkaan. Prahan asuntolahuonekin vaikutti ruhtinaallisen kokoiselta tähän verrattuna, joskin muutoin puitteet olivat paremmassa kunnossa.

Synttäreitä oli juhlimassa myös kaksi venäläistä tyttöä siellä viiden suomalaisen joukossa. Hehkutimme jälkeenpäin K:n kanssa kuinka oli itsevarma fiilis venäjäntaidoista, sillä pystyimme liittymään venäjäksi käytyyn läpänheittoon aika hyvin. Olin varmaan kaikkein nuorin 22 vuodellani, muut about kahdestaviidestä kolmeenkymmeneen, vaikka eipä se näkynyt kuin Venäjällä käymisen kerroissa. Tosin toinen venäläistytöistä on jo ehtinyt paljon: hän on ehkä 23 tai 24, korkeintaan 26-vuotias, mutta kerinnyt olla naimisissa ja erotakin. Heillä oli molemmilla ihanan tarttuva nauru ja mahdottomasti virtaa, vaikka Svetalla olikin tänä aamuna herätys kahdeksalta. Silti jaksoi olla liikenteessä kahteen.

Opittua: "много - не мало" eli mnogo ne malo eli parempi liikaa kuin liian vähän (parempi överit kuin vajarit :P),
sekä: "велико - не мало" eli veliko ne malo eli ei iso sisältään kaada.

Huomenna pirteänä kahdeksalta suomi-venäjä -käännökseen. Siellä oli kaksi Tampereellakin ollutta venäläistä opiskelijaa, mutta ei ne mua tunnistaneet enkä minä niihin silloin joskus tutustunut.

Aivan, torstaina siis piti olla venäjä-suomi -käännöstä puoli kahdeltatoista. Eipä ollut, vaan kirjallisuutta, koska lukujärjestykseen oli tullut muutos ja käännös onkin jo kahdeksalta. Siellä sitten K:n kanssa kuunneltiin esitelmää Waltarin teoksista, ja kerrottiin, että ei meillä koulussa tarvitse lukea kovin paljon. Jos Seitsemän veljestä ja joku nykykirja. Härkösen Häräntappoase (hah haa alkusointu) kuitattiin meidän yläasteella videon katsomisella. Nuori Santeri Kinnunen oli aika hyvä.

Venäläisillä koululaisilla on puolestaan luettavana Rikos ja rangaistus joskus 13-vuotiaana, mistä johtuen kovin ymmärrettävästi he eivät jaksa arvostaa Dostojevskia. Ulkomaiset opiskelijat puolestaan ylistävät hänen teoksiaan. Mun täytyy tunnustaa, että en ole vielä lukenut venäläisiä klassikoita. Ehkä olisin, jos olisin filologi, mutta nyt ne kansoittavat lukulistaa.

Okei, nyt on havaittavissa jo niin selvää vätystelyä ja vetkuttelua, että ei auta kuin jatkaa hommaa.

Karaoken bassot resonoi meidän lattiassa.

Veli venäläinen, sisko suomalainen

Eipä tule tänään mistään oikein mitään. Oppitunti kyllä meni hyvin opettajan vastaillessa itse kysymyksiinsä, ничего страшного. Hän oli mursunviiksinen herrasmies pikkutakissaan, poistui luennon puolessavälissä tupakalle. Meitä suomalaisia hän ilmeisesti piti jotenkin yhtenä henkilönä, koska kun K vastasi, minä sain olla rauhassa. No puhuin mäkin jotain.

Tältä opettajalta ei tullut mitään erityisempää kommenttia meidän suomalaisuudesta, mutta toissapäiväinen historiakurssin opettaja oli vähän toista lajia. Ensinnäkään hän ei vaikuta ihan parhaalta opettamaan ulkomaalaisia, joiden kielitaito on vähän sellaisissa sun tällaisissa kantimissa. Jos takarivissä istuu kaksi aasialaista opiskelijaa, ja poika sanoo olevansa Etelä-Koreasta, niin vaikkei vieressä istuvan tytön vastausta kuulekaan ihan täydellisesti eikä se ole virheetöntä venäjää, niin miksei sitä voi arvata, että sieltä se tyttökin on? Varsinkin, kun Korean nimeä ei ole mitenkään helppo sekoittaa Kiinaan tai Japaniin (Kitai, Jiponija, kun taas Južnaja Kareja), ja juuri on puhuttu, että sieltä Pohjois-Koreasta tuskin ketään on tulossa. Arjen päättelykyky hoi.

Toisekseen opettaja artikuloi aika epäselvästi. Itse ymmärsin opettajan puhetta ihan hyvin, mutta tuntui siltä, että vähemmän venäjää kuunnelleille hänen syvältä tulevat h:nsa ynnä muut olivat vähän hankalia. Venäjän historiaan ei luennolla päästy vielä ollenkaan, kunhan jutusteltiin niitä näitä.

Varsinainen onks tää tottakaan -hetki oli, kun esittelin itseni suomalaiseksi. "Jaa jaa, veljeskansaa", oli opettajan innostunut vastaus. Sitten hän kertoi meille, että Suomihan kuului vuoteen -17 Venäjän keisarikuntaan ja ihmiset siellä kutsuivat itseään venäläisiksi.

Niinkö. Minä koetin varovaisesti sanoa, että kuului joo, mutta ehkä paremminkin väki piti itseään lähinnä Venäjän kansalaisina. Opettaja ei tainnut huomata eroa.

Luennon jälkeen vaahtosin sveitsiläisen A:n kanssa, kuinka oli ollut outoa. Olin tyytyväinen kun sain selitettyä edes hänelle, että opettajalla on hiukan eri käsitys kuin meikäläisellä.

Lauantaina baarissa sain samasta aiheesta kysymyksen eräältä nuoremmalta täkäläiseltä. Hän oli yllättävän tietoinen kansojemme välisestä suhtautumisesta toisiinsa, sillä hän kysyi, miksi suomalaiset eivät yleensä ajattele venäläisistä kovin hyvää. (Hänen kaverinsa kyllä kysyi, että oliko pääkaupunki se Oslo.) Tverissä en juuri tavannut ihmisiä, jotka olisivat tienneet normisuomalaisten kylmäkiskoisuudesta venäläisiä kohtaan. Minä sitten koetin selittää, että sotien muisto elää ihmisten mielissä, ja viimeiset parisataa vuotta valloittaja on tullut idästä.

Venäläisten asenne on useimmiten ollut neutraali tai positiivinen. On muisteltu suomalaisten urheilusuorituksia tai hyviä tarkka-ampujia. Suomesta tulevat asiat, kuten Valion voi ja Oltermanni, ovat laadukkaita. Suomessa on puhdasta ja hyvät tiet. Yleensä tiedetään Ville Haapasalo, se pipopäinen näyttelijä. Olen voinut täällä mainitakin, mutta toiston uhalla: venäläisten stereotypia suomalaisista on, että olemme vähän yksinkertaisia mutta (ehkä juuri siksi) rehellisiä. Emme aina ymmärrä huumoria tai yhteiskunnan toimintaa (voitelua), mutta toisaalta suomalainen puhuu asiaa kun suunsa avaa.

Muuta ohjelmaa tässä parin päivän aikana on ollut ruokakaupassa käynti ja karaoken kuuntelu. Sieltä alakerran baarista siis. Eilen tosin poikkeuksellisesti en tarvinnut korvatulppia. Ne vähän yrittelivät joskus yhdeksän korvilla, mutta ilmeisesti ilta ei oikein ottanut tulta alleen.

Tuosta alun saamattomuudesta. Tänään minulla oli vain yksi luento, joten olisi ollut aikaa tehdäkin jotain, ja sitä paitsi paistoi aurinko! Blogissa ei ehkä saisi näyttää hapanta naamaa, enkä näytä nytkään kun kirjoitan vaan, mutta valitan kuitenkin. Jäi sitten toiselle päivälle suunnitelmat sekä etsiä Oktjabrskajan läheltä ruokakauppa Perekrestok eli tienristeys tai käydä Tretjakovin uudemman taiteen museossa sekä leffassa. Tässä noin kilometrin sisällä olisi kaksikin leffateatteria. Valitettavasti vain sen ketjuteatterin ohjelmisto löytyy netistä, minä laiskamato. Pitää käydä ihan fyysisesti katsastamassa se toinen, Fitil', siinä on kai kahvilakin ohessa. Tuolla Moskva-joen varressa sijaitsee se.

Tarvin ruokaa. Onneksi on vielä eilistä vihannessoppasovellusta. Siinä on mukana georgialaisen lobio-ruokalajin mukaan maustettuja papuja.

Ja mitenkäs hitossa näitä merkintöjä pitäisi muka osata tägätä. Ehkä luovun koko hommasta. Päänvaivaa!

Ai niin: on täälläkin vähän vilpoista. Suomessa nyt on enemmän kuin kunnon pakkaset, mutta kyllä minulle on riittävästi Moskovan -15 astetta. Loppuviikoksi elohopean on luvattu putoavan alle kahteenkymmeneen. Hurr.

Viimeisiä viedään

Huh! Viimeinen viikko Prahassa alkoi maanantaina. Siitä johtuen päivät ovat olleet täysiä, hyvällä tavalla. Viime viikon lopussa oli useampiakin hyvästelyjuhlia, samoin eilen tapasin eri piirien kavereita muun muassa teekutsujen merkeissä. Sunnuntaina vietimme koko päivän Český Krumlov -nimisessä pikkukaupungissa etelä-Tsekissä. Se on ehkä Tsekin kaunein kaupunki! Kuvia on paljon, tässä vaiheessa lupailen ainoastaan, koska on pikkuinen hoppu.

Luennot ovat olleet ohi jo vähän aikaa, mutta en oikein ole onnistunut metsästämään näitä opettajia. No, ellen saa allekirjoituksia, arvosanat ja kuittaukset voi laittaa myös nettijärjestelmään. Miksi näillä on kaksi rinnakkaista järjestelmää opintojen rekisteröintiin? Miksei siirrytä nettirekisteriin, kun sellainen on niin monessa muussa maassa käytössä? Mikä muu niissä paperiläpysköissä on niin kiehtovaa kuin se, että yksinäisinä hetkinä voi silitellä lempiopettajan omin kätösin piirustamaa nimmaria?

Eilen kannoin mukanani pahvilaatikoita. Ostin oikein uudet laatikot, jotka sain itse koota, että sitten voisin lähettää rakkaita kirjojani kotipuoleen. Painavia kun ovat. Niitä tosin olikin loppujen lopuksi paljon vähemmän kuin olin luullut, mutta toinen laatikko saa luvan täyttyä sitten kaikella sälällä. Tai vaikka sukilla.

Lähden tästä Edeniin. Nokian sijaan Albertovin (?) kaupunginosaan ostoskeskukseen.

Ulkomaalle menossa

Hei taas kaikki ihanat ihmiset, minä lähden huomenna Unkariin. Tarkempi osoite on Budapest, mutta vielä pitää opiskella vähän lisää tästä kuulemma kauniista kaupungista. Edes kiitosta en osaa unkariksi sanoa. Internetin ihmemaailma auttanee siihenkin. En tiedä, odotanko kauhulla vai mielenkiinnolla pitkään aikaan ensimmäistä reissua, jolla olen oikeasti kielitaidoton... Kuulemma siitä selviää hengissä.

Tein maanantaina sen toisen tsekin tasokokeen. Ryhmäkseni napsahti C (bohemistiikan laitoksen kursseilla on ryhmiä B-E). Täytyy sanoa, että nyt olen elementissäni: on tekstianalyysiä, morfologiaa, suullisia harjoituksia ja syntaksia. Ihanaa, ei enää mahdottomia luentoja, joilla on turhauttavaa istua, kun ei ymmärrä! Ja jos tämä tsekin taitokin vähän karttuisi.

Täällä on tämän verran syksyistä. Kuva viime sunnuntailta.

Ryhmäni muut opiskelijat vaikuttavat olevan enimmäkseen Puolasta, jokunen Saksasta, sitten muita slaavikielten puhujia, pari venäläistä ja kaksi japanilaista (näin olettaisin). Ja yks suomalainen minun lisäkseni. Ei paha.

Viikonloppuna täällä on vaalit. Vaalikampanjat ovat todella näkyviä: tänäänkin Strašnickan metroasemalla, jolla vaihdan ratikasta metroon, oli yhdellä sisäänkäynnillä rockabilly-esitys. Puolueen tunnusväri on vaaleahko sininen. Kun menin sisään ympyränmuotoiseen metron sisääntuloaulaan, toiselta puolelta rakennusta kuului oranssinvärisistä teltoista kantrimusiikkia. Ehkä oranssinvärinen puolue koettaa vedota vanhempaan kansaan? Oli miten oli, sinisten kajarit olivat aika paljon kovemmalla. Taisivat voittaa tämän erän. Mitään käsitystä siitä, mitä aatesuuntia nämä edustavat, mulla ei ole.

Petřínin näkötorni. Pitää mennä toisen kerran ja hankkiutua ylös.

Juttelin tänään taas tuutorini släsh kielitandemhenkilöni kanssa. (Tapasimme muuten vaan, ja puhuimme siis kaikenlaisesta Tsekkiä, Suomea ja kieliämme koskevista asioista niin englanniksi, suomeksi kuin tsekiksikin.) Kuulemma prahalaiset ovat varsin vihaisia nykyisille päätöksentekijöille. Korruptiota riittää, kaupungin alitse rakennettavan tunnelin työt vaikeuttavat liikennettä osassa kaupunkia, lupauksia ei pidetä. Minun olisi pitänyt ottaa vähän selvää, mikä tilanne nyt on, että tietäisin, mikä vaalien tuloksen mukaan muuttuu ja muuttuuko mikään.

Loppuun vielä bonuskuva! Petřínistä sekin.

Niin ja kotiin tullaan tietääkseni sunnuntaina. Matka tapahtuu bussilla, sitä järjestämässä oli yksi saksalainen Erasmus-opiskelija. Hän on käynyt Budapestissä aikaisemmin ja tietää hostellin. 

On tää Keski-Euroopassa oleminen aika hauskaa verrattuna Suomeen Itämeren takana. Tästäkin vaan huristellaan kuudessa tunnissa Prahasta Budapestiin. Matkan varrelle jää ainakin Bratislava ja Wien. Hohhoo, tykkään.

Jouluksi suunnittelen tulevani kotiin. Prahasta ei kuitenkaan ole minkään halpayhtiön lentoja, joten ajattelin bussittaa johonkin lähiseudun kaupunkiin, Nürnberg ensimmäisenä listalla, ja lentää sieltä. Mitään lippuja en ole vielä kylläkään varannut. Kai sen ehtii? :D

Elaintarha seka ruokaa ja koulumokailuja

Monta paivaa on vierahtanyt viimeisesta tekstista. Talla valilla olen ehtinyt kayda elaintarhassa, etsia yliopiston rakennuksia ja luentosaleja (harmittavan usein huonolla menestyksella) ja turisteilemaan tassa kauniissa kaupungissa. Viikonlopusta lahtien ilma on ollut ihanan aurinkoinen, joten kaupungilla harhailu on houkuttanut ihan eri tavalla kuin pilvisella ja tuulisella saalla.

Viikko sitten sunnuntaina vierailimme Prahan elaintarhassa. Reissu oli filosofian laitoksen Erasmus-kerhon jarjestama. Siella oli ylivoimaisesti eniten saksalaisia :D Ehka muut kansallisuudet olivat vasahtaneet edellisena iltana? No, muutama suomalainenkin loytyi, ja belgialainen.  En usko etta voin ilman kuvia kertoa elaintarhasta muuta kuin etta inhosin torakoita ja tykkasin hiirista. Ja etta norsut olivat isoja ja kirahvit korkeita (pitkia? suomi ruostuu?). Kuvia taasen lupailen.

Elaintarhassa vierahti kevyesti melkein nelja tuntia. Laania jai viela tutkimattakin, on se sen verran kookas paikka.

Elaintarhavierailun jalkeen menin saksalaisen Lindan ja belgialaisen Josienin kanssa syomaan. Tasta keikasta opin, etta kannattaa varmistaa, etta tarjoilija on tosiaan kuullut kaikki tehdyt tilaukset. Puhuimme paallekkain tyttojen kanssa, ja mina onnekas jouduin sitten odottelemaan ruokaani ylimaaraiset puoli tuntia. Mutta oli se annos sitten kylla suuri, "premium svičková"!

Svičková on tyypillinen tsekkilainen ruoka johon kuuluu vehnaknedlikkeja (niin kuin jattimaisesta klimppisopan klimpista leikattuja vaaleita siivuja, enkuks dumplings) ja naudanpihvi ruskeassa kastikkeessa. Pihvin paalla on mausteena sitruunansiivu, karpalohilloa ja kermavaahtoa. Maiskis.

 kuva: Czech me out

Hinnaksi talle herkulle tulee Prahassa jotain 115 ja 200 korunan valilta, eli 4,5 - 8,5 euroa. Ustissa soin 89 korunalla eli noin 3,7 eurolla.

Viikolla sitten koetin loytaa itselleni kursseja. Viela en ole ollut kovin menestyksekas. Minut on kirjattu kielitieteen ja suomalaisugristiikan laitokselle, eika koordinaattori siella arvatenkaan juuri tieda kaantamisen tai venajan kursseista. Menin sitten arvalla venajan kaantamisen kursseille. Hahhahaa. Siellahan puhutaan tsekkia. Yksikin tulkkauskurssi oli tosi mielenkiintoinen mutta koska tsekki siella oli niin vaikeaa, en pysty ottamaan sita. Systeemi tunnilla oli samanlainen kuin meilla Treella: opettaja lukee tekstia paperista, opiskelijat tekevat muistiinpanoja ja tulkkaavat sitten niitten perusteella. Osuin viidennen vuoden opiskelijoiden kurssille, joten olin hiukan haavi auki miten hyvin sanasto oli hallussa. Kunpa minakin. (Plus ne oli kaksikielisia. Kade :P)

Yksi kontrastiivisen lingvistiikan kurssi pidetaan venajaksi, siella aion ruveta kaymaan. Noin muuten asiat ovat viela auki. Tanaan teen jalleen tsekin tasokokeen ja kuulen, mihin ryhmaan mut lykataan. Joudun makselemaan kurssista paalle satasen, mutta uskon sen olevan rahan arvoinen. Vahemmallakin rahalla paasisin jos olisin aloittelevampi, mutta mut pistetaan bohemistiikan laitoksen tsekinkurssille, jotka on vahan edistyneemmille, ja myos kalliimpia.

Prahasta paasee Hesarin sivuille! Oi tata riemua, en ole uutispimennossa. HS ennustaa ensi yona ensilunta jopa Tampereen korkeudelle. Milta nayttaa?