Huh! Viimeinen viikko Prahassa alkoi maanantaina. Siitä johtuen päivät ovat olleet täysiä, hyvällä tavalla. Viime viikon lopussa oli useampiakin hyvästelyjuhlia, samoin eilen tapasin eri piirien kavereita muun muassa teekutsujen merkeissä. Sunnuntaina vietimme koko päivän Český Krumlov -nimisessä pikkukaupungissa etelä-Tsekissä. Se on ehkä Tsekin kaunein kaupunki! Kuvia on paljon, tässä vaiheessa lupailen ainoastaan, koska on pikkuinen hoppu.
Luennot ovat olleet ohi jo vähän aikaa, mutta en oikein ole onnistunut metsästämään näitä opettajia. No, ellen saa allekirjoituksia, arvosanat ja kuittaukset voi laittaa myös nettijärjestelmään. Miksi näillä on kaksi rinnakkaista järjestelmää opintojen rekisteröintiin? Miksei siirrytä nettirekisteriin, kun sellainen on niin monessa muussa maassa käytössä? Mikä muu niissä paperiläpysköissä on niin kiehtovaa kuin se, että yksinäisinä hetkinä voi silitellä lempiopettajan omin kätösin piirustamaa nimmaria?
Eilen kannoin mukanani pahvilaatikoita. Ostin oikein uudet laatikot, jotka sain itse koota, että sitten voisin lähettää rakkaita kirjojani kotipuoleen. Painavia kun ovat. Niitä tosin olikin loppujen lopuksi paljon vähemmän kuin olin luullut, mutta toinen laatikko saa luvan täyttyä sitten kaikella sälällä. Tai vaikka sukilla.
Lähden tästä Edeniin. Nokian sijaan Albertovin (?) kaupunginosaan ostoskeskukseen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Praha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Praha. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
tiistai 11. tammikuuta 2011
Turistiaktiivisuutta
Tänään pesin toivottavasti viimeisen kerran pyykkiä täällä. Kone ei tapellut vastaan, vaikka oli edellisellä kerralla värjännyt riepujani.
Tänään tein toisen kerran illalliseksi pinaattipastaa. Sattumina viimeiset maissit, kuskusta keräämään nesteet, palan painikkeeksi päärynämehua. Minusta on tullut mehuaddikti täällä. Maidosta saa entistä enemmän limaa kurkkuun. Kämppis E totesi ateriastani: "Aah! Spainäch!" Elikkä pinaatti, yhteinen lemppari. Muuten ruoat pysyvät helposti erillään: hän pitää hapankaalista, minä en mitenkään erityisesti, toisin kuin pavuista, joita minä rakastan, mutta E ei ole edes maistanut.
Myöskin tänään kävin vihdoin Vyšehradissa. Pitkään olen sinne jo aikonut, yrittänyt houkutella seuraa, mutta eipä ole koskaan tärpännyt. Lähdin sitten itsekseni iltasella. Se oli kiinnostava ratkaisu, ja tämän keikan jälkeen minulla on uusi lempipaikka Prahassa.
Yksi karmivimmista turisteiluista se kyllä minulle oli. Pimeässä illassa yksin. En ottanut karttaa mukaan, joten metroasemalta piti lähteä taktiikalla "jos oisin kartalla näin päin niin se linnoitus vois olla tässä suunnassa, mutta..." Metodi on valitettavasti johdattanut usein harhaan, mutta ehkä suurin osa käytännön sovelluksista on joka tapauksessa päättynyt haluttuun paikkaan. Kiertoteitä ei lasketa epäonnistumisiksi, nehän ovat vain hidasteita.
Kävelin autioita katuja ja ihmettelin, että tätä Prahaa en ole vielä nähnyt. Rakennukset olivat korkeita, kadut välttivät suorakulmaisuutta parhaansa mukaan, maasto nousi jyrkästi. Sisäinen salapoliisini päätteli minun lähestyvän linnavuorta, ja ennen pitkää niin kävikin. Satuin tosin lähestymään linnan muuria portittomalta seinämältä, joten ovela yritykseni päihittää puistopolun kalteva ja liukas pinta oli sinänsä onnistunut mutta ei johtanut haluamaani kanssakäymiseen muurin sisäpuolen kanssa.
Onneksi optimistinen minä ei antanut periksi ennen kuin siinä vaiheessa, kun oli tuurikkaasti tietämättään kiertänyt suurelle portille. Sillä kulmalla oli ihmisiäkin, eikä vain pelottavia huppupäisiä koirantaluttajakorstoja. No, näin minä aikaisemmin yhden tavallisen kassatädin oloisen naisenkin, että.
Vyšehradin alue siellä muurien sisällä vaikutti hämmästyttävästi tavalliselta pikkukaupungilta. Mukulakivikatuja, yksi- tai kaksikerroksisia rapattuja rakennuksia. Sitten tuli vastaan herttainen rotunda.
Rotundan tavattuani jäin odottelemaan, että kepilleen rähjäävää koiraa taluttava joukko menisi kauemmas, ja koin taikahetken. Kirkosta kantautui kelloilla soitettu melodia, vähän kuin kansanlaulun tapainen virsi. En tiedä, minkä tyylistä kirkoissa soitettava musiikki täällä on. Minulla ei ole harmainta aavistusta myöskään siitä, mitä laulua siellä soitettiin ja miksi, mutta jäin paikoilleni niiksi viideksi minuutiksi, jotka soitto kesti.
Toivuin sitten ihastuksestani koska hiljainen puisto oli jotakuinkin karmiva. Keskelle pimeyttä, puita ja pensaita sytytetty punainen muistokynttilä olisi voinut olla vielä pelottavampi, ellen olisi kuullut hautakynttilöiden olevan täällä yleensä punaisissa lyhdyissä. Lähistöllä aidan takana toki oli hautausmaa.
Sikäli ilta oli minulle omiaan, että sain rauhassa kuvitella mörköjä ja vihaisia pultsareita pimeisiin kohtiin. (Kumpiakaan en ole tavannut sen paremmin Tsekissä kuin Suomessa.) Eihän siellä mitään ikinä ole, mutta mielikuvitukseni lähtee hieman lentelemään ilman lupaa, kun ilma on kostea ja siirtää pienetkin äänet ihan lähelle, kun sitä kulkee ilman seuraa tuntemattomien korkeiden muurien välissä ja nurkan takaa putkahtaa lenkkeilijä tai koirantaluttaja. Tai Alfa Romeo. Yhden kerran hätkähdin kunnolla alhaalta Vltavan sillalta kuuluvaa junan torvea.
No, yksinkertaisesti sanottuna Vyšehrad oli mieletön. Ehkä yksinäinen ekskursioni hieman saattoi päästää romanttisen mietintätaipumukseni liikkeelle, mutta sieltä muurilta Vltavan yli Prahan linnaa ja Petřínin tornia tähyillessäni olin ihan varma, että golem odottaa jossain ullakolla, soturi Bruncvíkin taikamiekka Kaarlen sillassa ja pyhä Václav sotureineen Blaník-kukkulan sisässä.
Tänään tein toisen kerran illalliseksi pinaattipastaa. Sattumina viimeiset maissit, kuskusta keräämään nesteet, palan painikkeeksi päärynämehua. Minusta on tullut mehuaddikti täällä. Maidosta saa entistä enemmän limaa kurkkuun. Kämppis E totesi ateriastani: "Aah! Spainäch!" Elikkä pinaatti, yhteinen lemppari. Muuten ruoat pysyvät helposti erillään: hän pitää hapankaalista, minä en mitenkään erityisesti, toisin kuin pavuista, joita minä rakastan, mutta E ei ole edes maistanut.
Myöskin tänään kävin vihdoin Vyšehradissa. Pitkään olen sinne jo aikonut, yrittänyt houkutella seuraa, mutta eipä ole koskaan tärpännyt. Lähdin sitten itsekseni iltasella. Se oli kiinnostava ratkaisu, ja tämän keikan jälkeen minulla on uusi lempipaikka Prahassa.
Yksi karmivimmista turisteiluista se kyllä minulle oli. Pimeässä illassa yksin. En ottanut karttaa mukaan, joten metroasemalta piti lähteä taktiikalla "jos oisin kartalla näin päin niin se linnoitus vois olla tässä suunnassa, mutta..." Metodi on valitettavasti johdattanut usein harhaan, mutta ehkä suurin osa käytännön sovelluksista on joka tapauksessa päättynyt haluttuun paikkaan. Kiertoteitä ei lasketa epäonnistumisiksi, nehän ovat vain hidasteita.
 |
| Tumma rakennelma on Vysehradin ja Nove meston yhdistävä massiivinen silta. Kulkee korkeuksissa varmaan pari kilometriä. |
Kävelin autioita katuja ja ihmettelin, että tätä Prahaa en ole vielä nähnyt. Rakennukset olivat korkeita, kadut välttivät suorakulmaisuutta parhaansa mukaan, maasto nousi jyrkästi. Sisäinen salapoliisini päätteli minun lähestyvän linnavuorta, ja ennen pitkää niin kävikin. Satuin tosin lähestymään linnan muuria portittomalta seinämältä, joten ovela yritykseni päihittää puistopolun kalteva ja liukas pinta oli sinänsä onnistunut mutta ei johtanut haluamaani kanssakäymiseen muurin sisäpuolen kanssa.
 |
| Taustalla Vyšehradin, tarujen Libušen linnoituksen muurit |
Onneksi optimistinen minä ei antanut periksi ennen kuin siinä vaiheessa, kun oli tuurikkaasti tietämättään kiertänyt suurelle portille. Sillä kulmalla oli ihmisiäkin, eikä vain pelottavia huppupäisiä koirantaluttajakorstoja. No, näin minä aikaisemmin yhden tavallisen kassatädin oloisen naisenkin, että.
Vyšehradin alue siellä muurien sisällä vaikutti hämmästyttävästi tavalliselta pikkukaupungilta. Mukulakivikatuja, yksi- tai kaksikerroksisia rapattuja rakennuksia. Sitten tuli vastaan herttainen rotunda.
 |
| Kuvat tällä kertaa pienempiä koska käsi ja valo eivät toimineet yhteisymmärryksessä. |
Rotundan tavattuani jäin odottelemaan, että kepilleen rähjäävää koiraa taluttava joukko menisi kauemmas, ja koin taikahetken. Kirkosta kantautui kelloilla soitettu melodia, vähän kuin kansanlaulun tapainen virsi. En tiedä, minkä tyylistä kirkoissa soitettava musiikki täällä on. Minulla ei ole harmainta aavistusta myöskään siitä, mitä laulua siellä soitettiin ja miksi, mutta jäin paikoilleni niiksi viideksi minuutiksi, jotka soitto kesti.
Toivuin sitten ihastuksestani koska hiljainen puisto oli jotakuinkin karmiva. Keskelle pimeyttä, puita ja pensaita sytytetty punainen muistokynttilä olisi voinut olla vielä pelottavampi, ellen olisi kuullut hautakynttilöiden olevan täällä yleensä punaisissa lyhdyissä. Lähistöllä aidan takana toki oli hautausmaa.
 |
| Vyšehradský hřbitov, hautausmaa, jossa lepäävät sekä Mucha että Smetana ja muut Tšekin taiteiden suuruudet. |
 |
| Uusgoottilainen Pietarin ja Paavalin kirkko |
No, yksinkertaisesti sanottuna Vyšehrad oli mieletön. Ehkä yksinäinen ekskursioni hieman saattoi päästää romanttisen mietintätaipumukseni liikkeelle, mutta sieltä muurilta Vltavan yli Prahan linnaa ja Petřínin tornia tähyillessäni olin ihan varma, että golem odottaa jossain ullakolla, soturi Bruncvíkin taikamiekka Kaarlen sillassa ja pyhä Václav sotureineen Blaník-kukkulan sisässä.
perjantai 7. tammikuuta 2011
Caca-oota ja unikonsiemeniä
Vuuhuu, tänään oon ihan voittaja. Kaks kuittausta tältä päivältä opiskeluvihkosessa (indeksissä), molemmat A eli kymppi. Toinen opettajista kehui, että oonpa aika hyvä kun vuosi sitten syksyllä rupesin tsekkiä opettelemaan ja nyt olin edistyneiden ryhmässä. Ok, ei ne A:t musta ihan oikeutettuja olleet, kun kuitenkin oon huonoimpien joukossa näissä molemmissa ryhmissä, mutta täällä on muutenkin systeemit vähän sinne päin, niin että en rupee valittamaan :P
Juhlin saavutustani (ja sitä, että pikaisesti kirjoitetulla aineellani sain opettajan naureskelemaan hänen sitä tarkistaessaan) automaatista ostetulla kaakaolla ja unikonsiemenmössöllä täytetyllä munkilla. Jauhettua unikonsiementä laitetaan myös viinereiden täytteeksi sen keltaisen minkä-lie -marmelaadin seuraksi. Aika hyvää.
Tästä pitäis nyt yrmistäytyä ja laittautua tuonne kulman taakse metroasemalle. Mennään tyttöjen ja poikien kanssa kaakaolle Montmartre -nimiseen paikkaan.
Eilen satuin lähtemään vähän ulos vaikka oli tarkoitus lukea kokeeseen (josta tuli 70/100, ihan ok vaikka vähän kyllä petyin itteeni, mutta oma vika, pitää reenata ne lokatiivit ja datiivit vähä paremmin) ja kirjoittaa se tänään tehty pika-aine. Kämppikseni oli saanut kutsun leffailtaan. Siellä sitten katottiin jotain gangsterileffaa, kämppiksen kurssikaverin asunto oli melko hulppea näin vaihtarimittakaavalla. Kahdessa kerroksessa kaksi makuuhuonetta, iso olkkari (ei kalusteita paitsi patja lattialla) sekä oikea keittiö. Ai niin, ja sisäänkäynti oli alakerran pubin lävitse. Pari tyyppiä kävi täydentämässä tuoppejaan siellä tiskillä. Maksoivat kyllä, mutta tulivat sitten nauttimaan meidän muiden seurasta.
Elokuvan jälkeen koitti lähdön hetki. Kävimme pienellä porukalla vielä nauttimassa illan tunnelmasta kahvilassa/baarissa, jonka olen ulkoapäin luullut suljetuksi. No, Shadow eli varjo oli nimikin. Siellä taas todettiin, että tsekkiläiset tykkäävät, kun joku yrittää puhua heidän kieltään, edes auttavalla menestyksellä. Sama varmaan kaikilla pienten kielten edustajilla.
Hoho, yliopistojen mikroluokissa on varmaan aina samanlainen tunnelma. Kuumeista näpytystä, syviä tuskanhuokauksia, ja tulostimesta on paperi loppu.
Juhlin saavutustani (ja sitä, että pikaisesti kirjoitetulla aineellani sain opettajan naureskelemaan hänen sitä tarkistaessaan) automaatista ostetulla kaakaolla ja unikonsiemenmössöllä täytetyllä munkilla. Jauhettua unikonsiementä laitetaan myös viinereiden täytteeksi sen keltaisen minkä-lie -marmelaadin seuraksi. Aika hyvää.
Tästä pitäis nyt yrmistäytyä ja laittautua tuonne kulman taakse metroasemalle. Mennään tyttöjen ja poikien kanssa kaakaolle Montmartre -nimiseen paikkaan.
Eilen satuin lähtemään vähän ulos vaikka oli tarkoitus lukea kokeeseen (josta tuli 70/100, ihan ok vaikka vähän kyllä petyin itteeni, mutta oma vika, pitää reenata ne lokatiivit ja datiivit vähä paremmin) ja kirjoittaa se tänään tehty pika-aine. Kämppikseni oli saanut kutsun leffailtaan. Siellä sitten katottiin jotain gangsterileffaa, kämppiksen kurssikaverin asunto oli melko hulppea näin vaihtarimittakaavalla. Kahdessa kerroksessa kaksi makuuhuonetta, iso olkkari (ei kalusteita paitsi patja lattialla) sekä oikea keittiö. Ai niin, ja sisäänkäynti oli alakerran pubin lävitse. Pari tyyppiä kävi täydentämässä tuoppejaan siellä tiskillä. Maksoivat kyllä, mutta tulivat sitten nauttimaan meidän muiden seurasta.
Elokuvan jälkeen koitti lähdön hetki. Kävimme pienellä porukalla vielä nauttimassa illan tunnelmasta kahvilassa/baarissa, jonka olen ulkoapäin luullut suljetuksi. No, Shadow eli varjo oli nimikin. Siellä taas todettiin, että tsekkiläiset tykkäävät, kun joku yrittää puhua heidän kieltään, edes auttavalla menestyksellä. Sama varmaan kaikilla pienten kielten edustajilla.
Hoho, yliopistojen mikroluokissa on varmaan aina samanlainen tunnelma. Kuumeista näpytystä, syviä tuskanhuokauksia, ja tulostimesta on paperi loppu.
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Paluu ns. arkeen
Elämä palasi Hostivarin kämppääni. Toisin sanoen kämppis E tuli Saksasta. Miten ihmeessä mahdan pärjätä täysipäisenä yksin huoneessani, kun paluu Tampereelle lopulta tapahtuu? Pitänee keskittyä sikäläisen kämppiksen löytämisessä sosiaalisuuteen vähän eri tavalla kuin ennen. Ja omalla kohdalla myös.
No, joulu meni ihanasti ja uusi vuosi mukavasti myös. Olen tänne palattuani nukkunut paljon, mutta olin kuitenkin hereillä aamuseitsemältä ensimmäinen ensimmäistä kaksituhattayksitoista. Aurinko paistoi kerroksittain ikkunasta sisään. Ihanaa, että on idänpuoleinen huone.
Uudenvuodenaattona täällä asuntolalla oli vähän vaihtarien omia juhlallisuuksia, sosiaalista kanssakäymistä ja sellaista. Keskustassa suuntasimme Chotkový sady -nimiseen puistoon linnan takana. Siellä on kiva jyrkkä mäki, jolta näkee yli puolen Prahan. Se oli myös yllättävän autio, sillä kaksi porukkaa oli siinä lähistöllä ja jotain paukkupommeja räjäytteleviä tyyppejä meni vähän matkan päästä ohi, mutta siinä se. Kaarlensillalta nousi paljon raketteja. Hyvä, ettei menty sinne.
Myöhemmin sitten kierrätimme kaverin pääsylippua että minäkin pääsin sisätiloihin juhlistamaan vuoden vaihtumista. Ei sitä kyllä munkaan kohdalla millään tavalla mitätöity :D
Yritän tässä miettiä, mitä koulusuorituksia minulla on täällä tehtävänä. Yksi tentti on perjantaina, ja yksi aine pitää kirjoittaa (edelleen aloittamatta vaikka aikaa on ollut kaksi viikkoa, kuinkas muutenkaan). Edelliset viikot ovat vaan olleet niin täysiä, että tuntuu epätodelliselta palata samojen materiaalien pariin.
E mainitsi, että hänestä on outoa tulla takaisin. Totesin saman. Välipäivinä mietin päässäni, että johan minä tulin kotiin sieltä vaihdosta. Nyt kun palasin takaisin, on sellainen olo, oikeastaan Prahan vaihdon ajanjakso on jo päättynyt, mutta jotenkin olen vaan päätynyt tänne takaisin. Kotona ollessa vaihtarielämä tuntui kaukaiselta muutenkin kuin fyysisesti. Ikävöin hyviä ystäviäni, mutta kyllä vanhojen ystävien näkeminen vaan on jollain tapaa arvokkaampaa. Siinä on enemmän taustaa. Toisaalta taas parhaat näistä "uusista" tuntuvat yllättävän läheisiltä lyhyehkön ajan jälkeen. Ehkä outo ympäristö vaikuttaa.
Äh, tämä pitäisi kirjoittaa omaan päiväkirjaan eikä tänne :D
No. Reissaamista olisi suunnitelmissa kunhan kouluhommista pääsen. Ensi viikonlopulle jotain erikoista, onhan E:n synttärit.
Ai niin, ja viisumia en Turusta saanut, koska siellä ei avattu ovia, joten pitää tulla sitä varten kotiin joskus tammikuun loppupuolella. Ai kamala, mikä ikävä velvollisuus :P
No, joulu meni ihanasti ja uusi vuosi mukavasti myös. Olen tänne palattuani nukkunut paljon, mutta olin kuitenkin hereillä aamuseitsemältä ensimmäinen ensimmäistä kaksituhattayksitoista. Aurinko paistoi kerroksittain ikkunasta sisään. Ihanaa, että on idänpuoleinen huone.
Uudenvuodenaattona täällä asuntolalla oli vähän vaihtarien omia juhlallisuuksia, sosiaalista kanssakäymistä ja sellaista. Keskustassa suuntasimme Chotkový sady -nimiseen puistoon linnan takana. Siellä on kiva jyrkkä mäki, jolta näkee yli puolen Prahan. Se oli myös yllättävän autio, sillä kaksi porukkaa oli siinä lähistöllä ja jotain paukkupommeja räjäytteleviä tyyppejä meni vähän matkan päästä ohi, mutta siinä se. Kaarlensillalta nousi paljon raketteja. Hyvä, ettei menty sinne.
Myöhemmin sitten kierrätimme kaverin pääsylippua että minäkin pääsin sisätiloihin juhlistamaan vuoden vaihtumista. Ei sitä kyllä munkaan kohdalla millään tavalla mitätöity :D
Yritän tässä miettiä, mitä koulusuorituksia minulla on täällä tehtävänä. Yksi tentti on perjantaina, ja yksi aine pitää kirjoittaa (edelleen aloittamatta vaikka aikaa on ollut kaksi viikkoa, kuinkas muutenkaan). Edelliset viikot ovat vaan olleet niin täysiä, että tuntuu epätodelliselta palata samojen materiaalien pariin.
E mainitsi, että hänestä on outoa tulla takaisin. Totesin saman. Välipäivinä mietin päässäni, että johan minä tulin kotiin sieltä vaihdosta. Nyt kun palasin takaisin, on sellainen olo, oikeastaan Prahan vaihdon ajanjakso on jo päättynyt, mutta jotenkin olen vaan päätynyt tänne takaisin. Kotona ollessa vaihtarielämä tuntui kaukaiselta muutenkin kuin fyysisesti. Ikävöin hyviä ystäviäni, mutta kyllä vanhojen ystävien näkeminen vaan on jollain tapaa arvokkaampaa. Siinä on enemmän taustaa. Toisaalta taas parhaat näistä "uusista" tuntuvat yllättävän läheisiltä lyhyehkön ajan jälkeen. Ehkä outo ympäristö vaikuttaa.
Äh, tämä pitäisi kirjoittaa omaan päiväkirjaan eikä tänne :D
No. Reissaamista olisi suunnitelmissa kunhan kouluhommista pääsen. Ensi viikonlopulle jotain erikoista, onhan E:n synttärit.
Ai niin, ja viisumia en Turusta saanut, koska siellä ei avattu ovia, joten pitää tulla sitä varten kotiin joskus tammikuun loppupuolella. Ai kamala, mikä ikävä velvollisuus :P
perjantai 10. joulukuuta 2010
Reissuttaa taas
Tanaan passitin aidin lentokentalle ja toivon mukaan takaisin kotiin. Teki hyvaa nahda. Itsekin meinaan lahtea tien paalle, silla kayn kaverin kanssa katsastamassa Brnon. Monet ovat sanoneet, etta se on kuin Praha pienoiskoossa, mutta en usko ennen kuin naen. Luonnollisesti.
Ehka eksymiseni on vahenemaan pain. Aidin kanssa kavellessa nimittain loysimme jatkuvasti samat kadut. Piiritkin oli pienet, taytyy myontaa, mutta silti oli hassua bongata kolmatta kertaa sama roikkuva mies. Taiteilija David Černý asialla niin tassa kuin televisiotornissa kiipeilevien jattivauvojen kohdalla.
Nyt on hoppu, silla seuraavaan luentoon on enaa vartti ja mina olen vaarassa rakennuksessa. Jossain valissa pitaa ehtia tulostaa bussilippu (8 euroa, matka kaksi ja puoli tuntia) ja hakea passi asuntolasta. Onneksi on hypari.
Ehka eksymiseni on vahenemaan pain. Aidin kanssa kavellessa nimittain loysimme jatkuvasti samat kadut. Piiritkin oli pienet, taytyy myontaa, mutta silti oli hassua bongata kolmatta kertaa sama roikkuva mies. Taiteilija David Černý asialla niin tassa kuin televisiotornissa kiipeilevien jattivauvojen kohdalla.
 |
| Kuva taalta |
perjantai 3. joulukuuta 2010
Tänne tuli talvi!
Sunnuntaina palasimme Wienistä viikonloppureissulta, ja sillä välin Prahaan oli tullut talvi! Olen ihan innoissani lumesta. Ensilumi tuli kuulemma lauantaina, ja siitä lähtien satoi ehkä tiistaihin asti miltei tauotta. Ihanaa! Olen ollut niin kateellinen Suomelle kun olen kuullut raportteja lumisateista ja muusta kivasta. Tietenkään en ota huomioon että tähän asti täällä on säästytty jäältä ja muulta talven oheiskivalta.
Tiistaina koetimme liittyä lumisotaan. Paha vain, että ratikassa kuulimme suurimman osan kavereistamme sotivan asuntolan liepeillä. Meillä taas oli suunta keskustaan. No, oli sekin menemisen arvoista, sillä Vanhankaupungin aukiolla oleva Jan Husin patsas oli häväistyksen kohteena. Kurittomat Erasmus-opiskelijat juoksentelivat patsaan massiivisen jalustan reunamilla ja kauhoivat lunta toistensa niskaan. Me tyydyimme onneksi lumettamaan toisiamme ainoastaan joulukuusen kyljessä, sillä kohta saapumisemme jälkeen pari tiukkaa mutta kohteliasta poliisia kävi hätistämässä tietämättömät ulkomaalaiset veks. (Tuossa kuusessa on jääpuikkoja, joissa liukuu valo! Hehe.) Olihan siellä kuvallinen kylttikin, että ei jälkiä tänne, mutta ehkä lumisodan huuma oli vienyt väen mennessään.
Ei se ilta silti hukkaan mennyt, kun siirryimme yliopiston kellaribaariin lämpimien juomien seuraan. En lakkaa ihailemasta sitä, että yliopistolla toimii opiskelijoille tarkoitettu kuppila, jonka hinnat ovat keskustasijainnista huolimatta vieläpä opiskelijaystävälliset. Hieno maa :P
Mutta ai että tykkään kimmeltävistä lumikinoksista ja pakkasesta. Se tosin saattaisi jonkun mielestä puhua lumettoman talven puolesta, että tänään ja eilen ratikat myöhästelivät pahasti. Muodostivat jopa kivan pikku jonon Čechův mostin läheiselle rantakadulle.
Minä sitten muiden mukana hyppäsin ulos vaunusta ja vaihdoin apostolinkyytiin. En hoksannut laskea, mutta kuvien perusteella näyttäisi olevan sellaiset parisenkymmentä vaunua jonossa. Eipä siinä mitään, sää oli nätti ja lumi narisi kivasti kengän alla.
Onneksi matkani ei ollut pitkä: vain reilu pysäkinväli kävelyä, ja olin Veletržní palácin luona. Se oli mitä luotaantyöntävin betonikolossi, mutta sisällä oli kivasti kaikenlaista jännää Monetista Roy Liechtensteiniin ja Warholista Eero Aarnion Pastilli-tuoliin. Eli modernin taiteen museo (vai galleriaksiko pitäisi sanoa?)
Kuvia sai ottaa vain pysyvän näyttelyn puolella. Yksi vahdeista joutui huomauttamaan kamerasta lainassa olevan näyttelyn puolella, kun tykkäsin liikaa yhdestä maalauksesta. Samainen nainen tuli sitten pysyvän näyttelyn yhdessä salissa sanomaan, että niin täällä sitten saa kyllä kuvata. Hämmennyin hänen ystävällisyydestään. Oli suorastaan tuttavallinen, eikä edes vanha.
Museon jälkeen fiilistelin iltaa ja suoritin kotimatkani muutaman mutkan kautta. Ensin ratikalla nro 14 Veletržní palácilta Malostranskalle. Sieltä ratikka 20 Hellichovalle. Tässä vaiheessa koetin etsiä yhtä kahvilaa, jossa olin tuutorini kanssa käynyt (tuutorin koira on muuten saanut pentuja, ovat kuvien perusteella jo kahden kämmenen kokoisia), mutta en löytänyt. Ei ole ensimmäinen kerta, vaikka katu oli varmasti sama. Sitten jatkoin Kaarlensillalle ja tulin Vltavan yli.
Sillan jälkeen oikealle ja Karlovy lázněn pysäkiltä numero 18:lla Národní třídan metroasemalle, sitten keltainen metro, täytenä kuin Turusen pyssy, Můstekille, vaihto vihreään (en muista kirjaimia, vihreä on kai A). Vihreässä sain heti istumapaikan eikä ympäristössä ollut seisovia vanhuksia tai kepillisiä ihmisiä, joten myös pidin paikkani. Köröttelin vaihteeksi Strašnickán asemalle, koska teki mieli istua ratikassa vielä vähän. Strašnickalla värjöttelin jokusen minuutin, ja koska 26:en ratikalla kesti kauan saapua, kävelin yhden pysäkinvälin Na Hroudělle ja pääsin tässä samalle kadulle 26:n kanssa kääntyvän 22:n kyytiin.
Helpointa olisi ollut nousta Malostranskalla metroon ja ajaa yhtä asemaa pitemmälle, Skalkalle, ja siitä tulla bussilla, mutta tämä oli hauskempaa. Ei ole aina ne samat urat.
 |
| Vanhankaupunginaukion joulukuusi |
Tiistaina koetimme liittyä lumisotaan. Paha vain, että ratikassa kuulimme suurimman osan kavereistamme sotivan asuntolan liepeillä. Meillä taas oli suunta keskustaan. No, oli sekin menemisen arvoista, sillä Vanhankaupungin aukiolla oleva Jan Husin patsas oli häväistyksen kohteena. Kurittomat Erasmus-opiskelijat juoksentelivat patsaan massiivisen jalustan reunamilla ja kauhoivat lunta toistensa niskaan. Me tyydyimme onneksi lumettamaan toisiamme ainoastaan joulukuusen kyljessä, sillä kohta saapumisemme jälkeen pari tiukkaa mutta kohteliasta poliisia kävi hätistämässä tietämättömät ulkomaalaiset veks. (Tuossa kuusessa on jääpuikkoja, joissa liukuu valo! Hehe.) Olihan siellä kuvallinen kylttikin, että ei jälkiä tänne, mutta ehkä lumisodan huuma oli vienyt väen mennessään.
Ei se ilta silti hukkaan mennyt, kun siirryimme yliopiston kellaribaariin lämpimien juomien seuraan. En lakkaa ihailemasta sitä, että yliopistolla toimii opiskelijoille tarkoitettu kuppila, jonka hinnat ovat keskustasijainnista huolimatta vieläpä opiskelijaystävälliset. Hieno maa :P
 |
| Asuntolan liepeiltä keskiviikkoiltana |
Mutta ai että tykkään kimmeltävistä lumikinoksista ja pakkasesta. Se tosin saattaisi jonkun mielestä puhua lumettoman talven puolesta, että tänään ja eilen ratikat myöhästelivät pahasti. Muodostivat jopa kivan pikku jonon Čechův mostin läheiselle rantakadulle.
Minä sitten muiden mukana hyppäsin ulos vaunusta ja vaihdoin apostolinkyytiin. En hoksannut laskea, mutta kuvien perusteella näyttäisi olevan sellaiset parisenkymmentä vaunua jonossa. Eipä siinä mitään, sää oli nätti ja lumi narisi kivasti kengän alla.
 | |
| Vasemmalla heikosti näkyvissä linna |
 |
| Täällä asustaa nykytaidetta |
 |
| Tämä ajopeli on kyllä muistaakseni itävaltalainen |
 |
| Kotimatka Kaarlensillan kautta |
 | |
| Linna jälleen kerran |
Helpointa olisi ollut nousta Malostranskalla metroon ja ajaa yhtä asemaa pitemmälle, Skalkalle, ja siitä tulla bussilla, mutta tämä oli hauskempaa. Ei ole aina ne samat urat.
torstai 18. marraskuuta 2010
Paloja ja samettivallankumous
Yksi tsekkilainen opettaja onnistuu olemaan silloin talloin aika tyly. Hymya ei loydy, mutta eipa se mikaan valttamattomyys minusta ole, jos muuten on peruskohtelias. Eraana paivana suullisten kielioppiharjoitusten tunnilla tama opettajakulta ei jaksanut ymmartaa romanialaista tyttoa, joka kolmatta kertaa perakkain mokasi saman verbijutun.
"Jste tvrdohlav?" kysyi rouva opettaja.
Teitittely ei poistu mihinkaan: oletteko passinpaa?
Tanaan kadulla tuli vastaan nainen, joka nauroi kuin kalkkuna.
Ohitin myos englantia puhuvien turistien ryhman, joka leikki katukiveyksen ruuduilla. Jokainen seisoi yhdessa ruudussa ja yhdelle etsittiin viela paikkaa. Taukoleikki? Ihan olivat aikaihmisia.
Ehdin tanaan paivan ainoan luennon jalkeen syomaan viimeisella minuutilla. Menza Jednota menee kahdelta kiinni, kuten muutkin menzat eli opiskelijaruokalat, ja livahdin sisaan ehka viitta vailla kaksi. Sain ruokaa enka ollut edes viimeinen. Laihaa mutta lamminta makaronikeittoa, paaruokana keitettyja perunoita ja kanankoipi. Annoksessa oli perunaa ehka kolme kertaa sen verran mita olisin itse ottanut, mutta se oli mehukasta ja meni hyvin alas. Kana oli rasvaista ja hyvaa. Onneksi en tieda, mista loytyisi lahin vaaka.
Kiersin menzalta filosofisen tiedekunnan (FF, filosofická fakulta) paarakennukselle osin uutta reittia: ensin tunti Palladium-ostoskeskuksen kirjakaupassa hienoja kortteja shoppailemassa, sitten turistikatu Celetnán suuntaisesti Vanhankaupunginaukiolle. Týnin takana olevaa Marian kirkkoa kiertaessani (typera nimi mut en osaa tahan hataan muutenkaan sanoa) tormasin jalleen kerran kovaaaniseen amerikkalaista englantia puhuvaan oppaaseen. Miehella on aina iso ryhma mukanaan, ja opastus on vetavaa. Tekee mieli jaada kuuntelemaan.
-----
Eilen oli Samettivallankumouksen alkamisen vuosipaiva. Tšekiksi sametová revoluce, slovakiaksi nežná revolúcia eli hella vallankumous. Tavallaan kuulemma tšekkilaisten ja slovakialaisten itsenaisyyspaiva. 17.11. vuonna 1989 mellakkapoliisi kavi rauhanomaisen opiskelijamielenosoituksen kimppuun. Paikalla oli tuona paivana ehka 200 000 ihmista. Tasta alkoi seka Prahassa etta Bratislavassa mielenosoitusten sarja, joka kesti joulukuun loppuun asti ja sai loppujen lopuksi liikkeelle kerralla yli puoli miljoonaa ihmista.
Muutaman viikon kestaneen vallankumouksen huipensi kahden tunnin yleislakko marraskuun 27. paivana. Kolme neljasosaa kansasta lakkoili kello 12-14. Vapaa televisiokeskustelu paria paivaa aikaisemmin oli saanut lehtien toimitukset kaantymaan kommunistivaltaa vastaan. Sensuuri paattyi, kun kirjastoista sai lainata antikommunistista kirjallisuutta.
Tšekkoslovakian ensimmainen vapailla vaaleilla valittu presidentti Václav Havel oli kirjailija ja kommunistiajan toisinajattelija, joka ei saanut nuoruudessaan opiskella yliopistossa ja naki vankilan sisaltapain useaan kertaan.
Yksi vuoden 1989 vallankumouksen symboli oli avainnippu. Václavin aukiolle keraantyneet ihmiset heiluttivat avaimiaan ilmassa merkiksi siita, etta alkava uusi aika ei toisi mukanaan lisaa lukittuja ovia.
"Jste tvrdohlav?" kysyi rouva opettaja.
Teitittely ei poistu mihinkaan: oletteko passinpaa?
Tanaan kadulla tuli vastaan nainen, joka nauroi kuin kalkkuna.
Ohitin myos englantia puhuvien turistien ryhman, joka leikki katukiveyksen ruuduilla. Jokainen seisoi yhdessa ruudussa ja yhdelle etsittiin viela paikkaa. Taukoleikki? Ihan olivat aikaihmisia.
Ehdin tanaan paivan ainoan luennon jalkeen syomaan viimeisella minuutilla. Menza Jednota menee kahdelta kiinni, kuten muutkin menzat eli opiskelijaruokalat, ja livahdin sisaan ehka viitta vailla kaksi. Sain ruokaa enka ollut edes viimeinen. Laihaa mutta lamminta makaronikeittoa, paaruokana keitettyja perunoita ja kanankoipi. Annoksessa oli perunaa ehka kolme kertaa sen verran mita olisin itse ottanut, mutta se oli mehukasta ja meni hyvin alas. Kana oli rasvaista ja hyvaa. Onneksi en tieda, mista loytyisi lahin vaaka.
Kiersin menzalta filosofisen tiedekunnan (FF, filosofická fakulta) paarakennukselle osin uutta reittia: ensin tunti Palladium-ostoskeskuksen kirjakaupassa hienoja kortteja shoppailemassa, sitten turistikatu Celetnán suuntaisesti Vanhankaupunginaukiolle. Týnin takana olevaa Marian kirkkoa kiertaessani (typera nimi mut en osaa tahan hataan muutenkaan sanoa) tormasin jalleen kerran kovaaaniseen amerikkalaista englantia puhuvaan oppaaseen. Miehella on aina iso ryhma mukanaan, ja opastus on vetavaa. Tekee mieli jaada kuuntelemaan.
-----
 |
| Pyhan Václavin patsas marraskuussa 1989. Kuva Wikipediasta. |
Muutaman viikon kestaneen vallankumouksen huipensi kahden tunnin yleislakko marraskuun 27. paivana. Kolme neljasosaa kansasta lakkoili kello 12-14. Vapaa televisiokeskustelu paria paivaa aikaisemmin oli saanut lehtien toimitukset kaantymaan kommunistivaltaa vastaan. Sensuuri paattyi, kun kirjastoista sai lainata antikommunistista kirjallisuutta.
Tšekkoslovakian ensimmainen vapailla vaaleilla valittu presidentti Václav Havel oli kirjailija ja kommunistiajan toisinajattelija, joka ei saanut nuoruudessaan opiskella yliopistossa ja naki vankilan sisaltapain useaan kertaan.
Yksi vuoden 1989 vallankumouksen symboli oli avainnippu. Václavin aukiolle keraantyneet ihmiset heiluttivat avaimiaan ilmassa merkiksi siita, etta alkava uusi aika ei toisi mukanaan lisaa lukittuja ovia.
 |
| Elokuvasta Kolja (1996). Kuva taalta. |
tiistai 2. marraskuuta 2010
Yhtä juhlaa
Eilen juhlittiin maantiedon opiskelijoiden johdolla hydrologista uutta vuotta. Ilmeisesti se liittyy siihen, että tähän aikaan vuotta (ainakin tällä maailmankolkalla) luonnossa oleva vesi on enimmäkseen jäätynyttä, ja veden kierto seuraavaan vuoteen mitataan tästä. Juhla alkoi Vaclavin aukiolla tapahtuneella hiihtokilpailulla.
Kuvan taustalla näemmä heiluu aukion vakiomielenosoittaja. Vielä en ole saanut selvää kyltin tekstistä, mutta jotain tuomarin epäoikeudenmukaisuudesta ja kodin menettämisestä siinä lukee.
Hiihtokilpailun aikana minulle kävi sääliksi suksia, koska kiveyksellä ei kaikesta huolimatta ole parhaat luisto-ominaisuudet. Maalissa sitten näkyi, että monella olikin Neuvostoliiton aikaiset pelkillä teipeillä kiinnitetyt vanhat läpyskät.
Hiihtäminen ei sujunut kovin nopeasti, mutta hauskalta se näytti :D Jotain vastaavaa voisi teekkarien kuvitella tempaisevan. Ihmisten ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoisia, yksikin italialaisen näköinen keski-ikäistyvä gentlemanni mustassa palttoossa jäi daameineen haavi auki kesken askeleen. Hehee.
Mitali oli vuodenaikaan nähden ajankohtainen ja valmistuskustannuksiltaan järkevä: piparkakkurengas, joka roikkui keltaisessa nauhassa.
Juhlinta nousi huippuunsa illalla. Enimmäkseen luonnontieteiden opiskelijoiden kansoittaman asuntolan liikuntasalissa oli juhlat, rautalankabändi soitti ja ihmiset pomppivat. Hiki tuli, ja oli hauskaa!
Keskiyöllä pidettiin ilotulitusta ulkona.
"At' žije nový hydrologický rok!" Eläköön uusi hydrologinen vuosi.
Lauantaina taas vietettiin halloweenia, juhlaa, joka kuuluu yhtä lailla tsekkiläiseen kuin suomalaiseenkin perinteeseen. Eli ei kuulu. Mutta naamiaisasuun pukeutuminen on hauskaa, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Minä laitoin tukan pystyyn ja pistin isommat korvat päähän, illan mittaan sain vielä vaahteranlehden hiuksiini. Yksi kaveri oli merirosvo (kiltti sellainen, aseena voiveitsi) ja toinen teki punavärillä ampumahaavan rintaansa.
Metrossa oli hauska seurata ihmisten ilmeitä. Katseet vaelsivat ihmisestä toiseen, sitten hiljaista kommenttia seuralaiselle. Kato nyt totakin, mikä tää juttu on. Parasta oli, kun parilta asemalta tuli muita selvästi halloweenia varten pukeutuneita, oli piraattia ja mitä lie knallipäätä, suurimmalla osalla verta suupielessä ja repaleita sukkahousuissa sekä muuta mukavaa. Siinä sitten kaikki vilkuili toistensa asuja mahdollisimman huomaamattomasti :D
Harhailimme muutaman suomalaisen kämpille. Perille pääsemiseen vaadittiin kolme tai neljä puhelua, ja langan kumpikin pää alkoi olla varsin tuohtunut kun oikeaa metron uloskäyntiä ei meinannut löytyä... Lopulta sitten tajusimme, että tarkoitimme puistolla eri asioita, ja päästiin perille. Paikalla oli keltaisiin lehtiin pukeutunut ruotsalainen ja joukko suomalaisia, joista yksi oli vampyyri, yhtä oli purtu kaulaan, yksi pariskunta oli kuolleista noussut espanjalainen pari ja niin edelleen. Hienoja asuja. Tosin yhden kaverin viikset olivat ilmeisesti ihan peruskamaa.
Tapasimme kaikenlaisia mielenkiintoisia ilmestyksiä.
Kuvan taustalla näemmä heiluu aukion vakiomielenosoittaja. Vielä en ole saanut selvää kyltin tekstistä, mutta jotain tuomarin epäoikeudenmukaisuudesta ja kodin menettämisestä siinä lukee.
Hiihtokilpailun aikana minulle kävi sääliksi suksia, koska kiveyksellä ei kaikesta huolimatta ole parhaat luisto-ominaisuudet. Maalissa sitten näkyi, että monella olikin Neuvostoliiton aikaiset pelkillä teipeillä kiinnitetyt vanhat läpyskät.
Hiihtäminen ei sujunut kovin nopeasti, mutta hauskalta se näytti :D Jotain vastaavaa voisi teekkarien kuvitella tempaisevan. Ihmisten ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoisia, yksikin italialaisen näköinen keski-ikäistyvä gentlemanni mustassa palttoossa jäi daameineen haavi auki kesken askeleen. Hehee.
Mitali oli vuodenaikaan nähden ajankohtainen ja valmistuskustannuksiltaan järkevä: piparkakkurengas, joka roikkui keltaisessa nauhassa.
Juhlinta nousi huippuunsa illalla. Enimmäkseen luonnontieteiden opiskelijoiden kansoittaman asuntolan liikuntasalissa oli juhlat, rautalankabändi soitti ja ihmiset pomppivat. Hiki tuli, ja oli hauskaa!
"At' žije nový hydrologický rok!" Eläköön uusi hydrologinen vuosi.
Lauantaina taas vietettiin halloweenia, juhlaa, joka kuuluu yhtä lailla tsekkiläiseen kuin suomalaiseenkin perinteeseen. Eli ei kuulu. Mutta naamiaisasuun pukeutuminen on hauskaa, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Minä laitoin tukan pystyyn ja pistin isommat korvat päähän, illan mittaan sain vielä vaahteranlehden hiuksiini. Yksi kaveri oli merirosvo (kiltti sellainen, aseena voiveitsi) ja toinen teki punavärillä ampumahaavan rintaansa.
Metrossa oli hauska seurata ihmisten ilmeitä. Katseet vaelsivat ihmisestä toiseen, sitten hiljaista kommenttia seuralaiselle. Kato nyt totakin, mikä tää juttu on. Parasta oli, kun parilta asemalta tuli muita selvästi halloweenia varten pukeutuneita, oli piraattia ja mitä lie knallipäätä, suurimmalla osalla verta suupielessä ja repaleita sukkahousuissa sekä muuta mukavaa. Siinä sitten kaikki vilkuili toistensa asuja mahdollisimman huomaamattomasti :D
Harhailimme muutaman suomalaisen kämpille. Perille pääsemiseen vaadittiin kolme tai neljä puhelua, ja langan kumpikin pää alkoi olla varsin tuohtunut kun oikeaa metron uloskäyntiä ei meinannut löytyä... Lopulta sitten tajusimme, että tarkoitimme puistolla eri asioita, ja päästiin perille. Paikalla oli keltaisiin lehtiin pukeutunut ruotsalainen ja joukko suomalaisia, joista yksi oli vampyyri, yhtä oli purtu kaulaan, yksi pariskunta oli kuolleista noussut espanjalainen pari ja niin edelleen. Hienoja asuja. Tosin yhden kaverin viikset olivat ilmeisesti ihan peruskamaa.
Tapasimme kaikenlaisia mielenkiintoisia ilmestyksiä.
perjantai 29. lokakuuta 2010
Tosiaan asun täällä
Ei ole ensimmäinen kerta, kun huomaan, että omat epämääräiset tuntemukset selkiytyvät ajatuksiksi, kun ne joutuu perustelemaan jollekulle toiselle. Tämä nimenomainen kerta on torstai-illalta, äidin kanssa skypettelyn hedelmiä. Kertoilin viimeisen viikon tekemisistäni ja erityisesti siitä, kuinka nautin näyttää tätä kaupunkia siskolle ja ystävälle. He joutuvat sietämään satunnaisia historialuentoja ja muuttuvia suunnitelmia. Toinen osa ahaa-elämystä tuli tämän ystävän Feisbuuk-kommentista: "Kaverin sisko asuu siellä." Mä asun Prahassa!
Mietiskelin samalla itsekseni, että on kyllä sanomattoman ihanaa olla juuri tässä kaupungissa. Se ei jotenkin ole tuntunut niin vieraalta kuin odotin siinä suhteessa, että olen ollut täällä edellisen kerran 15-vuotiaana, ja vain viikon verran. Syyllistyn nyt häpeämättömään romantisointiin, mutta minunhan tämä blogi on (ha). (Myöskin teen epäilemättä hurjan yllättävän tunnustuksen: hyysään jossain sisälläni baskeriin pukeutuvaa romantikkoa.) Eli siis suuri oivallukseni oli, että jotenkin Praha on jäänyt minuun sillä ensimmäisellä vierailulla. En ole valinnut luettavakseni tänne sijoittuvaa kirjallisuutta paitsi silloin, kun päätin sivistää itseäni Kafkan suhteen. Silloin teininä en rakastunut Prahaan päättömästi, enkä vannonut joskus vielä tulevani tänne. Pliisusti sanottuna tykkäsin paikasta, ja kotona laitoin ostamani nätin, piirretyn kartan seinälle. Kai matkaa ja tätä kaupunkia on tullut silloin tällöin ajateltua, ja kartan nähtävyyksiä tuijoteltua, sillä useimmiten näinä viikkoina olo on tuntunut siltä että parhaillaan löydän itselleni uutta kotikaupunkia.
Tietysti kielen osaaminen vaikuttaa paljon siihen, että pidän olostani enimmän aikaa. Minusta on pelottavan sijasta jännittävää, kun tuntematon kysyy kadulla neuvoa tsekiksi, ja ymmärrän, etten tiedä, mihin hän on menossa. Alkeiskurssit kotiyliopistossa ovat valmistaneet minut oikein hyvin, sanavarastoa vaan yritän kartuttaa, ja viimeisetkin sijamuodot pitää opetella kunnolla, eikä vaan sönköttää venäjän perusteella miten ne ehkä saattaisivat mennä. Vielä kielitaito on sen verran alkumetreillään, että taputan kyllä itseäni olkapäälle jokaisen onnistuneen kommunikointitilanteen jälkeen, oli se sitten kirjastokortin hankkiminen tai niin nopeaa kuin "olikos siinä kaikki" "joo, kiitos" kaupan kassalla.
Vaikka vain kaduilla käveleminen on minulle suurta hupia. Keksin oikoteitä sisäpihojen läpi, ja leikin ajatuksissani prahalaista kun sompailen turistien välissä. Olen mielissäni, kun Mikulašinkirkon nurkalla päivystävä valkopartainen saksofonisti soittaa samaa kappaletta kuin silloin yhtenä aurinkoisena päivänä, kun lounastin läheisellä penkillä ja katselin ahneita puluja.
Ehkä osa innostustani johtuu siitä, että Prahasta ja Tsekistä on jotenkin luvallisempaa puhua kuin Venäjästä. Itänaapuri on edelleen pelottava, jos ei muualla niin vähintään ihmisten mielissä. Politiikka ei ole alaani, joten siitä en sano mitään. Toki täälläkin on ongelmansa, mutta Tsekin imago on kuitenkin keskieurooppalaisempi, ehkä kulturellimpi. Täällä olen "Euroopassa". Myös Venäjä ja venäjä ovat minusta kiinnostavia, ja odotan innolla opiskeluani siellä. Olen kokenut, että toisin kuin Tsekkiä, niitä pitää perustella. Käsitykseni mukaan minulla on niin suomalaiset ja meidän rajojemme sisäpuolella läntiset sukujuuret kuin olla voi, joten edes siihen en voi vedota. Satuin vain päätymään tälle tielle ja olen sen hyväksi havainnut. Tulevasta nyt ei koskaan voi tietää.
Syksy on täällä myöhemmässä kuin koti-Suomessa, sillä nytkin lokakuun viimeisinä päivinä puissa on enemmän lehtiä kuin maassa ja keltaisuus-kultaisuus hurmaa. Taivas ei tosin ole samalla tavalla syvä, sitä kaipaan. Mutta päivät ovat kuivia ja kirkkaita.
(Hmm. Irrallinen huomio: jännää on, miten johdonmukaiseksi tämäkin teksti lopulta jollain tapaa muodostui, vaikka aluksi se oli vain rykelmä hajanaisia ajattelunalkuja. Niin jännä on ihmismieli.)
 |
| hyppytunnilla Raatihuoneen tornista |
 |
| Kaarlensilta aamuyhdeksältä |
Vaikka vain kaduilla käveleminen on minulle suurta hupia. Keksin oikoteitä sisäpihojen läpi, ja leikin ajatuksissani prahalaista kun sompailen turistien välissä. Olen mielissäni, kun Mikulašinkirkon nurkalla päivystävä valkopartainen saksofonisti soittaa samaa kappaletta kuin silloin yhtenä aurinkoisena päivänä, kun lounastin läheisellä penkillä ja katselin ahneita puluja.
 |
| Mikulašinkirkko |
 |
| Křižíková-katu |
Syksy on täällä myöhemmässä kuin koti-Suomessa, sillä nytkin lokakuun viimeisinä päivinä puissa on enemmän lehtiä kuin maassa ja keltaisuus-kultaisuus hurmaa. Taivas ei tosin ole samalla tavalla syvä, sitä kaipaan. Mutta päivät ovat kuivia ja kirkkaita.
(Hmm. Irrallinen huomio: jännää on, miten johdonmukaiseksi tämäkin teksti lopulta jollain tapaa muodostui, vaikka aluksi se oli vain rykelmä hajanaisia ajattelunalkuja. Niin jännä on ihmismieli.)
perjantai 15. lokakuuta 2010
Ulkomaalle menossa
Hei taas kaikki ihanat ihmiset, minä lähden huomenna Unkariin. Tarkempi osoite on Budapest, mutta vielä pitää opiskella vähän lisää tästä kuulemma kauniista kaupungista. Edes kiitosta en osaa unkariksi sanoa. Internetin ihmemaailma auttanee siihenkin. En tiedä, odotanko kauhulla vai mielenkiinnolla pitkään aikaan ensimmäistä reissua, jolla olen oikeasti kielitaidoton... Kuulemma siitä selviää hengissä.
Tein maanantaina sen toisen tsekin tasokokeen. Ryhmäkseni napsahti C (bohemistiikan laitoksen kursseilla on ryhmiä B-E). Täytyy sanoa, että nyt olen elementissäni: on tekstianalyysiä, morfologiaa, suullisia harjoituksia ja syntaksia. Ihanaa, ei enää mahdottomia luentoja, joilla on turhauttavaa istua, kun ei ymmärrä! Ja jos tämä tsekin taitokin vähän karttuisi.
Ryhmäni muut opiskelijat vaikuttavat olevan enimmäkseen Puolasta, jokunen Saksasta, sitten muita slaavikielten puhujia, pari venäläistä ja kaksi japanilaista (näin olettaisin). Ja yks suomalainen minun lisäkseni. Ei paha.
Viikonloppuna täällä on vaalit. Vaalikampanjat ovat todella näkyviä: tänäänkin Strašnickan metroasemalla, jolla vaihdan ratikasta metroon, oli yhdellä sisäänkäynnillä rockabilly-esitys. Puolueen tunnusväri on vaaleahko sininen. Kun menin sisään ympyränmuotoiseen metron sisääntuloaulaan, toiselta puolelta rakennusta kuului oranssinvärisistä teltoista kantrimusiikkia. Ehkä oranssinvärinen puolue koettaa vedota vanhempaan kansaan? Oli miten oli, sinisten kajarit olivat aika paljon kovemmalla. Taisivat voittaa tämän erän. Mitään käsitystä siitä, mitä aatesuuntia nämä edustavat, mulla ei ole.
Juttelin tänään taas tuutorini släsh kielitandemhenkilöni kanssa. (Tapasimme muuten vaan, ja puhuimme siis kaikenlaisesta Tsekkiä, Suomea ja kieliämme koskevista asioista niin englanniksi, suomeksi kuin tsekiksikin.) Kuulemma prahalaiset ovat varsin vihaisia nykyisille päätöksentekijöille. Korruptiota riittää, kaupungin alitse rakennettavan tunnelin työt vaikeuttavat liikennettä osassa kaupunkia, lupauksia ei pidetä. Minun olisi pitänyt ottaa vähän selvää, mikä tilanne nyt on, että tietäisin, mikä vaalien tuloksen mukaan muuttuu ja muuttuuko mikään.
Loppuun vielä bonuskuva! Petřínistä sekin.
Tein maanantaina sen toisen tsekin tasokokeen. Ryhmäkseni napsahti C (bohemistiikan laitoksen kursseilla on ryhmiä B-E). Täytyy sanoa, että nyt olen elementissäni: on tekstianalyysiä, morfologiaa, suullisia harjoituksia ja syntaksia. Ihanaa, ei enää mahdottomia luentoja, joilla on turhauttavaa istua, kun ei ymmärrä! Ja jos tämä tsekin taitokin vähän karttuisi.
 |
| Täällä on tämän verran syksyistä. Kuva viime sunnuntailta. |
Ryhmäni muut opiskelijat vaikuttavat olevan enimmäkseen Puolasta, jokunen Saksasta, sitten muita slaavikielten puhujia, pari venäläistä ja kaksi japanilaista (näin olettaisin). Ja yks suomalainen minun lisäkseni. Ei paha.
Viikonloppuna täällä on vaalit. Vaalikampanjat ovat todella näkyviä: tänäänkin Strašnickan metroasemalla, jolla vaihdan ratikasta metroon, oli yhdellä sisäänkäynnillä rockabilly-esitys. Puolueen tunnusväri on vaaleahko sininen. Kun menin sisään ympyränmuotoiseen metron sisääntuloaulaan, toiselta puolelta rakennusta kuului oranssinvärisistä teltoista kantrimusiikkia. Ehkä oranssinvärinen puolue koettaa vedota vanhempaan kansaan? Oli miten oli, sinisten kajarit olivat aika paljon kovemmalla. Taisivat voittaa tämän erän. Mitään käsitystä siitä, mitä aatesuuntia nämä edustavat, mulla ei ole.
 |
| Petřínin näkötorni. Pitää mennä toisen kerran ja hankkiutua ylös. |
Juttelin tänään taas tuutorini släsh kielitandemhenkilöni kanssa. (Tapasimme muuten vaan, ja puhuimme siis kaikenlaisesta Tsekkiä, Suomea ja kieliämme koskevista asioista niin englanniksi, suomeksi kuin tsekiksikin.) Kuulemma prahalaiset ovat varsin vihaisia nykyisille päätöksentekijöille. Korruptiota riittää, kaupungin alitse rakennettavan tunnelin työt vaikeuttavat liikennettä osassa kaupunkia, lupauksia ei pidetä. Minun olisi pitänyt ottaa vähän selvää, mikä tilanne nyt on, että tietäisin, mikä vaalien tuloksen mukaan muuttuu ja muuttuuko mikään.
Loppuun vielä bonuskuva! Petřínistä sekin.
Niin ja kotiin tullaan tietääkseni sunnuntaina. Matka tapahtuu bussilla, sitä järjestämässä oli yksi saksalainen Erasmus-opiskelija. Hän on käynyt Budapestissä aikaisemmin ja tietää hostellin.
On tää Keski-Euroopassa oleminen aika hauskaa verrattuna Suomeen Itämeren takana. Tästäkin vaan huristellaan kuudessa tunnissa Prahasta Budapestiin. Matkan varrelle jää ainakin Bratislava ja Wien. Hohhoo, tykkään.
Jouluksi suunnittelen tulevani kotiin. Prahasta ei kuitenkaan ole minkään halpayhtiön lentoja, joten ajattelin bussittaa johonkin lähiseudun kaupunkiin, Nürnberg ensimmäisenä listalla, ja lentää sieltä. Mitään lippuja en ole vielä kylläkään varannut. Kai sen ehtii? :D
tiistai 12. lokakuuta 2010
Zoologická zahrada
 | |||
| Ensimmäisessä paviljongissa pelästyttiin: lepakot lenteli vapaana! Vaikka eihän ne tietenkään mihinkään törmää. Kuva on aika suhruinen kun salamaa ei luonnollisesti saanut käyttää. Nahkahiiri ruokakupilla. |
 |
| Sit oli mangusteja! Vikkeliä kuin mitkä. |
 |
| Tämän elikon takia joudun ehkä joskus hankkimaan hiiren. Vapise, äiti. Paitsi ne taisikin olla käärmeet, joista et niin tykkää. |
 |
| Näitä en aio hankkia. Kitiinikuoren rutina ei kiinnosta niin paljoa. Tor(r)akoi siis. |
 |
| Kummin päin seepran raidat on, mustaa valkoisella vai valkoista mustalla? Tsekkipoika vieressäni ei ollut kuullut tätä koskaan ja kertoi uudestaan tyttöystävälleen. On mulla niin hyvät jutut. |
 |
| Giraffeja oli kakstoista, vanhin 22-vuotias (ei taida olla kuvassa). Itse olen ilmeisesti jäänyt kääpiöksi, kun ei yllä räpsyripset viiteen metriin. |
 |
| Päivän väri! Meitä ei esitelty, en tunne heitä siis. |
 |
| Tykkään tuosta nokasta. |
 |
| Voisko nää olla Australiasta? Joku aavikkokäkättäjä. |
 |
| Karjunnasta päätellen tämä oli leijona-aitaus. |
 |
| Tämä peto ei halunnu pysyä paikallaan. Miksi sillä mahtoi olla tilaa vain muutaman neliömetrin verran? |
 |
| Tätä eivät jaksaneet turistit kiinnostaa. Vähän muistuttaa meidän muinaista tiikerimattoa. |
 |
| "Mikä mun peilikuvaa vaivaa, oon kauhean kalpea ja nykerönenäinen tänään." |
 |
| Korin jälkeen herra tarkasteli mäkiautoa. Ei ollut syötävä tälläkään kertaa. |
 |
| Haluan kärsän. Sillä tekee vaikka mitä. |
 |
| Onneksi lehmillä ei ole näiden veikkojen tapaa heiluttaa vimmatusti häntäänsä Tulosta tehdessään. |
ps. Pahoittelen, jos joku ehtii tuskailla, miksi värit ovat niin kummalliset. Minun vikani. Korjailen tilannetta, mutta halusin laittaa nämä näytille koska muuten ne jäisivät kuitenkin luonnoksiin.
maanantai 11. lokakuuta 2010
Elaintarha seka ruokaa ja koulumokailuja
Monta paivaa on vierahtanyt viimeisesta tekstista. Talla valilla olen ehtinyt kayda elaintarhassa, etsia yliopiston rakennuksia ja luentosaleja (harmittavan usein huonolla menestyksella) ja turisteilemaan tassa kauniissa kaupungissa. Viikonlopusta lahtien ilma on ollut ihanan aurinkoinen, joten kaupungilla harhailu on houkuttanut ihan eri tavalla kuin pilvisella ja tuulisella saalla.
Viikko sitten sunnuntaina vierailimme Prahan elaintarhassa. Reissu oli filosofian laitoksen Erasmus-kerhon jarjestama. Siella oli ylivoimaisesti eniten saksalaisia :D Ehka muut kansallisuudet olivat vasahtaneet edellisena iltana? No, muutama suomalainenkin loytyi, ja belgialainen. En usko etta voin ilman kuvia kertoa elaintarhasta muuta kuin etta inhosin torakoita ja tykkasin hiirista. Ja etta norsut olivat isoja ja kirahvit korkeita (pitkia? suomi ruostuu?). Kuvia taasen lupailen.
Elaintarhassa vierahti kevyesti melkein nelja tuntia. Laania jai viela tutkimattakin, on se sen verran kookas paikka.
Elaintarhavierailun jalkeen menin saksalaisen Lindan ja belgialaisen Josienin kanssa syomaan. Tasta keikasta opin, etta kannattaa varmistaa, etta tarjoilija on tosiaan kuullut kaikki tehdyt tilaukset. Puhuimme paallekkain tyttojen kanssa, ja mina onnekas jouduin sitten odottelemaan ruokaani ylimaaraiset puoli tuntia. Mutta oli se annos sitten kylla suuri, "premium svičková"!
Svičková on tyypillinen tsekkilainen ruoka johon kuuluu vehnaknedlikkeja (niin kuin jattimaisesta klimppisopan klimpista leikattuja vaaleita siivuja, enkuks dumplings) ja naudanpihvi ruskeassa kastikkeessa. Pihvin paalla on mausteena sitruunansiivu, karpalohilloa ja kermavaahtoa. Maiskis.
kuva: Czech me out
Hinnaksi talle herkulle tulee Prahassa jotain 115 ja 200 korunan valilta, eli 4,5 - 8,5 euroa. Ustissa soin 89 korunalla eli noin 3,7 eurolla.
Viikolla sitten koetin loytaa itselleni kursseja. Viela en ole ollut kovin menestyksekas. Minut on kirjattu kielitieteen ja suomalaisugristiikan laitokselle, eika koordinaattori siella arvatenkaan juuri tieda kaantamisen tai venajan kursseista. Menin sitten arvalla venajan kaantamisen kursseille. Hahhahaa. Siellahan puhutaan tsekkia. Yksikin tulkkauskurssi oli tosi mielenkiintoinen mutta koska tsekki siella oli niin vaikeaa, en pysty ottamaan sita. Systeemi tunnilla oli samanlainen kuin meilla Treella: opettaja lukee tekstia paperista, opiskelijat tekevat muistiinpanoja ja tulkkaavat sitten niitten perusteella. Osuin viidennen vuoden opiskelijoiden kurssille, joten olin hiukan haavi auki miten hyvin sanasto oli hallussa. Kunpa minakin. (Plus ne oli kaksikielisia. Kade :P)
Yksi kontrastiivisen lingvistiikan kurssi pidetaan venajaksi, siella aion ruveta kaymaan. Noin muuten asiat ovat viela auki. Tanaan teen jalleen tsekin tasokokeen ja kuulen, mihin ryhmaan mut lykataan. Joudun makselemaan kurssista paalle satasen, mutta uskon sen olevan rahan arvoinen. Vahemmallakin rahalla paasisin jos olisin aloittelevampi, mutta mut pistetaan bohemistiikan laitoksen tsekinkurssille, jotka on vahan edistyneemmille, ja myos kalliimpia.
Prahasta paasee Hesarin sivuille! Oi tata riemua, en ole uutispimennossa. HS ennustaa ensi yona ensilunta jopa Tampereen korkeudelle. Milta nayttaa?
Viikko sitten sunnuntaina vierailimme Prahan elaintarhassa. Reissu oli filosofian laitoksen Erasmus-kerhon jarjestama. Siella oli ylivoimaisesti eniten saksalaisia :D Ehka muut kansallisuudet olivat vasahtaneet edellisena iltana? No, muutama suomalainenkin loytyi, ja belgialainen. En usko etta voin ilman kuvia kertoa elaintarhasta muuta kuin etta inhosin torakoita ja tykkasin hiirista. Ja etta norsut olivat isoja ja kirahvit korkeita (pitkia? suomi ruostuu?). Kuvia taasen lupailen.
Elaintarhassa vierahti kevyesti melkein nelja tuntia. Laania jai viela tutkimattakin, on se sen verran kookas paikka.
Elaintarhavierailun jalkeen menin saksalaisen Lindan ja belgialaisen Josienin kanssa syomaan. Tasta keikasta opin, etta kannattaa varmistaa, etta tarjoilija on tosiaan kuullut kaikki tehdyt tilaukset. Puhuimme paallekkain tyttojen kanssa, ja mina onnekas jouduin sitten odottelemaan ruokaani ylimaaraiset puoli tuntia. Mutta oli se annos sitten kylla suuri, "premium svičková"!
Svičková on tyypillinen tsekkilainen ruoka johon kuuluu vehnaknedlikkeja (niin kuin jattimaisesta klimppisopan klimpista leikattuja vaaleita siivuja, enkuks dumplings) ja naudanpihvi ruskeassa kastikkeessa. Pihvin paalla on mausteena sitruunansiivu, karpalohilloa ja kermavaahtoa. Maiskis.
kuva: Czech me out
Hinnaksi talle herkulle tulee Prahassa jotain 115 ja 200 korunan valilta, eli 4,5 - 8,5 euroa. Ustissa soin 89 korunalla eli noin 3,7 eurolla.
Viikolla sitten koetin loytaa itselleni kursseja. Viela en ole ollut kovin menestyksekas. Minut on kirjattu kielitieteen ja suomalaisugristiikan laitokselle, eika koordinaattori siella arvatenkaan juuri tieda kaantamisen tai venajan kursseista. Menin sitten arvalla venajan kaantamisen kursseille. Hahhahaa. Siellahan puhutaan tsekkia. Yksikin tulkkauskurssi oli tosi mielenkiintoinen mutta koska tsekki siella oli niin vaikeaa, en pysty ottamaan sita. Systeemi tunnilla oli samanlainen kuin meilla Treella: opettaja lukee tekstia paperista, opiskelijat tekevat muistiinpanoja ja tulkkaavat sitten niitten perusteella. Osuin viidennen vuoden opiskelijoiden kurssille, joten olin hiukan haavi auki miten hyvin sanasto oli hallussa. Kunpa minakin. (Plus ne oli kaksikielisia. Kade :P)
Yksi kontrastiivisen lingvistiikan kurssi pidetaan venajaksi, siella aion ruveta kaymaan. Noin muuten asiat ovat viela auki. Tanaan teen jalleen tsekin tasokokeen ja kuulen, mihin ryhmaan mut lykataan. Joudun makselemaan kurssista paalle satasen, mutta uskon sen olevan rahan arvoinen. Vahemmallakin rahalla paasisin jos olisin aloittelevampi, mutta mut pistetaan bohemistiikan laitoksen tsekinkurssille, jotka on vahan edistyneemmille, ja myos kalliimpia.
Prahasta paasee Hesarin sivuille! Oi tata riemua, en ole uutispimennossa. HS ennustaa ensi yona ensilunta jopa Tampereen korkeudelle. Milta nayttaa?
perjantai 1. lokakuuta 2010
Menestyksiä!
Tänään: tein tsekin tasokokeen, hankin kirjastokortin kaupunginkirjastoon ja viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä sain netin huoneeseeni. Success. Tosin myös käytin tunnin matkaan, joka tehokkaimmalla tavalla olisi vienyt ehkä puoli tuntia, mutta mitäpä siitä.
Koetan kovasti selviytyä hamsteriudestani. Olen nimittäin käynyt ruokakaupassa itselleni täysin epätyypillisellä rytmillä. Kämppiksellä on tapana käydä joka päivä kaupassa, ja minä taas kävisin parin kolmen päivän välein. Nyt on shopattu sen verran ahkerasti, että jääkaapissa on rahkaa purkki poikineen ja rehuja hylly täynnä. Eipä ehdi tulla nälkä kun vaan muistan ottaa evästä veskaani.
Opiskeluistani en edelleenkään tiedä enempää kuin pari kuukautta sitten. Tänään pitänee jälleen kerran yrmistäytyä ja paneutua kurssisisältöihin, jopa ehkä ilmoittautua johonkin. Aikaisemmin ilmoittautuminen on ollut hyvin vaikeata, koska se tapahtuu netissä, ja sain yhteyden vain asuntolan vetoisassa, meluisassa aulassa tai keskustan netillisessä KFC:ssä (pikaruokala).
Aasit ja sillat käyttöön: aulasta muistui mieleeni, että sain eilen pyykkipäivän johdosta vaeltaa sen laajan alan lävitse turhan usein. Sain pyykkituvan avaimen vasta toisella käynnillä, koska en ensin tajunnut ottaa asukaskorttia (mikä lie propuska/osoitekortti) mukaan. Sitten roudasin pyykkini kakkoskorpukseen. Itse asun nelostalossa, ja 10-kerroksisia taloja tässä asuntolakompleksissa on 8 tai 10. Onneksi kakkostalon pesukone oli "veri fajn", kuten respatäti sanoi. Pesuaineluukku tosin avataan narulla kun etupaneelia ei enää ole, mutta vaatteista tuli puhtaita. Fajn práčka, hyvä kone.
Pari muuta aulan läpi juoksua tuli vielä illan mittaan, kun vein ja hain pyykkejäni, mutta piristin askeliani käyttämällä välillä ulkoreittiä.
Pyykkien kuivatusta varten viritin narun ikkunankahvojen väliin. Kämppis onneksi ehdotti, että ehkä alkkarit vois kuitenkin kuivata vaikka patterilla :D Tässäkin kohtaa oli onnenpotku, että huoneessamme oli valmiiksi poikkipuullisia henkareita. Niitä sai ripustettua kylppärin nelisuuntaiseen jännäkoukkuun.
Täällä muuten vessanpönttöä ei ole eristetty omaan koppiinsa.
Päivällä Na Příkopě -kävelykadulla istuksiessani näin saman sateenvarjoa kantavan miehen kuin eilen muutaman korttelin päässä. Eilisestä poiketen hän ei kiroillut itsekseen äänekkäästi saksaksi. Sadattelun syynä oli luultavasti se, etteivät ohikulkijat ole kovin hyvä tulonlähde.
Kävin istuksimassa Karlovo náměstin puistossa. Toisella puolen istutuksia pahaa-aavistamaton koirantaluttaja sai pulumummolta huudot kun pelotti elukoineen mummon linnut taivaan tuuliin. Varsin äkkiä mummelilla oli kyllä taas pulusia polvella.
Suomalaisia on löytynyt kymmenisen henkeä. Asuntolassa asustavat ovat kaveria myös muitten ulkomaalaisten kanssa, mutta keskustammassa omissa asunnoissaan elelevät vaikuttavat tähänastisten näkemisten perusteella olevan paljon keskenään. Mahdanko saada oikean vaikutelman? No, kaksi tyttöä kuitenkin tiedän Treen tsekin kurssilta, ja kolmannen kanssa on yhteisiä kavereita, olin jopa kesällä samoissa häissä hänen poikaystävänsä kanssa.
// Lisäsin tämän kuvan jännäkoukusta:
Koetan kovasti selviytyä hamsteriudestani. Olen nimittäin käynyt ruokakaupassa itselleni täysin epätyypillisellä rytmillä. Kämppiksellä on tapana käydä joka päivä kaupassa, ja minä taas kävisin parin kolmen päivän välein. Nyt on shopattu sen verran ahkerasti, että jääkaapissa on rahkaa purkki poikineen ja rehuja hylly täynnä. Eipä ehdi tulla nälkä kun vaan muistan ottaa evästä veskaani.
Opiskeluistani en edelleenkään tiedä enempää kuin pari kuukautta sitten. Tänään pitänee jälleen kerran yrmistäytyä ja paneutua kurssisisältöihin, jopa ehkä ilmoittautua johonkin. Aikaisemmin ilmoittautuminen on ollut hyvin vaikeata, koska se tapahtuu netissä, ja sain yhteyden vain asuntolan vetoisassa, meluisassa aulassa tai keskustan netillisessä KFC:ssä (pikaruokala).
Aasit ja sillat käyttöön: aulasta muistui mieleeni, että sain eilen pyykkipäivän johdosta vaeltaa sen laajan alan lävitse turhan usein. Sain pyykkituvan avaimen vasta toisella käynnillä, koska en ensin tajunnut ottaa asukaskorttia (mikä lie propuska/osoitekortti) mukaan. Sitten roudasin pyykkini kakkoskorpukseen. Itse asun nelostalossa, ja 10-kerroksisia taloja tässä asuntolakompleksissa on 8 tai 10. Onneksi kakkostalon pesukone oli "veri fajn", kuten respatäti sanoi. Pesuaineluukku tosin avataan narulla kun etupaneelia ei enää ole, mutta vaatteista tuli puhtaita. Fajn práčka, hyvä kone.
Pari muuta aulan läpi juoksua tuli vielä illan mittaan, kun vein ja hain pyykkejäni, mutta piristin askeliani käyttämällä välillä ulkoreittiä.
Pyykkien kuivatusta varten viritin narun ikkunankahvojen väliin. Kämppis onneksi ehdotti, että ehkä alkkarit vois kuitenkin kuivata vaikka patterilla :D Tässäkin kohtaa oli onnenpotku, että huoneessamme oli valmiiksi poikkipuullisia henkareita. Niitä sai ripustettua kylppärin nelisuuntaiseen jännäkoukkuun.
Täällä muuten vessanpönttöä ei ole eristetty omaan koppiinsa.
Päivällä Na Příkopě -kävelykadulla istuksiessani näin saman sateenvarjoa kantavan miehen kuin eilen muutaman korttelin päässä. Eilisestä poiketen hän ei kiroillut itsekseen äänekkäästi saksaksi. Sadattelun syynä oli luultavasti se, etteivät ohikulkijat ole kovin hyvä tulonlähde.
Kävin istuksimassa Karlovo náměstin puistossa. Toisella puolen istutuksia pahaa-aavistamaton koirantaluttaja sai pulumummolta huudot kun pelotti elukoineen mummon linnut taivaan tuuliin. Varsin äkkiä mummelilla oli kyllä taas pulusia polvella.
Suomalaisia on löytynyt kymmenisen henkeä. Asuntolassa asustavat ovat kaveria myös muitten ulkomaalaisten kanssa, mutta keskustammassa omissa asunnoissaan elelevät vaikuttavat tähänastisten näkemisten perusteella olevan paljon keskenään. Mahdanko saada oikean vaikutelman? No, kaksi tyttöä kuitenkin tiedän Treen tsekin kurssilta, ja kolmannen kanssa on yhteisiä kavereita, olin jopa kesällä samoissa häissä hänen poikaystävänsä kanssa.
// Lisäsin tämän kuvan jännäkoukusta:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)