Tosiaan asun täällä

Ei ole ensimmäinen kerta, kun huomaan, että omat epämääräiset tuntemukset selkiytyvät ajatuksiksi, kun ne joutuu perustelemaan jollekulle toiselle. Tämä nimenomainen kerta on torstai-illalta, äidin kanssa skypettelyn hedelmiä. Kertoilin viimeisen viikon tekemisistäni ja erityisesti siitä, kuinka nautin näyttää tätä kaupunkia siskolle ja ystävälle. He joutuvat sietämään satunnaisia historialuentoja ja muuttuvia suunnitelmia. Toinen osa ahaa-elämystä tuli tämän ystävän Feisbuuk-kommentista: "Kaverin sisko asuu siellä." Mä asun Prahassa!

hyppytunnilla Raatihuoneen tornista

 Mietiskelin samalla itsekseni, että on kyllä sanomattoman ihanaa olla juuri tässä kaupungissa. Se ei jotenkin ole tuntunut niin vieraalta kuin odotin siinä suhteessa, että olen ollut täällä edellisen kerran 15-vuotiaana, ja vain viikon verran. Syyllistyn nyt häpeämättömään romantisointiin, mutta minunhan tämä blogi on (ha). (Myöskin teen epäilemättä hurjan yllättävän tunnustuksen: hyysään jossain sisälläni baskeriin pukeutuvaa romantikkoa.) Eli siis suuri oivallukseni oli, että jotenkin Praha on jäänyt minuun sillä ensimmäisellä vierailulla. En ole valinnut luettavakseni tänne sijoittuvaa kirjallisuutta paitsi silloin, kun päätin sivistää itseäni Kafkan suhteen. Silloin teininä en rakastunut Prahaan päättömästi, enkä vannonut joskus vielä tulevani tänne. Pliisusti sanottuna tykkäsin paikasta, ja kotona laitoin ostamani nätin, piirretyn kartan seinälle. Kai matkaa ja tätä kaupunkia on tullut silloin tällöin ajateltua, ja kartan nähtävyyksiä tuijoteltua, sillä useimmiten näinä viikkoina olo on tuntunut siltä että parhaillaan löydän itselleni uutta kotikaupunkia.

Kaarlensilta aamuyhdeksältä

 Tietysti kielen osaaminen vaikuttaa paljon siihen, että pidän olostani enimmän aikaa. Minusta on pelottavan sijasta jännittävää, kun tuntematon kysyy kadulla neuvoa tsekiksi, ja ymmärrän, etten tiedä, mihin hän on menossa. Alkeiskurssit kotiyliopistossa ovat valmistaneet minut oikein hyvin, sanavarastoa vaan yritän kartuttaa, ja viimeisetkin sijamuodot pitää opetella kunnolla, eikä vaan sönköttää venäjän perusteella miten ne ehkä saattaisivat mennä. Vielä kielitaito on sen verran alkumetreillään, että taputan kyllä itseäni olkapäälle jokaisen onnistuneen kommunikointitilanteen jälkeen, oli se sitten kirjastokortin hankkiminen tai niin nopeaa kuin "olikos siinä kaikki" "joo, kiitos" kaupan kassalla.

Vaikka vain kaduilla käveleminen on minulle suurta hupia. Keksin oikoteitä sisäpihojen läpi, ja leikin ajatuksissani prahalaista kun sompailen turistien välissä. Olen mielissäni, kun Mikulašinkirkon nurkalla päivystävä valkopartainen saksofonisti soittaa samaa kappaletta kuin silloin yhtenä aurinkoisena päivänä, kun lounastin läheisellä penkillä ja katselin ahneita puluja. 

Mikulašinkirkko

 Ehkä osa innostustani johtuu siitä, että Prahasta ja Tsekistä on jotenkin luvallisempaa puhua kuin Venäjästä. Itänaapuri on edelleen pelottava, jos ei muualla niin vähintään ihmisten mielissä. Politiikka ei ole alaani, joten siitä en sano mitään. Toki täälläkin on ongelmansa, mutta Tsekin imago on kuitenkin keskieurooppalaisempi, ehkä kulturellimpi. Täällä olen "Euroopassa". Myös Venäjä ja venäjä ovat minusta kiinnostavia, ja odotan innolla opiskeluani siellä. Olen kokenut, että toisin kuin Tsekkiä, niitä pitää perustella. Käsitykseni mukaan minulla on niin suomalaiset ja meidän rajojemme sisäpuolella läntiset sukujuuret kuin olla voi, joten edes siihen en voi vedota. Satuin vain päätymään tälle tielle ja olen sen hyväksi havainnut. Tulevasta nyt ei koskaan voi tietää.

Křižíková-katu

Syksy on täällä myöhemmässä kuin koti-Suomessa, sillä nytkin lokakuun viimeisinä päivinä puissa on enemmän lehtiä kuin maassa ja keltaisuus-kultaisuus hurmaa. Taivas ei tosin ole samalla tavalla syvä, sitä kaipaan. Mutta päivät ovat kuivia ja kirkkaita.

(Hmm. Irrallinen huomio: jännää on, miten johdonmukaiseksi tämäkin teksti lopulta jollain tapaa muodostui, vaikka aluksi se oli vain rykelmä hajanaisia ajattelunalkuja. Niin jännä on ihmismieli.)

Kylmää vettä niskaan

Aamulla suihkusta tuli vain kylmää vettä. Ihmettelin vähän mutta suureen draamaan ei ollut aikaa. Kun tulin yli tunnin kestäneen matkan lopuksi asuntolalle (ratikka mutkan kautta + metro + ratikka), repesin nauramaan käytävän lappua. Lämmin vesi ja lämmitys ovat poikki tiistain kello 22 saakka. Kas, hauska kuulla. Eipä onneksi tuon kauempaa (toivon ainakin).

Mutta tässä siis tulevat taaperruskenkäni pohjallisineen.

Itse asiassa nämä melkein-maiharit ovat minulle numeroa liian isot, ja hankin muotopohjalliset siksi, etten enää saisi verta vuotavia haavoja kantapäihini. Olen ostanut nämä kengät joskus pari vuotta sitten, mutta en sitten tykännytkään niistä silloin hankinta-aikaan. Hylkäsin ne odottelemaan parempia aikoja johonkin nurkkaan kotikotiin. Ennen Erasmusta siivosin omaisuuttani kirpparia varten ja muistin nämä popot. Ulos vaan. Oli onni, että kokeilin näitä vielä kerran, sillä en keksi kenkieni joukosta parempaa paria kymmenen kilometrin päivätaipaleita varten. Olen pitänyt itseäni kovana kävelijänä, mutta viime kuukausina on tullut huomattua, että ei se kunto ihan mihin tahansa riitä. Välineillä voi pelastaa jonkun verran, ja olen sitä mieltä, että nämä saapakset ovat olleet hintansa väärti. Tai ehkä varsinaisesti pohjalliset, koska niiden kaari tukee jalkaa oikein mukavasti vielä silloinkin, kun ei millään jaksaisi nostaa jalkaa paitsi ruoan luokse raahautuakseen, mutta kuitenkin.

Pahoittelen pohjallisen harmautta, tällä on kävelty paljon.

Jälleen hilpeää

Tulin kotiin. Sama kotiinpaluun olo oli kavereillakin. Tää on jo vähän meidän oma kaupunki. Matkasta vähän tarkemmin sitten kun saan itseäni niskasta kiinni.

(/Paitsi että sain kotoa noottia, että blogia odotetaan :D Ehkä yritän paremmin.)

Tämän päivän vietin tiukasti lähiössäni reissusta palautuen, pyykäten ja ruokakaupassa jonottaen. Kaupassa nimittäin korttimaksulaite teki edellisen asiakkaan kohdalla tenän, mutta käyttelen täällä käteistä, niin oma maksutapahtumani kulki sutjakasti.

Budapest siis. Bussiköröttely meni ihan siedettävästi. Muistin nukkua jonkun verran, niin en kärsinyt päänsärystä, kuten liian usein reissujen ensimmäisenä päivänä. Viideltä ylös, seitsemältä bussiin, noin kolmelta Unkarissa. 

Luulin oopperaksi, mutta väärin meni.

Olen kuullut sanottavan, että huonosti kuultuna unkarin kieli vaikuttaa suomelta. Bussiemännän kuulutukset tuntuivat enemmän turkilta ("ösökönöömmöm erzebezde" ja niin edelleen). Kuitenkin kadulla kulkiessani sain todeta olleeni väärässä, sillä niin monta kertaa käännyin vilkaisemaan vastaantulijoita: "Ai mitä, kuulinks mä oikeesti jotain suomeks?" Yleensä en.

Kiitos on "köszönöm", hei "szia" (siija). Kippis on "egészségére". (Suunnilleen "egeessheegeer".) Seuraavalla reissulla opettelen lisää. Tai oikeastaan ennen sitä.

Kuninkaanlinna Budan linnavuorella

Kenelläkään ei tietysti ollut yhtään forintteja heti alkuun (kuka nyt niin älykäs on että etukäteen vaihtaa. Itse olisin vaihtanut, mutta olin vähän myöhässä, ja torstai-iltana ainoan löytämäni vaihtokopin edustalla päivysti pari poliisia. Sisällä tuohtunut saksalaisleidi julisti, että täällä huijataan. En jäänyt tutkimaan, oliko hänellä mitään perusteluja väitteelleen.)

Matkamme järjestänyt saksalaiskaveri sitten piffasi metroliput joka iikalle, ja sitten huristeltiin hostellille. Yksi lippu 320 forinttia, yksi euro 260 forinttia, eli ei mitään hullunhalpaa lystiä. Prahassa pääsee 26 korunalla eli noin 1,10 eurolla. Budan metro oli jotenkin seitkytlukuisampi kuin Helsingin. Kuulemma keltainen linja oli kuin suoraan 1920-luvulta. Uskottakoon, koska Budapestin metro on rakennettu jo vuonna 1895. Vanhin Manner-Euroopassa. Wikipedian mukaan metron vaunut ovat samanlaisia kuin Moskovassa. Ilmeisesti näin on melko lailla kaikissa entisissä neuvostotasavalloissa.

Pest

Heitimme tavarat hostellille ja lähdimme iltakävelylle. Reitti kulki Tonavan yli Citadella-vuorelle, josta oli komeat näkymät, ja josta ylläoleva kuvakin on otettu.

Citadellan vapaudenpatsas

Vapaudenpatsas on pystytetty ennen kommunistiaikaa, mutta sitä ei otettu alas, vaikka se muistutti väärästä vallasta.

Oikealla Citadella-vuori

Vuorelle kiipeäminen kävi kuntoilusta, mutta näkymät olivat sen arvoiset. Ikävä kyllä hirveästi kuvia sieltä ei ole, sillä sumuinen kaupunki näyttää paremmalta omin silmin tihrustettuna kuin tietokoneen saati kameran näytöltä.

Pest

Vuorella oli myös muutamia tykkejä (tai mitä lie asehia, isoja asioita joilla on selvästi ammuttu isoja paukkuja). Näitä ei ollut maalattu pastellikukkasin kuten Kiovan tankit oli... Näyttivät siis todellisemmilta, mutta yhtä kaikki innoittivat lapsenmielisiä leikkimään. Pojat esittivät ilmatorjuntaa, pommitusta ja milloin mitäkin. Hih.

Lähdimme toisen sillan kautta Pestin puolelle ja hostellillemme. Miltei onnistuimme hukkaamaan muutaman seuralaisemme poikien liian nopean vauhdin takia, mutta lopulta jälkijoukko sai muut kiinni ja matka saattoi jatkua.

Hostelli ansaitsee kehun sanan, sillä se oli ihanassa vanhassa talossa, ja koska meitä oli kolmentoista hengen porukka, täytimme yhden kerroksen kokonaan. Huoneilla oli mahtavasti korkeutta ja lattiat olivat oikeaa puuta. Ihastelin lattiaa ja koetin selittää laminaattia puolalaiselle P:lle, mutta ei tainnut mennä perille ("miten niin teillä ei oo oikeita lattioita").

Oleskelutila - ja kuvaajan selän takana on vielä puolikas huonetta.

Keittiö, kuten näette. Kaapit täynnä patoja ja pannuja! Ainoastaan suola puuttui.

Lisäksi hostelli Central Backpack King Hostel oli sopuhintainen ja aivan keskustassa, joten olimme hyvin tyytyväisiä. Keittiö oli noin sata kertaa paremmin varustettu kuin Hostivarissa. Pääsin testaamaan kaasuliedenkäyttötaitojani. Olivat ruosteessa.

Toisena päivänä kiersimme jälleen kaupunkia jalan, ja oikein urakalla. Kävelimme ehkä kymmenisen kilometriä, ja vielä sunnuntaina ihan riittävästi. Mutta superkenkäni superpohjallisineen toimittivat taas tehtävänsä - ei rakon rakkoa! Me likes.

Kansallismuseon portilla

Lauantaina katsastimme linnan ja illalla pääkadun Andrássyn. Tällä kertaa olimme kolmen hengen tyttöporukalla liikenteessä. Sattuma osoitti, että jos pojat innostuvat tykeistä, tytöt saa taantumaan leikkipuisto. Keinu oli liian kapea mutta puistossa oli myös hieno kiipeilyjuttu ja kiepuntajuttu. Kuvat muiden kameroissa, pahoittelen.

Kansalliskirjasto oli museon kanssa samassa pihapiirissä. Mitkä turvatoimet! Vahtia ja vartijaa riitti, seinällä yksityiskohtaisetohjeet asiakkaaksi rekisteröitymisestä.

Lempipystini. Näin bussista toisen samanlaisen kukkulan päällä ehkä 10 km ennen Budapestiä.

Matiaksenkirkko

Kalastajalinnake ja monilukuinen turistijoukko, ei meikäläisiä.

Autovanhus niitä arvostaville.

Sankarten aukio

Lauantai-ilta kului iloisissa merkeissä. Kuulemma näytimme ihan unkarilaisilta yhden herrasmiehen mielestä. Tapasin myös erään vaihtarin Kanadasta - opiskelee Victorian yliopistossa Vancouverin saarella. Pääsin kehumaan saaren vuoria. Vuoret ovat yksi lempiasioistani täälläkin.

Sunnuntaina pakkasimme ja järjestimme itsemme ulos hostellista noin kello yksitoista, tarkemmin 11.40. Itse olin kyllä valmis jo viisi yli.

Keleti-rautatieasema

Suuri ostoskeskus jossa suuri Tesco kotimatkan eväitä varten

 Edellisissä kuvissa sunnuntain ohjelma. Paljon kävelyä, jonkin verran kartan lukemista ja katukylttien tavaamista, rautatieaseman töllistelyä, hotelli helpotus ostoskeskuksessa, sitten hautausmaa. Kartalta katsottuna olisi helppoa vain oikaista sen läpi. Todellisuudessa kävelimme saman matkan kolmeen kertaan.

Budapestin hautausmaalta

Myös hautausmaalta

Käpykranssi, sekin hautausmaalta

Eksyimme hehtaarien kokoiselle hautuumaalle. Oli tarkoitus matkalla linja-autoasemalle vain pikaisesti vilkaista, millaista siellä on, mutta sitten mikään porteista ei ollutkaan auki. Bussin lähtöön alkoi olla enää tunti, eikä kukaan meistä tiennyt tarkalleen, kuinka paljon pieneen karttaamme kannatti luottaa... Autolla ajeleva vartija ohjeisti meidät takaisin pääportille. Hyvä, että on matkassa saksalainen kaveri, koska saksa taipui vartijalta ja muutamalta muultakin ihmiseltä Budapestissä huomattavasti englantia paremmin.

Bussimatkalla ei ihmeellisyyksiä.

Meidän Orangeways-ihmeautomme

 Bussimme määränpää oli Berliini. Pysähdyspaikkoja Bratislava ja Praha. Tuntuu niin hullulta, että arviolta neljässä tunnissa ajoimme Slovakian poikki.

Bratislavan bussiasema

Bratislavan jälkeen piti hieman säätää paikkojen kanssa, koska vähän kaikki vaihtelivat niitä miten sattui. Olin tyytyväinen ikkunapaikkaani, koska ikkunaa vasten voi myllätä takin niin kauan kuin ilmastointi ei palelluta ja vaadi takkia peitoksi. Jotain elokuvia tuli katsottua, mutta Meryl Streep oli aika hassu unkarilaisin dubbauksin.

Budapest on yksi paikka lisää listalla kaupunkeja, joihin pitää tutustua lähemmin.

Huomenna venäjän sanaston luennolle, sitten tsekin tekstianalyysiä. Ah tykkään niin.

Ulkomaalle menossa

Hei taas kaikki ihanat ihmiset, minä lähden huomenna Unkariin. Tarkempi osoite on Budapest, mutta vielä pitää opiskella vähän lisää tästä kuulemma kauniista kaupungista. Edes kiitosta en osaa unkariksi sanoa. Internetin ihmemaailma auttanee siihenkin. En tiedä, odotanko kauhulla vai mielenkiinnolla pitkään aikaan ensimmäistä reissua, jolla olen oikeasti kielitaidoton... Kuulemma siitä selviää hengissä.

Tein maanantaina sen toisen tsekin tasokokeen. Ryhmäkseni napsahti C (bohemistiikan laitoksen kursseilla on ryhmiä B-E). Täytyy sanoa, että nyt olen elementissäni: on tekstianalyysiä, morfologiaa, suullisia harjoituksia ja syntaksia. Ihanaa, ei enää mahdottomia luentoja, joilla on turhauttavaa istua, kun ei ymmärrä! Ja jos tämä tsekin taitokin vähän karttuisi.

Täällä on tämän verran syksyistä. Kuva viime sunnuntailta.

Ryhmäni muut opiskelijat vaikuttavat olevan enimmäkseen Puolasta, jokunen Saksasta, sitten muita slaavikielten puhujia, pari venäläistä ja kaksi japanilaista (näin olettaisin). Ja yks suomalainen minun lisäkseni. Ei paha.

Viikonloppuna täällä on vaalit. Vaalikampanjat ovat todella näkyviä: tänäänkin Strašnickan metroasemalla, jolla vaihdan ratikasta metroon, oli yhdellä sisäänkäynnillä rockabilly-esitys. Puolueen tunnusväri on vaaleahko sininen. Kun menin sisään ympyränmuotoiseen metron sisääntuloaulaan, toiselta puolelta rakennusta kuului oranssinvärisistä teltoista kantrimusiikkia. Ehkä oranssinvärinen puolue koettaa vedota vanhempaan kansaan? Oli miten oli, sinisten kajarit olivat aika paljon kovemmalla. Taisivat voittaa tämän erän. Mitään käsitystä siitä, mitä aatesuuntia nämä edustavat, mulla ei ole.

Petřínin näkötorni. Pitää mennä toisen kerran ja hankkiutua ylös.

Juttelin tänään taas tuutorini släsh kielitandemhenkilöni kanssa. (Tapasimme muuten vaan, ja puhuimme siis kaikenlaisesta Tsekkiä, Suomea ja kieliämme koskevista asioista niin englanniksi, suomeksi kuin tsekiksikin.) Kuulemma prahalaiset ovat varsin vihaisia nykyisille päätöksentekijöille. Korruptiota riittää, kaupungin alitse rakennettavan tunnelin työt vaikeuttavat liikennettä osassa kaupunkia, lupauksia ei pidetä. Minun olisi pitänyt ottaa vähän selvää, mikä tilanne nyt on, että tietäisin, mikä vaalien tuloksen mukaan muuttuu ja muuttuuko mikään.

Loppuun vielä bonuskuva! Petřínistä sekin.

Niin ja kotiin tullaan tietääkseni sunnuntaina. Matka tapahtuu bussilla, sitä järjestämässä oli yksi saksalainen Erasmus-opiskelija. Hän on käynyt Budapestissä aikaisemmin ja tietää hostellin. 

On tää Keski-Euroopassa oleminen aika hauskaa verrattuna Suomeen Itämeren takana. Tästäkin vaan huristellaan kuudessa tunnissa Prahasta Budapestiin. Matkan varrelle jää ainakin Bratislava ja Wien. Hohhoo, tykkään.

Jouluksi suunnittelen tulevani kotiin. Prahasta ei kuitenkaan ole minkään halpayhtiön lentoja, joten ajattelin bussittaa johonkin lähiseudun kaupunkiin, Nürnberg ensimmäisenä listalla, ja lentää sieltä. Mitään lippuja en ole vielä kylläkään varannut. Kai sen ehtii? :D

Zoologická zahrada

Ensimmäisessä paviljongissa pelästyttiin: lepakot lenteli vapaana! Vaikka eihän ne tietenkään mihinkään törmää. Kuva on aika suhruinen kun salamaa ei luonnollisesti saanut käyttää. Nahkahiiri ruokakupilla.

Sit oli mangusteja! Vikkeliä kuin mitkä.

Tämän elikon takia joudun ehkä joskus hankkimaan hiiren. Vapise, äiti. Paitsi ne taisikin olla käärmeet, joista et niin tykkää.

Näitä en aio hankkia. Kitiinikuoren rutina ei kiinnosta niin paljoa. Tor(r)akoi siis.

Kummin päin seepran raidat on, mustaa valkoisella vai valkoista mustalla? Tsekkipoika vieressäni ei ollut kuullut tätä koskaan ja kertoi uudestaan tyttöystävälleen. On mulla niin hyvät jutut.

Giraffeja oli kakstoista, vanhin 22-vuotias (ei taida olla kuvassa). Itse olen ilmeisesti jäänyt kääpiöksi, kun ei yllä räpsyripset viiteen metriin.

Päivän väri! Meitä ei esitelty, en tunne heitä siis.

Tykkään tuosta nokasta.

Voisko nää olla Australiasta? Joku aavikkokäkättäjä.

Karjunnasta päätellen tämä oli leijona-aitaus.

Tämä peto ei halunnu pysyä paikallaan. Miksi sillä mahtoi olla tilaa vain muutaman neliömetrin verran?

Tätä eivät jaksaneet turistit kiinnostaa. Vähän muistuttaa meidän muinaista tiikerimattoa.

"Mikä mun peilikuvaa vaivaa, oon kauhean kalpea ja nykerönenäinen tänään."

Korin jälkeen herra tarkasteli mäkiautoa. Ei ollut syötävä tälläkään kertaa.

Haluan kärsän. Sillä tekee vaikka mitä.

Onneksi lehmillä ei ole näiden veikkojen tapaa heiluttaa vimmatusti häntäänsä Tulosta tehdessään.

Tässä näitä eläintarhan elukoita! Sää oli tuolloin viikko sitten sunnuntaina aika pilvinen, joten maisemakuvia ei tehnyt mieli ottaa. Varsin kiintoisaa siellä kuitenkin oli.

ps. Pahoittelen, jos joku ehtii tuskailla, miksi värit ovat niin kummalliset. Minun vikani. Korjailen tilannetta, mutta halusin laittaa nämä näytille koska muuten ne jäisivät kuitenkin luonnoksiin.