Nokka kohti koillista

Kirjoitan tätä laivalla. Olen ekaa kertaa Siljalla, ainakin niin luulisin. Ns. art nouveau -tyylinen yökerho ei ihan vakuuttanut sisustukseltaan, tulenhan juuri yhdestä Euroopan jugend-kaupungista, mutta enpä kattonut pitemmälle kuin oven läpi vilkaisin.

Junamatka Köpiksestä Tukholmaan meni erittäin rauhallisissa merkeissä. Sain kylläkin "lipustani" nuhteet lipuntarkastajalta, kun en ollut osannut tulostaa oikeaa lappusta. Onneksi setä oli ruotsalaisen hyväntuulinen ja etsi minut koneeltaan. Sitten sain vielä malliksi vilkaista että tällainen on oikea e-lippu.

Saksassa oli kurja sadetihkusää, Kööpenhaminassa sen sijaan mitä ihanin aurinko. Kirkas ilma, kirpeä pikkuinen pakkanen sekä aurinko, joka jopa lämmitti vähäsen. Aamulla minulla oli pari tuntia aikaa, joten kävelin, käyttelin metroa (joka näyttää mielestäni nykytaiteen museolta siinä missä Lontoon metro näyttää kylpyhuoneelta), etsiskelin busseja bussipysäkkien hyvien karttojen avulla sekä tähtäilin kamerallani. Sain kivoja kuvia.

Ruokakauppa Irma

Christianshavn

Kebabkoju lähellä yliopistoa

Kööpenhaminasta jäi hieman epämääräinen kuva, koska vielä laivalla päällimmäinen muisto kotimatkasta oli muistikuva Tukholman keskusrautatieasemalla hikisenä palloilemisesta. Mukava kaupunki se toki oli, ilmavan oloinen, tyylikkäästi haalistunut väreiltään, varovaisen boheemi. 

Onneksi Tukholman päässä oli kokonaiset kaksi tuntia aikaa päästä Siljan terminaalille, koska ehdin sinä aikana kävellä edestakaisin, ostaa ruokaa, venyttää käsivarteni reppuni takia ja lopulta, lopulta löytää terminaalin ja siellä oikean putken. Ensin tietysti yritin Scandic-hotellin putkeen.

Täytyy muuten arvostaa ruotsalaisia, koska pienimmänkin ostoksen pystyi rautatieasemalla tekemään kortilla. Ei tarvinnut nostaa kruunuja. Vaikka Tanskan versioita oli vielä jäljellä, ne tuskin olisivat kelvanneet.

---

Tätä kirjoitan jo siskon luona Turussa. Matka loppui hyvin. Vähän pitkähän tämä kotimatkani oli, mutta mielenkiintoinen kyllä. Nyt sitten voimia keräämään. Taidan yrittää "kotonakin" kävellä kameran kanssa. Täällä on yhtä lailla kauniita paikkoja kuin maailmallakin.

Turkuseen päättyi matkani

Eilisestä

Kirjoitan tätä lautalla Saksan ja Tanskan välillä. Ulkona ei näy mitään kiinnostavaa, Rostockin rannan lähellä ohitettiin "Höhe Düne" -jahtisatama.

Näemmä melko yksinkertaisiakin maisemia voi katsella pitkään, kun ne lipuvat bussin ikkunan ohitse. Jossain Berliinin ja Rostockin välillä tien molemmin puolin aukesivat laajat pellot, harmaina kevyestä lumipeitteestä. Silloin tällöin auto sukelsi valkoiseen tuulimyllymetsikköön, ja suuria, hiljaisia myllyjä kohosi pellosta ehkä parikymmentä kerrallaan. Niiden verkkaisesti pyörivät lavat katosivat kauempana autosta sameaan usvaan.

Bussi pysähtyi Ustissa (ihailin Forum-kauppakeskuksen harmaanpunertavaa seinää sekä liikenteenjakajia), Dresdenissä, Berliinissä, jossa vaihdoin autoa, ja nyt viimeksi Rostockissa, josta noustiin lautalle.

Vaikutelma Dresdenistä oli kiinnostava: taloilla oli merkilliset päädyt, ne eivät ihan aina olleet parhaimmassa kunnossa, mutta kauniita silti. Kovasti oli torneja raatihuoneessa ja muissa tärkeissä rakennuksissa. Niitä oli samantapainen keskittymä kuin Wienissä, tosin tällä kertaa ne olivat hiekkakiven värisiä, eivät kermanvalkoisia.

Berliinissä näin sen yhden tornin. Se oli aika neuvostolaiselta vaikuttavalla näyttelyalueella. Pitää kaivaa vielä nimi. //Berliner Funkturm oli se.

Kun istuin Berliinin bussiaseman odotussalissa, ison maisemaikkunan toisella puolella kulki porukka maltillisia punkkareita. Vilkaisin niitä ensin vähän ja käänsin katseeni takaisin löytämääni ilmaislehteen. Tyypit kuitenkin ilmeisesti yrittivät kiinnittää huomioni, koska kuulin älämölöä ikkunan takaa. Viimeiselle sitten ehdin hymyillä vähän, ehkä se oli tyytyväinen.

Pellot Pohjois-Saksassa olivat aivan älyttömän isoja. Jos jotenkin osaan kuvitella, minkä kokoinen on suorakulmainen kahden-kolmen hehtaarin alue, niin nämä olivat varmaan vähintäänkin kahdesta-kolmestatoista ylöspäin. Maasto vaan kumpuili ja ojia ei näkynyt missään.

Joskus yhdentoista maissa paikallista aikaa mun olis tarkoitus olla etsimässä hostelliani. Siellä sitten pötköttelen parhaani mukaan ja seuraavana päivänä hakeudun junalle. Onneksi onneksi otin suoran yhteyden, ei tarvitse nostella kamoja pois ja kyytiin kymmenen minuutin aikarajalla. Tosin tavarat painavat vähemmän kuin tullessa, varmaan siksi kun ei ole useita takkeja, ja kirjojakin lähetin kotiin etukäteen. Totesin uudehkon rinkkani sittenkin aika käytettäväksi. Luonnollisestikin paljon parempi selässä kuin se halpis koskaan oli.

Rinkasta tuli mieleeni tämä aamu. Hm-hmm, se oli mielenkiintoinen. Edellisenä iltana tosiaan hiukan juhlistimme viimeistä päivääni Prahassa. Ilmeisesti olin liian väsynyt koska en jaksanut mennä nukkumaan. Toisaalta pelkäsin, etten heräisi ajoissa, joten menin vain puolen tunnin nokkaunille. Onneksi tavarat oli suurelta osin pakattu edellisenä päivänä (koska luulin saavani paperihommat hoidettua jo silloin, mutta eipä vaan, olin myöhässä ja sain näpeilleni :P), vaikka olivat ne tosin silti ihan riittävän levällään.

Kun bussin lähtöön oli vähän päälle tunti aikaa, E nousi ylös ja ponkaisi käytävälle kalastamaan siivoojan. Hän tuli tarkistamaan huoneemme kuntoa, kuittasi lappuni ja otti avaimeni. Sitten lähdimme E:n kanssa puolijuoksua alakertaan, hän lähti edeltä bussipysäkille ja minä sain rahani (2350 czk, luulin saavani vähemmän, mut kiva näin). Bussissa läähätin puolen minuuttia, koska kahden painavan repun kanssa juokseminen ei ihan ole ominta alaani. E oli pidätellyt sitä sen hetken minkä vaapuin pysäkille. Onneksi oltiin harjoiteltu aamujuoksemista Münchenissä, totesi E.

Jos oltaisiin tämä bussi missattu, olisimme ehkä saattaneet ehtiä seuraavalla, mutta olen erittäin tyytyväinen, että meille jäi sellainen viisitoista minuuttia hyvästelyaikaa vielä. E oli ostanut minulle lakritsia ja teettänyt meistä kuvan! Voi! Halasin sataan kertaan ja toistelin että lots of love, kun minulla ei ollut antaa mitään. P:lta ja J:lta sain Krtek-avaimenperän. Ihana muisto :) Heillekään ei ollut vastalahjaa, mutta sitten, kun taas nähdään... :)

---

Nyt torstaiaamuna istun hostellini yläsängyllä ja käytän viimeiset minuuttini tämän päivityksen lisäämiseen. Nyt kymmeneltä ois check-out. Eilen seikkailin onnekkaasti tänne illan pimeydessä vaikka ei ollut edes karttaa. Tuurilla lähdin oikeaan suuntaan bussin pysähtymispaikalta :P No, nyt osaan jo mennä rautatieasemalle. Kamani ovat siellä säilytyksessä ja kahdentoista jälkeen lähtee juna. Kööpenhamina jää tällä kertaa aika vähälle tarkastelulle, mutta uusikshan sitä pitää joka paikkaan mennä muutenkin!

Noutaja-riistäjä

Kohta täytyy kehittää jokin englanninkielinen blogisysteemi, kun feisbuuk ei tahdo riittää. On nimittäin viimeinen aamuni Prahassa Erasmus-vaihdon aikana. Eilen illalla vietimme huolella aikaa kolmestaan parhaiden ystävieni kanssa, kävimme illallisella, höpötimme, sitten istumassa hospodassa, väittelimme, avauduimme, lätisimme ja pidimme parhaamme mukaan hauskaa. Sattumoisin samana iltana Hostivarissa oli juhlat, joten muitakin kavereita oli vielä myöhään liikkeellä eli halattavina ja ennakkoikävöitävinä.

Kämppis E tulee sentään saattamaan minut tässä aamulla bussille (lintsaa osan tunneistaan, hah) joten voi varata vähän kyynelöintiä hänelle, mutta P sekä hänen kämppiksensä J piti halata käytävällä keskellä yötä. Ei riittänyt viitisen halausta. Jos nyt tässä vannon, että tulen tutustumaan Puolaan seuraavan vuoden aikana, niin he eivät odota lupausteni perusteella yhtään vähempää. Tietysti kutsuin samoin Suomeen, ja todella näyttäisin kotiseutujani heille erittäin motivoituneena. J sattuu vieläpä olemaan kova suomalaisten mäkihyppääjien fani, heh.

Yksi ilta laskin puolihuvikseni kiinnostavia ihmisiä, jotka olen vaihtoni aikana tavannut, ja jotka tapaisin mielelläni uudestaan. Luku taisi nousta jonnekin 70 ja sadan välimaille. Siihen päälle olisi varmaan vielä saman verran ihmisiä, jotka olen tavannut kerran tai kaksi mutta joiden kanssa ei hetken moikkausta syvempää kaveruutta ole syntynyt. Ikinä en olisi uskonut tällaista itsestäni, jos etukäteen olisi ehdotettu. Olen jotenkin vaalinut käsitystä itsestäni varautuneena ja harvoin sydämellisiä suhteita solmivana ihmisenä. Toki sydänystäviä on vähemmän, P ja E, ja hyviä ystäviä viisi tai kuusi, inhimillisesti käsitettävä määrä. Mutta voi että. Bussissa aukeavat tulvaportit aivan taatusti.

Tässä vaiheessa sanon täydestä sydämestäni, että en suosittele kenellekään kahden vaihdon kokeilemista yhden vuoden aikana. Yksistään Erasmuksesta olisi kiva olla puolisen vuotta palautumista ainakin omalla kohdallani. Mutta kun kerran olen lusikkani soppaan pistänyt niin se pitää myös loppuun asti lipittää, eli ei kun häntä pystyyn ja uusia haasteita kohti. (Huokaus.)

Pikkuisen kyllä ottaa päähän että toiset jäävät tänne vielä helmikuun puoleenväliin asti, saati sitten eräät tietyt koko loppuvuodeksi. No, otan ilon irti Moskovasta, eiköhän sielläkin ole ihan jännää. Viimeaikaiset uutiset vähän liiankin jänniä. Toivon parasta.

Kotimatkan reitti kulkee Köpiksen ja Tukholman jälkeen Silja-puatilla Turkuun, siellä pääsen siskon hellään huomaan. Ihanata.

Edellisestä päivityksestäni ei ole montaakaan päivää, mutta välillä tuntuu, kuin aikaa olisi todellisuudessa kulunut moninkertaisesti. On ehtinyt tapahtua niin monenlaista, suunnitelmat muuttuneet muutamaan kertaan ja sekä turhautuminen että voitonriemu nostaneet päätään.

Nämä kuvat ovat Cesky Krumlovista. Sää oli täydellinen, seura oli hauskaa ja kaupunki oli lumoava. Ei sitä suotta tituleerata Tsekin kauneimmaksi kaupungiksi.

Lisään tähän nopeasti lempikuviani tältä reissulta. Kuvat ovat sunnuntailta 16.1.

Ceske Budejovicen rautatieasemalta. Junat ulkopuolelta melkein kuin kotona.

Missä karhu?

Torin laitaa

Ylimmäinen läpinäkyvä kohta vei linnan sisäpihalta toiselle

Vltava

Děčín ja Pravčická branan hiekkakivikalliot

Kirkko Děčínissä

Pravčická brana eli paimenten portti, eroosion muodostama