Siis sä tarviit vaan

21.6. sanoo Duran Duran hellurei.

Duran Duran on näemmä tulossa Moskovaan pikapuoliin. Keikkajulisteeseen on Beatlesia nokkelasti varioiden käyty kirjoittamassa "All you need is now".

Ensimmäisellä kerralla se oli hauskaa. Vielä toisellakin. Otin todisteeksi kuvan myös kolmannesta yksilöstä, vaikka se näyttääkin aivan samalta kuin ensimmäinen, huomaan. Olen ehkä verkkainen muussakin kuin syömisessä, mutta kun näin neljännen tällä tavoin muokatun keikkajulisteen, joka oli saman bulevardin ständien kolmas paranneltu, oli vitsi loppuun kaluttu. Heh vaan sullekin :P

День России - Venäjän päivä

Moskovan kaupungin lippu. Monissa Venäjän kaupungeissa, kuten hauskalta kuulostavassa Lihoslavlissa, 12.6. on myös kaupungin päivä.

Eilen 12.6. vietettiin Venäjän päivää. Minä vietin sitä jo lauantaina kuljeskelemalla Tagankalla. Etsiskelin yhtä Stalinin hampaista, venäjäksi жилой дом на Котельнической набережной, eli asuintalo Kotelnicheskajan rantakadulla. Se olikin aika hyvin piiloutunut paristakymmenestä kerroksestaan huolimatta. 

Lähdin ensin Taganka-metrolta ihan väärään suuntaan, tosin sikäli valinta oli hyvä, että löysin Moskva-joen. Hammasta vaan ei näkynyt, joten tein lenkin ruokakaupan kautta (jugurttia ja kurkkua välipalaksi) takaisin metrolle ja lähdin toiseen suuntaan. Karttaahan minulla ei ollut mukana, kyllä sitä sen verran jo osaa. 

Iso on.

Pääsin lopulta perille, löysin ensin talon takapihalla olevan pienen rukoushuoneen, jonka edessä keskusteli muutama laitapuolenkulkija jonkin (rukoushuoneen?) avautumisesta, sitten talon takapihan, jossa oli tiilimuureja ja postauksen lopussa näkyvä auto, ja sitten sen talon, kun tulin keskustornin oikealla puolella olevasta käytävästä (tykkään näistä talon läpi menevistä käytävistä niin kovin) julkisivun puolelle.

Auringonlasku. Tulin oikean alanurkan vasemmanpuoleisesta kaaresta ulos.

Yksissä liikennevaloissa kävi lievästi huvittava sattumus. Kaksi erittäin vahvasti kölninvedelle tuoksahtavaa nuorta miestä keskusteli käyttäen täkäläistä v-sanaa joka virkkeen pisteenä ja pilkkuna. Joku tentti oli mennyt huonosti ja nyt piti tehdä erikoistehtäviä, б...дь. Tein kiinnostuneena havaintoja kirosanan sijoittamisesta virkkeeseen ja vertailin sitä suomen konventioihin. Hetken päästä toinen heistä (se, jonka paidassa luki Deputa Madre :P) kääntyi kysymään minulta, tiedänköhän erästä ravintolaa lähettyvillä. En tiennyt, ja pojat arvasivat oikein, että olivat löytäneet fellow-vieraspaikkakuntalaisen. Suojatien yli tuli punaisilla joku mies, jonka puoleen he seuraavaksi kääntyivät. En jäänyt kuuntelemaan, tiesikö tyyppi "shishka-mishkan" (mikä lie ollut). Jännäksi tiedustelun teki se, että minua teititeltiin, mutta miekkosta sinuteltiin. Huh mun elämä on täynnä jännyyttä.

Hampaan takapihalta. Samanvärinen auto kuin mun kamera! Tykkään noista lampuista.

Sunnuntaina vietetty Venäjä-päivä ei ole Venäjän itsenäisyyspäivä, vaan sillä on tarkoitus juhlistaa Venäjän riippumattomuutta. Päivämääränä 12.6.1992 valittiin Boris Jeltsin Venäjän ensimmäiseksi presidentiksi.

Katselin vähän telkkaria sunnuntaina puoliltapäivin, ja näin, miten Medvedev palkitsi tiedemiehiä ynnä muita tärkeitä henkilöitä. Se oli kuiva show. Mahtoiko siellä Kremlin erään palatsin salissa, jossa tämä kaikki tapahtui, kuulua sama miesääni, joka televisiossa selosti kunkin palkittavan kohdalla hänen suurimmat aikaansaannoksensa? Se on kuin se leffatrailereiden käheä mies ilman käheyttä. Samanlainen auktoriteettia ja suuren urheilujuhlan tuntua uhkuva ääni selosti myös voitonpäivän juhlallisuuksia.

Toki vielä 13.6. oli vapaapäivä. Venäläiset eivät halua heittää viikonlopulle osuvaa juhlapäivää hukkaan, vaan seuraava arkikin on vielä juhlaa, eli vapaa. Olen saattanut kertoa saman asian ennenkin, mutta kertaushan on opintojen äiti, eli повторение - мать учения.

12.5.: Rekisteröintiä on uudistettu

Kappas. Olen unohtanut laittaa tämän merkinnän näytille. No, sopivasti se on näköjään kirjoitettu tasan kuukausi sitten, silloin, kun A:n sveitsiläiset kaverit olivat täällä.

---

Kristus Vapahtajan katedraali Moskva-joen puolen portailta.

Ulkomaalaisten rekisteröitymiseen liittyvää lainsäädäntöä on Venäjällä muutettu. Olen hiukan jäljessä, sillä tieto tästä julkaistiin jo maaliskuun lopussa, mutta parempi myöhään, eikös niin. Kämppis tästä minua infosi.

Ennen ulkomaalaisen on tullut rekisteröityä kolmen arkipäivän kuluessa maahan saapumisesta. Nykyisin aikaa on seitsemän päivää. Rekisteröinnin hoitaa yleensä hotelli, opiskelupaikka tai työpaikka, vaikka yksityishenkilökin sen voi tehdä. Puskaradion tietojen mukaan rekisteröiminen on yksityiselle vaivalloista paperisotaa (mitä muutakaan). Sen voi tehdä joko miliisin OVIR-osastossa tai ilmeisesti nykyisin myös postitoimistossa. Lisätietoa.

Itse olen ollut rekisteröitymisen kanssa tekemisissä sen verran, että olen kuljettanut lappuani kansainväliseen toimistoon ennen Venäjältä poistumista ja jos olen palannut takaisin, hakenut sen sieltä matkan jälkeen. Tietysti rekisteröintilappu on yksi huolella säilytettävä paperinpalanen lisää. Muita ovat passin kopio, maahantulokortti ja tietysti viisumi. Hirveää korttipeliä tämä, alan todella arvostaa EU:n systeemiä, jossa luottokortin kokoinen henkilökortti riittää maasta toiseen siirtymiseen.

Tiistaina olin tulossa takaisin asuntolalle keskustasta, kun päätin tutustua uuteen maastoon. Kävelin Sretenski bulvarin metrolta yhden asemanvälin Kuznetski mostille ja kamera oli pakko kaivaa esiin, kun talojen välistä ilmestyi luostari. Сретенский монастырь, Sretenskii monastir' eli kääntyisikö se sitten Herran temppeliintuomisen tai Kynttelinpäivän luostariksi.

Siitä maanantain jääkiekko-ottelusta jäi sanomatta se, että muistaakseni toisen ja kolmannen erän välillä pidettiin hiljainen hetki toisessa maailmansodassa taistelleiden ja kaatuneiden muistoksi. (Joku paikalla ollut voi korjata jos ymmärsin väärin.) Mainoskatkon sijaan televisiossa näytettiin Punaista toria ja Moskovaa, ja baarin väki laski vähän äänenvoimakkuuttaan. Odotin, että keskustelu jatkuisi, mutta ei, vaikutuin kunnolla. Nimittäin silloin, kun selostaja vaikeni kokonaan ja kellonlyönti kertoi hiljaisen hetken alkaneen, kaikki asiakkaat hiljentyivät ja lähes kaikki nousivat seisomaan. Suuri kello tikitti, kuvaruudulla näkyi tuntemattoman sotilaan tuli, ravintolassa oli hiirenhiljaista. Minun kohdallani hetki toimi, oli hankala palata takaisin jännittyneeseen pelitunnelmaan. 

Suurkaupungin huminaa

Kylpyvaahtoa? Ei kun poppelin höytyviä.

Sitä voisi kuvitella, että kun maailmasta kiinnostunut nuori ihminen muuttaa väliaikaisesti yhteen pallomme suurimmista kaupungeista, tulisi jokainen valveillaolon hetki käytettyä kuin vain parhaimmalla turistilomalla: tutkien uutta, imemällä vaikutteita ja ihmettelemällä, sillä täällä riittää kaikkea. Tällaista aistit yliherkkinä vuorokauden ympäri -menoa ei kuitenkaan jaksa kovin kauaa. Tietysti itsekin olin etukäteen sitä mieltä, että varmasti sitten kävisin kaikissa baleteissa ja oopperoissa niin paljon kuin vain ehtisin, mutta enpä vaan ole pistänyt nokkaani kumpaankaan. 

En toki ole hautautunut huoneeseeni (mitä nyt satunnaisesti ja kohtuullisessa määrin). Kaupunkiin olen kyllä tutustunut sen verran, mitä nyt tähän jättimäiseen muurahaispesään voi. Tavallisimmat turistikohteet ovat hanskassa. Olisi hauskaa tituleerata itseään käveleväksi matkakirjaksi, joka on nähnyt ja kokenut kaiken (ehe joo), mutta arkea tämä oleminen on pitkään jo ollut. 

Ei sillä, että olisin täysin jo tottunut Moskovaan: jatkuvasti minua hämmästyttävät taivaisiin kohoavat kerrostalot ja pelkkä ihmisten määrä. En ole tottunut kirkkailla väreillä maalattuihin aitoihin ja kaiteisiin saati roskaisiin kadunvarsiin, joskaan en jaksa enää joka kerta erikseen nyrpistää roskille nenääni. En edelleenkään kulje yhdenkään kerjääjän ohitse puhtaalla omatunnolla. Liikenteen joukkoon en halua lähteä muuten kuin jonkun kyydissä, ja mieluiten metrolla. 

Jos edellä on lista siitä, mitä en ole, niin se mitä olen, tuottaa pidemmän listan. Olen jossain määrin tottunut ihmisten keskellä luovimiseen, ja olen itse asiassa mielissäni siitä, että moskovalaiset kävelevät keskimäärin melko nopeasti. Pidän siitä, että osaan kulkea metrossa ilman karttaa - toki vain tutuimmilla kaikista 12 linjasta. Olen vielä sen verran uusi Moskovassa, että näin alkukesästä lumihiutaleiden tavoin ilmassa pyörteilevä poppelin höytyvä jaksaa huvittaa minua. Opastan mielelläni silloin kun voin, kun ihmiset silloin tällöin kysyvät kadulla neuvoa, vaikka itse vielä osaakaan kysyä. Luotan karttaan ja siihen että "minä itse".

Olin vielä toukokuun loppuun saakka täysin sitä mieltä, että en halua vielä palata Suomeen, että Moskovassa on niin paljon nähtävää, koettavaa ja ennen kaikkea opittavaa, ettei minulla ole mitään syytä tulla kotiin. Paitsi nyt tietysti se, että viisumi loppuu. Olen kuitenkin näemmä saanut itseni suggeroitua eri mielelle. Tai sitten tajusin, ettei tällaista lomailua voi iän kaiken jatkaa - haluan palata siihen oikeaan arkeen. Jos täällä opiskelut olisivat vaativampia, ja voisin näyttää kehittymiseni jonain konkreettisena, olisin ehkä tyytyväisempi. Myös, jos asuisin muutoin kuin asuntolassa, kokisin varmaankin olevani aikuisempi ja itsenäisempi. Nyt olo on jotenkin holhottu, kun on kotiintuloajat ja käytävällä siivooja, joka toruu, kun kävelen keskeltä vastaluututtua lattiaa. Omassa asunnossa, mielellään kämppisten kanssa jaetussa, olisi oma lupa.

Kirjoitan tätä blogia enemmän sisään- kuin ulospäin. Parempi turistimatka taitaa kulkea mun pääni sisään kuin varsinaisesti kaupunkeihin, joista koetan kirjoittaa.

---

Kuriositeetti: pieni sanasto moskovalaisen ja pietarilaisen kielenkäytön eroista. Venäjäksi tietenkin. Nyt tiedän, ettei Pietarissa kannata etsiä ponchikkeja vaan pyshkoja (munkkeja) ja Pietarista voi löytää yhtä helposti meshokin kuin täällä käytetyn paketin (muovikassin). Sen olin kyllä jo oppinut, että jos tapaaminen sovitaan jollekin metroasemalle, Moskovassa se tarkoittaa kohtaamista metron sisällä laiturilla, ja Pietarissa liukuportaiden yläpäässä porttien luona. Tämä viimeinen on ehkä siksi, että Moskovassa on todennäköisempää, että kummatkin saapuvat tapaamispaikkaan metrolla?

"Pietari. Varpunen." Pietarissa erään kanavan seinämässä on varpuspatsas nimeltä Čižik-Pižik.

Onkos tää nyt vähän jotenkin koomista, kun juon samasta mukista peräkkäin kahvia, mehua ja teetä, tietenkään pesemättä sitä välillä? Kun ei jaksa vääntäytyä keittiöön saakka vaikka muutakin tiskiä olisi :P No, onneksi ei ole tämän isompia huolenaiheita, sillä nettikin toimii taas, ihan ite fiksasin. Viherpeukalo puuttuu mut joku kevyt mikropiiripeukalo on vissiin ilmestymässä (en toki osaa mitään oikeita asioita, kunhan räplään kaikkea).

Löysin yhden blogin, jonka pitäjä on asunut täällä samaisessa asuntolassa kaksi vuotta sitten Tverin-keikkani aikoihin, ja tuntuu aika huojentavalta, että siellä puhutaan samoista asioista kuin mä ja edeltäjäni. Kopiointitaukoja pitävä ukkeli on tosiaan ilmeisesti järkyttänyt silloin enemmän, mutta mediatunneilla on näemmä silloinkin podettu alemmuudentunnetta. Huoks.

Mun venäjäni kuulemma kaipaa vielä pehmeyttä. Liudennukset tuppaavat unohtumaan, mutta muutoin puhetta tulee ihan kivasti. Mitä nyt silloin, kun seurassa on useampia venäläisiä, jään helposti hieman hiljaisemmaksi. Onneksi kuitenkin saan vastailla ristikuulusteluun: mitä teollisuutta Suomessa on paperin lisäksi? Eikös siellä tehdä jotain hienoja sotakoneita? Mitä muuta niissä tehtaissa tehdään, ja voisiko sitä tuoda Venäjälle? Täytyi pyöritellä päätä ja todeta, että pitänee ottaa selvää asioista paremmin. 

Kävin tänään kirjakaupassa, ei olisi pitänyt, sillä nyt on taas lisää paperitavaraa kotiin roudattavaksi :P No ei, olen tyytyväinen ostoksiini. Kaunis valokuvakirja Venäjän luonnosta ja keittokirja "Alkupalat".

Ystävä P. sai kuulla, että kotiinlähtö häämöttää lähempänä kuin hän oli suunnitellut. Viisumin pidentäminen ei sopinut joko yliopistolle tai poliisille, joten keskiviikkona nautitaan lähtösushit ja torstaina mies hyppää lentsikkaan. Minä nautin kovasti kesäkuusta, ilmat ovat lämpimiä, vaikka ei tämä pelkkää ruusuilla tanssimista ole, kun kylmiäkin päiviä mahtuu joukkoon. Aurinkoa riittää joka päivä, se antaa mahdottomasti virtaa.

Hevoskastanjan runsaat kukinnot Lokakuun 50-vuotisjuhlan puistossa.

Rupesin katsomaan tätä kirjoitusta uudestaan, ja jotenkin kauhean negatiivinen näemmä olen :D Sekä epäjohdonmukainen, mutta sitä olen harjoittanut koko blogin ajan. Iloisella mielellä olen kyllä, mistä lie möksähtely tullut tekstiin. Alakerran karaokessakin soi rakkauslaulu ja vatsa on täynnä ruokaa. :)