Asuntola downgrade

Asuntolaan pääseminen oli tällä kertaa hieman hankalampi prosessi. Kirjoitan tätä varastoon lauantaina, ja tulimme perjantaina. Jo Ustista lähteminen oli pienoinen seikkailu, ja siihen päälle tuntien odottelut...

Kielikurssimme loppukoe pidettiin torstaina. Se ei ollut kovin vaativa, ja kaikki läpäisivät ihan hyvin. Kirjallinen osuus oli aamupäivällä, ja puistolounaan jälkeen yhdeltä tulimme odottelemaan suullista osuutta. Siinä olikin odottamista. Itse koe ei vienyt paljonkaan aikaa, mutta muutamalle tytölle piti kirjoittaa todistukset saman tien koska he olivat lähdössä vielä samana päivänä, joten tunteja tuhraantui yhteensä neljä ennen kuin viimeinen opiskelija oli kuulusteltu. Meitä ei ole kuitenkaan enempää kuin 27, joten hiukan liikaa aikaa tähän kului. Jos tilanne olisi järjestetty paremmin, minäkin olisin voinut siivota huoneeni ja pakata hyvissä ajoin. Nyt pakkasin perjantaiaamuna puolessatoista tunnissa, mikä ei ollut kovin kivaa.

Suullinen koe oli mun kohdallani erittäin nopea: opettaja Maruška tykitti kysymyksiä minuutin tai pari, sitten kerroin jonkun amerikkalaisen näyttelijän kuvasta, ja sitten mut potkaistiin ulos odottelemaan arvosanaa. A sieltä paukahti, ja Maruška selitti että hienosti puhun, se johtuu mun venäjästä, onnea kovasti. Jei. Aika monet sai A:n. Kaikki pääsi läpi, eli sai vähintään C:n (A, B, C).

Kokeen jälkeen juhlittiin tsekkiläistä joulua, heitettiin kenkää olan yli (varpaat kohti ovea: tyttö pääsee seuraavan vuoden aikana naimisiin, kantapää kohti ovea: ei häitä) ja lauleltiin Jouluyö, juhlayötä kaikilla kielillä.

Turkkilaisetkin kuulemma juhlivat joulua, mutta ajankohta vaan on uusivuosi.

Torstai-iltana vietimme laatuaikaa asuntolalla. Muutama uusikin ihminen liittyi seuraan, seitsemisen turkkilaista ja yksi portugalilainen, jotka tulivat Ústíin opiskelemaan. Perjantaiaamuna heräsin ilman herätyskelloa, riskipeliä. Pakkaaminen oli sekopäistä kuten aina, mutta Treelta lähtemiseen verrattuna oli mukavaa, että ainakin tiesin varmasti, mitä pakkaan (kaiken). Edelleenkään en osaa pakata sopivasti tavaraa, vaikka tällä kertaa omaisuutta on vähemmän kuin Tveriin lähtiessä. Plus pystyn itse kantamaan kaiken mitä raijaan mukanani. Myöskään minun ei tavaroita varten tarvitse välttämättä käydä kotona, vaan talvitakki ja -kengät ovat mukana.

Takaisin perjantaihin. Kymmeneltä aamulla piti olla yliopistolla todistustenjakoa varten. Kaksi yli kymmenen lähdin parin kaverin kanssa kävelemään, kun tuutori hoputti että pitäis olla siellä jo. Olisin päässyt lähtemään vähän aikaisemmin, mutta tämä nimenomainen tuutori oli hukassa, ja minun piti antaa avaimeni hänelle. (Tämä tuutori on soitellut mulle tänään, kysellyt, annoinko varmasti avaimeni. Hm. Annoin kyllä, ja hänkin sen kuulemma muistaa, mutta soittelipa vaan. Ei sanonut että olisi ongelmaa. Perästä kuuluu.)

Todistustenjako oli yllättävän iso seremonia. Paikalla olivat meidän tuutorimme, osa mustissa kaavuissa ja samettilakeissa, pääopettajamme Maruška, pedagogisen laitoksen varadekaani ja käsittääkseni filosofisen tiedekunnan dekaani. Ohjelmassa oli pari puhetta, tietenkin tsekiksi. Pari sanaa sieltä täältä tajusin, sitä tavallista kiittelyä ja tapahtumien kertaamista ja ihmisten kehumista. Meidät esiteltiin, kumarsimme nätisti. Sitten oli vielä vähän puhetta ja sitten todistustenjako. Ihan kuin olisin ollut taas ala-asteella. Yläasteella ja lukiossa todistukset jaettiin epävirallisemmin, paitsi tietysti viimeiset, mutta noin muutoin en ole viime aikoina kovin usein mennyt niiaamaan ja kättelemään todistuksen saadakseni.

Virallisen osuuden jälkeen meille oli järjestetty juotavaa ja pientä purtavaa. Neljä eniten tsekkiä puhuvaa ulkomaan ihmettä valkattiin paikallislehden haastatteluun, minun lisäkseni saksalainen Kai, puolalainen Paulina ja espanjalainen Yolanda. Sönkkäsimme parhaamme mukaan tsekkiä, kerroimme itsestämme ja opiskeluistamme. Juttu tullee myös yliopiston nettisivuille, ja kuvia on kanssa, joten suomenkielisetkin saavat jotain irti.

Juhlan jälkeen kävimme lounaalla ja raahauduimme bussiin. Samalla junalla meni Prahaan 8 kurssilaista plus kaksi tuutoria. Juna oli onneksi myöhässä, joten meidän viimeisen minuutin aikataulutuksemme olikin ihan sopiva. Juoksentelimme laiturilta toiselle ja lopulta pääsimme kyytiin. Jossain edessäpäin oli kuulemma ongelmia ilmassa olevien kaapeleiden kanssa, ja siksi eräskin juna oli aikataulun mukaan myöhässä 215 minuuttia. Mahtoiko kulkea ollenkaan sinä päivänä.

Me kuitenkin puksuttelimme miltei keskeytyksettä, mitä nyt seisottiin vartti jollain pikkuasemalla. Hupsu ranskalainen ystävämme kävi liimautumassa meidän vaunuosastomme ikkunaan ja minä varistelin leivänmuruja ympäriinsä.

Prahassa alkoi väsymys näkyä. Monella meistä oli useampikin matkalaukku, ja ne oli pinottu vaunun toiseen ovivälikköön. Konduktööri kävi vilkaisemassa mutta ei tietääkseni sanonut mitään. Kun sitten saavuimme Prahaan Holešovicen asemalle, meikäläiset eivät saaneet laukkujaan erään naisen mielestä tarpeeksi nopeasti pois ihmisten tieltä. Hän rupesi huutamaan syyttä suotta, ja tsekiksi tietenkin. Joku ranskalaisista kiehahti takaisin. Itse olin toisessa päässä vaunua.

Alun perin oli tarkoitus mennä päärautatieasemalle saakka, mutta jäimme sitten pois jo vähän aikaisemmin koska tavarat olivat nyt pakosta ulkona.

Asuntolamme Hostivař oli hieman haasteellinen löytää, koska metron pääteasema Depo Hostivař ei ole sitä lähin, vaan edellinen, nimeltään Skalka. Ajelimme ensin tietysti sinne päätepysäkille. Palasimme ja hyppäsimme bussiin. 26 korunaa, karvan verran yli euro.

Mur, nyt pitää lähteä menemään kun sade lakkasi. Lyhyesti sanottuna odotimme seitsemän tuntia asuntolakompleksin aulassa, joka on jotenkin erittäin neuvostotyylinen. Seitsemän ihanan, pitkän tunnin jälkeen kaikilla viidellä joukostamme oli huone. Tuli juteltua ihmisten kanssa, tapasimme ranskalaisten ja puolalaisten lisäksi yhden belgialaisen ja venäläisen. Tämä Sergei puhui sekaisin englantia ja venäjää ja odotteli kämppistään, jolla oli huoneen molemmat avaimet. Pääsimme nukkumaan lopen uupuneina kello puoli kaksi yöllä. Ruokaa saatiin sitten aamulla.

Kerroksessamme on paljon ranskalaisia ja puolalaisia, yksi portugalilainen, kämppikseni saksalainen ja minä.

Niin ja otsikko on tuollainen koska huone on ehkä puolet Ustin huoneesta. Mutta se on kuin minikokoinen hotellihuone, jonka sänkyjen sisään saa tavaraa. Myöskin asuntolan käytävät ovat kuin Ruotsin-laivalta kokolattiamattoineen ja läpinäkymättömine ikkunoineen. Hauskaista. Jääkaapit ovat käytävällä. Puolikokoinen jenkkikaappi per neljä huonetta eli kahdeksan henkeä.

Lahdon hetki lahestyy

Viimeiset oppitunnit ovat ohi ja huomenna on loppukoe. Meita on peloteltu, etta jos ei koe mene lapi, Erasmus-rahat pitaa maksaa takaisin. Opettajamaisin opettajista sitten paasti suustaan, etta koskaan kukaan ei ole reputtanut, joten ei se koe varmaan ihan hirvea ole. Se koostuu kolmesta osasta, jotka ovat kirjoittaminen, luetun ymmartaminen ja puhuminen. Oikeastaan odotan puheosuutta. Joku piuha paassa on varmaan vaarassa topselissa...

Eilen en tehnyt mitaan erityista, paitsi kavin kaksi kertaa ruokakaupassa ja juttelin ystavan kanssa Skypessa koska oli sen synttarit. Sori, etten en laulanut, tajusin vasta jalkeenpain! Taalla asuntolan nettihuoneessa on silloin talloin lauleltu meidan oppimia tsekkilaisia lauluja, joten en olisi ollut ensimmainen hoilottelija. Skype on ihmeellinen asia.

Ai niin, sen verran eilen oli merkittava paiva, aamulla myohastyin tunnilta. En tosin ollut ainoa. Ma kyllakin olin kipea ja siks nukuin ylipitkaan, muu myohasteleva porukka taas oli tullut pikkutunneilla kotiin Prahasta laivabileista. Jokilaivalla oli ollut parisataa ihmista, ja kuulemma aikamoinen sillipurkkitunnelma.


Perjantaina tapahtuu siirtyminen tasavallan paakaupunkiin, kauniiseen Prahaan. Muutan asuntolaan nimelta Hostivař. Se sijaitsee lahiossa, ehka kahdeksisen kilometria Prahan keskustasta, joten sen nimenomaisen alueen kauneudesta en varmaksi tieda. Epailen hiukan, mut pistan sitten valokuvia todisteeksi kun perille saakka paasen. Talla kertaa matkasta on tuleva mukava, koska kuljen kahden kaverin kanssa. He muuttavat samaan asuntolaan, joten raahaamme toinen toistemme pakaaseja.
 
Tanaan kaytiin uimahallissa. Se nakyy hienosti asuntolan ikkunoista. Kauempaa se oli huomattavasti fiinimman nakoinen, kaareva turkoosi katto ja korkeat ikkunat, taustalla syvanvihrea metsikko. Lahelta ja sisalta tunnisti helposti rakennusajan ja rakentajat. Jostain 70- ellei perati 60-luvulta, veikkaisin. Saunaa en loytanyt, vaikka sellainenkin siella kuulemma on, mutta jonkinlaiseen hoyryhuoneeseen saksalaisen kaverini kanssa paadyttiin. Lammin siellakin tuli, vaikka oli hassua seisoskella kaakeloidussa huoneessa, johon pukkaa kolmesta putkenpaasta kuumaa hoyrya, ja penkkeja on vain yhdella seinalla. Ulkopuolella oli sitten allas taynna viileaa vetta, joten me harrastettiin jonkinlaista semi-avantoilua siina. Kerroin samalla meidan saunatontuista. Ja myos siita, miten armaitten sisarusteni kanssa pienena kulutettiin saunassa aikaa keksimalla lauluja.

Karlovy Vary

Vähän nuhistaa ja ahistaa. Auringonhattu-uutteen ja Finrexinin voimin eteenpäin, ei tää kovin paha ole.

Tänään matkasimme aamuyhdeksältä Karlovy Varyn kylpyläkaupunkiin. Juna oli vain 15 minuuttia myöhässä. Junissa ei istumapaikoilla tunnetusti saa kovin hyvin nukuttua, ei nytkään.

Kaupunki tunnetaan saksaksi Carlsbadina, ja se on kuuluisa kuumista lähteistään. Mekin maisteltiin muutaman lähteen vettä. Ensimmäinen oli noin 40-asteista ja maistui hyvältä kivennäisvedeltä. Toinen oli 62-asteista ja suolaista. Hellittelin sillä kurkkuani.

Kaupunki oli nättinä, eikä koko päivänä ees satanut vaikka niin vähän uhkasi säätiedot.

Tomáš Garrigue Masaryk oli Tsekkoslovakian tasavallan ensimmäinen presidentti ensimmäisen maailmansodan jälkeen, ja tärkeä valtiomies tsekeille.

Kiipesimme näköalatasanteelle, sieltä näki söpöt talot korkealta. Jee. Jokunen jugend-linnanenkin näkyi.

Kurttuiselta näyttävän lasipötkön sisällä purskahtelee suurin Karlovy Varyn kuumista lähteistä. Olisiko viiteen-kuuteen metriin noussut siinä meidän katsellessamme. Lähteiden vedellä on hoidattanut itseään niin Atatürk kuin Goethekin, mikäli Wikipediaa on uskominen.

Paikka on myös Becherovka-yrttiliköörin kotipaikka. Kuulemma Becherovkalla voi hoidella niin ruuansulatusvaivoja kuin migreeniäkin. Tiedä häntä.

Venäläisiä turisteja on runsaasti sikäli, että lähes kaikissa puodeissa oli kyltit kyrillisillä. Joskus b:t ja taka-i:t oli hiukan sekoitettu, mut ei se mithän.

Pyykkipäivä

Eilen oli pyykkipäivä. Olin kasannut pyykkini pesuvalmiiksi kasseihin jo edellisenä päivänä, mutta silloin oli alakerran oviherra kertonut, että eipä onnistu, putket on kaput, ei tule vettä. Jätin pyykit odottamaan seuraavaa päivää, jolloin menin tutustumaan K3:n pesuhuoneeseen. Asuntolarakennuksia on vierekkäin kolme, ja koska asuntola on tsekiksi kolej, niiden nimet loogisesti ovat K1, K2 ja K3. Minä asun K2:ssa. Tuutoreilla on suunnitelmissa simuloida K2-vuorelle kiipeäminen jonkin seikkailullisen ainesosan avustamana. Asun kahdennessatoista kerroksessa, joten kiipeämistä riittää...

K3:n ovitäti tuli huolestuneena ulos kopistaan, kun tuntematon tyttö hiipi aulaan. Mistä sitä tullaan, millä asialla ollaan, vai ulkomaalainen, "haluan pesu vaate", ai pyykkiä, ah sulla on avain, selvä juttu. K2:n pesukoneet kuulemma olivat jo käyttökunnossa, mutta täti ei patistanut mua pois kun olin sinne saakka jo vaivautunut.

Pyykkitupa oli kellarissa, ja hissi olisi graffiteineen ollut huolestuttava ellei tämä tarkka täti olisi ollut aulassa. Täytin kuudesta koneesta kaksi. Älysin, että kakkosta näyttävä nappi ei tarkoittanut kahden tunnin ohjelmaa (muut vaihtoehdot 4 ja 8) vaan pesuohjelman ajastusta. Homma hoidettu, illemmalla kamat narulle, päivän päästä on taas vähän enemmän vaatteita mistä valita.

Kun tulin takaisin ylös, tätönen halusi vielä jutella. Kyseli, mistä olen, ja sanoi sitten, että puhut hitaasti mutta výslovnost on hyvä. Nerozumím, mikä oli? Vai ääntäminen :D Kivahan se. Sit kun olis sanoja vielä vähän enemmän.

Yhdeksän aikoihin kävin sitten hakemassa puhtoiset vaatteheni pois. K3:n kivijalan opiskelijabaari oli vilkkaan näköinen. Miten huomaavaista laittaa anniskeluliike ihan alakertaan.

Kuivaushuone on K2:n 8. kerroksessa, ja sen avaimen saadakseni sönkötin vähän toiselle tädille, sitten sain kirjoittaa nimeni lapulle ja annoin 50 korunaa (vajaat 2 euroa) pantiksi. Naruja on kahdeksan ja ne ovat ehkä kahden metrin mittaisia, että kuivaustilaa on vaatimattomasti. Minun kaksi vajaata konettani mahtuivat siihen hyvin.

Seuraava kieli, mitä minun pitää opiskella, onkin sitten puola. Kuuntelen täällä Paulinaa ja Magdaa, ja vähän tajuan venäjän avulla, toisen vähän tsekin avulla, ja sitten jäytää että pitää vielä odottaa käännöstä.

Hävettää päivitellä hintatasoa muitten suomalaisten kanssa, kun puolalaiset pitävät tätä ihan normaalina, eikä saksalaisistakaan täällä ole mitenkään järjettömän halpaa. Lounaan saa 85 korunalla (ehkä 3,5 e), tänään söimme 69 korunan arvosta. Pussikeitto maksaa 15 korunaa, kolme omenaa 13.

Lund - kuvia

Satoja polkupyöriä rautatieaseman läheisyydessä

Allahelgornaskyrka. Melkein otin tupluurit. Raidallinen tämäkin.

Lundin tuomiokirkko. Kivan massiivinen.

Merkillinen pylväs-patsas tuomiokirkon kryptassa.

Chili kasvitieteellisessä puutarhassa

"Anopintyyny"

Maailman pienin kanalintu, olisi mahtunut kevyesti kämmenelleni.

Auringonhattu, flunssaa karttavan kaveri