Asuntolaan pääseminen oli tällä kertaa hieman hankalampi prosessi. Kirjoitan tätä varastoon lauantaina, ja tulimme perjantaina. Jo Ustista lähteminen oli pienoinen seikkailu, ja siihen päälle tuntien odottelut...
Kielikurssimme loppukoe pidettiin torstaina. Se ei ollut kovin vaativa, ja kaikki läpäisivät ihan hyvin. Kirjallinen osuus oli aamupäivällä, ja puistolounaan jälkeen yhdeltä tulimme odottelemaan suullista osuutta. Siinä olikin odottamista. Itse koe ei vienyt paljonkaan aikaa, mutta muutamalle tytölle piti kirjoittaa todistukset saman tien koska he olivat lähdössä vielä samana päivänä, joten tunteja tuhraantui yhteensä neljä ennen kuin viimeinen opiskelija oli kuulusteltu. Meitä ei ole kuitenkaan enempää kuin 27, joten hiukan liikaa aikaa tähän kului. Jos tilanne olisi järjestetty paremmin, minäkin olisin voinut siivota huoneeni ja pakata hyvissä ajoin. Nyt pakkasin perjantaiaamuna puolessatoista tunnissa, mikä ei ollut kovin kivaa.
Suullinen koe oli mun kohdallani erittäin nopea: opettaja Maruška tykitti kysymyksiä minuutin tai pari, sitten kerroin jonkun amerikkalaisen näyttelijän kuvasta, ja sitten mut potkaistiin ulos odottelemaan arvosanaa. A sieltä paukahti, ja Maruška selitti että hienosti puhun, se johtuu mun venäjästä, onnea kovasti. Jei. Aika monet sai A:n. Kaikki pääsi läpi, eli sai vähintään C:n (A, B, C).
Kokeen jälkeen juhlittiin tsekkiläistä joulua, heitettiin kenkää olan yli (varpaat kohti ovea: tyttö pääsee seuraavan vuoden aikana naimisiin, kantapää kohti ovea: ei häitä) ja lauleltiin Jouluyö, juhlayötä kaikilla kielillä.
Turkkilaisetkin kuulemma juhlivat joulua, mutta ajankohta vaan on uusivuosi.
Torstai-iltana vietimme laatuaikaa asuntolalla. Muutama uusikin ihminen liittyi seuraan, seitsemisen turkkilaista ja yksi portugalilainen, jotka tulivat Ústíin opiskelemaan. Perjantaiaamuna heräsin ilman herätyskelloa, riskipeliä. Pakkaaminen oli sekopäistä kuten aina, mutta Treelta lähtemiseen verrattuna oli mukavaa, että ainakin tiesin varmasti, mitä pakkaan (kaiken). Edelleenkään en osaa pakata sopivasti tavaraa, vaikka tällä kertaa omaisuutta on vähemmän kuin Tveriin lähtiessä. Plus pystyn itse kantamaan kaiken mitä raijaan mukanani. Myöskään minun ei tavaroita varten tarvitse välttämättä käydä kotona, vaan talvitakki ja -kengät ovat mukana.
Takaisin perjantaihin. Kymmeneltä aamulla piti olla yliopistolla todistustenjakoa varten. Kaksi yli kymmenen lähdin parin kaverin kanssa kävelemään, kun tuutori hoputti että pitäis olla siellä jo. Olisin päässyt lähtemään vähän aikaisemmin, mutta tämä nimenomainen tuutori oli hukassa, ja minun piti antaa avaimeni hänelle. (Tämä tuutori on soitellut mulle tänään, kysellyt, annoinko varmasti avaimeni. Hm. Annoin kyllä, ja hänkin sen kuulemma muistaa, mutta soittelipa vaan. Ei sanonut että olisi ongelmaa. Perästä kuuluu.)
Todistustenjako oli yllättävän iso seremonia. Paikalla olivat meidän tuutorimme, osa mustissa kaavuissa ja samettilakeissa, pääopettajamme Maruška, pedagogisen laitoksen varadekaani ja käsittääkseni filosofisen tiedekunnan dekaani. Ohjelmassa oli pari puhetta, tietenkin tsekiksi. Pari sanaa sieltä täältä tajusin, sitä tavallista kiittelyä ja tapahtumien kertaamista ja ihmisten kehumista. Meidät esiteltiin, kumarsimme nätisti. Sitten oli vielä vähän puhetta ja sitten todistustenjako. Ihan kuin olisin ollut taas ala-asteella. Yläasteella ja lukiossa todistukset jaettiin epävirallisemmin, paitsi tietysti viimeiset, mutta noin muutoin en ole viime aikoina kovin usein mennyt niiaamaan ja kättelemään todistuksen saadakseni.
Virallisen osuuden jälkeen meille oli järjestetty juotavaa ja pientä purtavaa. Neljä eniten tsekkiä puhuvaa ulkomaan ihmettä valkattiin paikallislehden haastatteluun, minun lisäkseni saksalainen Kai, puolalainen Paulina ja espanjalainen Yolanda. Sönkkäsimme parhaamme mukaan tsekkiä, kerroimme itsestämme ja opiskeluistamme. Juttu tullee myös yliopiston nettisivuille, ja kuvia on kanssa, joten suomenkielisetkin saavat jotain irti.
Juhlan jälkeen kävimme lounaalla ja raahauduimme bussiin. Samalla junalla meni Prahaan 8 kurssilaista plus kaksi tuutoria. Juna oli onneksi myöhässä, joten meidän viimeisen minuutin aikataulutuksemme olikin ihan sopiva. Juoksentelimme laiturilta toiselle ja lopulta pääsimme kyytiin. Jossain edessäpäin oli kuulemma ongelmia ilmassa olevien kaapeleiden kanssa, ja siksi eräskin juna oli aikataulun mukaan myöhässä 215 minuuttia. Mahtoiko kulkea ollenkaan sinä päivänä.
Me kuitenkin puksuttelimme miltei keskeytyksettä, mitä nyt seisottiin vartti jollain pikkuasemalla. Hupsu ranskalainen ystävämme kävi liimautumassa meidän vaunuosastomme ikkunaan ja minä varistelin leivänmuruja ympäriinsä.
Prahassa alkoi väsymys näkyä. Monella meistä oli useampikin matkalaukku, ja ne oli pinottu vaunun toiseen ovivälikköön. Konduktööri kävi vilkaisemassa mutta ei tietääkseni sanonut mitään. Kun sitten saavuimme Prahaan Holešovicen asemalle, meikäläiset eivät saaneet laukkujaan erään naisen mielestä tarpeeksi nopeasti pois ihmisten tieltä. Hän rupesi huutamaan syyttä suotta, ja tsekiksi tietenkin. Joku ranskalaisista kiehahti takaisin. Itse olin toisessa päässä vaunua.
Alun perin oli tarkoitus mennä päärautatieasemalle saakka, mutta jäimme sitten pois jo vähän aikaisemmin koska tavarat olivat nyt pakosta ulkona.
Asuntolamme Hostivař oli hieman haasteellinen löytää, koska metron pääteasema Depo Hostivař ei ole sitä lähin, vaan edellinen, nimeltään Skalka. Ajelimme ensin tietysti sinne päätepysäkille. Palasimme ja hyppäsimme bussiin. 26 korunaa, karvan verran yli euro.
Mur, nyt pitää lähteä menemään kun sade lakkasi. Lyhyesti sanottuna odotimme seitsemän tuntia asuntolakompleksin aulassa, joka on jotenkin erittäin neuvostotyylinen. Seitsemän ihanan, pitkän tunnin jälkeen kaikilla viidellä joukostamme oli huone. Tuli juteltua ihmisten kanssa, tapasimme ranskalaisten ja puolalaisten lisäksi yhden belgialaisen ja venäläisen. Tämä Sergei puhui sekaisin englantia ja venäjää ja odotteli kämppistään, jolla oli huoneen molemmat avaimet. Pääsimme nukkumaan lopen uupuneina kello puoli kaksi yöllä. Ruokaa saatiin sitten aamulla.
Kerroksessamme on paljon ranskalaisia ja puolalaisia, yksi portugalilainen, kämppikseni saksalainen ja minä.
Niin ja otsikko on tuollainen koska huone on ehkä puolet Ustin huoneesta. Mutta se on kuin minikokoinen hotellihuone, jonka sänkyjen sisään saa tavaraa. Myöskin asuntolan käytävät ovat kuin Ruotsin-laivalta kokolattiamattoineen ja läpinäkymättömine ikkunoineen. Hauskaista. Jääkaapit ovat käytävällä. Puolikokoinen jenkkikaappi per neljä huonetta eli kahdeksan henkeä.
sunnuntai 26. syyskuuta 2010
torstai 23. syyskuuta 2010
Lahdon hetki lahestyy
Viimeiset oppitunnit ovat ohi ja huomenna on loppukoe. Meita on peloteltu, etta jos ei koe mene lapi, Erasmus-rahat pitaa maksaa takaisin. Opettajamaisin opettajista sitten paasti suustaan, etta koskaan kukaan ei ole reputtanut, joten ei se koe varmaan ihan hirvea ole. Se koostuu kolmesta osasta, jotka ovat kirjoittaminen, luetun ymmartaminen ja puhuminen. Oikeastaan odotan puheosuutta. Joku piuha paassa on varmaan vaarassa topselissa...
Eilen en tehnyt mitaan erityista, paitsi kavin kaksi kertaa ruokakaupassa ja juttelin ystavan kanssa Skypessa koska oli sen synttarit. Sori, etten en laulanut, tajusin vasta jalkeenpain! Taalla asuntolan nettihuoneessa on silloin talloin lauleltu meidan oppimia tsekkilaisia lauluja, joten en olisi ollut ensimmainen hoilottelija. Skype on ihmeellinen asia.
Ai niin, sen verran eilen oli merkittava paiva, aamulla myohastyin tunnilta. En tosin ollut ainoa. Ma kyllakin olin kipea ja siks nukuin ylipitkaan, muu myohasteleva porukka taas oli tullut pikkutunneilla kotiin Prahasta laivabileista. Jokilaivalla oli ollut parisataa ihmista, ja kuulemma aikamoinen sillipurkkitunnelma.
Perjantaina tapahtuu siirtyminen tasavallan paakaupunkiin, kauniiseen Prahaan. Muutan asuntolaan nimelta Hostivař. Se sijaitsee lahiossa, ehka kahdeksisen kilometria Prahan keskustasta, joten sen nimenomaisen alueen kauneudesta en varmaksi tieda. Epailen hiukan, mut pistan sitten valokuvia todisteeksi kun perille saakka paasen. Talla kertaa matkasta on tuleva mukava, koska kuljen kahden kaverin kanssa. He muuttavat samaan asuntolaan, joten raahaamme toinen toistemme pakaaseja.
Tanaan kaytiin uimahallissa. Se nakyy hienosti asuntolan ikkunoista. Kauempaa se oli huomattavasti fiinimman nakoinen, kaareva turkoosi katto ja korkeat ikkunat, taustalla syvanvihrea metsikko. Lahelta ja sisalta tunnisti helposti rakennusajan ja rakentajat. Jostain 70- ellei perati 60-luvulta, veikkaisin. Saunaa en loytanyt, vaikka sellainenkin siella kuulemma on, mutta jonkinlaiseen hoyryhuoneeseen saksalaisen kaverini kanssa paadyttiin. Lammin siellakin tuli, vaikka oli hassua seisoskella kaakeloidussa huoneessa, johon pukkaa kolmesta putkenpaasta kuumaa hoyrya, ja penkkeja on vain yhdella seinalla. Ulkopuolella oli sitten allas taynna viileaa vetta, joten me harrastettiin jonkinlaista semi-avantoilua siina. Kerroin samalla meidan saunatontuista. Ja myos siita, miten armaitten sisarusteni kanssa pienena kulutettiin saunassa aikaa keksimalla lauluja.
Eilen en tehnyt mitaan erityista, paitsi kavin kaksi kertaa ruokakaupassa ja juttelin ystavan kanssa Skypessa koska oli sen synttarit. Sori, etten en laulanut, tajusin vasta jalkeenpain! Taalla asuntolan nettihuoneessa on silloin talloin lauleltu meidan oppimia tsekkilaisia lauluja, joten en olisi ollut ensimmainen hoilottelija. Skype on ihmeellinen asia.
Ai niin, sen verran eilen oli merkittava paiva, aamulla myohastyin tunnilta. En tosin ollut ainoa. Ma kyllakin olin kipea ja siks nukuin ylipitkaan, muu myohasteleva porukka taas oli tullut pikkutunneilla kotiin Prahasta laivabileista. Jokilaivalla oli ollut parisataa ihmista, ja kuulemma aikamoinen sillipurkkitunnelma.
Perjantaina tapahtuu siirtyminen tasavallan paakaupunkiin, kauniiseen Prahaan. Muutan asuntolaan nimelta Hostivař. Se sijaitsee lahiossa, ehka kahdeksisen kilometria Prahan keskustasta, joten sen nimenomaisen alueen kauneudesta en varmaksi tieda. Epailen hiukan, mut pistan sitten valokuvia todisteeksi kun perille saakka paasen. Talla kertaa matkasta on tuleva mukava, koska kuljen kahden kaverin kanssa. He muuttavat samaan asuntolaan, joten raahaamme toinen toistemme pakaaseja.
Tanaan kaytiin uimahallissa. Se nakyy hienosti asuntolan ikkunoista. Kauempaa se oli huomattavasti fiinimman nakoinen, kaareva turkoosi katto ja korkeat ikkunat, taustalla syvanvihrea metsikko. Lahelta ja sisalta tunnisti helposti rakennusajan ja rakentajat. Jostain 70- ellei perati 60-luvulta, veikkaisin. Saunaa en loytanyt, vaikka sellainenkin siella kuulemma on, mutta jonkinlaiseen hoyryhuoneeseen saksalaisen kaverini kanssa paadyttiin. Lammin siellakin tuli, vaikka oli hassua seisoskella kaakeloidussa huoneessa, johon pukkaa kolmesta putkenpaasta kuumaa hoyrya, ja penkkeja on vain yhdella seinalla. Ulkopuolella oli sitten allas taynna viileaa vetta, joten me harrastettiin jonkinlaista semi-avantoilua siina. Kerroin samalla meidan saunatontuista. Ja myos siita, miten armaitten sisarusteni kanssa pienena kulutettiin saunassa aikaa keksimalla lauluja.
sunnuntai 19. syyskuuta 2010
Karlovy Vary
Vähän nuhistaa ja ahistaa. Auringonhattu-uutteen ja Finrexinin voimin eteenpäin, ei tää kovin paha ole.
Tänään matkasimme aamuyhdeksältä Karlovy Varyn kylpyläkaupunkiin. Juna oli vain 15 minuuttia myöhässä. Junissa ei istumapaikoilla tunnetusti saa kovin hyvin nukuttua, ei nytkään.
Kaupunki tunnetaan saksaksi Carlsbadina, ja se on kuuluisa kuumista lähteistään. Mekin maisteltiin muutaman lähteen vettä. Ensimmäinen oli noin 40-asteista ja maistui hyvältä kivennäisvedeltä. Toinen oli 62-asteista ja suolaista. Hellittelin sillä kurkkuani.
Kaupunki oli nättinä, eikä koko päivänä ees satanut vaikka niin vähän uhkasi säätiedot.
Tomáš Garrigue Masaryk oli Tsekkoslovakian tasavallan ensimmäinen presidentti ensimmäisen maailmansodan jälkeen, ja tärkeä valtiomies tsekeille.
Kiipesimme näköalatasanteelle, sieltä näki söpöt talot korkealta. Jee. Jokunen jugend-linnanenkin näkyi.
Kurttuiselta näyttävän lasipötkön sisällä purskahtelee suurin Karlovy Varyn kuumista lähteistä. Olisiko viiteen-kuuteen metriin noussut siinä meidän katsellessamme. Lähteiden vedellä on hoidattanut itseään niin Atatürk kuin Goethekin, mikäli Wikipediaa on uskominen.
Paikka on myös Becherovka-yrttiliköörin kotipaikka. Kuulemma Becherovkalla voi hoidella niin ruuansulatusvaivoja kuin migreeniäkin. Tiedä häntä.
Venäläisiä turisteja on runsaasti sikäli, että lähes kaikissa puodeissa oli kyltit kyrillisillä. Joskus b:t ja taka-i:t oli hiukan sekoitettu, mut ei se mithän.
Tänään matkasimme aamuyhdeksältä Karlovy Varyn kylpyläkaupunkiin. Juna oli vain 15 minuuttia myöhässä. Junissa ei istumapaikoilla tunnetusti saa kovin hyvin nukuttua, ei nytkään.
Kaupunki tunnetaan saksaksi Carlsbadina, ja se on kuuluisa kuumista lähteistään. Mekin maisteltiin muutaman lähteen vettä. Ensimmäinen oli noin 40-asteista ja maistui hyvältä kivennäisvedeltä. Toinen oli 62-asteista ja suolaista. Hellittelin sillä kurkkuani.
Kaupunki oli nättinä, eikä koko päivänä ees satanut vaikka niin vähän uhkasi säätiedot.
Paikka on myös Becherovka-yrttiliköörin kotipaikka. Kuulemma Becherovkalla voi hoidella niin ruuansulatusvaivoja kuin migreeniäkin. Tiedä häntä.
Venäläisiä turisteja on runsaasti sikäli, että lähes kaikissa puodeissa oli kyltit kyrillisillä. Joskus b:t ja taka-i:t oli hiukan sekoitettu, mut ei se mithän.
perjantai 17. syyskuuta 2010
Pyykkipäivä
Eilen oli pyykkipäivä. Olin kasannut pyykkini pesuvalmiiksi kasseihin jo edellisenä päivänä, mutta silloin oli alakerran oviherra kertonut, että eipä onnistu, putket on kaput, ei tule vettä. Jätin pyykit odottamaan seuraavaa päivää, jolloin menin tutustumaan K3:n pesuhuoneeseen. Asuntolarakennuksia on vierekkäin kolme, ja koska asuntola on tsekiksi kolej, niiden nimet loogisesti ovat K1, K2 ja K3. Minä asun K2:ssa. Tuutoreilla on suunnitelmissa simuloida K2-vuorelle kiipeäminen jonkin seikkailullisen ainesosan avustamana. Asun kahdennessatoista kerroksessa, joten kiipeämistä riittää...
K3:n ovitäti tuli huolestuneena ulos kopistaan, kun tuntematon tyttö hiipi aulaan. Mistä sitä tullaan, millä asialla ollaan, vai ulkomaalainen, "haluan pesu vaate", ai pyykkiä, ah sulla on avain, selvä juttu. K2:n pesukoneet kuulemma olivat jo käyttökunnossa, mutta täti ei patistanut mua pois kun olin sinne saakka jo vaivautunut.
Pyykkitupa oli kellarissa, ja hissi olisi graffiteineen ollut huolestuttava ellei tämä tarkka täti olisi ollut aulassa. Täytin kuudesta koneesta kaksi. Älysin, että kakkosta näyttävä nappi ei tarkoittanut kahden tunnin ohjelmaa (muut vaihtoehdot 4 ja 8) vaan pesuohjelman ajastusta. Homma hoidettu, illemmalla kamat narulle, päivän päästä on taas vähän enemmän vaatteita mistä valita.
Kun tulin takaisin ylös, tätönen halusi vielä jutella. Kyseli, mistä olen, ja sanoi sitten, että puhut hitaasti mutta výslovnost on hyvä. Nerozumím, mikä oli? Vai ääntäminen :D Kivahan se. Sit kun olis sanoja vielä vähän enemmän.
Yhdeksän aikoihin kävin sitten hakemassa puhtoiset vaatteheni pois. K3:n kivijalan opiskelijabaari oli vilkkaan näköinen. Miten huomaavaista laittaa anniskeluliike ihan alakertaan.
Kuivaushuone on K2:n 8. kerroksessa, ja sen avaimen saadakseni sönkötin vähän toiselle tädille, sitten sain kirjoittaa nimeni lapulle ja annoin 50 korunaa (vajaat 2 euroa) pantiksi. Naruja on kahdeksan ja ne ovat ehkä kahden metrin mittaisia, että kuivaustilaa on vaatimattomasti. Minun kaksi vajaata konettani mahtuivat siihen hyvin.
Seuraava kieli, mitä minun pitää opiskella, onkin sitten puola. Kuuntelen täällä Paulinaa ja Magdaa, ja vähän tajuan venäjän avulla, toisen vähän tsekin avulla, ja sitten jäytää että pitää vielä odottaa käännöstä.
Hävettää päivitellä hintatasoa muitten suomalaisten kanssa, kun puolalaiset pitävät tätä ihan normaalina, eikä saksalaisistakaan täällä ole mitenkään järjettömän halpaa. Lounaan saa 85 korunalla (ehkä 3,5 e), tänään söimme 69 korunan arvosta. Pussikeitto maksaa 15 korunaa, kolme omenaa 13.
K3:n ovitäti tuli huolestuneena ulos kopistaan, kun tuntematon tyttö hiipi aulaan. Mistä sitä tullaan, millä asialla ollaan, vai ulkomaalainen, "haluan pesu vaate", ai pyykkiä, ah sulla on avain, selvä juttu. K2:n pesukoneet kuulemma olivat jo käyttökunnossa, mutta täti ei patistanut mua pois kun olin sinne saakka jo vaivautunut.
Pyykkitupa oli kellarissa, ja hissi olisi graffiteineen ollut huolestuttava ellei tämä tarkka täti olisi ollut aulassa. Täytin kuudesta koneesta kaksi. Älysin, että kakkosta näyttävä nappi ei tarkoittanut kahden tunnin ohjelmaa (muut vaihtoehdot 4 ja 8) vaan pesuohjelman ajastusta. Homma hoidettu, illemmalla kamat narulle, päivän päästä on taas vähän enemmän vaatteita mistä valita.
Kun tulin takaisin ylös, tätönen halusi vielä jutella. Kyseli, mistä olen, ja sanoi sitten, että puhut hitaasti mutta výslovnost on hyvä. Nerozumím, mikä oli? Vai ääntäminen :D Kivahan se. Sit kun olis sanoja vielä vähän enemmän.
Yhdeksän aikoihin kävin sitten hakemassa puhtoiset vaatteheni pois. K3:n kivijalan opiskelijabaari oli vilkkaan näköinen. Miten huomaavaista laittaa anniskeluliike ihan alakertaan.
Kuivaushuone on K2:n 8. kerroksessa, ja sen avaimen saadakseni sönkötin vähän toiselle tädille, sitten sain kirjoittaa nimeni lapulle ja annoin 50 korunaa (vajaat 2 euroa) pantiksi. Naruja on kahdeksan ja ne ovat ehkä kahden metrin mittaisia, että kuivaustilaa on vaatimattomasti. Minun kaksi vajaata konettani mahtuivat siihen hyvin.
Seuraava kieli, mitä minun pitää opiskella, onkin sitten puola. Kuuntelen täällä Paulinaa ja Magdaa, ja vähän tajuan venäjän avulla, toisen vähän tsekin avulla, ja sitten jäytää että pitää vielä odottaa käännöstä.
Hävettää päivitellä hintatasoa muitten suomalaisten kanssa, kun puolalaiset pitävät tätä ihan normaalina, eikä saksalaisistakaan täällä ole mitenkään järjettömän halpaa. Lounaan saa 85 korunalla (ehkä 3,5 e), tänään söimme 69 korunan arvosta. Pussikeitto maksaa 15 korunaa, kolme omenaa 13.
tiistai 14. syyskuuta 2010
Lund - kuvia
 |
| Satoja polkupyöriä rautatieaseman läheisyydessä |
 |
| Allahelgornaskyrka. Melkein otin tupluurit. Raidallinen tämäkin. |
 | |
| Lundin tuomiokirkko. Kivan massiivinen. |
 |
| Merkillinen pylväs-patsas tuomiokirkon kryptassa. |
 |
| Chili kasvitieteellisessä puutarhassa |
 |
| "Anopintyyny" |
 |
| Maailman pienin kanalintu, olisi mahtunut kevyesti kämmenelleni. |
 |
| Auringonhattu, flunssaa karttavan kaveri |
maanantai 13. syyskuuta 2010
Tukholma - kuvia
 | |
| Paatteja Norrströmissä, taustalla kuninkaallinen oopperatalo |
 |
| Kustaa III |
 |
| Gamla stan |
 |
| Johanneskyrka. Miks se oli raidallinen sisältä? |
 |
| Kungliga biblioteketin naistenvessasta: "Don't dance with every gentleman, only with beautiful ladies." |
 |
| Max potta |
 |
| O'Connell's! Ihan ku Tampesterissa! |
Praha sekä Terezín
Kiirettä pitää. Eilen oltiin Prahassa turisteilemassa, tänään käytiin Terezínin keskitysleirillä. Aikataulu on niin täynnä, että torstaina jätin urheiluaktiviteetit väliin ja huokaisin illan omassa seurassani. Uusia ihmisiä voi jaksaa vain tiettyyn pisteeseen saakka, ja kun otan välillä pienen tauon, olen mukana taas pitempään.
Eilinen Prahan reissu oli lähinnä valokuvaamista ja ilmassa keikkuvan opaskirjan seuraamista. Ns. pääopettajamme Maruška oli oppaana (eli näytti tietä sillä kirjalla), prahalainen kun on. Kello 7.30 oli lähtö, ja heräsin itse asiassa jopa kuudelta, koska kämppis lähti töihin aikaisin.
Kiersimme linnan, Kaarlen sillan, juutalaiskaupunginosaa, pyhän Mikulašin kirkon, Vanhankaupunginaukion, Vaclavin aukion ja vähän kaikenlaista turistikamaa. Eipä tarvitse niitä pakkokuvia sitten kovasti ottaa, heh.
Päivän parasta antia oli kuitenkin ehkä illan festarit. Täällä Ústíssa oli nimittäin Barevná planeta -nimiset maailmanmusiikkifestivaalit. Se käsitti lähinnä skata ja reggaeta, mutta mikäs siinä, hyväntuulista musiikkia enimmäkseen. Ihmisiä oli hirveästi liikkeellä, ja yllättävän paljon lapsiperheitä ja koiria vielä myöhemminkin illalla. Tsekki on muutenkin lähinnä koirien paratiisi, ne kulkevat mukana pubissa ja kaupungilla ilman hihnaakin. Tosin jokunen on tullut vastaan kuonokopassa, ja hihnattomat käyttäytyvät moitteettomasti.
Löysimme tiemme irkkupubiin pari kilometria luultua kauemmaksi, ja siellä olikin sitten festarien esiintyjiä lavalla. Hauskaa oli, ja tsekkiäkin tuli harjoiteltua ihan tositilanteessa. Minua luultiin tsekiksi, mutta ajokortti sitten vakuutti. Oikeasti kielitaito ei ole ihan noin vahva...
Terezín veti vakavaksi. Siitä näemmä lisää myöhemmin. Nukkumaanmenoaika, sanoo kello.
Eilinen Prahan reissu oli lähinnä valokuvaamista ja ilmassa keikkuvan opaskirjan seuraamista. Ns. pääopettajamme Maruška oli oppaana (eli näytti tietä sillä kirjalla), prahalainen kun on. Kello 7.30 oli lähtö, ja heräsin itse asiassa jopa kuudelta, koska kämppis lähti töihin aikaisin.
 | |
| Prahan linnan vartiosotilas |
Kiersimme linnan, Kaarlen sillan, juutalaiskaupunginosaa, pyhän Mikulašin kirkon, Vanhankaupunginaukion, Vaclavin aukion ja vähän kaikenlaista turistikamaa. Eipä tarvitse niitä pakkokuvia sitten kovasti ottaa, heh.
 |
| Lennonin muuri |
 |
| Epämääräinen kuva festarien jatkoilta |
Terezín veti vakavaksi. Siitä näemmä lisää myöhemmin. Nukkumaanmenoaika, sanoo kello.
torstai 9. syyskuuta 2010
Internationaaleja vampyyreja
Social games oli niitä tavallisia leiri- ja tutustumisleikkejä: istu viereiselle tuolille (vaikka siinä olisi ihminen) kun värisi sanotaan (červené, zelené, žlutá a modrá barva), kun vampyyri hyökkää, ota johonkuhun katsekontakti ja joku pelastaa sinut sanomalla jotain tsekiksi (ahoj! jak se máš! pes!), esitä (onneks englanninkielinen) sana pantomiimina ja ryhmäsi arvaa sen. Heh heh kun on hauska leikkiä väreillä ja tsekkinäppiksellä.
Muuta ohjelmaa tänään päivittäisten kielituntien lisäksi oli vierailu Ploskovicen kesäpalatsissa ja sen lähellä sijaitsevassa Litoměřicen kaupungissa. Ploskovice oli kuin Pietarhovin konservoitava pikkupikkusisko. Sievä kyllä kunnossa olevilta osin. Muotokuvissa esiintyi muun muassa aikanaan Euroopan rumin hallitsijapariskunta, enkä rupea nyt valitettavasti googlettamaan, ketkä. Franzeja ja ferdinandeja ja josepheja vilisee vähän liikaa.
Litoměřice oli sellaisella keskusaukiota-ympäröiviä-pastellinvärisiä-krumeluurijulkisivuja -tavalla kaunis. Mentiin kaakulle ja teekupilliselle Suomi-tyttöjen kanssa. Niillä kahdella muulla on missiona etsiä täydellinen suklaakakku. Litoměřicessa ei onnistanut, mutta osasin puhua tsekkiä ruokien tilaamisen ja paikallisen viinin ostamisen verran. Jess.
Ustissa on kaksikin linnaa. Kummassakin on tarkoitus vierailla. Väkeä on 100 000, ja kaupungin loisto on menneisyydessä: tämä oli aikanaan Itävalta-Unkarin suurin sisämaasatama. Mutta on tää ns. Euroopassa oleminen vaan hauskaa. Ploskovicen palatsiin oli nimittäin bussiajoa ehkä kolme varttia, ja sinä aikana ehdittiin ajaa ehkä neljän isomman pikkukaupungin lävitse, ja koko ajan oli asutusta näkyvissä. Tiheää, kun vertaa koti-Suomeen. Yksi kaupungeista oli nauhamaisuudestaan tunnettu Lovosice. Sanonta kuuluu: "To je dlouhý jak Lovosice."
Olen muuten huomannut, että parilla saksalaisella tytöllä on loistavan sarkastinen huumorintaju. Turkkilainen tyttö taas oli meidän ryhmän ässä pantomiimileikissä. Toinen briteistä on niin ilmiömäinen pianisti että oikeasti hirvittää, ei ihme että tyyppi menee Prahan arvostetuimpaan musiikkiakatemiaan soittelemaan.
Olen taas aika epäjohdonmukainen, mutta otan vastaan rakentavaa palautetta :D
Muuta ohjelmaa tänään päivittäisten kielituntien lisäksi oli vierailu Ploskovicen kesäpalatsissa ja sen lähellä sijaitsevassa Litoměřicen kaupungissa. Ploskovice oli kuin Pietarhovin konservoitava pikkupikkusisko. Sievä kyllä kunnossa olevilta osin. Muotokuvissa esiintyi muun muassa aikanaan Euroopan rumin hallitsijapariskunta, enkä rupea nyt valitettavasti googlettamaan, ketkä. Franzeja ja ferdinandeja ja josepheja vilisee vähän liikaa.
Litoměřice oli sellaisella keskusaukiota-ympäröiviä-pastellinvärisiä-krumeluurijulkisivuja -tavalla kaunis. Mentiin kaakulle ja teekupilliselle Suomi-tyttöjen kanssa. Niillä kahdella muulla on missiona etsiä täydellinen suklaakakku. Litoměřicessa ei onnistanut, mutta osasin puhua tsekkiä ruokien tilaamisen ja paikallisen viinin ostamisen verran. Jess.
Ustissa on kaksikin linnaa. Kummassakin on tarkoitus vierailla. Väkeä on 100 000, ja kaupungin loisto on menneisyydessä: tämä oli aikanaan Itävalta-Unkarin suurin sisämaasatama. Mutta on tää ns. Euroopassa oleminen vaan hauskaa. Ploskovicen palatsiin oli nimittäin bussiajoa ehkä kolme varttia, ja sinä aikana ehdittiin ajaa ehkä neljän isomman pikkukaupungin lävitse, ja koko ajan oli asutusta näkyvissä. Tiheää, kun vertaa koti-Suomeen. Yksi kaupungeista oli nauhamaisuudestaan tunnettu Lovosice. Sanonta kuuluu: "To je dlouhý jak Lovosice."
Olen muuten huomannut, että parilla saksalaisella tytöllä on loistavan sarkastinen huumorintaju. Turkkilainen tyttö taas oli meidän ryhmän ässä pantomiimileikissä. Toinen briteistä on niin ilmiömäinen pianisti että oikeasti hirvittää, ei ihme että tyyppi menee Prahan arvostetuimpaan musiikkiakatemiaan soittelemaan.
Olen taas aika epäjohdonmukainen, mutta otan vastaan rakentavaa palautetta :D
keskiviikko 8. syyskuuta 2010
Junamatka kavi České Švýcarskon halki, liimauduin ikkunaan.
Perilla Ústí nad Labemissa. Kielikurssilla on porukkaa ympari Eurooppaa: Briteista, Saksasta, Espanjasta, Portugalista, Italiasta, Puolasta ja Suomesta. Turkistakin on yksi tytto. Ihan kuin oltais oltu taalla jo ainakin viikko, ohjelma on taysi. Aikataulusta tosin myohastellaan saannollisesti, koska puolet porukasta vaivautuu paikalle vasta riittavan ajan kuluttua :P Mut ei kay valittaminen, ehka taa on karman laki.
Tervetuliaispaivallisella nain vajaan poydan. Kysyivat, mista oon. Finland.
"Ai oho, niin mekin!"
Kas.
Finskeja on lisakseni kolme, ja kaikki jaavat Ustiin syyslukukaudeksi. Yhteensa kurssilaisia on ehka 25, joten jokunen tuttu tulee Prahassakin olemaan heti alkuun.
Niin ja Berliini. Kiintoisa kaupunki. Sain kaksi eri paikallisopasta, ja samoille kulmille paadyttiin kumpienkin kanssa :D Mutta no harm done, oli eloisaa seutua. Sieltakin on paljon kuvia, muurista ja Brandenburgin portista ja muista jaennistae asioista. Kiitan viela yopaikan antajaa kun FB ei antanut mun mitaan kommentoida paivana muutamana.
Kamppis on muuten tsekkitytto, lainaan paraikaa hanen konettaan. Nappis on hieman hankala, mut huumorilla tastakin selviaa :P Viela en oo puhunu sen kans tsekkia muutamaa "ahojta" lukuunottamatta, mutta ehka viela. Venajaa se kuulemma kuuntelee mut ei juuri puhu, enkkua aika hyvin.
Nyt taytyy rientaa, ohjelmassa on Social games in Czech.
Tervetuliaispaivallisella nain vajaan poydan. Kysyivat, mista oon. Finland.
"Ai oho, niin mekin!"
Kas.
Finskeja on lisakseni kolme, ja kaikki jaavat Ustiin syyslukukaudeksi. Yhteensa kurssilaisia on ehka 25, joten jokunen tuttu tulee Prahassakin olemaan heti alkuun.
Niin ja Berliini. Kiintoisa kaupunki. Sain kaksi eri paikallisopasta, ja samoille kulmille paadyttiin kumpienkin kanssa :D Mutta no harm done, oli eloisaa seutua. Sieltakin on paljon kuvia, muurista ja Brandenburgin portista ja muista jaennistae asioista. Kiitan viela yopaikan antajaa kun FB ei antanut mun mitaan kommentoida paivana muutamana.
Kamppis on muuten tsekkitytto, lainaan paraikaa hanen konettaan. Nappis on hieman hankala, mut huumorilla tastakin selviaa :P Viela en oo puhunu sen kans tsekkia muutamaa "ahojta" lukuunottamatta, mutta ehka viela. Venajaa se kuulemma kuuntelee mut ei juuri puhu, enkkua aika hyvin.
Nyt taytyy rientaa, ohjelmassa on Social games in Czech.
lauantai 4. syyskuuta 2010
Pika
Junamatka Lund-Berliini meni hienosti, mulla oli hyttikavereina tsekkiläinen vanhempi pariskunta (jotka kinasteli, ja joista isäntä oli ihanan kiinnostunut näköaloista) ja yläpeteillä kaksi ruots tyttöä. Nyt loppuu aika ettikoneesta, terkkuja :D
perjantai 3. syyskuuta 2010
7-Elevenejä ja kaulahuivin puutetta
Hei täällä Lund, kaupunki, joka on söötti kuin mikä ja täynnä tyylikkäitä ruotsalaisia opiskelijoita.
Lund on käsittääkseni Uppsalan jälkeen Ruotsin vanhin kaupunki (oikaiskaa mikäli löytyy tarkempaa tietoa, tällä kioskin koneella ei innosta lähteä surffaamaan Wikipediaa läpi). Yliopisto on myös varsin vanha. Kävelin kampusalueen läpi, ja se on ihan oikea kampus! Tampereen lasi-teräsrakennelmat ja laimeat nurmikot kyllä kalpenevat vertailussa näihin vähintään vuosisadan vaihteen tiililukaaleihin ja reheviin pensaisiin.
Skånelainen vääntäminen ei ole nyt yhdessä päivässä ehtinyt aiheuttaa ongelmia vaikka etukäteen vähän arvelutti. Sen kylläkin huomaa, että ihmiset noin yleensä puhuivat Tukholmassa kuin suoraan ruotsinkirjan kuuntelukasetilta. Täällä olen sivusta kuullut mielenkiintoisiakin korostuksia, jotka vaikuttavat välillä enemmän tanskalta. Hyvä että lähden täältä pikapuoliin, koska vastalöydetty ylpeyteni ruotsilla pärjäämisestä ei välttämättä kestäisi kolauksia. Olen sentään käynyt useamman repliikin sisältäneitä, onnistuneita vuoropuheluita eri kassahenkilöitten kanssa!
Eilisyön junamatka meni aika hyvin. Tukholman rautatieasemalla meinasin saada epämääräisestä Aasian maasta olevan ystävän joka oli matkalla Moraan, mutta liukenin paikalta. Junani seisoi asemalla jo yhdeksältä, joten menin sitten pariksi tunniksi sinne istuskelemaan. Minut auttoi sisään kaksi saksalaista reilaajatyttöä, he kauhistelivat matkalaukkuni painoa. Ja mä kun luulin pakanneeni taitavammin tällä kertaa... :D
Ilahduin, kun sain junassa käyttööni sekä omani että viereisen istuimen. Olin siis pihi ja matkustin istumapaikalla. Yhdestätoista aamukuuteen kestäneen matkan aikana ehdin keksiä noin seitsemän nukkuma-asentoa, joista yksi oli toimiva. Ilmeisesti olin edellisestä yöstä tarpeeksi väsynyt tai korvatulpat auttoivat, joten nukuin jopa. Tänä iltana olen kyllä erittäin tyytyväinen makuupaikasta.
Eilen illalla ehdin kirota epäonneani, kun vaunuun saapunut ns. priski mieshenkilö alkoi antaumuksella syödä eväitään ja heti perään skypettää. Tuhinaa ja puhinaa, mutta hupiakin löysin, nimittäin keskityin tunnistamaan miehen puhuman kielen. Ensin arvelin norjaa, koska kurkusta tulevia möykäytyksiä oli mielestäni liian vähän tanskaan. Sitten punnitsin kuulemaani uudestaan ja päädyin kuitenkin islantiin lähinnä hassujen, kevyiden ärrien vuoksi. Muita kieliä välittömässä läheisyydessäni olivat tsekki ja englanti sekä perusamerikkalaisen että intialaisperäisen puhumana.
Älykkäästi nostin rinkkani ylähyllylle ja vasta sitten muistin, että kaikki eväät ovat siellä. Ja että syödäkin voisi taas. Seuraavaksi sainkin omalta rinkaltani kuonoon, kun se tuli liian vauhdilla alas. En suosittele. (Olen ihan ehjä kyllä.)
Huokaus, niska ja hartiat ovat rinkan ja repun yhtäaikaisesta kantamisesta aika finito. Lisäksi, kunhan haen tavarani aseman säilytyksestä, kaivaudun huolella matka-apteekkiini, sillä eilen puuttui pipo ja tänään posket hehkuvat... Tänään olen kyllä saanut katseita koska siinä missä täkäläiset sujuvasti kulkevat pelkissä kevyissä takeissa, huppareissa ja jopa t-paidoissa, olen itse sukeltanut pipoon ja kääräissyt kaksi huivia kaulaan. Eivätkö nämä tunne kylmää!
Ai niin, mieleeni muistui se aamun ensimmäinen kämmikin! Se piti kertoa ensimmäisenä mutta jokin häiritsi. Joka tapauksessa se sai mielialani nousemaan koko päiväksi.
Kuudelta aamulla täällä Lundissa oli pilvistä ja koleaa. Paarustin puolikuolleena omaisuuttani raahaten aseman odotushalliin. Istumapaikka, ihanaa. Missään ei näkynyt tavaransäilytyksestä kertovia kylttejä, joten oletin, ettei sellaista ole. Masennuin. En pystyisi lähtemään mihinkään tavaroideni kanssa, jos ehkä vessaan jaksaisin ne raahata. Inspiraatiota odotellessani luin ilmaislehden, söin vähän ja torkahdin vähän. Aikaa tähän puuhasteluun oli kulunut ehkä reilu tunti. Aloin pohdiskella hostellipaikan tai hotellihuoneen varaamista. Sitten rupesin kaivamaan jotain repustani. Kumarruin samalla eteenpäin ja satuin vilkaisemaan vasemmalle passiautomaatin ohi. Kymmenisen metriä loitompana oli kokonainen seinällinen hienoja elektronisesti lukittuvia säilytyskaappeja. Nauroin.
Saatuani tavarat talteen lähdin tutustumaan kaupunkiin. Hirveästi ihania kävelykatuja tässä asemaa ympäröivällä alueella, jolla lähinnä palloilin. Ja mikä yllättävämpää (tai ei välttämättä pitäisi olla enää Tukholman jälkeen), pyöräkaistoja joka paikassa! Eikä niitä pyöräilijöitä itsejään ole mitenkään vähän, niitäkään. Kävelykadun keskiväylä on maalauksin varattu polkupyörille, aseman liepeillä on jättimäiset pyöräparkit, korkeissa rotvalleissa on luiskat vajaan metrin leveydeltä, ja olen nähnyt ainoastaan pyörien kääntymistä helpottamaan rakennetun liikenteenjakajan. Autokaistojen sivussa on usein myös pyöräkaista, ja kahdeksan aikaan työmatkapyöräilijöitä tulvii joka suunnalta. Tai ei, viimeisessä lisäsin omiani, koska Lundissa en nähnyt työmatkalaisia, ja Tukholmassa kohtaamani pyöräilijäaalto kulki poikkeuksetta yhteen suuntaan, eli minua vastaan. Mutta kuitenkin. Pitänee suunnata joskus Amsterdamiin ihmettelemään pyöräilijöitä vähän lisää. Tampereen pyöräilijäsota ei ole minua koskenut kuin yhtenä suullisena kommenttina ja maalaisjärkeen kuuluvana Hämeenkadun välttelynä, mutta mielipidepalstat ovat välillä täynnään sotaa suuntaan ja toiseen. Miten voi olla niin vaikeaa uskoa, että jotkut tykkäisivät kunnollisista pyöräilymerkinnöistä.
Pyörien lisäksi minua hiukan ihmetyttää, että en ole tainnut nähdä muunlaisia elintarvikkeita myyviä lafkoja kuin 7-Eleven-kioskeja ja yhden markettiketjun. Kai muitakin paikkoja on, mutta edes Tukholmassa en nähnyt yhtään vaikka sentään metroilin muuallekin kuin vain Vanhaan kaupunkiin. Harvassa vaan?
Nyt loppuu kirjoittamisesta puhti. Siksi lista Lundin vierailukohteistani:
kaksi eri 7-Eleveniä (10 kruunan kolikoita tavaransäilytyslaatikoihin)
kahvila Mormors bageri
Allahelgornas kyrkan (jo toinen raidallinen tiilikirkko! miksi?)
voileipää Petriplatsenilla Linnén patsaan vieressä
Domkyrkan (massiivinen, isoista harmaista tiilistä tehty, ei krumeluureja)
kävelin ohi maailman toisesta ulkoilmamuseosta, Skånen suurimmasta
Botniska Gården (siellä kasvoi kaneli, kola ja kaakao. kamerassa kukkakuvia! en olisi uskonut sortuvani moiseen :D)
puutarhan kahvila Boten (banaaninkuorieni kimppuun yritti käydä sekä harakka että ampiainen)
yliopiston kampusalue (etsin luonnosmuseo Skissmuseumia, mutten jaksanut kaivaa karttaa)
Clementinumplats
ruokamarketti
kirjakauppa (Oksaselta Stalinin lehmät ja Baby Jane)
jälleen eri 7-Eleven (nettiin)
Kuvia sitten kun saan piuhat, koneen ja netin toimimaan yhteistyössä. Ja sijaitsemaan samassa paikassa.
Kaksi tuntia junan lähtöön.
Ja vielä: mahtaako sejase nation tarkoittaa samaa kuin Helsingissä osakunnat? Oli rakennuksia joilla otsalla lukee "Kalmar Nation", "Västgöta Nation", ja lehdessä suositeltiin sitä ja sitä nationia parhaiden bileiden paikkana.
// Jaa taitaa olla. Kiltakin vois vissiin vastata sitä. Kai ainejärjestökin, en vaan tunne omaani kovin hyvin :P
Lund on käsittääkseni Uppsalan jälkeen Ruotsin vanhin kaupunki (oikaiskaa mikäli löytyy tarkempaa tietoa, tällä kioskin koneella ei innosta lähteä surffaamaan Wikipediaa läpi). Yliopisto on myös varsin vanha. Kävelin kampusalueen läpi, ja se on ihan oikea kampus! Tampereen lasi-teräsrakennelmat ja laimeat nurmikot kyllä kalpenevat vertailussa näihin vähintään vuosisadan vaihteen tiililukaaleihin ja reheviin pensaisiin.
Skånelainen vääntäminen ei ole nyt yhdessä päivässä ehtinyt aiheuttaa ongelmia vaikka etukäteen vähän arvelutti. Sen kylläkin huomaa, että ihmiset noin yleensä puhuivat Tukholmassa kuin suoraan ruotsinkirjan kuuntelukasetilta. Täällä olen sivusta kuullut mielenkiintoisiakin korostuksia, jotka vaikuttavat välillä enemmän tanskalta. Hyvä että lähden täältä pikapuoliin, koska vastalöydetty ylpeyteni ruotsilla pärjäämisestä ei välttämättä kestäisi kolauksia. Olen sentään käynyt useamman repliikin sisältäneitä, onnistuneita vuoropuheluita eri kassahenkilöitten kanssa!
Eilisyön junamatka meni aika hyvin. Tukholman rautatieasemalla meinasin saada epämääräisestä Aasian maasta olevan ystävän joka oli matkalla Moraan, mutta liukenin paikalta. Junani seisoi asemalla jo yhdeksältä, joten menin sitten pariksi tunniksi sinne istuskelemaan. Minut auttoi sisään kaksi saksalaista reilaajatyttöä, he kauhistelivat matkalaukkuni painoa. Ja mä kun luulin pakanneeni taitavammin tällä kertaa... :D
Ilahduin, kun sain junassa käyttööni sekä omani että viereisen istuimen. Olin siis pihi ja matkustin istumapaikalla. Yhdestätoista aamukuuteen kestäneen matkan aikana ehdin keksiä noin seitsemän nukkuma-asentoa, joista yksi oli toimiva. Ilmeisesti olin edellisestä yöstä tarpeeksi väsynyt tai korvatulpat auttoivat, joten nukuin jopa. Tänä iltana olen kyllä erittäin tyytyväinen makuupaikasta.
Eilen illalla ehdin kirota epäonneani, kun vaunuun saapunut ns. priski mieshenkilö alkoi antaumuksella syödä eväitään ja heti perään skypettää. Tuhinaa ja puhinaa, mutta hupiakin löysin, nimittäin keskityin tunnistamaan miehen puhuman kielen. Ensin arvelin norjaa, koska kurkusta tulevia möykäytyksiä oli mielestäni liian vähän tanskaan. Sitten punnitsin kuulemaani uudestaan ja päädyin kuitenkin islantiin lähinnä hassujen, kevyiden ärrien vuoksi. Muita kieliä välittömässä läheisyydessäni olivat tsekki ja englanti sekä perusamerikkalaisen että intialaisperäisen puhumana.
Älykkäästi nostin rinkkani ylähyllylle ja vasta sitten muistin, että kaikki eväät ovat siellä. Ja että syödäkin voisi taas. Seuraavaksi sainkin omalta rinkaltani kuonoon, kun se tuli liian vauhdilla alas. En suosittele. (Olen ihan ehjä kyllä.)
Huokaus, niska ja hartiat ovat rinkan ja repun yhtäaikaisesta kantamisesta aika finito. Lisäksi, kunhan haen tavarani aseman säilytyksestä, kaivaudun huolella matka-apteekkiini, sillä eilen puuttui pipo ja tänään posket hehkuvat... Tänään olen kyllä saanut katseita koska siinä missä täkäläiset sujuvasti kulkevat pelkissä kevyissä takeissa, huppareissa ja jopa t-paidoissa, olen itse sukeltanut pipoon ja kääräissyt kaksi huivia kaulaan. Eivätkö nämä tunne kylmää!
Ai niin, mieleeni muistui se aamun ensimmäinen kämmikin! Se piti kertoa ensimmäisenä mutta jokin häiritsi. Joka tapauksessa se sai mielialani nousemaan koko päiväksi.
Kuudelta aamulla täällä Lundissa oli pilvistä ja koleaa. Paarustin puolikuolleena omaisuuttani raahaten aseman odotushalliin. Istumapaikka, ihanaa. Missään ei näkynyt tavaransäilytyksestä kertovia kylttejä, joten oletin, ettei sellaista ole. Masennuin. En pystyisi lähtemään mihinkään tavaroideni kanssa, jos ehkä vessaan jaksaisin ne raahata. Inspiraatiota odotellessani luin ilmaislehden, söin vähän ja torkahdin vähän. Aikaa tähän puuhasteluun oli kulunut ehkä reilu tunti. Aloin pohdiskella hostellipaikan tai hotellihuoneen varaamista. Sitten rupesin kaivamaan jotain repustani. Kumarruin samalla eteenpäin ja satuin vilkaisemaan vasemmalle passiautomaatin ohi. Kymmenisen metriä loitompana oli kokonainen seinällinen hienoja elektronisesti lukittuvia säilytyskaappeja. Nauroin.
Saatuani tavarat talteen lähdin tutustumaan kaupunkiin. Hirveästi ihania kävelykatuja tässä asemaa ympäröivällä alueella, jolla lähinnä palloilin. Ja mikä yllättävämpää (tai ei välttämättä pitäisi olla enää Tukholman jälkeen), pyöräkaistoja joka paikassa! Eikä niitä pyöräilijöitä itsejään ole mitenkään vähän, niitäkään. Kävelykadun keskiväylä on maalauksin varattu polkupyörille, aseman liepeillä on jättimäiset pyöräparkit, korkeissa rotvalleissa on luiskat vajaan metrin leveydeltä, ja olen nähnyt ainoastaan pyörien kääntymistä helpottamaan rakennetun liikenteenjakajan. Autokaistojen sivussa on usein myös pyöräkaista, ja kahdeksan aikaan työmatkapyöräilijöitä tulvii joka suunnalta. Tai ei, viimeisessä lisäsin omiani, koska Lundissa en nähnyt työmatkalaisia, ja Tukholmassa kohtaamani pyöräilijäaalto kulki poikkeuksetta yhteen suuntaan, eli minua vastaan. Mutta kuitenkin. Pitänee suunnata joskus Amsterdamiin ihmettelemään pyöräilijöitä vähän lisää. Tampereen pyöräilijäsota ei ole minua koskenut kuin yhtenä suullisena kommenttina ja maalaisjärkeen kuuluvana Hämeenkadun välttelynä, mutta mielipidepalstat ovat välillä täynnään sotaa suuntaan ja toiseen. Miten voi olla niin vaikeaa uskoa, että jotkut tykkäisivät kunnollisista pyöräilymerkinnöistä.
Pyörien lisäksi minua hiukan ihmetyttää, että en ole tainnut nähdä muunlaisia elintarvikkeita myyviä lafkoja kuin 7-Eleven-kioskeja ja yhden markettiketjun. Kai muitakin paikkoja on, mutta edes Tukholmassa en nähnyt yhtään vaikka sentään metroilin muuallekin kuin vain Vanhaan kaupunkiin. Harvassa vaan?
Nyt loppuu kirjoittamisesta puhti. Siksi lista Lundin vierailukohteistani:
kaksi eri 7-Eleveniä (10 kruunan kolikoita tavaransäilytyslaatikoihin)
kahvila Mormors bageri
Allahelgornas kyrkan (jo toinen raidallinen tiilikirkko! miksi?)
voileipää Petriplatsenilla Linnén patsaan vieressä
Domkyrkan (massiivinen, isoista harmaista tiilistä tehty, ei krumeluureja)
kävelin ohi maailman toisesta ulkoilmamuseosta, Skånen suurimmasta
Botniska Gården (siellä kasvoi kaneli, kola ja kaakao. kamerassa kukkakuvia! en olisi uskonut sortuvani moiseen :D)
puutarhan kahvila Boten (banaaninkuorieni kimppuun yritti käydä sekä harakka että ampiainen)
yliopiston kampusalue (etsin luonnosmuseo Skissmuseumia, mutten jaksanut kaivaa karttaa)
Clementinumplats
ruokamarketti
kirjakauppa (Oksaselta Stalinin lehmät ja Baby Jane)
jälleen eri 7-Eleven (nettiin)
Kuvia sitten kun saan piuhat, koneen ja netin toimimaan yhteistyössä. Ja sijaitsemaan samassa paikassa.
Kaksi tuntia junan lähtöön.
Ja vielä: mahtaako sejase nation tarkoittaa samaa kuin Helsingissä osakunnat? Oli rakennuksia joilla otsalla lukee "Kalmar Nation", "Västgöta Nation", ja lehdessä suositeltiin sitä ja sitä nationia parhaiden bileiden paikkana.
// Jaa taitaa olla. Kiltakin vois vissiin vastata sitä. Kai ainejärjestökin, en vaan tunne omaani kovin hyvin :P
torstai 2. syyskuuta 2010
Ruotsin aikaa
Hötorgetin Mäkkärissä on nopeampi netti kuin mulla kotona.
Aamu ja maihinnousu meni hyvin. Juttelin yhden Pieksämäeltä tulevan valkotukkarouvan kanssa. Kuulemma oli pakannut liikaa tavaraa. Tuttu tunne.
Kello on nyt yksitoista tätä läntisempää aikaa (miinus yksi tunti Suomen ajasta). Pääsin liikkeelle kello kahdeksan, kun olin jättänyt isommat matkatavarani Centralstationille säilytykseen. Jostain syystä odotin ihmisen hoitamaa narikkaa :D Liikaa itäisiä rautatieasemia mun vierailulistallani. Automaatit täällä tietysti oli.
Asemalta lähdin tallaamaan Gamla Stanin suuntaan. Kuljin Riksdagenin jonkun sisäpihan läpi ja ilmeisesti kuninkaanlinnan itäsiiven vierestä. Laitan pari kuvaa vähän myöhemmin.
Gamla Stan oli juuri sitä mitä ihmisten kuvista on nähnyt: kapeita nupukivisiä katuja, talot lähekkäin ja väreiltään oranssia, okraa, terrakottaa ja kermaa. Sympaattista! Tosin on vähän sääli, jos matkaajan Tukholma on vain vanhaa kaupunkia, koska se on niin pieni osa koko paikkaa.
Tunnelbanan vaunujen sisus muistuttaa keltaisine putkineen enemmän Lontoon kuin Helsingin vastaavaa. Musta oranssit penkit on kyllä sympaattisempia kuin tällainen expressbus-sisustus :)
Virkamiesruotsille ruusuja: osasin tilata teen sekä hampurilaisen sujuvalla svenskalla. Olen nyt polleana, koska tämä on ensimmäinen kerta kun mun on tarvinnut käyttää ruotsia oikean ruotsalaisen kanssa puhuessani.
... Niin ja tänne(kin) pitää ehdottomasti päästä uudelleen. Kuinka en ole aikaisemmin käynyt!
Ai niin: kiinnostuneille tiedoksi, että se ruotsalainen teekkari, jonka näin metrossa, piti päässään mustapäällyksistä lakkia, jonka tupsun juuressa oli solmuja neljä tai viisi. Parissa solmussa oli vihreää ja punaista lankaa. Ja yllään sillä oli haalarien sijaan hännystakki, ja siinä merkkejä. Ensin luulin sitä punkkariksi kun merkit oli sopivan värisiä jotenkin. Sitten se liikkui (elossa!) ja näin tupsun. Lamppu syttyi pääni päälle.
Aamu ja maihinnousu meni hyvin. Juttelin yhden Pieksämäeltä tulevan valkotukkarouvan kanssa. Kuulemma oli pakannut liikaa tavaraa. Tuttu tunne.
Kello on nyt yksitoista tätä läntisempää aikaa (miinus yksi tunti Suomen ajasta). Pääsin liikkeelle kello kahdeksan, kun olin jättänyt isommat matkatavarani Centralstationille säilytykseen. Jostain syystä odotin ihmisen hoitamaa narikkaa :D Liikaa itäisiä rautatieasemia mun vierailulistallani. Automaatit täällä tietysti oli.
Asemalta lähdin tallaamaan Gamla Stanin suuntaan. Kuljin Riksdagenin jonkun sisäpihan läpi ja ilmeisesti kuninkaanlinnan itäsiiven vierestä. Laitan pari kuvaa vähän myöhemmin.
Gamla Stan oli juuri sitä mitä ihmisten kuvista on nähnyt: kapeita nupukivisiä katuja, talot lähekkäin ja väreiltään oranssia, okraa, terrakottaa ja kermaa. Sympaattista! Tosin on vähän sääli, jos matkaajan Tukholma on vain vanhaa kaupunkia, koska se on niin pieni osa koko paikkaa.
Tunnelbanan vaunujen sisus muistuttaa keltaisine putkineen enemmän Lontoon kuin Helsingin vastaavaa. Musta oranssit penkit on kyllä sympaattisempia kuin tällainen expressbus-sisustus :)
Virkamiesruotsille ruusuja: osasin tilata teen sekä hampurilaisen sujuvalla svenskalla. Olen nyt polleana, koska tämä on ensimmäinen kerta kun mun on tarvinnut käyttää ruotsia oikean ruotsalaisen kanssa puhuessani.
... Niin ja tänne(kin) pitää ehdottomasti päästä uudelleen. Kuinka en ole aikaisemmin käynyt!
Ai niin: kiinnostuneille tiedoksi, että se ruotsalainen teekkari, jonka näin metrossa, piti päässään mustapäällyksistä lakkia, jonka tupsun juuressa oli solmuja neljä tai viisi. Parissa solmussa oli vihreää ja punaista lankaa. Ja yllään sillä oli haalarien sijaan hännystakki, ja siinä merkkejä. Ensin luulin sitä punkkariksi kun merkit oli sopivan värisiä jotenkin. Sitten se liikkui (elossa!) ja näin tupsun. Lamppu syttyi pääni päälle.
Trevlig resa!
Eiliseltä illalta:
Nyt on sitten tyttö reissun päällä. Junamatka sympaattisesta, punatiilisestä Tampereen kaupungista tuohon Suomen historian tiivistymään, kokemuksieni mukaan hipihtävään Turkuun, sujui rauhaisasti muutaman kyynelen kera mutta ilman mainitsemisen arvoisia välikohtauksia. Mitä nyt tulin viimeisen asemanvälin satamaan asti pummilla, koska kuukausi sitten kyseenalaistin älykkyyteni ja ostin junalipun vain Turun asemalle saakka. No, en edes jännittänyt tätä rikettäni. Ja sain kannustusta etukäteen :P
Siskopisko oli vastassa sataman rautatielaiturilla, ja sillä oli yllätys! Ensiksikin vienosti pyytämäni lakritsipatukka oli muuttunut kuudeksi erilaiseksi. Piti tarkistaa: neljä on jäljellä kun kaksi jo syötiin. Ja sitten se oli tehnyt mulle leppiskortin 8) Kuva todisteena.
Leppiskortti pääsi matkapäiväkirjani väliin kirjanmerkiksi. Se edustaa hyvin IPA-ideologiaa "ilostu pienistä asioista", ja leppäkerttu vilahtelee mulla silloin tällöin. Vähän kuin uudella kämppiksellä (joka on tosi mukava, ja jonka luota tuli surku lähteä reissuun!) on maskottina banaani. Löytyy banaanityynynliinaa, banaanimunakelloa, banaanijääkaappimagneettia ja huopabanaania. Sadetakki nyt voisi muutenkin olla keltainen. Huoh, multa puuttuu leppissadetakki. :P
Kuvassa on muuten myöskin osa eväistäni. Se asia sinisessä kipossa on kermaan leivottua kaalipiirakkaa. Mums.
Laivaannousu oli hauska. Vaelsin mummomeressä (ilmeisesti juuri kukaan muu ei lähde laivalle ke-to), ja koko ajan pelkäsin, että joko kolkkaan jonkun rinkallani, tai sitten ajan viattomat varpaat littiin arviolta kymmenkiloisella matkalaukullani. Henkilövahingoilta säästyttiin.
Niin ja! Kannoin sen matkalaukkuni ihan ite rappuja alas joku pari kannenväliä. Ylös mennään tosin hissillä...
Laiva lähti kello 21. Onnistuin olemaan ulkona roikkumassa kaiteessa kun irrottiin laiturista. Näköalat olivat kyllä aika vähäiset kun tuli niin äkkiä jo pimeä. Kuva on ikkunan takaa koska oli kylmä! No, on nyt toisaalta jo syyskuun ensimmäinen. Kesä saa hyvällä omallatunnolla loppua.
Mulla on muuten oma hytti! Luksusta. Ylihyvin ilmastoitu tämä tosin on, mutta yksityisyys on hienoa. Olin jo odottanut että jakaisin tämän pikku kopperon jonkun kanssa. Mut ei, kamoilla on nyt oma peti. Kansi on kyllä kakkonen, että syvyyksissä ollaan, mutta vähemmän täällä on melua ja tärinää kuin yöjunassa. Plus nurkan takana on suihku. Nyt isoin dilemma onkin, menenkö suihkuun illalla vai aamulla.
Karaokeen en taida mennä, vaikka kuinka vasta satuinkin muistamaan, että jotkut tosiaan tulee laivalle juhlimaan. Putkinäköistä? :D
Haikeusolo on suurimmalta osin ohitse. Edelleen musta on surkeaa, että perhettä ja hyviä ystäviä ei todennäköisesti näe ennen kuin jouluna, mutta se seikkailu alkaa ottaa valtaa. Ja onhan tämä internetsi keksitty vieroitusoireita varten.
Leikkihuoneessa alkaa kohta kuvienvärityskilpailu. Miten sellaisessa voi kilpailla?
Nyt on sitten tyttö reissun päällä. Junamatka sympaattisesta, punatiilisestä Tampereen kaupungista tuohon Suomen historian tiivistymään, kokemuksieni mukaan hipihtävään Turkuun, sujui rauhaisasti muutaman kyynelen kera mutta ilman mainitsemisen arvoisia välikohtauksia. Mitä nyt tulin viimeisen asemanvälin satamaan asti pummilla, koska kuukausi sitten kyseenalaistin älykkyyteni ja ostin junalipun vain Turun asemalle saakka. No, en edes jännittänyt tätä rikettäni. Ja sain kannustusta etukäteen :P
Siskopisko oli vastassa sataman rautatielaiturilla, ja sillä oli yllätys! Ensiksikin vienosti pyytämäni lakritsipatukka oli muuttunut kuudeksi erilaiseksi. Piti tarkistaa: neljä on jäljellä kun kaksi jo syötiin. Ja sitten se oli tehnyt mulle leppiskortin 8) Kuva todisteena.
Leppiskortti pääsi matkapäiväkirjani väliin kirjanmerkiksi. Se edustaa hyvin IPA-ideologiaa "ilostu pienistä asioista", ja leppäkerttu vilahtelee mulla silloin tällöin. Vähän kuin uudella kämppiksellä (joka on tosi mukava, ja jonka luota tuli surku lähteä reissuun!) on maskottina banaani. Löytyy banaanityynynliinaa, banaanimunakelloa, banaanijääkaappimagneettia ja huopabanaania. Sadetakki nyt voisi muutenkin olla keltainen. Huoh, multa puuttuu leppissadetakki. :P
Kuvassa on muuten myöskin osa eväistäni. Se asia sinisessä kipossa on kermaan leivottua kaalipiirakkaa. Mums.
Laivaannousu oli hauska. Vaelsin mummomeressä (ilmeisesti juuri kukaan muu ei lähde laivalle ke-to), ja koko ajan pelkäsin, että joko kolkkaan jonkun rinkallani, tai sitten ajan viattomat varpaat littiin arviolta kymmenkiloisella matkalaukullani. Henkilövahingoilta säästyttiin.
Niin ja! Kannoin sen matkalaukkuni ihan ite rappuja alas joku pari kannenväliä. Ylös mennään tosin hissillä...
Laiva lähti kello 21. Onnistuin olemaan ulkona roikkumassa kaiteessa kun irrottiin laiturista. Näköalat olivat kyllä aika vähäiset kun tuli niin äkkiä jo pimeä. Kuva on ikkunan takaa koska oli kylmä! No, on nyt toisaalta jo syyskuun ensimmäinen. Kesä saa hyvällä omallatunnolla loppua.
Mulla on muuten oma hytti! Luksusta. Ylihyvin ilmastoitu tämä tosin on, mutta yksityisyys on hienoa. Olin jo odottanut että jakaisin tämän pikku kopperon jonkun kanssa. Mut ei, kamoilla on nyt oma peti. Kansi on kyllä kakkonen, että syvyyksissä ollaan, mutta vähemmän täällä on melua ja tärinää kuin yöjunassa. Plus nurkan takana on suihku. Nyt isoin dilemma onkin, menenkö suihkuun illalla vai aamulla.
Karaokeen en taida mennä, vaikka kuinka vasta satuinkin muistamaan, että jotkut tosiaan tulee laivalle juhlimaan. Putkinäköistä? :D
Haikeusolo on suurimmalta osin ohitse. Edelleen musta on surkeaa, että perhettä ja hyviä ystäviä ei todennäköisesti näe ennen kuin jouluna, mutta se seikkailu alkaa ottaa valtaa. Ja onhan tämä internetsi keksitty vieroitusoireita varten.
Leikkihuoneessa alkaa kohta kuvienvärityskilpailu. Miten sellaisessa voi kilpailla?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)