Rantakadun puistikosta

Huh, kyllä nyt on meno kovaa ja elämä risaisena. Kuorin eilen iltasella omenan eri suuntaan kuin koskaan ennen. Jouduin tästä jännityksestä ylikierroksille enkä huomannut olla tarkkana ruokaa laittaessani: sekavan munakkaan joukkoon joutui munankuorenpala. Löysin sen onneksi sitten hampaitteni välistä.

Muutenkin kyllä se munakas maistui vähän hassulta, mutta en usko sen johtuvan siitä, että rakkailla vihanneksillani oli alkavaa parrankasvua kun kävin niihin kiinni kokkausmielessä.

Sotakoulu rantabulevardin varrella. Massiivinen.

 Asiaan: olen viettänyt mukavaa viikonloppua. Se taisi vahingossa alkaa jo keskiviikkona kun oli se vapaapäivä. Torstaina sitten visiteerattiin äkkiä luennolla, ja perjantaina, pahoin pelkään, en päätynyt kielioppiin. Ärks. No, sen sijaan kierrettiin tuoreen moskovalaisen kanssa Punaista toria. Oli vähemmän lunta naamassa kuin viimeksi.

Mutta! Positiivista on se, että tapasin tamperelaistoveria. Oli paljon keskustelua ja sellaisia "no nimenomaan!" -hetkiä, jotka tekevät ystävystymisestä kultaa. (Miksi kukaan vaivautuu keskustelemaan eri mieltä olevien ihmisten kanssa? Okei, vitsi.) Hyvää ruokaa samoin. Georgialainen versio pelmeneistä on nimeltään hinkali, ja ne näyttävät taikinasta tehdyiltä sipuleilta, tai nenäliinanyyteiltä, ja ovat hyviä.

Jääpuikkoja! 

Tämä ei ole kovin kaunis kaupunki

 Sain päivityksen yliopistoasioista. Olen tainnut elää jossain kuplassa, että ns. kotona ei tapahtuisi mitään järisyttävää, mitä nyt muutetaan systeemiä aika isosti, sillä laitoksella (eli tieteenalayksiköllä I hear) kuulemma on kova rahapula. Maisterivaiheen pakollinen kurssi jää kesken kun ei ole rahaa pitää sitä. Sitä sun tätä on vaikea tehdä kun ei ole rahaa. Eikö yliopistouudistuksen pitänyt taata kaikille onnellinen ja pupunturkinpehmoinen elämä, joskin paljon tuottavampi sellainen? Ja kieliharjoittelujakin meinataan lyhentää, ainakin filologeilta. Sukkaaaa tämä homma.

Viimeinen setä joka nousi Moskovaan.

 Yllä olevat kuvat ovat sunnuntaiselta kävelyltäni. Lähdin ulos tarkoituksenani mennä museoon, mutta kun lopulta kolmen tunnin kävelyn jälkeen (joo meni vähän pitkäksi tämä) saavuin ajattelemalleni museolle, käännyin kannoillani, koska näin ne jonot. Järkevämpi menisi ehkä viikolla, tai aikaisemmin päivällä, niin ehtisi sisään ennen sulkemisaikaa kun ei tarvitsisi jonottaa. Myös mut säikäytti sekavanoloinen aula, mutta kuitenkin.

Lähdin ensin rantabulevardia alaspäin, ylitin Moskva-joen Andrejevskin kävelysillalta, sitten puolitosissani seurasin yhtä teinityttöporukkaa, näin älyttömän ruman Tekstiiliyliopiston (tms), bongasin viitisentoista torikoppia tavallisen kadun varressa ja meinasin ostaa pakastettuja blinejä tai marjoja mut skippasin kun oli kylmä, tulin Lokakuunaukiolle (Октябрская площадь), kuvailin Leniniä antaumuksella, opin käyttämään kameraani taas vähän paremmin, ihailin yhden tytön kirkkaanpunaisia, kirjailtuja saappaita (joissa kyllä oli karvaa varressa ja isot pompulat, joita en niinkään ihaillut), sompailin sinne museolle ja sieltä pois, ja lopuksi uhmasin jälleen viimaa ja tulin Krimskin sillan yli kotiin. Jaa niin, jos kaikki raportoidaan, niin kävin myös Rai-kaupassa ostamassa pelmenejä (mmm hyviä!), lisää hilloa ja leipää. Valkosipuliakin olisin ostanut, mutta punnitsijanainen oli karussa, ja kun yksi huomasin minut pyörimässä vaa'an liepeillä, olin jo kyllästynyt ja vienyt jäiset parsakaalini takaisin pakastealtaaseen.

Gorkin puistosta näkyy sisäministeriö

"Näin hyvin me osataan!"

Aiiivan, lauantaina lähdimme tyttöjen kanssa luistelemaan! Oli hienoa, eikä kukaan kaatunut tai mitenkään erityisen vakavasti jäätynyt. Gorkin puistossa on kävelytiet jäädytetty luistinradoiksi, ja väkeä riitti. Sisäänpääsy maksaa opiskelijalta 20 ruplaa ja sillä saa sitten luistella, jos on omat kamat. Luistinten vuokraus on 150 ruplaa tunnilta, passi ja viisisatanen pantiksi.

Oli ihanaa, että jäällä oli niin selviä aloittelijoita, jotka hädin tuskin pysyivät pystyssä, kuin luistelun puoliammattilaisiakin. Punaisiin toppahousuihin sonnustautunut nuori nainen harjoitteli piruettia leveämmällä jääalalla. Kikattava tyttö roikkui nilkat linkussa poikakaverissaan, joka hoki kannustavia sanoja. Viisipäinen poikaporukka pyyhälsi ohi niin itsevarmasti, että jääkiekkomailaa on tullut heiluteltua useampikin vuosi, paitsi että viimeisenä tuli kaveri, joka ei selvästikään ollut ihan yhtä kotonaan tällä oudon liukkaalla pinnalla.

Sormet olivat jäässä tämänkin ulkoilun jälkeen ja nilkat tiesivät tehneensä jotain epätavallista, mutta meillä oli ehdottoman hauskaa. Uudestaan pitää mennä.

Linkkivinkkien viidakko

Surffailin Suomen Moskovan-suurlähetystön sivuilla, koska muistin, että mähän äänestän täällä. Täällä voi äänestää ennakkoon 6.-9.4., silloin sitten näen sisältäpäin Suomen suurlähetystön hienon funkisrakennuksen, Finski Domin, kuten aikanaan siellä työskennelleet USA:n suurlähetystön työntekijät sitä olivat kutsuneet. He siis olivat siellä siksi että vuokrasivat tiloja.

Olen sikäli tyytyväinen, että opiskelen Moskovassa enkä jossain pienemmässä paikassa, sillä muita äänestyspaikkoja ovat Pietarin pääkonsulaatti sekä Petroskoin ja Murmanskin toimipisteet. Ei tarvitse liittyä nukkuvien puolueeseen.

Suurlähetystön sivuilta päädyin FinPron ja Tverin oblastin (venäjäksi, ei ne kaikkein pahimman näköiset) sivujen kautta kieliharjoitteluni yliopiston sivuille, ja mitäs sieltä löytyi! Meidän ns. vuosikurssi on ollut kaikkein suurin Tverin valtionyliopiston ulkomaalaisille venäjänopiskelijoille järjestämistä kursseista. Hoh, sekava lause, mutta silloin oli enemmän ihmisiä kerralla kuin koskaan ennen. Jotain vähän päälle sata, ja siltä kyllä tuntuikin, kun luentoja taisi olla kahdessa vuorossa jossain vaiheessa.

Edellisen tekstin Lena muuten ei ole varsinaisesti suurlähetystössä töissä, vaan juuri FinProssa. Se on suomalaisten ja venäläisten yritysten yhteistyötä edistävä organisaatio. FinPro voi auttaa venäläisen yhteistyökumppanin löytämisessä tai vaikka edustuston perustamisessa. FinPro on käsittääkseni verotuksellisesti suurlähetystön osa mutta toimii omissa tiloissaan. Heillä on sekä venäläisiä että suomalaisia työntekijöitä, viidestä kymmeneen kumpiakin. Eilen, miestenpäivänä, oli töissä lähinnä suomalaisia, koska oli venäläinen juhlapäivä. Venäläiset ovat töissä sitten suomalaisina juhlapäivinä.

Moskova-luutapallo-ottelusta vielä Wikipedia linkki tässä.

Muuta surffailuani oli sitten sääasiat. Olemme kavereiden kanssa valitelleet pakkasta, kun se on kiristellyt meille hampaitaan. Tiedän, että Suomessakin on kylmä, eikä täällä päästä niihin lukemiin. Kuitenkin kylmyys täällä pääsi yllättämään minut... Pakko tunnustaa. Mutta lämmintä vaatetta on kyllä.

Löysin sääsivustolta pienen jutun helmikuun säästä: klik. Siellä kerrotaan (jälleen venäjäksi), kuinka helmikuun keskilämpötila oli -7,5 asteen sijaan peräti -16,4! Perjantaina 18.2. oli kauden absoluuttinen lämpötilaminimi -26,4 astetta. Artikkeli ei kerro, mitattiinko minimi päivällä vai yöllä (todennäköisesti yöllä), mutta juuri tuona päivänä taisimme olla Park iskusstvossa, ja palella jälleen kerran kuin jääkauden viimeiset oravat.

Kuukauden kolmanneksen lämpötilamaksimi oli myös epätavallisen alhainen: 11. helmikuuta vain -10 astetta. Keskilämpötilojen mukaan olisimme siis voineet yhtä hyvin asua Komin tasavallan Pečorassa. Karttakuva kaapattu hienosti Google Mapsista.

Kuvan saa klikkaamalla isommaksi. Punaiset rinkulat vasemmalta oikealle: Tampere, Moskova, Pečora.

Lumitilanne oli korkeimmillaan ystävänpäivänä: 56 cm. Kaupungissa sitä ei tietenkään oikein näe. Tai juu, puistossa oli komeat kinokset.

Nyt jälleen Punaista toria katsastamaan.

Luutapallo - давай, девочки!

Oletkos koskaan ajatellut, mitä syntyy, kun yhdistetään maahockey, Moskova ja risuluuta? En minäkään, ja luulin, että täällä on hurahdettu johonkin huispauksen leikkimiseen (ks. Harry Potter), mutta ei, tähän lajiin luudat liittyvät vain mailoiksi teipattuina puolimetrisinä kepakoina. 

Kämppikseni K pyysi minut mukaan katsomaan, kun Suomen suurlähetystön naisista koostuva joukkue kohtasi Saksan suurlähetystön naiset luutapallon merkeissä. Ottelu pidettiin "Suurlähetystökylässä" Saksan suurlähetystön jäädytetyllä tenniskentällä. Saksan työntekijöiden käytössä muuten on näemmä myös uima-allas. Melko siistiä.

Menimme kansantaksilla, matka Frunsenskajan metron paikkeilta MGU-yliopistolle kesti ehkä parikymmentä minuuttia ja maksoi 250 ruplaa eli 5-6 euroa. Ihan sopivasti neljälle hengelle jaettuna.

Minä, Lena ja Laura

Meillä oli oikein kannustushuutoja katsottuna, Lena suurlähetystöstä oli käyttänyt guuglea. Piirsimme myös hienot kyltit, "Finn Ladies voittoon" ja "FINal", koska tämä oli kultaottelu. Kuvassa kyltit tietysti rullalla kainalossani.

Peliä oli hyistä katsella, koska meillä oli sen alkaessa jo puoli tuntia pakkasessa odottelua takana. Varpaat kävivät tunnottomiksi, mutta pelin jälkeen lämmittelimme ne taas henkiin pukuhuoneessa. Normaaleilta näyttävät edelleen.

Pallo on tietty tuolla nurkassa

 Luutapallo on aika hauskaa katseltavaa. Pelaajat sutivat sileäpohjaisilla tossuilla pitkin jäätä ja huitovat ympäriinsä lyhyillä mailoilla. Joku on koko ajan nurissa, ja itse asiassa polvilla liukuminen on nopein tapa edetä. Mailat pysyvät tallessa rannehihnan avulla. Pelaajan ulottuvuus on aika suuri, kun taktisesti venyttää itsensä jäälle pitkälleen ja tökkää mailan jatkoksi.

Laji on Wikipedian, tuon internetin kaikkitietävän runsaudensarven, mukaan kehitetty Kanadassa, ja sitä on 80-luvulla pelattu Suomessa jopa 200 pelaajan voimin. Suomeen peli tuli Moskovan diplomaattipiireistä, ja meillä pelattu versio on Moskovan luutapalloa, eli ilmeisesti vähän erilaista kuin kanadalainen. Missä ero? Ei harmainta aavistusta.

Voitto!

Täällä luutapallo on ilmeisesti kova sana, joskin treenejä ei pidetä (lahjattomat harjoittelee). Suomi on ollut kärkijoukossa, mistä todistaa sekin, että tänä vuonna sekä miehet että naiset voittivat muiden suurlähetystöjen joukkueet. Saksan kanssa oli alla yksi hävitty ja kaksi voitettua harjoituspeliä (tai jotain), joten ihan varma tämä voitto ei etukäteen ollut. Tosin  voittoon oli ehditty varautua, sillä kun viimeinen erä päättyi ja Suomi voitti 7-1, yhdestä muovipussista putkahti parikymmentä kultapipoa :D

Tämän illan voitto oli Suomen naisille erityisen kallis, koska nyt heillä on tilillään voitto kolmena perättäisenä vuonna. Samovaari-pokaali koristaa hyväntekeväisyysgaalan jälkeen varmaankin suurlähetystön hyllynotsaa.

Kaikki kuvat otti kämppikseni K. H.

Finn Ladies - I love you!
Finn Ladies - я люблю!
Finn Ladies - лучше всех!
Finn Ladies - ждёт успех!
Finn Ladies - фаворит!
Finn Ladies - победит!

(Ai niin. Tänään on myös день защитника отечества, eli isänmaan puolustajan päivä. Suomennettuna miestenpäivä. Jossain oli ilotulitus ja juhlakonsertti, ja mainoksissa esitellään partakoneita ja muita miehisiä hilavitkuttimia: kullalle tämä, niin heilalle on kukkapuketti taattu.)

Vetkun vetkun, eli läksyjä pitäisi tehdä

Tässä olisi jotain käännöksen yrittelyä ilmassa. Hieman tahmeasti vaan sujuu, kun tämä päivä meni nukkuessa. Eilen nimittäin oli juhlan aihetta, sillä kämppikseni K:n ystävä Anni täytti vuosia. Näimme sitten hieman toisenlaisen opiskelija-asuntolan, jossa oli kunnollinen kylppärikin, mutta kieltämättä tilaa tämän entisen hotellin huoneissa ei olisi kahdelle hengelle juuri ollenkaan. Prahan asuntolahuonekin vaikutti ruhtinaallisen kokoiselta tähän verrattuna, joskin muutoin puitteet olivat paremmassa kunnossa.

Synttäreitä oli juhlimassa myös kaksi venäläistä tyttöä siellä viiden suomalaisen joukossa. Hehkutimme jälkeenpäin K:n kanssa kuinka oli itsevarma fiilis venäjäntaidoista, sillä pystyimme liittymään venäjäksi käytyyn läpänheittoon aika hyvin. Olin varmaan kaikkein nuorin 22 vuodellani, muut about kahdestaviidestä kolmeenkymmeneen, vaikka eipä se näkynyt kuin Venäjällä käymisen kerroissa. Tosin toinen venäläistytöistä on jo ehtinyt paljon: hän on ehkä 23 tai 24, korkeintaan 26-vuotias, mutta kerinnyt olla naimisissa ja erotakin. Heillä oli molemmilla ihanan tarttuva nauru ja mahdottomasti virtaa, vaikka Svetalla olikin tänä aamuna herätys kahdeksalta. Silti jaksoi olla liikenteessä kahteen.

Opittua: "много - не мало" eli mnogo ne malo eli parempi liikaa kuin liian vähän (parempi överit kuin vajarit :P),
sekä: "велико - не мало" eli veliko ne malo eli ei iso sisältään kaada.

Huomenna pirteänä kahdeksalta suomi-venäjä -käännökseen. Siellä oli kaksi Tampereellakin ollutta venäläistä opiskelijaa, mutta ei ne mua tunnistaneet enkä minä niihin silloin joskus tutustunut.

Aivan, torstaina siis piti olla venäjä-suomi -käännöstä puoli kahdeltatoista. Eipä ollut, vaan kirjallisuutta, koska lukujärjestykseen oli tullut muutos ja käännös onkin jo kahdeksalta. Siellä sitten K:n kanssa kuunneltiin esitelmää Waltarin teoksista, ja kerrottiin, että ei meillä koulussa tarvitse lukea kovin paljon. Jos Seitsemän veljestä ja joku nykykirja. Härkösen Häräntappoase (hah haa alkusointu) kuitattiin meidän yläasteella videon katsomisella. Nuori Santeri Kinnunen oli aika hyvä.

Venäläisillä koululaisilla on puolestaan luettavana Rikos ja rangaistus joskus 13-vuotiaana, mistä johtuen kovin ymmärrettävästi he eivät jaksa arvostaa Dostojevskia. Ulkomaiset opiskelijat puolestaan ylistävät hänen teoksiaan. Mun täytyy tunnustaa, että en ole vielä lukenut venäläisiä klassikoita. Ehkä olisin, jos olisin filologi, mutta nyt ne kansoittavat lukulistaa.

Okei, nyt on havaittavissa jo niin selvää vätystelyä ja vetkuttelua, että ei auta kuin jatkaa hommaa.

Karaoken bassot resonoi meidän lattiassa.

Lenineitä tusinoittain

Perjantai alkoi ristiriitaisin tuntein. Tai okei, oikeastaan se alkoi vastahakoisesti, sillä olin päättänyt, etten skippaa ensimmäistä kielioppiluentoani, vaikka tyyny kuinka lurittelisi mulle sulosäveliään. Kieliopin pitäisi herttainen Alla Nikolajevna, joka tekee kansainvälisessä toimistossa kaikkensa vaihtareitten puolesta, näin minusta tuntuu. Toinen täti siellä vaikuttaa pitävän komentoa pelolla, ja kolmas on varmaan kolmannen kymmenensä puolessavälissä, eli vähän vihreä.

Aamu lähti käyntiin kaurapuuron ja uskomattoman herkullisen vattuhillon voimin. Kämppis jäi onnellisena tuhisemaan (eilen oli mun vuoro jäädä, ei voi valittaa). Olin noin puoli kymmeneltä - sankarillinen suoritus, tiedän, melkein nyrjäytin silmäluomeni kun heräsin niin äkkiä - lukujärjestykseen merkatun luokan ovella. Pari muutakin tyyppiä ilmaantui. Kävi kuitenkin ilmi, että luokassa olisi englanninopetusta. Jassoo? Minä ja puolalainen kolmenkymmenen ylittänyt nainen palloiltiin käytävällä ja minä ihmettelin vierestä, kun hän kalasteli ihmisiä ja koetti saada selkoa asiaan. Lopulta se toinen, äkäinen täti tuli töihin ja totesi, että eihän Alla Nikolajevna tule ennen maanantaita töihin. Ai, no mikäs siinä. Minä lähdin saapasostoksille.

Krimskii most, Kriminsilta, ihan asuntolan nurkalta. Kuvan funktio on esitellä sillan rakennelmia sekä punaista tekstiä tuolla kaukana taustalla. 

Salonkikelpoisemmissa jalkuimissa palasin juuri parahiksi keskustaan, sillä A:n ja P:n kanssa olimme sopineet menevämme ns. Taiteiden puistoon (Park iskusstva). Linkissä kuvia kesäisestä puistosta. Hassua, minusta näytti kovasti siltä että esimerkiksi Pushkin istuskeli lumikinoksessa eikä millään neliskanttisella kivijakkaralla. Puisto sijaitsee edellisessä kuvassa näkyvän punatekstisen rakennuksen takana. Punatekstinen on se Tretjakovin gallerian uudempi puoli.

Rauhanenkeli

Puistossahan oli sitten kaikenlaista kivaa. Se vaikutti vähän patsaiden hautausmaalta. Sinne on dumpattu sekalainen kokoelma niin neuvosto- kuin sitä edeltäneenkin ajan merkkihenkilöiden muistomerkkejä ja kaikenlaisia muita patsaita. Minusta epämääräisen häkkyräiset asiat olivat kiinnostavia. Tai ajoittain ahdistavia.

Nimellinen sisäänpääsy puistoon oli opiskelijoille 10 ruplaa eli alle 50 senttiä. Osa patsaista oli kyllä kaikille avoimessa osassa puistoa, mutta enemmistöä vahti jopa pari vartijaa käytävän yli ripustetun ehdottoman jouluisen diskopallon alla. Diskopallosta tai vartijoista ei ole kuvaa.

СССР - оплот мира. SSSR - rauhan linnake.

Meidän linnaketta vahtii oikean reunan frouva Jekaterina.

Tähän jokseenkin sekopäisen hyväntuuliseen pupupatsaaseen on hyvä lopettaa. En tiedä, mitä nämä lautturin kuskaamat hilpeät jänöt siellä työleireistä muistuttavien patsaiden tai tärkeyttään patsastelevien valtio- ja kulttuurimiesten joukossa tekee, mutta ainakin mut se sai erittäin hyvälle tuulelle.

Olispa huomennakin näin aurinkoista. Voisin katsella sinitaivasta vaikka kuinka kauan.

Veli venäläinen, sisko suomalainen

Eipä tule tänään mistään oikein mitään. Oppitunti kyllä meni hyvin opettajan vastaillessa itse kysymyksiinsä, ничего страшного. Hän oli mursunviiksinen herrasmies pikkutakissaan, poistui luennon puolessavälissä tupakalle. Meitä suomalaisia hän ilmeisesti piti jotenkin yhtenä henkilönä, koska kun K vastasi, minä sain olla rauhassa. No puhuin mäkin jotain.

Tältä opettajalta ei tullut mitään erityisempää kommenttia meidän suomalaisuudesta, mutta toissapäiväinen historiakurssin opettaja oli vähän toista lajia. Ensinnäkään hän ei vaikuta ihan parhaalta opettamaan ulkomaalaisia, joiden kielitaito on vähän sellaisissa sun tällaisissa kantimissa. Jos takarivissä istuu kaksi aasialaista opiskelijaa, ja poika sanoo olevansa Etelä-Koreasta, niin vaikkei vieressä istuvan tytön vastausta kuulekaan ihan täydellisesti eikä se ole virheetöntä venäjää, niin miksei sitä voi arvata, että sieltä se tyttökin on? Varsinkin, kun Korean nimeä ei ole mitenkään helppo sekoittaa Kiinaan tai Japaniin (Kitai, Jiponija, kun taas Južnaja Kareja), ja juuri on puhuttu, että sieltä Pohjois-Koreasta tuskin ketään on tulossa. Arjen päättelykyky hoi.

Toisekseen opettaja artikuloi aika epäselvästi. Itse ymmärsin opettajan puhetta ihan hyvin, mutta tuntui siltä, että vähemmän venäjää kuunnelleille hänen syvältä tulevat h:nsa ynnä muut olivat vähän hankalia. Venäjän historiaan ei luennolla päästy vielä ollenkaan, kunhan jutusteltiin niitä näitä.

Varsinainen onks tää tottakaan -hetki oli, kun esittelin itseni suomalaiseksi. "Jaa jaa, veljeskansaa", oli opettajan innostunut vastaus. Sitten hän kertoi meille, että Suomihan kuului vuoteen -17 Venäjän keisarikuntaan ja ihmiset siellä kutsuivat itseään venäläisiksi.

Niinkö. Minä koetin varovaisesti sanoa, että kuului joo, mutta ehkä paremminkin väki piti itseään lähinnä Venäjän kansalaisina. Opettaja ei tainnut huomata eroa.

Luennon jälkeen vaahtosin sveitsiläisen A:n kanssa, kuinka oli ollut outoa. Olin tyytyväinen kun sain selitettyä edes hänelle, että opettajalla on hiukan eri käsitys kuin meikäläisellä.

Lauantaina baarissa sain samasta aiheesta kysymyksen eräältä nuoremmalta täkäläiseltä. Hän oli yllättävän tietoinen kansojemme välisestä suhtautumisesta toisiinsa, sillä hän kysyi, miksi suomalaiset eivät yleensä ajattele venäläisistä kovin hyvää. (Hänen kaverinsa kyllä kysyi, että oliko pääkaupunki se Oslo.) Tverissä en juuri tavannut ihmisiä, jotka olisivat tienneet normisuomalaisten kylmäkiskoisuudesta venäläisiä kohtaan. Minä sitten koetin selittää, että sotien muisto elää ihmisten mielissä, ja viimeiset parisataa vuotta valloittaja on tullut idästä.

Venäläisten asenne on useimmiten ollut neutraali tai positiivinen. On muisteltu suomalaisten urheilusuorituksia tai hyviä tarkka-ampujia. Suomesta tulevat asiat, kuten Valion voi ja Oltermanni, ovat laadukkaita. Suomessa on puhdasta ja hyvät tiet. Yleensä tiedetään Ville Haapasalo, se pipopäinen näyttelijä. Olen voinut täällä mainitakin, mutta toiston uhalla: venäläisten stereotypia suomalaisista on, että olemme vähän yksinkertaisia mutta (ehkä juuri siksi) rehellisiä. Emme aina ymmärrä huumoria tai yhteiskunnan toimintaa (voitelua), mutta toisaalta suomalainen puhuu asiaa kun suunsa avaa.

Muuta ohjelmaa tässä parin päivän aikana on ollut ruokakaupassa käynti ja karaoken kuuntelu. Sieltä alakerran baarista siis. Eilen tosin poikkeuksellisesti en tarvinnut korvatulppia. Ne vähän yrittelivät joskus yhdeksän korvilla, mutta ilmeisesti ilta ei oikein ottanut tulta alleen.

Tuosta alun saamattomuudesta. Tänään minulla oli vain yksi luento, joten olisi ollut aikaa tehdäkin jotain, ja sitä paitsi paistoi aurinko! Blogissa ei ehkä saisi näyttää hapanta naamaa, enkä näytä nytkään kun kirjoitan vaan, mutta valitan kuitenkin. Jäi sitten toiselle päivälle suunnitelmat sekä etsiä Oktjabrskajan läheltä ruokakauppa Perekrestok eli tienristeys tai käydä Tretjakovin uudemman taiteen museossa sekä leffassa. Tässä noin kilometrin sisällä olisi kaksikin leffateatteria. Valitettavasti vain sen ketjuteatterin ohjelmisto löytyy netistä, minä laiskamato. Pitää käydä ihan fyysisesti katsastamassa se toinen, Fitil', siinä on kai kahvilakin ohessa. Tuolla Moskva-joen varressa sijaitsee se.

Tarvin ruokaa. Onneksi on vielä eilistä vihannessoppasovellusta. Siinä on mukana georgialaisen lobio-ruokalajin mukaan maustettuja papuja.

Ja mitenkäs hitossa näitä merkintöjä pitäisi muka osata tägätä. Ehkä luovun koko hommasta. Päänvaivaa!

Ai niin: on täälläkin vähän vilpoista. Suomessa nyt on enemmän kuin kunnon pakkaset, mutta kyllä minulle on riittävästi Moskovan -15 astetta. Loppuviikoksi elohopean on luvattu putoavan alle kahteenkymmeneen. Hurr.

Freestylemeikit

Lauantain ohjelmassa oli rauhallinen uutistenluku. Vedimme päivävaatteet päälle vasta kolmen aikoihin, vaikka edellinen ilta ei ollut kulunut sen hurjemmin kuin listahittejä kuunnellen ja koneella nököttäen.

Gorkin puiston portti

Iltapäivällä otimme suunnan kohti Leninski prospektilla olevaa ostoskeskusta. Siellä totesimme olevamme kunnon moskvitskoja, koska olimme kaikkien muidenkin mummujen tavoin päättäneet tulla lauantaiostoksille. Ei se ehkä vielä ollut mikään hulluin ruuhka, vaikka hedelmäosastolla olikin niin täyttä että nälkäisemmältä olisi zen loppunut kesken.

Porttien ulkopuolella oli jääveistoksia. Hankalia kuvattavia pirulaiset.

Kotimatkalla onnittelimme itseämme hyvästä ajoituksesta, sillä Gorkin puistossa avattiin juuri portit freestyle-laskun maailmancup-kisojen miesten kilpailua varten, ja mehän menimme katsomaan! Portilla oli kova tungos, kun kaikki halusivat yhtä aikaa sisään, mutta yhden töytäilyn jälkeen oli väljempää. Kahdesta metallinpaljastimesta mentiin läpi, "eikö varmasti ole viinaa", sitten vatsantäytteeksi blinit Teremok-kärrystä. Mulla oli rahkatäytteinen. Että on ollut ikävä tämäntyyppistä rahkaa, täyteläistä ja makeahkoa.

Kilpailupaikka ainakin oli selvä jo portilta asti: keskelle puistoa oli rakennettu hervoton mäki! Katseltiin sitä sitten kotimatkalta sillalta.

Varsinaisen kilpailun alkua odotellessa ihmisiä viihdyttivät Kirkalta kuulostava Grigori Leps (jonka ekan biisin tunnistin :P) ja Natalia jotain, jonka ensimmäinen kappale oli Алехандро eli Gagan Alejandro venäjäksi... Myös esiintyivät moottoripyörällä ja moottorikelkalla jättihyppyjä suorittavat heput. Miten toimea mahdetaankaan piireissä kutsua.

Siellä se lentää!

 Oli kylmä. Sääsivuston mukaan miinusasteita ei ollut kuin 12, mutta se tuntui paljon enemmältä. Seisoimme tunnin paikallamme lumisateessa, mikä oli epäilemättä järkevä teko, mutta kameran käyttely ei ollut tarpeeksi liikunnallista verenkierrollemme. Piti lähteä kotiin ennen kilpailun alkamista, mutta nähtiin sentään jotain harjoitushyppyjä. Huomennakin kuulemma on jotain tapahtumaa puistossa. Vähintään voisi mennä luistelemaan.

Tuo karvahattunainen! Sudenpentu ehkä :P

Jos tuollainen karvalakki lämmittäisi?

Puisto ja asuntolahuone

Mitäs tää nyt on, selailen vaan Venäjän-matkakeskusteluja vaikka itse jo pönötän täällä. Jotain vikaa tuolla toimisto-osastolla.

Viralliset asiat alkaa olla melkein hanskassa, mut on rekisteröity ja tiedän, mille kursseille menen ja milloin. Opiskelijakortti ja metrokortti puuttuvat vielä. Tänään olisi ilmeisesti opiskelijakortti ollut valmis, mutta en ollut lounaan jälkeen enää keskustassa, niin jää maanantaihin se.

Tältä päivältä jäi viivan alle itse etsitty kaavake metron alennuskorttia varten, reissu Arhangelskoe-palatsin maille sekä ylenpalttinen tee- ja keksi-illallinen (oli siinä mandariinia ja juustosoppaakin seurana) telkkarin monenmoisten visailuohjelmien höystämänä.

Jälleen yksi rakkauden lukkojen silta Arhangelskoessa

Ruhtinas Jusupov on aikoinaan (ehkä 1700-luvun lopulla? Vois tarkistaa matkaoppaasta mut nyt ei hotsita.) rakennuttanut itselleen komean kompleksin, johon kuuluu puistoa ja puutarhaa ja palatsia. Neuvostosotilaitten parantola 70-luvulta ei kiinnostanut meitä yhtä paljon kuin Pietarissa sijaitsevasta Kazanin tuomiokirkosta tehty pienempi kopio, mutta tietenkään emme löytäneet tätä kirkkoa enää kahvilatauon jälkeen. En ollut missään vaiheessa kartalla sijainnistamme... Hyvin kuitenkin kiersimme sattumanvaraisesti ympyrän ja lähdimme samalta portilta kuin mihin olimme saapuneet.

Palatsin jonkun rakennuksen komea portti. Remppa vähän kesken, rahat vähissä.

Onnenpyörää ja satunnaista talent-showta muistuttavan visailuohjelman pyörityspöytä on kukkuroillaan herkkuja

Pikkupoikien yleinen bravuuri oli lausua runo

Sain tänään taas kuulla tsekkiläisestä aksentistani :P Pitää kyllä tunnustaa, että saatoin myös kysyä aiemmin päivällä ihan selväksi tsekiksi että tykkääkö kaveri uimisesta. Tsekin osaamisesta on tosin hyötyä, koska puolaa puhuva P ei niin paljon osaa venäjää vielä, ja kysyy välillä jotain puolan kautta, ja usein ymmärrän häntä. Se on vähemmän huijaamista kuin englannin kautta kysyminen. Yleensä yritämme puhua venäjää koko ajan, vaikka kielioppi meneekin päin Moskovan oblastin mäntyä.

Oikealla mun puoli, vasemmalla kämppis K:n. Selän taakse jää nitiseväoviset vaatekaapit. Oikeassa reunassa näkyy harmaa lukko ja ruskea ovennuppi. Ikkunaa saa säätää auki kiinni jatkuvasti koska kämppä on tuskaisen kuuma.

Tärisevä eteinen. Jääkaapin takana korealaisen ovi, jääkaapin päällä taas meidän ja korealaisen vedensuodattimet. Suodatettu vesi kiehautetaan vielä.

Ei oo liikaa krumeluureja lampussa.

Tässä vielä muutama kuva asuntolahuoneestamme, kuten huomaatte. Telkkari jäi päälle kuviinkin nyt kun sen taas avasin. Pariin päivään en oikein rekisteröinyt koko lootan olemassaoloa, kun en ole aikoihin ollut televisiollinen. Syksyn tamperelainen vaihtari Bee asusti ilmeisesti naapurissa, mutta meilläkin on korealainen naapuri. Sellainen huoneessaan pysyvä malli, joka välillä räkättää skypelle.

Jutut on edelleen jees. Tosin vähäisen blogiyleisöni reagoimattomuus vähän mietityttää. Hei tyypit, mulla on eka viikko Moskovassa meneillään :D Eli jättäkääs puumerkkiänne. En mä pelkkien sivulatauksien perusteella usko että ketään kiinnostaa!

Kootut sepustukset - vähän tästä päivästä ja huomisesta

Alkuun hurjan iso, venäläisen ylenpalttista kokoluokkaa oleva kiitos edellisille täällä asustaneille Tampereen tytöille! Kämppis K:n ja mun ei tarvinnut ensi töiksemme ostiskella patoja ja pannuja tai astianpesuainetta ynnä muuta, kun saimme kassikaupalla perintöä edeltäjiltämme :) Säilykkeitä on jo popsittu jonkun verran, ja radio ja päänvaivaa aiheuttanut lamppu ovat käytössä (lusikanvarsi poksautti muovilampun ulos kuvustaan.) Kiitos hirveästi!

Tämän päivän saldo on peruttu luento, yliopistokierros, neljä uutta italialaista kaveria sekä yksi taiwanilainen, vähän eilistä enemmän tietoa opiskeluista ja kursseista.

Saavuin tänne viikon myöhässä siitä, mitä minulle suositeltiin. Luulin, että joudun hyppäämään lennosta kursseille, joilla muut ovat jo aloittaneet, mutta tähän mennessä olen ollut japanilaisten ja korealaisten ryhmän mukana yhdellä kirjallisuusluennolla ja siinä se. Viime viikolla saapuneet uudet vaihtarit ovat olleet ns. vanhojen eli syksyllä saapuneiden ryhmissä. Ilmeisesti nämä ryhmät jatkavat kevääseen saakka, mutta jostain syystä minut laitetaan uuteen 1-ryhmään, jonka opiskelijat ovat vasta saapuneet tai saapumassa. Kolme edellämainituista italialaisista ja jotain hämäriä saksalaisia siellä kai tulee minun lisäkseni olemaan.

Ihmiset puhuvat täällä venäjää! Siis kansainväliset. Olen vaikuttunut. Ja ne puhuvat hyvin! Mulla on kauhea alemmuuskompleksi ensi viikosta, kun tunnit oikeesti alkaa. Oon kumminkin tuppisuuna tai sitten esitän monologin "kootut kielioppivirheeni" :P Tänään solkkasin epätoivoisena aiheesta metro että "jos meette tuonne niin ette pääse siellä sisällä niin kuin tuonne"... Eli että linjaa ei pysty vaihtamaan. Toisina päivinä taas sujuu paremmin. Mutta kyllä me suomalaistytöt vaan joudutaan väkivalloin pakottamaan suumme auki keskusteluissa sveitsiläis-ranskalaisen, espanjalaisen ja saksalais-italialaisen kanssa. Kun ei tule sellaisia luontevia hengähdystaukoja, että tässä nyt olen saanut sanottavani sanottua, vaan ei kun pitää puhua hiukkasen edellisen päälle ettei asia mene vallan ohi.

Päivän uusi sana: ложанка eli lozhanka eli pesuvati. Täällä kun on nyrkkipyykki kovassa huudossa.

Eilen yöllä ei karaoke soinut. En silti saanut unta. Tänä iltana ei maha itke tyhjyyttään (on mulla rahaa, en vaan ollu muistanu ostaa ruokaa tai syödä sitä mitä oli), ehkä siis parempi tuuri. Asuntolaa tuntemattomille: täällä on siis alakerrassa karaokebaari. Yleensä öisin saa nauttia popin helmistä. Korvatulpat auttavat vähän, tosin mulla on näemmä (kuulemma? :P) hiukan heikkolaatuiset.

Ja hei pahoittelen että mun jutut on aina tällaista sillisalaattia, mutta jos jäisin jäsentelemään fiksuja kokonaisuuksia, näitä kirjoituksia saisi odottaa maailman tappiin saakka :D

Maalaamatonta puuta ja venäläistä poppista

No kai mä nyt kirjotan sitten kunnolla tuosta matkastani. Näissä kolmessa päivässä, jotka olen ehtinyt täällä Moskovassa viettää, on tosin ehtinyt jotenkin kulua enemmän kuin 72 tuntia, siitä olen ihan varma, ja siksi tuntuu hassulta palata kaukaiseen aikaan parin päivän taakse.

Varoitan heti alkuun: tämä on maratonipostaus, koska olen väsynyt ja käytän turhan paljon sanoja.

Tiedotus perheelle: en tulekaan ihan heti käymään kotona, koska saan monikertaviisumin vasta huhtikuussa. Tyhmääääää. :( Jää J sun vanhat väliin ja kaikkea.

---

Sen verran eroa on Prahan elämään, että kuvia olen ehtinyt ottaa vain kaksi, mutta samaa taas on se, että kämppiksen kanssa tuntuu käyneen hyvä tuuri. Tänäänkin kahviteltiin hauskassa paikassa Chistie Prudyn lähellä useampi tunti. Siksi koputankin puuta, koska nyt vaikuttaa siltä, kuin olisimme tunteneet tämän suomalaisen journalismiopiskelijan kanssa jo jotenkin pitemmän aikaa. Toivon, ettei mitään ongelmia tulekaan.

GUM-tavaratalo iltaloistossaan

Jospa siirrymme asiaan. Seuraa sekava sepustus viime lauantai-maanantailta, pysähdyksiä olivat Tampere, Helsinki, Pietari sekä lopulta Moskova.

Minulla oli suunnitelmana tulla turvallisesti ja jännityksettömästi Tolstoi-junalla Moskovaan. Olin hyvissä ajoin Helsingissä ja istuskelin tyytyväisenä ystävän kanssa kahvilla (oli muuten mahdottoman ihana nähdä!) ja hykertelin itsekseni, kuinka aion mennä ajoissa rautatieasemalle että ehdin raahata matkatavarani (rinkka ja pieni matkalaukku sekä etureppu, koska luovutin kunnianhimoisen "ainoastaan kaksi roudattavaa kappaletta" -periaatteeni suhteen heti matkani ekalla etapilla, eli Tampereella) ylös Helsingin rautatieaseman tavarasäilytyksestä. Sivuhuomautus: siellä säilön käytävällä muuten istui noin seitsenpäinen viroa puhuvien nuorten miesten porukka, joka käytteli yhtä miniläppäriä ja hörppi olutta.

Lippu poltteli taskussa, kun kuudelta talsimme ystävän kanssa laiturille. Vaan kappas, ei ollutkaan taululla Moskovaan menevää junaa. Ystävä tarjoutui kysymään. Minä jäin hölmönä laiturille töröttämään. Ilmeni, että ei ihme, kun tahdonvoimani ei riittänyt Tolstoi-junan kutsumiseen aikataulunäytölle, koska se oli lähtenyt jo 17.52. Minä olin ylpeänä muistanut vanhojen papereitteni perusteella ulkoa, että lähtöaika on 18.23. Oikein minuutitkin tarkasti tiedossa! Ja pah. Muutama aika kirjava sana pääsi kun oli kerrankin tilanne vähän sadatella. Oma tyhmyys ottaa aina päähän kaikkein eniten. Tietysti se lähtöaika luki lipussani, ja varmaan virkailijakin sen sanoi, mutta mähän tiesin sen jo, niin enpä vilkaissut.

Ai niin, jo lauantaina olin herättänyt ystävissä tuttavissa Tampereella levottomuutta, kun kerroin, että aion hypätä Moskovan-junaan sunnuntai-iltana, mutta että lippua ei vielä ollut, koska Tampereen aseman kansainvälinen lipunmyynti on auki vain ma-pe kello 9-17. Minä tietysti olin liikkeellä lauantaina kymmentä yli viisi. Vuoronumeroni oli sitten 803. Opinpa tämänkin. Helsingissä kuitenkin myydään ulkomaille lippuja koko viikon kello 21 asti, että tiedät sitten sinäkin siellä toisen näytön takana, kun päätät lähteä yks kaks yllättäen minua vilkaisemaan.

Eli plan B tai toisin sanoen varasuunnitelma otettiin käyttöön. Savonlinjojen suomalainen bussi lähtee vasta kello 23, mikä oli mielestämme myöhään, joten suuntasimme sinne Kampin taakse hotelli Presidentin ja Tennispalatsin kulmille. Siellä oranssiin toppikseen pakkautunut täti heti huusi meidät bussiinsa. Ystävä ei nyt kuitenkaan tälle matkalle lähtenyt mukaan, vaikka joku kerta mä kyllä vielä... ;) Lähtö oli kello 20 ja matka maksoi 25 euroa. Ilmeisesti 30 eurolla haetaan kotiovelta, kuten eräs täti jossain keskustan jälkeen, ehkä Hakunilassa. Vertailuna Savonlinjat 39 euroa Hki-Pietari. Allegro näyttää kustantavan 84 euroa.

... sekä GUM-katok eli tämän fiinin tavaratalon nimikkoluistinrata Punaisella torilla

Minibussi körötteli siis itään. Väestä muut olivat venäläisiä (tai ainakin venäläisen nimisiä) paitsi minä ja yksi suomalainen opiskelijapoika. Rajalla päädyin siihen tulokseen, että takapenkin Bakir-tai-jotain-sinnepäin oli vaaleansinisine passeineen epäilyttävä, kun tietokonevarusteita täynnä olevia kasseja syynättiin tunti. Lopulta matka jatkui. Tie vaan oli huomattavan reikäinen. Irvistin joka kuopan kohdalla ja muistin takatilaan tungetussa matkalaukussa oleilevaa konettani. Matkalaukun vetokahva tietysti meni rikki jo Helsingissä ja viimeinenkin säälittävä kahvan ripe irtosi rajalla uudelleenpakkauksen yhteydessä. Vova-kuski jätti sen muistoksi bussiinsa.

Matka oli yllättävän uninen. Sain torkuttua lämpimän vierustoverini kyljessä, olisiko ollut Sergei tai Jaroslav. Saavuimme Pietariin kello 4.30 paikallista aikaa, eli minulle puoli neljä. Sain mukavan turistikierroksen. Ensin jätettiin pari matkalaista kotioville Vasilinsaarelle ja sitten huristettiin Iisakinkirkon ohi ja Nevskin päästä päähän. Käsitin, että Ploštšad Vosstanya eli Kapinanaukio oli viimeinen pysäkki. Tai on, jos sillä on hotelli Oktjabrskaja. Ainakin sen toisella puolella oli Moskovan asema, jolle minä hilasin väsyneen persoonani kaikkine lisäkkeineen.

Kädet huusivat apua ja silmät seisoivat päässä. Työnsin 24-h-lipunmyynnin ovea hyvän aikaa ennen kuin älysin kokeilla samaa taktiikkaa kuin edelliseenkin oveen: työntämistä. Johan toimi. Junalippu Moskovaan järjestyi sopuhintaan 2660 ruplaa, eli 70 euroa. Se oli sellainen bisnes-pikapikajuna. Lähtö 6.45, ei pysähdyksiä, perillä 10.30. Taisin itse asiassa matkustaa tunnin vähemmän kuin Tolstoi-juna? En pysty harrastamaan matematiikkaa tällä hetkellä.

Vietin aikani Pietarissa erittäin hedelmällisesti: seisoin asemahallin seinustalla parin mummelin muodostaman harvan rivin jatkona. Siinä ehti hyvin järjestää omaisuuttaan ja siirrellä rahojaan paikasta toiseen, ehdottoman turvallista :P No olin varovainen. Oli muuten hauska nähdä ehkä 13-vuotias poika melkein metrisen ruusun kanssa jotain junaa odottamassa. Useimmat näistä kukkapukettimiehistä kun ovat ihan aikuisia. Tietty kukka se on kukka vaikka tulisi varhaisteiniltä.

Juna oli hieno ja penkillä oli epämukava nukkua. Moskovassa seikkailin metrossa hyvän aikaa. Lopulta lopulta raahauduin pitkin loputtomiin jatkuvaa katua. Rengastin matkalaukkuni vyöhön, joten sitä sai hilata perässä eikä tarvinnut enää kantaa. Perillä huoneessa ensi töikseni vietin tunnin tuijottaen seinää ja sitten uudistuin suihkussa. Lopulta kaaduin sänkyyn kävelylenkin ja muun ohjelman jälkeen joskus kymmenen tai yhdentoista maissa.

Se satanen hintaa tekemättömälle matkalle Hgistä Moskovaan jäi kyllä hieman kaivelemaan. Jos kukaan on tulossa tätä väliä seuraavan kahden kuukauden aikana, niin täältä saisi yhden käyttämättömän lipun. Ehkä sen voi lunastaa takaisin. Tutkin asiaa. Ja en voi käyttää sitä itse, koska minulle tehdään monikertaviisumi vasta huhtikuussa.

Olen opiskeluiden suhteen ryhmässä noomer 1. Huomenna on joku luento jossain. Tason näen sitten. Samoin huomenna mut rekisteröidään vihdoin viimein ja muutenkin hoidetaan paperitöitä. Olen kyllä visitoinut kv-toimistossa sekä eilen että tänään. Alla Nikolajevna jutteli mulle ja ranskattarelle päälle tunnin. Tsekkiä täällä ei opeteta, puolaa kylläkin, mutta aloittavaa ryhmää tuskin on. Suomen käännöstunneille aion tunkea. Muuten en vielä tiedä mitään. Täällä ei kai ole kovin paljon vaihtareita vielä, vaan huomenna tulee lisää ja lopullisin tieto kevään systeemeistä tulee joskus kuukauden päästä, kun tulee porukkaa taas. Voi huoks. Onneks mulle on oltu ystävällisiä. Paitsi kaupan kassalla sain torut kun unohdin punnita omppuni. Mutku Skalkan Tesco! Kassalla tapahtui se.

Ok, nyt menee löpinä liian sekavaksi ja kellokin on puoliyö. Unia.

Pikapikaa

Uusi kaupunki ja uudet tuulet. Olen siis nyt Moskovassa, saavuin eilen puoliltapäivin.

Lisäsin blogiin englanninkielisen välilehden, joten sieltä voivat kielitaitoiset lukea kuvausta matkastani tänne. Kirjoitan sen toki suomeksikin, mutta nyt pitää lähteä hoitamaan asioita. Käyn koputtelemassa asuntolan päivystäjän (?) ovea josko saisin kulkuluvan asuntolaan. Sitten suuntaan yliopistolle, tuohon ehkä kymmenen minuutin kävelymatkan päähän, ja parhaani mukaan jutustelen opiskeluistani.

Eilen tapasin suomalaisen kämppikseni kautta pari muuta tänne saapunutta opiskelijaa. Espanjalainen Pablo on opiskellut venäjää ainoastaan viime syksystä asti, mutta puolan osaaminen kuulemma auttaa, joten heppu puhuu venäjää erittäin innokkaasti. Auttaahan se varmasti, mutta en silti odottaisi selostusta Siperian matkasta kertovasta kirjasta tai vihasta tilliä kohtaan. Puhuu siis hyvin venättä. Sveitsiläinen kääntäjäopiskelija Aleksandra taas puhuu myös erittäin hyvin ja on jotenkin sympaattisen tavallinen, jos ei laske puoleen selkään ulottuvia hiuksia. Hän myös kääntää venäjän lisäksi niin italiasta, saksasta kuin englannistakin, äidinkieli on ranska. Huh huh, vaikuttavaa. Jos osuisin näiden kanssa samaan ryhmään, voisin olla aika tyytyväinen.

Oma venäjäni kuulemma tulee nykyisin tsekkiläisellä korostuksella :D Puheessani on samalla tavoin avoimet vokaalit kuin tsekissä. Pablo minua tästä informoi, koska on useampaan otteeseen käynyt Prahassa oman Erasmuksensa aikana. Tsekin sanoja muutenkin pyrkii tunkemaan suusta ulos, ja samoin meinaan aloittaa keskustelun kämppiksen kanssa englanniksi. Ei ehkä tarvitse.

Mulla on asiat hyvin kun heti ekana päivänä sain hankittua puhelinliittymän ja ladattua netin. Yhteydet pelaa siis. Ainoa miinus tähän mennessä on tämän huoneen tunkkaisuus. Patterissa ei ole minkäänlaista termostaattia, joten ikkunaa pitää availla vähän väliä ettei vallan hikoilisi omassa huoneessaan. No, yleisvaikutelma on hyvä, vaikka en vielä olekaan nähnyt kuin Lubjankan metron lähellä sijaitsevan ihanan suuren kirjakaupan nimeltä Biblio-Globus ja Mu-Mu-ravintolan, jossa käytiin myös kesän reissulla. Tai käveltiinhän me sinne kirjakaupalle Kremlin muurin viertä, myönnetään.