Eipä tule tänään mistään oikein mitään. Oppitunti kyllä meni hyvin opettajan vastaillessa itse kysymyksiinsä, ничего страшного. Hän oli mursunviiksinen herrasmies pikkutakissaan, poistui luennon puolessavälissä tupakalle. Meitä suomalaisia hän ilmeisesti piti jotenkin yhtenä henkilönä, koska kun K vastasi, minä sain olla rauhassa. No puhuin mäkin jotain.
Tältä opettajalta ei tullut mitään erityisempää kommenttia meidän suomalaisuudesta, mutta toissapäiväinen historiakurssin opettaja oli vähän toista lajia. Ensinnäkään hän ei vaikuta ihan parhaalta opettamaan ulkomaalaisia, joiden kielitaito on vähän sellaisissa sun tällaisissa kantimissa. Jos takarivissä istuu kaksi aasialaista opiskelijaa, ja poika sanoo olevansa Etelä-Koreasta, niin vaikkei vieressä istuvan tytön vastausta kuulekaan ihan täydellisesti eikä se ole virheetöntä venäjää, niin miksei sitä voi arvata, että sieltä se tyttökin on? Varsinkin, kun Korean nimeä ei ole mitenkään helppo sekoittaa Kiinaan tai Japaniin (Kitai, Jiponija, kun taas Južnaja Kareja), ja juuri on puhuttu, että sieltä Pohjois-Koreasta tuskin ketään on tulossa. Arjen päättelykyky hoi.
Toisekseen opettaja artikuloi aika epäselvästi. Itse ymmärsin opettajan puhetta ihan hyvin, mutta tuntui siltä, että vähemmän venäjää kuunnelleille hänen syvältä tulevat h:nsa ynnä muut olivat vähän hankalia. Venäjän historiaan ei luennolla päästy vielä ollenkaan, kunhan jutusteltiin niitä näitä.
Varsinainen onks tää tottakaan -hetki oli, kun esittelin itseni suomalaiseksi. "Jaa jaa, veljeskansaa", oli opettajan innostunut vastaus. Sitten hän kertoi meille, että Suomihan kuului vuoteen -17 Venäjän keisarikuntaan ja ihmiset siellä kutsuivat itseään venäläisiksi.
Niinkö. Minä koetin varovaisesti sanoa, että kuului joo, mutta ehkä paremminkin väki piti itseään lähinnä Venäjän kansalaisina. Opettaja ei tainnut huomata eroa.
Luennon jälkeen vaahtosin sveitsiläisen A:n kanssa, kuinka oli ollut outoa. Olin tyytyväinen kun sain selitettyä edes hänelle, että opettajalla on hiukan eri käsitys kuin meikäläisellä.
Lauantaina baarissa sain samasta aiheesta kysymyksen eräältä nuoremmalta täkäläiseltä. Hän oli yllättävän tietoinen kansojemme välisestä suhtautumisesta toisiinsa, sillä hän kysyi, miksi suomalaiset eivät yleensä ajattele venäläisistä kovin hyvää. (Hänen kaverinsa kyllä kysyi, että oliko pääkaupunki se Oslo.) Tverissä en juuri tavannut ihmisiä, jotka olisivat tienneet normisuomalaisten kylmäkiskoisuudesta venäläisiä kohtaan. Minä sitten koetin selittää, että sotien muisto elää ihmisten mielissä, ja viimeiset parisataa vuotta valloittaja on tullut idästä.
Venäläisten asenne on useimmiten ollut neutraali tai positiivinen. On muisteltu suomalaisten urheilusuorituksia tai hyviä tarkka-ampujia. Suomesta tulevat asiat, kuten Valion voi ja Oltermanni, ovat laadukkaita. Suomessa on puhdasta ja hyvät tiet. Yleensä tiedetään Ville Haapasalo, se pipopäinen näyttelijä. Olen voinut täällä mainitakin, mutta toiston uhalla: venäläisten stereotypia suomalaisista on, että olemme vähän yksinkertaisia mutta (ehkä juuri siksi) rehellisiä. Emme aina ymmärrä huumoria tai yhteiskunnan toimintaa (voitelua), mutta toisaalta suomalainen puhuu asiaa kun suunsa avaa.
Muuta ohjelmaa tässä parin päivän aikana on ollut ruokakaupassa käynti ja karaoken kuuntelu. Sieltä alakerran baarista siis. Eilen tosin poikkeuksellisesti en tarvinnut korvatulppia. Ne vähän yrittelivät joskus yhdeksän korvilla, mutta ilmeisesti ilta ei oikein ottanut tulta alleen.
Tuosta alun saamattomuudesta. Tänään minulla oli vain yksi luento, joten olisi ollut aikaa tehdäkin jotain, ja sitä paitsi paistoi aurinko! Blogissa ei ehkä saisi näyttää hapanta naamaa, enkä näytä nytkään kun kirjoitan vaan, mutta valitan kuitenkin. Jäi sitten toiselle päivälle suunnitelmat sekä etsiä Oktjabrskajan läheltä ruokakauppa Perekrestok eli tienristeys tai käydä Tretjakovin uudemman taiteen museossa sekä leffassa. Tässä noin kilometrin sisällä olisi kaksikin leffateatteria. Valitettavasti vain sen ketjuteatterin ohjelmisto löytyy netistä, minä laiskamato. Pitää käydä ihan fyysisesti katsastamassa se toinen, Fitil', siinä on kai kahvilakin ohessa. Tuolla Moskva-joen varressa sijaitsee se.
Tarvin ruokaa. Onneksi on vielä eilistä vihannessoppasovellusta. Siinä on mukana georgialaisen lobio-ruokalajin mukaan maustettuja papuja.
Ja mitenkäs hitossa näitä merkintöjä pitäisi muka osata tägätä. Ehkä luovun koko hommasta. Päänvaivaa!
Ai niin: on täälläkin vähän vilpoista. Suomessa nyt on enemmän kuin kunnon pakkaset, mutta kyllä minulle on riittävästi Moskovan -15 astetta. Loppuviikoksi elohopean on luvattu putoavan alle kahteenkymmeneen. Hurr.
Tältä opettajalta ei tullut mitään erityisempää kommenttia meidän suomalaisuudesta, mutta toissapäiväinen historiakurssin opettaja oli vähän toista lajia. Ensinnäkään hän ei vaikuta ihan parhaalta opettamaan ulkomaalaisia, joiden kielitaito on vähän sellaisissa sun tällaisissa kantimissa. Jos takarivissä istuu kaksi aasialaista opiskelijaa, ja poika sanoo olevansa Etelä-Koreasta, niin vaikkei vieressä istuvan tytön vastausta kuulekaan ihan täydellisesti eikä se ole virheetöntä venäjää, niin miksei sitä voi arvata, että sieltä se tyttökin on? Varsinkin, kun Korean nimeä ei ole mitenkään helppo sekoittaa Kiinaan tai Japaniin (Kitai, Jiponija, kun taas Južnaja Kareja), ja juuri on puhuttu, että sieltä Pohjois-Koreasta tuskin ketään on tulossa. Arjen päättelykyky hoi.
Toisekseen opettaja artikuloi aika epäselvästi. Itse ymmärsin opettajan puhetta ihan hyvin, mutta tuntui siltä, että vähemmän venäjää kuunnelleille hänen syvältä tulevat h:nsa ynnä muut olivat vähän hankalia. Venäjän historiaan ei luennolla päästy vielä ollenkaan, kunhan jutusteltiin niitä näitä.
Varsinainen onks tää tottakaan -hetki oli, kun esittelin itseni suomalaiseksi. "Jaa jaa, veljeskansaa", oli opettajan innostunut vastaus. Sitten hän kertoi meille, että Suomihan kuului vuoteen -17 Venäjän keisarikuntaan ja ihmiset siellä kutsuivat itseään venäläisiksi.
Niinkö. Minä koetin varovaisesti sanoa, että kuului joo, mutta ehkä paremminkin väki piti itseään lähinnä Venäjän kansalaisina. Opettaja ei tainnut huomata eroa.
Luennon jälkeen vaahtosin sveitsiläisen A:n kanssa, kuinka oli ollut outoa. Olin tyytyväinen kun sain selitettyä edes hänelle, että opettajalla on hiukan eri käsitys kuin meikäläisellä.
Lauantaina baarissa sain samasta aiheesta kysymyksen eräältä nuoremmalta täkäläiseltä. Hän oli yllättävän tietoinen kansojemme välisestä suhtautumisesta toisiinsa, sillä hän kysyi, miksi suomalaiset eivät yleensä ajattele venäläisistä kovin hyvää. (Hänen kaverinsa kyllä kysyi, että oliko pääkaupunki se Oslo.) Tverissä en juuri tavannut ihmisiä, jotka olisivat tienneet normisuomalaisten kylmäkiskoisuudesta venäläisiä kohtaan. Minä sitten koetin selittää, että sotien muisto elää ihmisten mielissä, ja viimeiset parisataa vuotta valloittaja on tullut idästä.
Venäläisten asenne on useimmiten ollut neutraali tai positiivinen. On muisteltu suomalaisten urheilusuorituksia tai hyviä tarkka-ampujia. Suomesta tulevat asiat, kuten Valion voi ja Oltermanni, ovat laadukkaita. Suomessa on puhdasta ja hyvät tiet. Yleensä tiedetään Ville Haapasalo, se pipopäinen näyttelijä. Olen voinut täällä mainitakin, mutta toiston uhalla: venäläisten stereotypia suomalaisista on, että olemme vähän yksinkertaisia mutta (ehkä juuri siksi) rehellisiä. Emme aina ymmärrä huumoria tai yhteiskunnan toimintaa (voitelua), mutta toisaalta suomalainen puhuu asiaa kun suunsa avaa.
Muuta ohjelmaa tässä parin päivän aikana on ollut ruokakaupassa käynti ja karaoken kuuntelu. Sieltä alakerran baarista siis. Eilen tosin poikkeuksellisesti en tarvinnut korvatulppia. Ne vähän yrittelivät joskus yhdeksän korvilla, mutta ilmeisesti ilta ei oikein ottanut tulta alleen.
Tuosta alun saamattomuudesta. Tänään minulla oli vain yksi luento, joten olisi ollut aikaa tehdäkin jotain, ja sitä paitsi paistoi aurinko! Blogissa ei ehkä saisi näyttää hapanta naamaa, enkä näytä nytkään kun kirjoitan vaan, mutta valitan kuitenkin. Jäi sitten toiselle päivälle suunnitelmat sekä etsiä Oktjabrskajan läheltä ruokakauppa Perekrestok eli tienristeys tai käydä Tretjakovin uudemman taiteen museossa sekä leffassa. Tässä noin kilometrin sisällä olisi kaksikin leffateatteria. Valitettavasti vain sen ketjuteatterin ohjelmisto löytyy netistä, minä laiskamato. Pitää käydä ihan fyysisesti katsastamassa se toinen, Fitil', siinä on kai kahvilakin ohessa. Tuolla Moskva-joen varressa sijaitsee se.
Tarvin ruokaa. Onneksi on vielä eilistä vihannessoppasovellusta. Siinä on mukana georgialaisen lobio-ruokalajin mukaan maustettuja papuja.
Ja mitenkäs hitossa näitä merkintöjä pitäisi muka osata tägätä. Ehkä luovun koko hommasta. Päänvaivaa!
Ai niin: on täälläkin vähän vilpoista. Suomessa nyt on enemmän kuin kunnon pakkaset, mutta kyllä minulle on riittävästi Moskovan -15 astetta. Loppuviikoksi elohopean on luvattu putoavan alle kahteenkymmeneen. Hurr.
4 kommenttia:
Ooksää varma että se meni tupakalle eikä ryypylle..me aina Virginian kanssa mietittii et minne se menee :D JOKA LUENTO :D
Mullakii oli joku semmonen raivokohtaus kun joku opettaja väitti että Suomen asukkaista x-määrä on ruotsinkielisiä, vai väittikö peräti ruotsalaisia. Ja meni määrä ihan perseelleen.
Mitäs muuta. Öö niin onko teillä ilmanen ruoka? Ootteko käyny stolovajassa? :)
No vähänhän se on sellainen poissaoleva, että ei se ryyppy ihan tuulesta temmattu ole, mutta mielestäni haistoin tupakan vienon aromin :P Nää kolmen minuutin tauot voi olla ihan hyviä, saa vähän nollata.
On tää niin ihanaa kun asioita ns. tiedetään... :D
Ei antanut täti ilmaista ruokaa vaikka kyselin, ja oon käyny stolovajassa vasta haistelemassa ovelta. Ehkä siellä vois syödäkin joku kerta kun toi kokkaus on täällä vähän haasteellista. Mikä ihme voi saada hellan levyt pullistelemaan niin järkyttävästi?
Näytäpä kuvan kanssa ne pullistelevat sähkölevyt, kuulostaa aivan utopistiselta tapaukselta, ettet vain kuvittele ja vieroksu ruoanlaittoa..
Muista että kevättä kohti lasketellaan ja aurinko paistaa silloin risukasaankin! -mmeli
Ja varmasti näytän! Mäkö vieroksun, paremminkin kärsin vieroitusoireita kun ruoanlaitto on tehty niin vaikeeks :P
Tack, tänään oli taas hyvä päivä :)
Lähetä kommentti