maanantai 27. huhtikuuta 2009
Kuumottavaa
Tänne tuli kesä! Aurinkoa piisaa niin että otsalohkoni punoittaa (istuttiin eilen Volgan rannalla rantahietikolla :D), ja lämpöä on jotain 25*C. Ihana ilma! Tämä tarkoittaa niin kevättakin etsimistä kuin jäätelöannoksiakin. Suomalainen jäätelö on kyllä yleisesti ottaen parempaa kuin täällä.
tiistai 21. huhtikuuta 2009
Paluusta ja jostain
Kotilomalta ei ollut minusta vaikea palata jatkamaan kieliharjoittelua. Muutaman kaverin mielestä asia on toisin, heistä täällä ei ole mitään nähtävää ja ihmiset ovat liian samoja samoine ärsyttävine piirteineen.
Minulle taitaa riittää kavereiden kiehuminen, koska valitettavaa en juuri keksi. Tietysti minun on siksi helpompi olla, että en asu asuntolassa, missä on sama porukka koko ajan ympärillä. Silloin varmaan menisi hermot, tai ainakin toisten rasittavat piirteet alkaisivat ottaa päähän. Nyt ne juuri huomaa, mutta niihin ei tarvitse kiinnittää huomiota kun ei asu samassa kämpässä.
Täällä kotona babuskani antaa minun olla omissa oloissani, joskus juttelee sanan pari. Minä ilmoitan tulemisistani ja menemisistäni, syön kiltisti kaiken eteen tuotavan ja juttelen jos tulee tarvetta.
Tänään pari penkillä kaljoittelemassa istuvaa tyyppiä avasi sanaisen arkkunsa kaverilleni ja minulle, kun olimme kotimatkalla. Moikkaamisen jälkeen penkiltä kuului: "Христос воскресе", eli ortodoksien pääsiäistervehdys "Kristus on ylösnoussut". (Pääsiäinen oli viime sunnuntaina, viikkoa meitä jäljessä.) Menimme vähän kipsiin kun emme äkkiseltään muistaneet, mitä siihen kuuluu vastata. Emme sitten sanoneet mitään.
Venäläiset vaikuttavat ottavan suomalaisia enemmän kontaktia tuntemattomiin. Se kuuluu Tamperetta tiheämpänä huuteluna poikaporukoista (sisältö on usein ihan mukava, Pietarissa esim: "Voi mihin meillä on meneminen ilman teitä"), mutta myös siinä, että neuvoa kysytään paljon spontaanimmin. Neuvon kysyminen on alkanut vähän tarttua itseenikin, mikä ei välttämättä ole huono asia. Pari kertaa minulta tai kaveriltani on kysytty suuntaa, junassa Pietarista tullessa kysyttiin aseman nimeä, ja metroasemalla joku kysyi vieressämme seisseeltä mieheltä kelloa. Suuntaa voidaan kysyä vaikka oikeastaan määränpää tiedettäisiinkin, mutta ajatus on ehkä se, että kun kerran tässä on ihminen, niin voisi sitä varmuuden vuoksi vaikka vielä kysäistäkin.
Minulle taitaa riittää kavereiden kiehuminen, koska valitettavaa en juuri keksi. Tietysti minun on siksi helpompi olla, että en asu asuntolassa, missä on sama porukka koko ajan ympärillä. Silloin varmaan menisi hermot, tai ainakin toisten rasittavat piirteet alkaisivat ottaa päähän. Nyt ne juuri huomaa, mutta niihin ei tarvitse kiinnittää huomiota kun ei asu samassa kämpässä.
Täällä kotona babuskani antaa minun olla omissa oloissani, joskus juttelee sanan pari. Minä ilmoitan tulemisistani ja menemisistäni, syön kiltisti kaiken eteen tuotavan ja juttelen jos tulee tarvetta.
Tänään pari penkillä kaljoittelemassa istuvaa tyyppiä avasi sanaisen arkkunsa kaverilleni ja minulle, kun olimme kotimatkalla. Moikkaamisen jälkeen penkiltä kuului: "Христос воскресе", eli ortodoksien pääsiäistervehdys "Kristus on ylösnoussut". (Pääsiäinen oli viime sunnuntaina, viikkoa meitä jäljessä.) Menimme vähän kipsiin kun emme äkkiseltään muistaneet, mitä siihen kuuluu vastata. Emme sitten sanoneet mitään.
Venäläiset vaikuttavat ottavan suomalaisia enemmän kontaktia tuntemattomiin. Se kuuluu Tamperetta tiheämpänä huuteluna poikaporukoista (sisältö on usein ihan mukava, Pietarissa esim: "Voi mihin meillä on meneminen ilman teitä"), mutta myös siinä, että neuvoa kysytään paljon spontaanimmin. Neuvon kysyminen on alkanut vähän tarttua itseenikin, mikä ei välttämättä ole huono asia. Pari kertaa minulta tai kaveriltani on kysytty suuntaa, junassa Pietarista tullessa kysyttiin aseman nimeä, ja metroasemalla joku kysyi vieressämme seisseeltä mieheltä kelloa. Suuntaa voidaan kysyä vaikka oikeastaan määränpää tiedettäisiinkin, mutta ajatus on ehkä se, että kun kerran tässä on ihminen, niin voisi sitä varmuuden vuoksi vaikka vielä kysäistäkin.
Pietarin kirkot
Lempikirkkoni Pietarissa on ihan selvästi Spass-na-krovi eli Kirkko veren päällä. Siellä oli niin sinistä sisällä! Kaikki pinnat oli koristeltu värikkäin mosaiikein. Aina se ei ole ollut nykyisessä loistossaan, ja suuri restaurointityö kirkon korjaamiseksi onkin suoritettu, sillä se oli kymmeniä vuosia vailla huoltoa. Se rakennettiin 1900-luvun alussa sille paikalle, jolla Aleksanteri III haavoittui kuolettavasti salamurhaajan pommista. Kirkon sisällä on näkyvillä senaikaiset mukulakivet tsaarin haavoittumispaikassa. Kirkko veren päällä sijaitsee Gribojedovan kanavan varrella, ja sen takana on kuuluisa matkamuistotori.
Kävimme myös tietysti Iisakinkirkossa, ja kiipesimme vielä näköalatasanteellekin. Äiti olisi ehkä kieltäytynyt tulemasta niitä portaita ylös... Ylhäällä tuuli, ja auringosta huolimatta oli vietävän kylmä, joten kovin kauaa emme näkymiä ihailleet. Ensimmäisellä matkallani Venäjälle, lukiokurssin kanssa Pietarissa, kävimme samaten Iisakinkirkossa, mutta nyt meillä ei ollut opasta, eikä kirkko jotenkin muutenkaan lumonnut samoin. "Nähty." :P Spass-na-krovi puolestaan säväytti. Kaverini suosikki oli Pietarin-Paavalin linnoituksen kirkko. Sinne on haudattu yhtä tai kahta lukuunottamatta kaikki tsaarit ja keisarinnat Pietari Suuresta lähtien. Suuria hautakiviä oli pitkin kirkkoa parisenkymmentä. Myös viimeisen tsaarin lähes koko perheen jäännökset on siirretty sinne vuonna 1998. Oli hiukan aavemaista tajuta, että aivan todella täällä sijaitsevat maalliset jäännökset ihmisistä, jotka hallitsivat Venäjää ennen vallankumousta.
Iltapäivällä keräsimme kamppeemme ja lähdimme kohti rautatieasemaa ihan hyvissä ajoin. Vaeltelimme pitkin metroasemia vajaat puoli tuntia, joten oli hyvä varata etukäteen kunnolla aikaa. Joiltakin metroasemilta pääsee kulkemaan risteävän linjan asemille, ja kesti hetken löytää etelään lähtevä vihreä linja. Metrossa seistyämme ja maan pinnalle kavuttuamme koimme vielä epäselviä hetkiä, kun rautatieasemallakin joutui seikkailemaan. Täällä on tapana, että taajamajunien aikataulut ja laiturit ilmoitetaan isolla yhdessä paikassa, ja sitten kaukojunien puolen sisäänkäynti on vaatimattomasti merkitty, ja sen löytääkseen matkaajan on pyöriskeltävä keskellä pihaa suu auki. Saattaa tietysti olla, että hiukkasen liioittelen, koska olimme väsyneitä emmekä kovin valppaita.
Pääsimme loppujen lopuksi sitten istumaan junaan ehkä parikymmentä minuuttia ennen sen lähtöä. Kaverini päivää paransi se, että vaunut olikin järjestetty käänteiseen numerojärjestykseen, eli vaunuun 16 ei tarvinnut raahustaa aivan junan loppuun saakka.
Juna itsessään oli sellainen, millaiseksi aina venäläinen juna kuvataan. Ei ollut suomalaisten totuttuja pareittain asetettuja tuoleja, vaan avo-osastot. Koko vaunun läpi kulkee siis yksi käytävä, jonka varrella on sängyiksi petattavia penkkejä. Vasemmalla on vastakkain kaksi kolmenistuttavaa penkkiä ja pöytä niiden välissä, ja oikealla kaksi yhden hengen penkkiä. Jokaisen penkin yläpuolella on yläpeti. Yhden hengen penkkien välissä on siinäkin pöytä, joka kiepautetaan sängyn keskiosaksi kun halutaan siirtyä pötkölleen. Yläsänkyyn saa kiivetä aika korkealle, sillä askelmia on vain yksi. Jokaisen penkin selkänojan takana on kunnon seinä, joka erottaa osaston seuraavasta.
Meitä hämmästytti, kun melkein kaikki muut matkustajat kävivät pitkäkseen joskus klo 17-19 aikaan. Vaunu oli hyvin hiljainen. Me istuimme, koska emme olleet maksaneet lakanoista (nytkin ne olisi saanut vuokrata, emme halunneet) ja olimme levittäytyneet tavaroinemme koko penkille. Iltaa kohden sitten vaunu vilkastui, kun matkaajat sihauttivat auki toisia ja kolmansia oluita. Jotkut lauloivat ja rytmittivät lauluaan taputtamalla käsiä jalkoihin, toiset vaan nauroivat muuten. Me tuijotimme ulos, leikimme tekevämme läksyjä ja puhuimme suomea keskenämme. Vastapäätä istuvan nuoren pariskunnan mies yllätti kiroamalla suomeksi kaverini perässä :D
Ylettömästi ja ilman syytä nauravat ihmiset ilmeisesti ärsyttävät. Olenkohan liian jäykkis? :D Toisaalta liiasta suomalaisuudesta ei voi syyttää, koska venäläisilläkin on tyhjännaurajia paheksuva sananlasku.
Kävimme myös tietysti Iisakinkirkossa, ja kiipesimme vielä näköalatasanteellekin. Äiti olisi ehkä kieltäytynyt tulemasta niitä portaita ylös... Ylhäällä tuuli, ja auringosta huolimatta oli vietävän kylmä, joten kovin kauaa emme näkymiä ihailleet. Ensimmäisellä matkallani Venäjälle, lukiokurssin kanssa Pietarissa, kävimme samaten Iisakinkirkossa, mutta nyt meillä ei ollut opasta, eikä kirkko jotenkin muutenkaan lumonnut samoin. "Nähty." :P Spass-na-krovi puolestaan säväytti. Kaverini suosikki oli Pietarin-Paavalin linnoituksen kirkko. Sinne on haudattu yhtä tai kahta lukuunottamatta kaikki tsaarit ja keisarinnat Pietari Suuresta lähtien. Suuria hautakiviä oli pitkin kirkkoa parisenkymmentä. Myös viimeisen tsaarin lähes koko perheen jäännökset on siirretty sinne vuonna 1998. Oli hiukan aavemaista tajuta, että aivan todella täällä sijaitsevat maalliset jäännökset ihmisistä, jotka hallitsivat Venäjää ennen vallankumousta.
Iltapäivällä keräsimme kamppeemme ja lähdimme kohti rautatieasemaa ihan hyvissä ajoin. Vaeltelimme pitkin metroasemia vajaat puoli tuntia, joten oli hyvä varata etukäteen kunnolla aikaa. Joiltakin metroasemilta pääsee kulkemaan risteävän linjan asemille, ja kesti hetken löytää etelään lähtevä vihreä linja. Metrossa seistyämme ja maan pinnalle kavuttuamme koimme vielä epäselviä hetkiä, kun rautatieasemallakin joutui seikkailemaan. Täällä on tapana, että taajamajunien aikataulut ja laiturit ilmoitetaan isolla yhdessä paikassa, ja sitten kaukojunien puolen sisäänkäynti on vaatimattomasti merkitty, ja sen löytääkseen matkaajan on pyöriskeltävä keskellä pihaa suu auki. Saattaa tietysti olla, että hiukkasen liioittelen, koska olimme väsyneitä emmekä kovin valppaita.
Pääsimme loppujen lopuksi sitten istumaan junaan ehkä parikymmentä minuuttia ennen sen lähtöä. Kaverini päivää paransi se, että vaunut olikin järjestetty käänteiseen numerojärjestykseen, eli vaunuun 16 ei tarvinnut raahustaa aivan junan loppuun saakka.
Juna itsessään oli sellainen, millaiseksi aina venäläinen juna kuvataan. Ei ollut suomalaisten totuttuja pareittain asetettuja tuoleja, vaan avo-osastot. Koko vaunun läpi kulkee siis yksi käytävä, jonka varrella on sängyiksi petattavia penkkejä. Vasemmalla on vastakkain kaksi kolmenistuttavaa penkkiä ja pöytä niiden välissä, ja oikealla kaksi yhden hengen penkkiä. Jokaisen penkin yläpuolella on yläpeti. Yhden hengen penkkien välissä on siinäkin pöytä, joka kiepautetaan sängyn keskiosaksi kun halutaan siirtyä pötkölleen. Yläsänkyyn saa kiivetä aika korkealle, sillä askelmia on vain yksi. Jokaisen penkin selkänojan takana on kunnon seinä, joka erottaa osaston seuraavasta.
Meitä hämmästytti, kun melkein kaikki muut matkustajat kävivät pitkäkseen joskus klo 17-19 aikaan. Vaunu oli hyvin hiljainen. Me istuimme, koska emme olleet maksaneet lakanoista (nytkin ne olisi saanut vuokrata, emme halunneet) ja olimme levittäytyneet tavaroinemme koko penkille. Iltaa kohden sitten vaunu vilkastui, kun matkaajat sihauttivat auki toisia ja kolmansia oluita. Jotkut lauloivat ja rytmittivät lauluaan taputtamalla käsiä jalkoihin, toiset vaan nauroivat muuten. Me tuijotimme ulos, leikimme tekevämme läksyjä ja puhuimme suomea keskenämme. Vastapäätä istuvan nuoren pariskunnan mies yllätti kiroamalla suomeksi kaverini perässä :D
Ylettömästi ja ilman syytä nauravat ihmiset ilmeisesti ärsyttävät. Olenkohan liian jäykkis? :D Toisaalta liiasta suomalaisuudesta ei voi syyttää, koska venäläisilläkin on tyhjännaurajia paheksuva sananlasku.
perjantai 17. huhtikuuta 2009
Pietari
Eilisaamulla bussilla Pietariin ja venalaisella junalla sunnuntaina takaisin Tveriin. Kotiosa lomasta on takana, nyt on otsalohko taynna Pietaria ja Nevski prospektia ja jalleen venajan kielta.
Junat kotoa Hkiin sujuivat hienosti, ja ehdin Treella jopa juosta vartissa Akateemisessa hakemassa uuden matkaoppaan, koska mukaan aikomani kirjanen jai kotiin telkkarin viereen. Bussimatka tanne oli muuten rauhaisa mutta rajalla lievasti jannittava, koska kaverini meinasi jaada Vaalimaalla venalaisten rajavartijoiden hoteisiin. Hanen passinsa nimisivu on repeamassa irti, ja vihreapukuisista virkamiehesta ja -naisesta oli kiva siksi jutella kaverini kanssa. Ehdin panikoida ja miettia, mita teen hanen tavaroilleen ellei hanta odoteta tai edes paasteta yli, mutta onneksi turhaan.
Pietari on ihana! Eilen kavelimme lapi Eremitaasin muttemme loytaneet Malevitsin Mustaa neliota (surusuru). Tosin Tretjakovin-kokemuksesta opimme sen verran, etta keskityimme etsimaan lempijuttujamme: kaverille sita neliota ja minulle impressionisteja.
Ohjelmaan mahtui myos vaatekaupoissa kiertelya, tosin Nevski prospektin hintatason takia ainoastaan kuolasimme kaikkea kaunista. Tanaankin poikkeilimme kaikissa mielenkiintoisissa kaupoissa matkallamme Pietari-Paavalin linnoitukseen. Meidan oli tarkoitus menna linnoitukseen metrolla, mutta metrossa seistessamme kuulutettiin, etta Gorkovskajan asema on huollossa. Petrogradskajan asema oli sen verran kaukana, ettei se edes mahtunut opaskirjojemme pikkukartoille, ja kavelyyn poikkeamisineen menikin sitten pari tuntia... :)
Meilla on taalla hauskaa, kun paatamme paivan paakohteen ja sita kohden tai sielta takaisin kulkiessamme harhailemme hiukan ja loydamme kaikkea hienoa. Mars-kentta ei ehka olisi tuntunut yhta isolta jos sita olisi mennyt tarkoituksella katsomaan, ja valtionyliopisto paasi yllattamaan kun naimme ensin neuvostotyylisen "takaoven" ja vasta sitten vanhemman julkisivun. Myos linnoitusta lahella sijaitsevaa moskeijaa minareetteineen arvuuttelimme milloin miksikin, ennen kuin paasimme tarpeeksi lahelle tunnistaaksemme sen.
Huomenna tosiaan lahtee juna. Se lahtee Moskovan asemalta, joka ei onneksi sijaitse sen kauempana kuin Nevskin puolessavalissa. Menemme silti metrolla, koska kantamuksia on sen verran. Check-out on yhdeltatoista, ja varmaan hostellimme matkatavarasailytys on taas joku siivouskomero... No ei se mitaan, niinkin tietysti onnistui :)
Yhden suomalaisen kanssa olemme jutelleet, tai paremminkin se mies on jutellut meille. Tama keski-ikainen suomalainen mies on hyvin erottuva hostellin nuorten asiakkaiden joukossa, mutta ilmeisen mielissaan paastessaan juttelemaan jollekulle.
Huomisen ohjelmaan kuuluu Iisakinkirkko ja Pietari Suuren patsas Vaskiratsastaja. Miehen hauta jo nahtiinkin linnoituksen tuomiokirkossa. Iisakinkirkko oli neuvostoaikaan ateismin ja mytologian (?) museo, nykyaan ehka eniten turistikohde. Tietysti siella voidaan jarjestaa jumalanpalveluksia. Ainakin perjantaina Kazanin tuomiokirkossa seurasimme hetken ortodoksijumalanpalvelusta. On se erilainen kuin mihin luterilainen on tottunut. Mysteerit ja tunnelma suuremmassa roolissa kuin itse sana. "Ei sita venalaisetkaan ymmarra, eika tarvitsekaan", totesi ystavani emanta. Vaatii hiukan totuttelemista, kun kotona kirkossa kaikki selitetaan juurta jaksain.
Hostellihuoneessamme on kaksi brittipoikaa ja nelihenkinen taekwondojoukkue valmentajineen. Joukkuelaisten keski-ika on noin 12, joten kovin myohaan huonekaverit eivat tule kotiin :D
Nukkumaan!
Junat kotoa Hkiin sujuivat hienosti, ja ehdin Treella jopa juosta vartissa Akateemisessa hakemassa uuden matkaoppaan, koska mukaan aikomani kirjanen jai kotiin telkkarin viereen. Bussimatka tanne oli muuten rauhaisa mutta rajalla lievasti jannittava, koska kaverini meinasi jaada Vaalimaalla venalaisten rajavartijoiden hoteisiin. Hanen passinsa nimisivu on repeamassa irti, ja vihreapukuisista virkamiehesta ja -naisesta oli kiva siksi jutella kaverini kanssa. Ehdin panikoida ja miettia, mita teen hanen tavaroilleen ellei hanta odoteta tai edes paasteta yli, mutta onneksi turhaan.
Pietari on ihana! Eilen kavelimme lapi Eremitaasin muttemme loytaneet Malevitsin Mustaa neliota (surusuru). Tosin Tretjakovin-kokemuksesta opimme sen verran, etta keskityimme etsimaan lempijuttujamme: kaverille sita neliota ja minulle impressionisteja.
Ohjelmaan mahtui myos vaatekaupoissa kiertelya, tosin Nevski prospektin hintatason takia ainoastaan kuolasimme kaikkea kaunista. Tanaankin poikkeilimme kaikissa mielenkiintoisissa kaupoissa matkallamme Pietari-Paavalin linnoitukseen. Meidan oli tarkoitus menna linnoitukseen metrolla, mutta metrossa seistessamme kuulutettiin, etta Gorkovskajan asema on huollossa. Petrogradskajan asema oli sen verran kaukana, ettei se edes mahtunut opaskirjojemme pikkukartoille, ja kavelyyn poikkeamisineen menikin sitten pari tuntia... :)
Meilla on taalla hauskaa, kun paatamme paivan paakohteen ja sita kohden tai sielta takaisin kulkiessamme harhailemme hiukan ja loydamme kaikkea hienoa. Mars-kentta ei ehka olisi tuntunut yhta isolta jos sita olisi mennyt tarkoituksella katsomaan, ja valtionyliopisto paasi yllattamaan kun naimme ensin neuvostotyylisen "takaoven" ja vasta sitten vanhemman julkisivun. Myos linnoitusta lahella sijaitsevaa moskeijaa minareetteineen arvuuttelimme milloin miksikin, ennen kuin paasimme tarpeeksi lahelle tunnistaaksemme sen.
Huomenna tosiaan lahtee juna. Se lahtee Moskovan asemalta, joka ei onneksi sijaitse sen kauempana kuin Nevskin puolessavalissa. Menemme silti metrolla, koska kantamuksia on sen verran. Check-out on yhdeltatoista, ja varmaan hostellimme matkatavarasailytys on taas joku siivouskomero... No ei se mitaan, niinkin tietysti onnistui :)
Yhden suomalaisen kanssa olemme jutelleet, tai paremminkin se mies on jutellut meille. Tama keski-ikainen suomalainen mies on hyvin erottuva hostellin nuorten asiakkaiden joukossa, mutta ilmeisen mielissaan paastessaan juttelemaan jollekulle.
Huomisen ohjelmaan kuuluu Iisakinkirkko ja Pietari Suuren patsas Vaskiratsastaja. Miehen hauta jo nahtiinkin linnoituksen tuomiokirkossa. Iisakinkirkko oli neuvostoaikaan ateismin ja mytologian (?) museo, nykyaan ehka eniten turistikohde. Tietysti siella voidaan jarjestaa jumalanpalveluksia. Ainakin perjantaina Kazanin tuomiokirkossa seurasimme hetken ortodoksijumalanpalvelusta. On se erilainen kuin mihin luterilainen on tottunut. Mysteerit ja tunnelma suuremmassa roolissa kuin itse sana. "Ei sita venalaisetkaan ymmarra, eika tarvitsekaan", totesi ystavani emanta. Vaatii hiukan totuttelemista, kun kotona kirkossa kaikki selitetaan juurta jaksain.
Hostellihuoneessamme on kaksi brittipoikaa ja nelihenkinen taekwondojoukkue valmentajineen. Joukkuelaisten keski-ika on noin 12, joten kovin myohaan huonekaverit eivat tule kotiin :D
Nukkumaan!
tiistai 7. huhtikuuta 2009
Väliaikatiedotus
Hengissä ollaan ja torstaiyönä lähtee juna kotia kohti. Tämä on väliaikatiedotus aiheesta toimimattomat langattomat verkot: koneeni löytää kyllä asuntolan netin mutta netti ei anna koneelleni verkko-osoitetta tai jotain. Pitää mennä jututtamaan Oksanaa, joka hoitaa täällä kaikkea, mutta nainen ei koskaan ole paikalla tai kello on jo yli neljä kun muistan mennä koputtelemaan kolmoskerroksen ovea.
Ostin tänään kengät vaikka pikkuvarpaissa on vielä eilisen kävelystä rakot :D Ylipuhuimme myös ystävän kanssa kolmannen tytön (yhden kahdesta kaimastani) ostamaan päivän toiset kengät - tummanvioletit. Perusmenoa.
Rautatieasemabyrokratia on täällä ihan eri luokkaa kuin Suomessa. Ryhmälippujen ostamiseen tarvitsi yliopiston pyöreällä leimalla leimatun hakemuksen, jossa on kaikkien ryhmäläisten nimet, passinnumerot ja syntymäajat, ja virheellinen lista jättäisi koko joukon laiturille ruikuttamaan. Onneksi tarkistimme sitten numeroita, koska löytyi yhteensä neljä virhettä, osa alunperin ihan omia ja osa jossain vaiheessa paperille livahtaneita.
Tänään on vielä ohjelmassa kävelylenkki ja vertailevan esseen kirjoittaminen.
Fiilis on ihan katossa aina kun aurinko paistaa (kuten nyt!) mutta kotiinkin on kiva tulla.
Ostin tänään kengät vaikka pikkuvarpaissa on vielä eilisen kävelystä rakot :D Ylipuhuimme myös ystävän kanssa kolmannen tytön (yhden kahdesta kaimastani) ostamaan päivän toiset kengät - tummanvioletit. Perusmenoa.
Rautatieasemabyrokratia on täällä ihan eri luokkaa kuin Suomessa. Ryhmälippujen ostamiseen tarvitsi yliopiston pyöreällä leimalla leimatun hakemuksen, jossa on kaikkien ryhmäläisten nimet, passinnumerot ja syntymäajat, ja virheellinen lista jättäisi koko joukon laiturille ruikuttamaan. Onneksi tarkistimme sitten numeroita, koska löytyi yhteensä neljä virhettä, osa alunperin ihan omia ja osa jossain vaiheessa paperille livahtaneita.
Tänään on vielä ohjelmassa kävelylenkki ja vertailevan esseen kirjoittaminen.
Fiilis on ihan katossa aina kun aurinko paistaa (kuten nyt!) mutta kotiinkin on kiva tulla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)