tiistai 7. huhtikuuta 2009

Väliaikatiedotus

Hengissä ollaan ja torstaiyönä lähtee juna kotia kohti. Tämä on väliaikatiedotus aiheesta toimimattomat langattomat verkot: koneeni löytää kyllä asuntolan netin mutta netti ei anna koneelleni verkko-osoitetta tai jotain. Pitää mennä jututtamaan Oksanaa, joka hoitaa täällä kaikkea, mutta nainen ei koskaan ole paikalla tai kello on jo yli neljä kun muistan mennä koputtelemaan kolmoskerroksen ovea.

Ostin tänään kengät vaikka pikkuvarpaissa on vielä eilisen kävelystä rakot :D Ylipuhuimme myös ystävän kanssa kolmannen tytön (yhden kahdesta kaimastani) ostamaan päivän toiset kengät - tummanvioletit. Perusmenoa.

Rautatieasemabyrokratia on täällä ihan eri luokkaa kuin Suomessa. Ryhmälippujen ostamiseen tarvitsi yliopiston pyöreällä leimalla leimatun hakemuksen, jossa on kaikkien ryhmäläisten nimet, passinnumerot ja syntymäajat, ja virheellinen lista jättäisi koko joukon laiturille ruikuttamaan. Onneksi tarkistimme sitten numeroita, koska löytyi yhteensä neljä virhettä, osa alunperin ihan omia ja osa jossain vaiheessa paperille livahtaneita.

Tänään on vielä ohjelmassa kävelylenkki ja vertailevan esseen kirjoittaminen.
Fiilis on ihan katossa aina kun aurinko paistaa (kuten nyt!) mutta kotiinkin on kiva tulla.

1 kommentti:

dihdih kirjoitti...

Pääset käymään kotona, oi jei! Meillä satoi tänään lunta, ei onneksi jäänyt maahan, mutta kylmää oli.

Kengät ovat ihania. Multa lähtee ainakin yksi matkalaukullinen kotiin, vähän surullista. Ostin viime viikonloppuna vaaleanpunaiset/pinkit avokkaat, hostäidin ja kahden kaverin kannustamana.