Olen kotiutunut asuntolaan, ja täytyy sanoa, että ihan hyvin täälläkin olisi elellyt tämän kevään. Tosin tietysti olen sitä mieltä, että oma päätökseni mennä perheeseen oli ehdottomasti paras, vaikka se "perhe" siitä yhtälöstä vähän loppua kohden hupenikin.
Asun kahden hengen asunnossa toisen tytön, Joensuun filologin kanssa. Nämä kolme päivää on jutut menneet ihan hyvin yksiin, toivottavasti kuukauden aikana ei ehdi tulla ongelmia. Ihanuutta ovat: oma keittiö, lämmin vesi niin suihkussa kuin keittiössäkin, seinälle ripustettava suihku (tätä ei ole edes Treen-kämpässä :P), oma lupa, vaatekaappi jossa on hyllyt (!), vessanpönttö (унитаз) kylpyhuoneessa (ванная) ja leveät ikkunalaudat (täysin katupölyn mustaamat kylläkin, eli ei istuskelua). Niin ja uudet tai edellisten asukkaiden puhtaaksi kuuraamat padat! Tästä vedestä nimittäin jää kaikkien astioiden pohjaan, joissa sitä käyttää eli edes keittää, kellertävä sakka, joka jämähtää kiinni ellei sitä heti puunaa pois. Keitetyn veden pinnalla myös lilluu hienonhienon hiekan tapaista... möhnää. Vesi maistuukin vähän oudolta, mutta mitään oireita ei ole kenellekään vedestä tullut. Keitämme sitä aina ennen käyttöä kymmenisen minuuttia.
Junamatka tänne meni erittäin hiljaisesti. Hytissäni oli äiti ja ehkä 11-12-vuotias poika sekä yksinäinen venäläinen nainen. Äiti oli ilmeisesti venäläinen ja poika kahden maan kansalainen: puhui äidilleen venäjää ja puhelimeen suomea. Äiti ja poika vähän juttelivat ja kävivät ravintolavaunussa, kun minä ja toinen nainen luimme kirjojamme (minulla Tsehovin Ensirakkaus, hytinnurkan naisella Anne Gabaldonin Kimpassa venäjäksi, ja äidilläkin oli tietysti kirja, jotain Tsehovia). Menimme nukkumaan joskus Viipurin jälkeen Venäjän aikaa kahdentoista maissa.
Luennoillani pitäisi käydä 14 ihmistä, mutta tähän mennessä vain 11 on vaivautunut paikalle. Kursseja vetää lähinnä syntaksia pitänyt hissukka-Jelena Aleksandrovna (kolme kurssia neljästä). Hermot meinaavat välillä mennä, kun nainen mutisee ja supisee asiansa ja nyökkii: "Ja ymmärsikö kaikki, da? Näin tämä menee, da?" Tietysti se on sen oma puhetapa, mutta mikään ei estä mua kiehumasta tunnilla hiljaa. Onneksi onneksi onneksi olin kevään enimmäkseen Zhanna Arkadievnan tunneilla. Sillä on luontainen opettamisen taito. Tunti etenee eikä laahusta, ja asioista tulee kiinnostavia. Tai no milloinkas kirjallisuus on minusta tylsää ollut... :P Zhanna Arkadievna siis nytkin pitää kirjallisuuskurssin.
No niin, kyllä tästä selvitään. Tänään Jelena Aleksandrovna oli lähes sympaattinen. Tunnit vaan ovat kovin apaattisia ja kuivia... Toki sekin auttaa, että opettaja tutustuu meihin, koska selvästi se oli syntaksin kurssilla varuillaan meidän kanssa, ja nyt kolmantena päivänä jo rentoutuu vähän paremmin.
Äiti: söin sitten viimeisen marjakarkin tänään :)
Tänään laskeskeltiin, tuleeko Suomen-junaan kuuden ryhmiä (ryhmäalennus) oikeille pääteasemille. Kouvolaan vaikuttaisi olevan juuri kuusi (myös minä), tosin lähtöpäivä on varmaan tämän hetken suunnitelmissa 26... Se ei oikein sopisi. Mutta katsellaan ja mietitään.
