Koiranpentuja

Tarjoilen vähän karvaisia ihanuuksia tänään.


Tänään oli sertifikaattienjako. Se oli vähän kuin ala-asteen kevätjuhlassa, kun jokaiselle taputettiin. Saimme sertifikaatin lisäksi Tverin kuvilla koristellun vihkon ja kalenterilapun. Ihanaa.

Pienimuotoisesta juhlasta päästyämme suuntasimme paistattelemaan päivää T'maka-joen kylkeen kasvaneille lammikoille. Istuskelimme rappusilla ja söimme kanaa ja jonkinlaisella jauhelihalla täytettyjä blinejä. Emokulkukoira, joka pyöriskelee aina samoilla kulmilla, tuli katsomaan kaverin herkkuja. Se kyllä söi vasta kun oli todennut meidät vaarattomiksi. Hetken päästä se toi pentunsa ulos, kokonaista kuusi erinäköistä koiranpentua! Minäkin, vannoutunut kissaihminen, olin ihan myyty. Ei sellaisia karvapalloja voi vastustaa. Tuon yhden punertavanruskean, jolla on harmaa naama, olisin vienyt heti kotiin kanssani.


Pennut kieriskelivät mäessä toistensa yli, rapsuttivat kirppuja ja olivat ihan hupsuja. Emo haukkui kaikkia ohikulkevia miehiä.

Tänään on kotiinlähtö. Saan muuttaa tänne jäävät tavarani tänään johonkin huoneeseen jos vain tuleva kämppikseni kävisi juttelemassa muuttamisestaan kansainvälisten asioitten toimistolla.

Huomenaamulla tulee olemaan haikeata jättää hyvästit Suomeen jääville kavereille. Näiden kanssa on ystävystynyt ihan eri tavalla kuin Tampereella tuli tutustuttua.
Tulen tänne takaisin yksinäni (vielä ei ole junalippua, mutta senhän ehtii...) Maanantaina taas opiskelemaan uusin voimin. Hmh.

Loppu lähenee

Ylihuomenna on lähtö kotilomalle. Eilen oli koe Venäjän yhteiskuntatiedosta ja kirjallisuudesta. Edellisen arvosanaa en vielä tiedä, mutta jälkimmäisestä tuli nelonen sekä kokeesta että kurssista. Olin hurjan iloinen siihen asti kun muutama kaveri kertoi saaneensa vitosen :P No, näin se elämä heittelee. Paljon parempi tämä on kuin kolmonen.
Tänään oli kääntämiskoe, ja vähän epäilyttää, mitä siitä tulee, vaikka teksti oli aika helppo. Olin kuitenkin edellisessäkin tehtävässä, jota ajattelin aika helpoksi, tehnyt sellaisia mokia että huh... Jos saan kokeesta nelosen, voin saada kurssistakin nelosen, mutta jos tulee kolmonen tai alempi, saan kolmosen. Luulisin. Argh.
Huomenna on edessä suullisen kielitaidon koe, ja vielä yhdeltä syntaksin koe. Syntaksissa saa ottaa teoriakirjan mukaan kokeeseen, mutta siitä ei välttämättä ole paljon apua. Toisen ryhmän opiskelijoiden mielestä kirja ei ollut juuri helpottanut.

Kokeista kääntäminen, yhteiskuntatieto ja syntaksi ovat kirjallisia, kirjallisuus kirjallis-suullinen ja suullinen kielitaito tietysti suullinen. Kysymykset kaikkiin saatiin etukäteen (paitsi syntaksi ja käännös), mutta se ei hirveästi helpottanut, koska kaikkiin kysymyksiin olisi voinut vastata sivukaupalla. Koetilanteessa sitten jokainen arpoo itselleen kysymyksen. Minulle tuli molemmissa eilisissä onneksi sellaiset kysymykset, että vastaaminen oli melkein hauskaa.
Kirjallisuustentissä teimme ensin muistiinpanoja paperille parikymmentä minuuttia, ja sitten opettaja haki meidät yksi kerrallaan toiseen huoneeseen, missä selitimme sitten parhaamme mukaan vastausta kysymykseen, aikaa noin kymmenen minuuttia. Itse en ehtinyt puhua kaikkea suunnittelemaani, kun opettaja rupesi kyselemään. Meidät sääntöihin tottuneet suomalaiset yllätti se, että opettaja kyseli muutakin kuin arvotussa "biletissä" luki. Synnyin- ja kuolinvuosia kannatti osata, ja keskeisiä kuvauksia esim. Pushkinin ja Gogolin pienestä ihmisestä.
Mukavampihan tällainen koetapa on opettajalle, kun ei tarvitse korjata tekstejä vaan voi vaan antaa arvosanan saman tien.

Juna kotiin lähtee torstain ja perjantain välisenä yönä kello 00.53. Viimeksi meillä meni alle sekunti per henkilö junaan nousemiseen, saa nähdä miten nyt, kun on vähemmän riuskoja poikia nostelemassa tyttöjen täysiä laukkuja. Ärsyttää olla näin perinteinen, mutta ei me tytöt keskenämme oltais ehditty punkea toistemme laukkuja junaan niin vikkelästi kuin mitä ne silloin viimeksi nousivat. Ja juna pysähtyy Tverissä edelleen sen kolme minuuttia, mikä ei hirveästi herätä luottamusta.

Aamupäivällä paistoi aurinko niin että tuli hiki t-paita ja takki päällä. Volga oli tänään ruskea.

Ai niin, siitä en ole tainnut täällä mainita, että venäläisten kaupunkien säästötoimenpiteisiin kuuluu lämpimän veden katkaiseminen pariksi viikoksi touko-kesäkuussa. Asuntolalta lämmin vesi katkesi toukokuun alussa, ja varaajat tai boilerit (pömpelit kuitenkin) laitettiin päälle. Perheissä asuvien tilanteet vaihtelevat taloyhtiön mukaan: yhdellä lämmin vesi on katkaistu ja olisi boileri, mutta se ei kai toimi kovin hyvin. Minulta lämmintä vettä ei ole vielä katkaistu, joten oletan että tämän viikon loppuun riittää vielä lämmintä. Kolmannella ei tule lämmintä vettä, ja länsimaisesti remontoidusta asunnosta huolimatta perheellä ei ole boileria, joten tyttö käy minun luonani suihkussa.

Kiovankuvia

Gogol

1800-lukuaiheinen One Street Museum

Neuvostomainen keskusaukio Maidan nezalezhnosti

Kiovan lavrasta

Kaarikäytävä Kiovan lavran alueelta

Shokki iskee

Kulttuurishokki iskee kai kolmen kuukauden maassa oleskelun jälkeen. Ensin muutaman viikon jälkeen sitä haluaa sellaista ruokaa kuin kotona, on ehkä masentunut, ärsyyntyy pikkuasioista ja inhoaa uuden maan tapoja tehdä asioita. Kolmen kuukauden päästä alkaa nähdä hyviä puolia ja alkaa uskoa, että maassa on mahdollista elää. Sitten joskus puolen vuoden tai vuoden jälkeen on tottunut outoihin olosuhteisiin ja osaa toimia arkipäivän tilanteissa. Oireita on koettu, mutta lähinnä toisen käden tietona, kun kaverit ovat meuhkanneet idiooteista venäläisistä.

Ulospäinsuuntautuneet ihmiset kokevat kulttuurishokin vahvempana kuin introvertimmät. Tämä voisi selittää sen, miksi kulttuurishokkini on ollut näin mieto. Kun toiset pauhaavat maan raivostuttavuudesta, minun itseni ei enää tarvitse. Tai sitten olen vaan niin sopeutuvainen ;P No ehkä en sentään.

-

Tänään aamulla matkalla yliopistolle puhuimme kaverin kanssa siitä, miten venäläiset naiset ehkä näkevät suomalaiset naiset. Me emme halua naimisiin, vaan menemme joskus ikäloppuina avoliittoon. Me emme hoida vanhempiamme emmekä lapsiamme, saati miehiämme, kun ajattelemme vain uraa ja ansioita. Lapset laitetaan päiväkotiin ja vanhemmat vanhainkotiin vaikka kumpikin maksaa maltaita (mutta huimilla palkoillamme meillä on siihen varaa). Emme myöskään vaivaudu pitämään ulkonäöstämme huolta, vaan laitamme ylle sitä, mikä on mukavinta.

Väitän, että tämän kieliharjoittelun jälkeen tunnistan venäläisen naisen ulkonäöltä 80 prosentin todennäköisyydellä. (Toivottavasti väitettä ei tarvitse todistaa...) Eli olen sveitsiläisen tytön kanssa samaa mieltä.

Ja aamuiseen analyysiin kuului myös se, että venäläisten naisten kanssa on usein vaikea puhua, kun he joko eivät tiedä mitään ja/tai eivät usko keskustelukumppania, koska tietävät paremmin eli oikein. Eivätkä kuuntele. Mutta kuunteluongelma on miestenkin kanssa puhuessa, sillä keskustelukulttuuri on täällä erilainen kuin Suomessa. Suomalaisten keskustelu voi venäläisistä kuulostaa oudolta ja tylsältä, kun kaikki sanovat asiansa vuorollaan muiden kuunnellessa hiljaa. Suomalaisesta taas venäläinen keskustelu saattaa kuulostaa riidalta, kun intonaatiot ovat liikkuvampia (ääni nousee useammin ja äkkinäisemmin) ja toisten päälle puhutaan jatkuvasti. Olen saamassa vähän kiinni tyypillisemmästä tavasta keskustella venäläisten kanssa. Ei tarvitse odottaa toisen vuorosanan loppumista, vaan esim. samaa mieltä olemista vakuuttaa monella sanalla toisen päälle.

Tänään kansainvälisen toimiston johtaja kehui venäjäntaitoani: "Mitä sinä enää tänne jäät kun puhut venäjää jo noin hyvin?" Heh, mitäs täällä enää tekemistä on :D Ihan turha paikka muutenkin. Opintopisteet vähän houkuttavat.

"Fakultatiivinen" jakso siis järjestyy. 28. päivä muutan tavarani tänne asuntolaan ja lähden kotiin lataamaan akkuja pariksi päiväksi. Mahtaako olla ylppäreitä tulossa? En tiedä yhtään. Suvussa muistaakseni ei, mutta kylällä? Ehkä parit? Ja mennäänkö niihin? No, maanantaiksi tulen sitten takaisin ja isken kiinni uusiin kursseihin. Kirjoja tulee luettavaksi neljä, muista kursseista kuin kirjallisuudesta ei ole tietoa. Ihanaa, ihana Zhanna-opettaja pitää senkin kurssin! Lempparimme.

Haltijatarkummi pukeutumisesta

Sain juttutoiveen! Olemme varmaan keskenämme keskustelleet luennoilla ja niiden ulkopuolella venäläisten ja suomalaisten naisten eroista niin paljon, ettei minun ole tässä enää tarvinnut pohtia niitä. Toiveet kuitenkin toteutetaan, joten ilman muuta sepustan aiheesta vähän.

Ensimmäinen huomio venäläisistä naisista oli, että stereotyyppi korkokenkiin ja minihameeseen pukeutuvasta meikatusta diivasta pitää paikkansa. Suuri osa keski-ikäistä nuoremmista naisista kävelee kahdeksan sentin koroilla ja pukeutuu mielellään kiiltonahkaan ja muihin kiiltäviin asusteisiin. Meille tuli kiiltokriisi, kun suomalaiseen tyyliin kuuluu hyvin vähän kiiltävää ja kimaltavaa. Ukrainan vastaisella rajalla tullivirkailijanaisellakin oli strassipanta päässä.

Talvella joka toisen naisen päällä oli toppatakki, ja vähintään saappaan tai hupun reunassa piti olla karvaa. Mielellään tietysti olisi kietouduttu turkkiin.

Venäläisiä naisia on toistakin lajia: babuskoiden populaatio voi hyvin. Naiset elävät Venäjällä usein paljon pitempään kuin miehet. Miehiä verottaa alkoholi, armeija ja pitempi työura: miesten eläkeikä on 65, naisten 60. Neuvostoliiton ajoista asti on ollut tapana, että naisten kohdalla otetaan
huomioon kotitöihin käytetty aika ja vaiva, ja siksi he pääsevät aikaisemmin eläkkeelle.

Toki Tverissäkin on nähty muutama gootti, pitkätukkahevari, japaniernuteini, punkkari, skeittari ja rastapää. Heitä vaan on huomattavasti vähemmän verrattuna vaikka Tampereeseen, joka on kooltaan kaksi kolmasosaa Tveristä. Pietarissa kuitenkin erikoisia pukeutujia näkee. Tämä johtuu varmaan siitä, että "Pohjoinen pääkaupunki" on kansainvälisempi kuin maaseutukaupunki Tver. Täällä on vielä vähän vanhanaikaiset pukeutumisasenteet, eli pyritään muistuttamaan enemmistöä, joka keikkuu koroilla manikyyreineen. Suurissa kaupungeissa on länsimaisemmat aatteet, eli erilaisuus on hyväksytympää. Samoin Kiovassa näkyi erityylisiä ihmisiä. Siellä vaikutti siltä, että naisten korot olivat järkevämpiä, emmekä me eronneet kovasti joukosta.

Vastaantulijoilla silmälasit: Pietari: 2 tunnissa 25 kpl, Helsinki: puolessa tunnissa n. 100 kpl. Hm :D

Kiova

Tulimme tänään viikonloppumatkalta Kiovasta ja Tsernobylistä. Kiova oli niin kaunis, että varmaan kaikkien teki mieli jäädä sinne! Hevoskastanjat kukkivat, aurinko porotti, ja ihmiset olivat hyvällä tuulella. Liikkeellä oli muitakin kuin turisteja, koska lauantaina oli voitonpäivä toisen maailmansodan loppumisen kunniaksi. Kävimme Kiovan lavrassa (29-hehtaarinen luostari, ortodoksien Rooma) ja One Street Museumissa, jossa on 1800-luvun esineistöä ja tunnelmaa.

Jäi lyhyeksi. Koetan saada jonkun kuvan näkyviin.

Jään tänne vielä

Kävin tänään tiedustelemassa kesäkuun kursseista. Jännitin etukäteen hiukan sitä, saanko yleensä jäädä tänne, kun filologit olivat puhuneet, että heidän jäämissuunnitelmiaan kohtaan oli oltu hiukan nihkeitä. Asia voi johtua siitä, että heillä on lyhyemmän pakollisen harjoittelun takia (11 vkoa) yksikertaviisumi, ja meille kääntäjille tuli 14 viikon takia monikertaviisumi.

Saahan tänne siis jäädä. Parisataa euroa pitää maksaa (Aleksanteri-instituutille vai tänne kansainväliselle osastolle, vielä ei tiedetty). Kun ilmoitin, että haluaisin muuttaa asuntolaan, mister Nikolai Sergejevits rupesi tiukkaamaan, miksi haluan perheestä pois. Olenko ehkä kyllästynyt? Miksi minä sieltä pois haluan? Koetin sopertaa jotain. Olin aika hämmentynyt, koska ei tällaista ruvettaisi Suomessa kysymään. Asia olisi ilmoituksella selvä. Samoin mies tiukkasi, miksi haluan lähteä käymään Tsernobylissä, eikö meitä sinne lähtijöitä ollenkaan huoleta oma terveytemme. "Eihän siellä ole mitään nähtävää, mitä te sinne haluatte mennä?" Ei ehkä ole nähtävää mutta kiinnostaa se silti. En minä sitä osannut selittää.

No, kesäkuun kurssit ovat 1.-26.6., joten taidan juuri ja juuri ehtiä kotiin serkkuni valmistujaisiin. Ja omille synttäreilleni :D Opintotukiasiat pitää selvittää nyt kun vuokra laskee ja opiskelen kesällä.

Pitää lentää, lähdemme tutustumaan nunnaluostariin, jossa on abbedissana suomalainen nainen. Saa nähdä, mitä meidän hameille sanotaan, ne kun eivät tässä kuumuudessa ihan yllä polveen asti...