Kulttuurishokki iskee kai kolmen kuukauden maassa oleskelun jälkeen. Ensin muutaman viikon jälkeen sitä haluaa sellaista ruokaa kuin kotona, on ehkä masentunut, ärsyyntyy pikkuasioista ja inhoaa uuden maan tapoja tehdä asioita. Kolmen kuukauden päästä alkaa nähdä hyviä puolia ja alkaa uskoa, että maassa on mahdollista elää. Sitten joskus puolen vuoden tai vuoden jälkeen on tottunut outoihin olosuhteisiin ja osaa toimia arkipäivän tilanteissa. Oireita on koettu, mutta lähinnä toisen käden tietona, kun kaverit ovat meuhkanneet idiooteista venäläisistä.
Ulospäinsuuntautuneet ihmiset kokevat kulttuurishokin vahvempana kuin introvertimmät. Tämä voisi selittää sen, miksi kulttuurishokkini on ollut näin mieto. Kun toiset pauhaavat maan raivostuttavuudesta, minun itseni ei enää tarvitse. Tai sitten olen vaan niin sopeutuvainen ;P No ehkä en sentään.
-
Tänään aamulla matkalla yliopistolle puhuimme kaverin kanssa siitä, miten venäläiset naiset ehkä näkevät suomalaiset naiset. Me emme halua naimisiin, vaan menemme joskus ikäloppuina avoliittoon. Me emme hoida vanhempiamme emmekä lapsiamme, saati miehiämme, kun ajattelemme vain uraa ja ansioita. Lapset laitetaan päiväkotiin ja vanhemmat vanhainkotiin vaikka kumpikin maksaa maltaita (mutta huimilla palkoillamme meillä on siihen varaa). Emme myöskään vaivaudu pitämään ulkonäöstämme huolta, vaan laitamme ylle sitä, mikä on mukavinta.
Väitän, että tämän kieliharjoittelun jälkeen tunnistan venäläisen naisen ulkonäöltä 80 prosentin todennäköisyydellä. (Toivottavasti väitettä ei tarvitse todistaa...) Eli olen sveitsiläisen tytön kanssa samaa mieltä.
Ja aamuiseen analyysiin kuului myös se, että venäläisten naisten kanssa on usein vaikea puhua, kun he joko eivät tiedä mitään ja/tai eivät usko keskustelukumppania, koska tietävät paremmin eli oikein. Eivätkä kuuntele. Mutta kuunteluongelma on miestenkin kanssa puhuessa, sillä keskustelukulttuuri on täällä erilainen kuin Suomessa. Suomalaisten keskustelu voi venäläisistä kuulostaa oudolta ja tylsältä, kun kaikki sanovat asiansa vuorollaan muiden kuunnellessa hiljaa. Suomalaisesta taas venäläinen keskustelu saattaa kuulostaa riidalta, kun intonaatiot ovat liikkuvampia (ääni nousee useammin ja äkkinäisemmin) ja toisten päälle puhutaan jatkuvasti. Olen saamassa vähän kiinni tyypillisemmästä tavasta keskustella venäläisten kanssa. Ei tarvitse odottaa toisen vuorosanan loppumista, vaan esim. samaa mieltä olemista vakuuttaa monella sanalla toisen päälle.
Tänään kansainvälisen toimiston johtaja kehui venäjäntaitoani: "Mitä sinä enää tänne jäät kun puhut venäjää jo noin hyvin?" Heh, mitäs täällä enää tekemistä on :D Ihan turha paikka muutenkin. Opintopisteet vähän houkuttavat.
"Fakultatiivinen" jakso siis järjestyy. 28. päivä muutan tavarani tänne asuntolaan ja lähden kotiin lataamaan akkuja pariksi päiväksi. Mahtaako olla ylppäreitä tulossa? En tiedä yhtään. Suvussa muistaakseni ei, mutta kylällä? Ehkä parit? Ja mennäänkö niihin? No, maanantaiksi tulen sitten takaisin ja isken kiinni uusiin kursseihin. Kirjoja tulee luettavaksi neljä, muista kursseista kuin kirjallisuudesta ei ole tietoa. Ihanaa, ihana Zhanna-opettaja pitää senkin kurssin! Lempparimme.
2 kommenttia:
Kulttuurishokista on vaikea puhua. Itse varauduin siihen niin paljon etukäteen, en yhtään muista, olisinko jossain vaiheessa lähettänyt kotiin viestejä, joissa hinguin kotiin. Mulla se ainakin tapahtui myöhemmin kuin kolme kuukautta myöhemmin. Kai se on eri asia, jos yhteinen kieli on se, mitä harjoitellaan.
Venäläisnaiset tunnistaa helposti. Vaikka olisivatkin vähän suomalaistuneet ja vaihtaneet rennompiin vaatteisiin, heillä on silti se sama ilme kasvoilla ja käyttäytyminen ei ole muuttunut.
Joko alat uskomaan, että osaat venäjää? Suomalaisilla on paha tapa kuvitella, että kielissä täytyy olla täydellinen, että niitä uskaltaa käyttää.
Taidan alkaa uskoa ;) Täydellisyyskuvitelma on karissut, vaikken olisi aikaisemmin myöntänyt, että mulla sellaista edes on.
Lähetä kommentti