Moskovan keväistä keikkaani varten tarvitsen tietysti viisumin. Sitä pitää hakea moninaisten papereiden kanssa, ja varmaan HIV-todistuskin taas pitää jostain hommata, kun sellaista vaaditaan pitemmän ajan viisumien kaveriksi.
Minä kuitenkin sijaitsen täällä Prahassa ja viisumi pitää hakea Suomessa. Harkitsin sellaista siistiä vetoa, että olisin jollain tapaa saanut viisumin täällä ja sitten hiihdellyt suoraan Venäjänmaalle (täältä löytyy toki Venäjän suurlähetystö, pääkaupungissa kun ollaan. Suomessa tosin Helsingissä on vain konsulaatti ja Turussa suurlähetystö. Mistähän johtuu?) Harrastin hieman hakukoneilua, ja lopputuloksena on se, että minun pitäisi olla Tšekissä virallisesti rekisteröitynä, että voisin hakea Venäjän viisumia jonkun kolmannen maan eli Suomen kansalaisena. Järkeenkäypää.
Minullapa ei sitä rekisteröintiä taikka oleskelutodistusta, mikä suomenkieliseltä nimitykseltään mahtaakaan olla, taskussani ole. Ei varmaan kannata kertoa isoille pomoille. Ei sitä kyllä varsinaisesti pitäisi missään tarvita, ellei halua hakea töitä. Kirjastokortin kaupunginkirjastoon olisi myös saanut ilman tuhannen korunan (40 e) panttia, mutta se mun pitäis saada takaisin jossain vaiheessa.
Sitä lupaa pitää hakea ulkomaalaispoliisilta (foreign police, kökkösuomennos, sori) enintään 30 päivää maahantulosta. Luin huonosti papereitani, enkä tajunnut sitä pikkuseikkaa, että rekisteröinti olisi pitänyt suorittaa viipymättä silloin kun muutin Prahaan. Tulin Tšekkiin 5.9. ja muutin Prahaan 24.9. Sitä seurasi viikonloppu, mutta seuraavalla viikolla olisi ollut hyvin aikaa. Minua ja muita ei kuitenkaan oikein houkuttanut lähteä pompoteltavaksi.
Olimme nimittäin saaneet valistusta onnettomilta sieluilta, jotka olivat ehtineet yrittää rekisteröityä. Yhdeltä suomalaiselta oli ulkomaalaispoliisissa revitty passi, toiselle valitettu että hänelle itselleen jäävään osaan lomaketta pitää myös olla valokuva, ja värillinen sellainen. Kumpikaan ei mennyt uudestaan. Tietenkään tässä virastossa kukaan ei puhu englantia, kuka nyt ulkomaalaisille sellaista. Yliopiston tervetuloläpyskässä neuvotaan menemään jonon jatkoksi vähintään puoli tuntia ennen viraston aukeamista, mikä tapahtuu puoli kahdeksalta. Sittenkin saa varautua odottamiseen.
Täytyy myöntää, että Venäjällä rekisteröityminen ei ole aiheuttanut harmaita hiuksia läheskään tässä mitassa, koska sen on hoitanut ja tulee hoitamaan yliopisto. Ainoa ongelma on kulkea vähän aikaa passittomana, mutta enpä ainakaan viimeksi rekisteröinnin aikana passiani tarvinnut. Kopio kulkee muutenkin mukana.
Yksi ihminen on ollut voittoisa tässä tšekkiläisen byrokratian loistokkaassa aikaansaannoksessa: kaikki kauhujutut kuultuaan eräs täällä asuva suomalainen keräsi huolellisesti paperit ja kuvat mukaansa ja jonon kärkeen päästyään istui viraston tädin eteen. Tarina kertoo, että kaveri ei sanonut mitään, vaan päätti pitää tuijotuskilpailua, ettei paljastaisi kielitaidottomuuttaan. Täti tiskin takana katsoi hetken, pyysi paperit ja leimaili enempiä kyselemättä.
Minun tapaukseni nyt on se, että joululoman lisäksi perheeni saa nauttia läsnäolostani jokusen päivän myös tammi-helmikuussa, kun tulen asioimaan viisumin merkeissä. Saatanpa tuoda jotain tullessani, ja nyt en tarkoita suolistoameebaa tai muuta epämiellyttävää yllätystä, vaan että kaverin kanssa on tässä kehitelty mitä mittavimpia reissaussuunnitelmia...
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
tiistai 23. marraskuuta 2010
Keilauspeukalo
Eilen vei kämppikseni minut keilaamaan lääketieteenopiskelijoiden masinoimaan iltaan. Opin, että heitän keilapalloa yhden kierroksen ajan erinomaisesti, mutta sitten tekniikka pettää ja pallo kalahtaa usein vasemman laidan ränniin. Sen verran ehdin kolmen kierroksen aikana opetella parempaa heittotapaa, että sain pallon useammin kuin muutamaan kertaan siihen keilaan kuin halusinkin.
Tapasin keilauspaikassa ensimmäisen egyptiläiseni, ja myös Oulussa Erasmus-vaihdossa olleen tšekkipojan. Kyykkää muisteli, teekkarit kuulemma pelasivat sitä erittäin taidokkaasti. Tämä Petr, kuten muutama muukin Suomessa vaihdossa ollut, on kiertänyt maata enemmän kuin minä. Käyty oli Tampereen museot, Rovaniemi ja Kuopio, ja varmasti moni muukin paikka. Pitäisiköhän ottaa jonkun kesän ohjelmaksi kotimaan kiertäminen ettei tarttisi hävetä: "Lappeenranta? Jyväskylä? En mä oo koskaan käyny." Lahdessa on sentään pitänyt pyörähtää kun Tolstoi-junaan sieltä kerran hyppäsin.
Muuta eilistä ohjelmaa oli jännittävä episodi nimeltään vuokranmaksu. Se maksetaan respaan käteisellä office hoursien aikana, eli klo 8-11.15 ja teknisen tauon jälkeen taas 12-15. Kämppis lähti puoli kahden maissa ruokakauppaan. Pari minuuttia huoneen oven kolahduksen jälkeen tuli puhelu: "Muista sit kans maksaa, täällä on kauhee jono."
No, minulta meni vielä puoli tuntia ennen kuin pääsin nämä neljä kerrosta alemmas, mutta aulassa odotti yllätys: oli typötyhjää! Neljä espanjalaista tyttöä muodosti jononpoikasen, mutta he vain pyysivät pölynimurin ja lähtivät saman tien menemään, joten minua ja ehkä italialaista poikaa palveltiin samaan aikaan. Toimituksessa, johon kuului myös rahan nostaminen (huomaavaisesti asuntolan aulassa on pankkiautomaatti), kului aikaa ehkä kymmenen minuuttia. Olin varautunut vähintään puolen tunnin jonottamiseen, ehkä kello kolmen lähestyessä tšekkiläisten vetoomuksien harjoitteluun, kun muutama muukin mattimyöhäinen haluaa maksaa kahdestatoista neliöstään. Kävi tuuri!
(Pahoittelen tämän tekstin kummallisia sanajärjestyksiä, harjoitin siskon kanssa hieman toisen käden oikolukua ja nyt ei ajatus kulje. Tai kulkee, mutta vähän mutkan kautta.)
Tapasin keilauspaikassa ensimmäisen egyptiläiseni, ja myös Oulussa Erasmus-vaihdossa olleen tšekkipojan. Kyykkää muisteli, teekkarit kuulemma pelasivat sitä erittäin taidokkaasti. Tämä Petr, kuten muutama muukin Suomessa vaihdossa ollut, on kiertänyt maata enemmän kuin minä. Käyty oli Tampereen museot, Rovaniemi ja Kuopio, ja varmasti moni muukin paikka. Pitäisiköhän ottaa jonkun kesän ohjelmaksi kotimaan kiertäminen ettei tarttisi hävetä: "Lappeenranta? Jyväskylä? En mä oo koskaan käyny." Lahdessa on sentään pitänyt pyörähtää kun Tolstoi-junaan sieltä kerran hyppäsin.
Muuta eilistä ohjelmaa oli jännittävä episodi nimeltään vuokranmaksu. Se maksetaan respaan käteisellä office hoursien aikana, eli klo 8-11.15 ja teknisen tauon jälkeen taas 12-15. Kämppis lähti puoli kahden maissa ruokakauppaan. Pari minuuttia huoneen oven kolahduksen jälkeen tuli puhelu: "Muista sit kans maksaa, täällä on kauhee jono."
No, minulta meni vielä puoli tuntia ennen kuin pääsin nämä neljä kerrosta alemmas, mutta aulassa odotti yllätys: oli typötyhjää! Neljä espanjalaista tyttöä muodosti jononpoikasen, mutta he vain pyysivät pölynimurin ja lähtivät saman tien menemään, joten minua ja ehkä italialaista poikaa palveltiin samaan aikaan. Toimituksessa, johon kuului myös rahan nostaminen (huomaavaisesti asuntolan aulassa on pankkiautomaatti), kului aikaa ehkä kymmenen minuuttia. Olin varautunut vähintään puolen tunnin jonottamiseen, ehkä kello kolmen lähestyessä tšekkiläisten vetoomuksien harjoitteluun, kun muutama muukin mattimyöhäinen haluaa maksaa kahdestatoista neliöstään. Kävi tuuri!
(Pahoittelen tämän tekstin kummallisia sanajärjestyksiä, harjoitin siskon kanssa hieman toisen käden oikolukua ja nyt ei ajatus kulje. Tai kulkee, mutta vähän mutkan kautta.)
torstai 18. marraskuuta 2010
Paloja ja samettivallankumous
Yksi tsekkilainen opettaja onnistuu olemaan silloin talloin aika tyly. Hymya ei loydy, mutta eipa se mikaan valttamattomyys minusta ole, jos muuten on peruskohtelias. Eraana paivana suullisten kielioppiharjoitusten tunnilla tama opettajakulta ei jaksanut ymmartaa romanialaista tyttoa, joka kolmatta kertaa perakkain mokasi saman verbijutun.
"Jste tvrdohlav?" kysyi rouva opettaja.
Teitittely ei poistu mihinkaan: oletteko passinpaa?
Tanaan kadulla tuli vastaan nainen, joka nauroi kuin kalkkuna.
Ohitin myos englantia puhuvien turistien ryhman, joka leikki katukiveyksen ruuduilla. Jokainen seisoi yhdessa ruudussa ja yhdelle etsittiin viela paikkaa. Taukoleikki? Ihan olivat aikaihmisia.
Ehdin tanaan paivan ainoan luennon jalkeen syomaan viimeisella minuutilla. Menza Jednota menee kahdelta kiinni, kuten muutkin menzat eli opiskelijaruokalat, ja livahdin sisaan ehka viitta vailla kaksi. Sain ruokaa enka ollut edes viimeinen. Laihaa mutta lamminta makaronikeittoa, paaruokana keitettyja perunoita ja kanankoipi. Annoksessa oli perunaa ehka kolme kertaa sen verran mita olisin itse ottanut, mutta se oli mehukasta ja meni hyvin alas. Kana oli rasvaista ja hyvaa. Onneksi en tieda, mista loytyisi lahin vaaka.
Kiersin menzalta filosofisen tiedekunnan (FF, filosofická fakulta) paarakennukselle osin uutta reittia: ensin tunti Palladium-ostoskeskuksen kirjakaupassa hienoja kortteja shoppailemassa, sitten turistikatu Celetnán suuntaisesti Vanhankaupunginaukiolle. Týnin takana olevaa Marian kirkkoa kiertaessani (typera nimi mut en osaa tahan hataan muutenkaan sanoa) tormasin jalleen kerran kovaaaniseen amerikkalaista englantia puhuvaan oppaaseen. Miehella on aina iso ryhma mukanaan, ja opastus on vetavaa. Tekee mieli jaada kuuntelemaan.
-----
Eilen oli Samettivallankumouksen alkamisen vuosipaiva. Tšekiksi sametová revoluce, slovakiaksi nežná revolúcia eli hella vallankumous. Tavallaan kuulemma tšekkilaisten ja slovakialaisten itsenaisyyspaiva. 17.11. vuonna 1989 mellakkapoliisi kavi rauhanomaisen opiskelijamielenosoituksen kimppuun. Paikalla oli tuona paivana ehka 200 000 ihmista. Tasta alkoi seka Prahassa etta Bratislavassa mielenosoitusten sarja, joka kesti joulukuun loppuun asti ja sai loppujen lopuksi liikkeelle kerralla yli puoli miljoonaa ihmista.
Muutaman viikon kestaneen vallankumouksen huipensi kahden tunnin yleislakko marraskuun 27. paivana. Kolme neljasosaa kansasta lakkoili kello 12-14. Vapaa televisiokeskustelu paria paivaa aikaisemmin oli saanut lehtien toimitukset kaantymaan kommunistivaltaa vastaan. Sensuuri paattyi, kun kirjastoista sai lainata antikommunistista kirjallisuutta.
Tšekkoslovakian ensimmainen vapailla vaaleilla valittu presidentti Václav Havel oli kirjailija ja kommunistiajan toisinajattelija, joka ei saanut nuoruudessaan opiskella yliopistossa ja naki vankilan sisaltapain useaan kertaan.
Yksi vuoden 1989 vallankumouksen symboli oli avainnippu. Václavin aukiolle keraantyneet ihmiset heiluttivat avaimiaan ilmassa merkiksi siita, etta alkava uusi aika ei toisi mukanaan lisaa lukittuja ovia.
"Jste tvrdohlav?" kysyi rouva opettaja.
Teitittely ei poistu mihinkaan: oletteko passinpaa?
Tanaan kadulla tuli vastaan nainen, joka nauroi kuin kalkkuna.
Ohitin myos englantia puhuvien turistien ryhman, joka leikki katukiveyksen ruuduilla. Jokainen seisoi yhdessa ruudussa ja yhdelle etsittiin viela paikkaa. Taukoleikki? Ihan olivat aikaihmisia.
Ehdin tanaan paivan ainoan luennon jalkeen syomaan viimeisella minuutilla. Menza Jednota menee kahdelta kiinni, kuten muutkin menzat eli opiskelijaruokalat, ja livahdin sisaan ehka viitta vailla kaksi. Sain ruokaa enka ollut edes viimeinen. Laihaa mutta lamminta makaronikeittoa, paaruokana keitettyja perunoita ja kanankoipi. Annoksessa oli perunaa ehka kolme kertaa sen verran mita olisin itse ottanut, mutta se oli mehukasta ja meni hyvin alas. Kana oli rasvaista ja hyvaa. Onneksi en tieda, mista loytyisi lahin vaaka.
Kiersin menzalta filosofisen tiedekunnan (FF, filosofická fakulta) paarakennukselle osin uutta reittia: ensin tunti Palladium-ostoskeskuksen kirjakaupassa hienoja kortteja shoppailemassa, sitten turistikatu Celetnán suuntaisesti Vanhankaupunginaukiolle. Týnin takana olevaa Marian kirkkoa kiertaessani (typera nimi mut en osaa tahan hataan muutenkaan sanoa) tormasin jalleen kerran kovaaaniseen amerikkalaista englantia puhuvaan oppaaseen. Miehella on aina iso ryhma mukanaan, ja opastus on vetavaa. Tekee mieli jaada kuuntelemaan.
-----
 |
| Pyhan Václavin patsas marraskuussa 1989. Kuva Wikipediasta. |
Muutaman viikon kestaneen vallankumouksen huipensi kahden tunnin yleislakko marraskuun 27. paivana. Kolme neljasosaa kansasta lakkoili kello 12-14. Vapaa televisiokeskustelu paria paivaa aikaisemmin oli saanut lehtien toimitukset kaantymaan kommunistivaltaa vastaan. Sensuuri paattyi, kun kirjastoista sai lainata antikommunistista kirjallisuutta.
Tšekkoslovakian ensimmainen vapailla vaaleilla valittu presidentti Václav Havel oli kirjailija ja kommunistiajan toisinajattelija, joka ei saanut nuoruudessaan opiskella yliopistossa ja naki vankilan sisaltapain useaan kertaan.
Yksi vuoden 1989 vallankumouksen symboli oli avainnippu. Václavin aukiolle keraantyneet ihmiset heiluttivat avaimiaan ilmassa merkiksi siita, etta alkava uusi aika ei toisi mukanaan lisaa lukittuja ovia.
 |
| Elokuvasta Kolja (1996). Kuva taalta. |
lauantai 13. marraskuuta 2010
Kuinka minulle Suomea kuvataan
Tänään tarjoan valittuja ja hajanaisia paloja muiden vaihto-oppilaiden kanssa käydyistä mistä tulet -keskusteluista. Kun paikalla on ihmisiä monista eri Euroopan kolkista tai jopa kauempaa, sitä aletaan väistämättä kerrata tietoutta toisen kotimaasta. Tuloksia seuraavassa.
Näytän saksalaiselta ja venäläiseltä, mutta ennen kaikkea puolalaiselta. Suurelta osin tämä varmasti johtuu siitä, että tavatessani uusia ihmisiä olen usein puolalaisessa seurassa. Cześć!
Suomi tunnetaan kylmyydestä. Argentiinalainen opiskelija ei kestänyt kuulla, että minusta tämä marraskuu on ollut leutoa säätä. Lämpötila on jossain 5-10 plusasteen paikkeilla, välillä satelee harmaasti tai on sumuista. Eilen oli sellainen "revin sulta hiukset päästä" -tuuli.
Espanjalainen varhaiskasvatuksen opiskelija kertoi, että Pohjoismaiden koulujärjestelmät olivat olleet heidän opiskelumateriaalinaan, ja että Suomen, Ruotsin ja Norjan koulut ovat esimerkillisiä.
Seuraavaksi tämä espanjalainen kysyi, olenko hyvä autonkuljettaja. Hän kehui Räikköstä, Häkkistä ja Kovalaista, ja harmitteli, että heikäläisiltä löytyy vain Alonso. Sitten hän alkoi laulaa katalonialaista juomalaulua.
Yhdellä tsekintunnilla piti kuvailla jotain oman maan tunnettua ihmistä. Minä kerroin entisestä mäkihyppääjästä, joka nykyisin täyttää palstatilaa avio-ongelmillaan ja erinäisillä toilailuillaan. Suomalaisten lisäksi yksi puolalainen tiesi Nykäsen ja sitä vekoa myös muut meikäläiset valiohyppijät. Hänen kaverinsa on nimittäin suuri mäkihyppyfani, jonka idoli on Janne Ahonen. Harmitti, kun en puolalaisista hyppääjistä muistanut kuin Adam Malyszin (mutta opin, että hepun sukunimi sanotaan vähän kuin "mawish").
Yliopisto-opiskelijoiden voisi olettaa olevan sivistyneitä, mutta se ei tarkoita aina laajaa yleistietoa. Euroopan maantieto ei ole kaikilla ihan hallussa. Saksalainen nuori nainen olisi laittanut Puolan tai Valko-Venäjän meidän rajanaapuriksemme ennen Venäjää.
"Eikö Suomesta ole kovin pitkä matka Venäjälle?" Joo, matka itärajalle tietysti kestää hetken sekin. No täytyy myöntää, että en minäkään vaikkapa entisen Balkanin alueen tai entisen Jugoslavian alueen maita osaa, ja Slovenian sijainti on varsin hämärä vaikka sieltä tuleekin iloisia ihmisiä.
Vodka. Täällä olut-Euroopassa kuulen usein, että minun pitäisi juoda enemmän, kun olen Suomesta ja siellä on niin kylmä että verenkiertoa täytyy talvella pitää yllä vodkanjuonnilla. Suomalaista vodkaa, kuten usein muitakin suomalaisia asioita, pidetään laadukkaana, ja joka baarissa on Finlandiaa listalla, ehkä jopa useammin kuin Absolutia. Vodkan osalta puolalaiset ja venäläiset tuntevat kanssamme yhteishenkeä.
Nokiasta muuten ei ole tullut puhuttua, mutta saunasta kyllä. Taisi olla tuo aluksi mainitsemani argentiinalainen, joka kysyi, että nautinko minä todella saunassa olemisesta. Kun eihän siellä saa henkeä. Minä tietysti pidin miniluennon puusaunan ja sähkösaunan eroista, ja lohdutin, että eiköhän siihen totu, kun ei heti sadan asteen löylyillä aloita.
Yleinen kysymys on myös ollut, että muistuttaako suomi ruotsia. Eipä muistuta sitten yhden yhtään. En myöskään saa suomesta apua venäjänopiskeluuni, yhteisiä asioita kun on kovin vähän silläkin suunnalla.
"No kai joku kieli edes on samanlaista?"
Viro ja Venäjän pohjoisosien pikkukielet. Unkaria en taida enää mainita, kun joka kerta pitää jatkaa, että en minä siitä silti mitään ymmärrä.
Jostain syystä saan vastaani melko lasittuneita katseita, kun kerron, että suomessa sijamuotoja on kuusitoista. Venäjässä niitä on kuusi, saksassa muistaakseni neljä ja tsekissä paljon eli seitsemän. Silti jotkut sekopäät haluavat opiskella suomea. Ovat yleensä erittäin asialleen omistautuneita, ja vielä taitavia.
Ai niin, ja suomalaiset ovat erittäin tasa-arvoisia, koska kielessäkään ei ole sukupuolia, mutta hiukan ehkä masentuneita, koska myös tuleva aikamuoto puuttuu.
Kansainväliset ihmiset tietävät, että Suomessa asiat maksavat paljon, ja ihmisillä on suuret palkat. Toisaalta myös verotus on kovaa. Newsweekin tutkimus ei ole mennyt ohi, ja minultakin on kyselty, miten se Suomi on niin hyvä paikka asua. En ole osannut vastata edes likipitäen tyhjentävästi. Ongelmia meilläkin on.
Venäläinen, Tsekissä ja Saksassa toimiva kuvataiteilija lähetti sille punatukkaiselle naispresidentille terkkuja, kun kuuli, että olen Suomesta.
"Da da, Khalonen!"
Näytän saksalaiselta ja venäläiseltä, mutta ennen kaikkea puolalaiselta. Suurelta osin tämä varmasti johtuu siitä, että tavatessani uusia ihmisiä olen usein puolalaisessa seurassa. Cześć!
Suomi tunnetaan kylmyydestä. Argentiinalainen opiskelija ei kestänyt kuulla, että minusta tämä marraskuu on ollut leutoa säätä. Lämpötila on jossain 5-10 plusasteen paikkeilla, välillä satelee harmaasti tai on sumuista. Eilen oli sellainen "revin sulta hiukset päästä" -tuuli.
Espanjalainen varhaiskasvatuksen opiskelija kertoi, että Pohjoismaiden koulujärjestelmät olivat olleet heidän opiskelumateriaalinaan, ja että Suomen, Ruotsin ja Norjan koulut ovat esimerkillisiä.
Seuraavaksi tämä espanjalainen kysyi, olenko hyvä autonkuljettaja. Hän kehui Räikköstä, Häkkistä ja Kovalaista, ja harmitteli, että heikäläisiltä löytyy vain Alonso. Sitten hän alkoi laulaa katalonialaista juomalaulua.
Yhdellä tsekintunnilla piti kuvailla jotain oman maan tunnettua ihmistä. Minä kerroin entisestä mäkihyppääjästä, joka nykyisin täyttää palstatilaa avio-ongelmillaan ja erinäisillä toilailuillaan. Suomalaisten lisäksi yksi puolalainen tiesi Nykäsen ja sitä vekoa myös muut meikäläiset valiohyppijät. Hänen kaverinsa on nimittäin suuri mäkihyppyfani, jonka idoli on Janne Ahonen. Harmitti, kun en puolalaisista hyppääjistä muistanut kuin Adam Malyszin (mutta opin, että hepun sukunimi sanotaan vähän kuin "mawish").
Yliopisto-opiskelijoiden voisi olettaa olevan sivistyneitä, mutta se ei tarkoita aina laajaa yleistietoa. Euroopan maantieto ei ole kaikilla ihan hallussa. Saksalainen nuori nainen olisi laittanut Puolan tai Valko-Venäjän meidän rajanaapuriksemme ennen Venäjää.
"Eikö Suomesta ole kovin pitkä matka Venäjälle?" Joo, matka itärajalle tietysti kestää hetken sekin. No täytyy myöntää, että en minäkään vaikkapa entisen Balkanin alueen tai entisen Jugoslavian alueen maita osaa, ja Slovenian sijainti on varsin hämärä vaikka sieltä tuleekin iloisia ihmisiä.
Vodka. Täällä olut-Euroopassa kuulen usein, että minun pitäisi juoda enemmän, kun olen Suomesta ja siellä on niin kylmä että verenkiertoa täytyy talvella pitää yllä vodkanjuonnilla. Suomalaista vodkaa, kuten usein muitakin suomalaisia asioita, pidetään laadukkaana, ja joka baarissa on Finlandiaa listalla, ehkä jopa useammin kuin Absolutia. Vodkan osalta puolalaiset ja venäläiset tuntevat kanssamme yhteishenkeä.
Nokiasta muuten ei ole tullut puhuttua, mutta saunasta kyllä. Taisi olla tuo aluksi mainitsemani argentiinalainen, joka kysyi, että nautinko minä todella saunassa olemisesta. Kun eihän siellä saa henkeä. Minä tietysti pidin miniluennon puusaunan ja sähkösaunan eroista, ja lohdutin, että eiköhän siihen totu, kun ei heti sadan asteen löylyillä aloita.
Yleinen kysymys on myös ollut, että muistuttaako suomi ruotsia. Eipä muistuta sitten yhden yhtään. En myöskään saa suomesta apua venäjänopiskeluuni, yhteisiä asioita kun on kovin vähän silläkin suunnalla.
"No kai joku kieli edes on samanlaista?"
Viro ja Venäjän pohjoisosien pikkukielet. Unkaria en taida enää mainita, kun joka kerta pitää jatkaa, että en minä siitä silti mitään ymmärrä.
Jostain syystä saan vastaani melko lasittuneita katseita, kun kerron, että suomessa sijamuotoja on kuusitoista. Venäjässä niitä on kuusi, saksassa muistaakseni neljä ja tsekissä paljon eli seitsemän. Silti jotkut sekopäät haluavat opiskella suomea. Ovat yleensä erittäin asialleen omistautuneita, ja vielä taitavia.
Ai niin, ja suomalaiset ovat erittäin tasa-arvoisia, koska kielessäkään ei ole sukupuolia, mutta hiukan ehkä masentuneita, koska myös tuleva aikamuoto puuttuu.
Kansainväliset ihmiset tietävät, että Suomessa asiat maksavat paljon, ja ihmisillä on suuret palkat. Toisaalta myös verotus on kovaa. Newsweekin tutkimus ei ole mennyt ohi, ja minultakin on kyselty, miten se Suomi on niin hyvä paikka asua. En ole osannut vastata edes likipitäen tyhjentävästi. Ongelmia meilläkin on.
Venäläinen, Tsekissä ja Saksassa toimiva kuvataiteilija lähetti sille punatukkaiselle naispresidentille terkkuja, kun kuuli, että olen Suomesta.
"Da da, Khalonen!"
 |
| Kaarlensillan kaaria Prahan linnan muurin aukosta |
tiistai 2. marraskuuta 2010
Yhtä juhlaa
Eilen juhlittiin maantiedon opiskelijoiden johdolla hydrologista uutta vuotta. Ilmeisesti se liittyy siihen, että tähän aikaan vuotta (ainakin tällä maailmankolkalla) luonnossa oleva vesi on enimmäkseen jäätynyttä, ja veden kierto seuraavaan vuoteen mitataan tästä. Juhla alkoi Vaclavin aukiolla tapahtuneella hiihtokilpailulla.
Kuvan taustalla näemmä heiluu aukion vakiomielenosoittaja. Vielä en ole saanut selvää kyltin tekstistä, mutta jotain tuomarin epäoikeudenmukaisuudesta ja kodin menettämisestä siinä lukee.
Hiihtokilpailun aikana minulle kävi sääliksi suksia, koska kiveyksellä ei kaikesta huolimatta ole parhaat luisto-ominaisuudet. Maalissa sitten näkyi, että monella olikin Neuvostoliiton aikaiset pelkillä teipeillä kiinnitetyt vanhat läpyskät.
Hiihtäminen ei sujunut kovin nopeasti, mutta hauskalta se näytti :D Jotain vastaavaa voisi teekkarien kuvitella tempaisevan. Ihmisten ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoisia, yksikin italialaisen näköinen keski-ikäistyvä gentlemanni mustassa palttoossa jäi daameineen haavi auki kesken askeleen. Hehee.
Mitali oli vuodenaikaan nähden ajankohtainen ja valmistuskustannuksiltaan järkevä: piparkakkurengas, joka roikkui keltaisessa nauhassa.
Juhlinta nousi huippuunsa illalla. Enimmäkseen luonnontieteiden opiskelijoiden kansoittaman asuntolan liikuntasalissa oli juhlat, rautalankabändi soitti ja ihmiset pomppivat. Hiki tuli, ja oli hauskaa!
Keskiyöllä pidettiin ilotulitusta ulkona.
"At' žije nový hydrologický rok!" Eläköön uusi hydrologinen vuosi.
Lauantaina taas vietettiin halloweenia, juhlaa, joka kuuluu yhtä lailla tsekkiläiseen kuin suomalaiseenkin perinteeseen. Eli ei kuulu. Mutta naamiaisasuun pukeutuminen on hauskaa, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Minä laitoin tukan pystyyn ja pistin isommat korvat päähän, illan mittaan sain vielä vaahteranlehden hiuksiini. Yksi kaveri oli merirosvo (kiltti sellainen, aseena voiveitsi) ja toinen teki punavärillä ampumahaavan rintaansa.
Metrossa oli hauska seurata ihmisten ilmeitä. Katseet vaelsivat ihmisestä toiseen, sitten hiljaista kommenttia seuralaiselle. Kato nyt totakin, mikä tää juttu on. Parasta oli, kun parilta asemalta tuli muita selvästi halloweenia varten pukeutuneita, oli piraattia ja mitä lie knallipäätä, suurimmalla osalla verta suupielessä ja repaleita sukkahousuissa sekä muuta mukavaa. Siinä sitten kaikki vilkuili toistensa asuja mahdollisimman huomaamattomasti :D
Harhailimme muutaman suomalaisen kämpille. Perille pääsemiseen vaadittiin kolme tai neljä puhelua, ja langan kumpikin pää alkoi olla varsin tuohtunut kun oikeaa metron uloskäyntiä ei meinannut löytyä... Lopulta sitten tajusimme, että tarkoitimme puistolla eri asioita, ja päästiin perille. Paikalla oli keltaisiin lehtiin pukeutunut ruotsalainen ja joukko suomalaisia, joista yksi oli vampyyri, yhtä oli purtu kaulaan, yksi pariskunta oli kuolleista noussut espanjalainen pari ja niin edelleen. Hienoja asuja. Tosin yhden kaverin viikset olivat ilmeisesti ihan peruskamaa.
Tapasimme kaikenlaisia mielenkiintoisia ilmestyksiä.
Kuvan taustalla näemmä heiluu aukion vakiomielenosoittaja. Vielä en ole saanut selvää kyltin tekstistä, mutta jotain tuomarin epäoikeudenmukaisuudesta ja kodin menettämisestä siinä lukee.
Hiihtokilpailun aikana minulle kävi sääliksi suksia, koska kiveyksellä ei kaikesta huolimatta ole parhaat luisto-ominaisuudet. Maalissa sitten näkyi, että monella olikin Neuvostoliiton aikaiset pelkillä teipeillä kiinnitetyt vanhat läpyskät.
Hiihtäminen ei sujunut kovin nopeasti, mutta hauskalta se näytti :D Jotain vastaavaa voisi teekkarien kuvitella tempaisevan. Ihmisten ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoisia, yksikin italialaisen näköinen keski-ikäistyvä gentlemanni mustassa palttoossa jäi daameineen haavi auki kesken askeleen. Hehee.
Mitali oli vuodenaikaan nähden ajankohtainen ja valmistuskustannuksiltaan järkevä: piparkakkurengas, joka roikkui keltaisessa nauhassa.
Juhlinta nousi huippuunsa illalla. Enimmäkseen luonnontieteiden opiskelijoiden kansoittaman asuntolan liikuntasalissa oli juhlat, rautalankabändi soitti ja ihmiset pomppivat. Hiki tuli, ja oli hauskaa!
"At' žije nový hydrologický rok!" Eläköön uusi hydrologinen vuosi.
Lauantaina taas vietettiin halloweenia, juhlaa, joka kuuluu yhtä lailla tsekkiläiseen kuin suomalaiseenkin perinteeseen. Eli ei kuulu. Mutta naamiaisasuun pukeutuminen on hauskaa, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Minä laitoin tukan pystyyn ja pistin isommat korvat päähän, illan mittaan sain vielä vaahteranlehden hiuksiini. Yksi kaveri oli merirosvo (kiltti sellainen, aseena voiveitsi) ja toinen teki punavärillä ampumahaavan rintaansa.
Metrossa oli hauska seurata ihmisten ilmeitä. Katseet vaelsivat ihmisestä toiseen, sitten hiljaista kommenttia seuralaiselle. Kato nyt totakin, mikä tää juttu on. Parasta oli, kun parilta asemalta tuli muita selvästi halloweenia varten pukeutuneita, oli piraattia ja mitä lie knallipäätä, suurimmalla osalla verta suupielessä ja repaleita sukkahousuissa sekä muuta mukavaa. Siinä sitten kaikki vilkuili toistensa asuja mahdollisimman huomaamattomasti :D
Harhailimme muutaman suomalaisen kämpille. Perille pääsemiseen vaadittiin kolme tai neljä puhelua, ja langan kumpikin pää alkoi olla varsin tuohtunut kun oikeaa metron uloskäyntiä ei meinannut löytyä... Lopulta sitten tajusimme, että tarkoitimme puistolla eri asioita, ja päästiin perille. Paikalla oli keltaisiin lehtiin pukeutunut ruotsalainen ja joukko suomalaisia, joista yksi oli vampyyri, yhtä oli purtu kaulaan, yksi pariskunta oli kuolleista noussut espanjalainen pari ja niin edelleen. Hienoja asuja. Tosin yhden kaverin viikset olivat ilmeisesti ihan peruskamaa.
Tapasimme kaikenlaisia mielenkiintoisia ilmestyksiä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)