Kaulukset ojennuksessa

Tämänpäiväiset keskustelut johtivat minut opettelemaan jälkeenpäin sellaisia sanoja kuin "tärkkelys" крахмал ja "kaivo" колодец. Tärkkelyksestä tuli puhetta, kun kävimme iltasella syömässä asuntolan lähellä sijaitsevassa korealaisessa ravintolassa. Siellä tarjottiin talon puolesta monenlaista pientä alkupalaa, herkullisinta oli mielestäni kaalisalaatti (kuinka tavanomaista. Mutta liemi oli sentään erikoista) ja säilötyt, jollain punaisella maustetut kurkut.

Pääruokanani oli valikoima korealaisittain valmistettuja vihanneksia ynnä muita aineksia sekä naudanjauhelihaa riisipedillä. En yritäkään muistaa ruokalajini nimeä. Edessäni oli pata, johon oli aseteltu riisikerroksen päälle sektoreittain öljyssä paahdettua porkkanaa ja kurkkua, herkullisesti maustettua naudanlihaa, ituja, merilevää (suolaista, meristä, kasvissyöjä ei halunnut syödä kun siitä tuli liikaa mieleen kala), kaalia, ehkä jonkinlaisia papuja viipaloituna, sieniä sekä aurinkona keskellä kananmunankeltuainen, ilmeisesti raaka, joka oli erittäin hyvää, kun sen sekoitti kaiken muun joukkoon. Se antoi riisille mukavasti kiinnikettä.

Tärkkelys nousi esiin talon tarjoaman juoman takia: painavassa kivikulhossa tuotiin pöytään perinteistä korealaista juomaa, jonka nimeä en tietenkään muista enää. Sen pohjalla lillui kypsiä riisinjyviä, ja maku toi mieleen perunan, ja siksi tärkkelyksen. Hauska vaan, että ravintolassa aikaisemmin käynyt P viittasi makuun puhumalla paidankauluksista. Minusta se ei sammuttanut janoa kovin hyvin.

Ravintolasta lähdettyämme emme olleet kovin hyvissä tunnelmissa. Muutoin kaikki meni hienosti, mutta juuri ennen lähtöä yksi meistä sattui laukullaan vahingossa pudottamaan viereiselle pöydälle jääneen lasin, joka tietysti särkyi. Se kustansi 200 ruplaa eli viisi euroa ja risat. A alkoi puolustaa mielipidettään siitä, että on epämiellyttävää pilata hyvä ravintolakäynti tyrkkäämällä ovensuussa uusi lasku käteen. Periaatteessa ymmärrän, että ravintolan on veloitettava särkyneistä astioista, mutta hyvä fiilis sai tästä kommelluksesta harmaat reunukset.

No, maksoimme laskun yhdessä, vahinkohan se oli ollut. Olisi tehnyt mieli ottaa raha tipeistä, mutta illan tyhmä lopetus ei tietenkään ollut herttaisen tarjoilijamme syytä.

Kotimatkalla poikkesimme A:n kanssa vielä ostamassa vettä. En mitä ilmeisimminkään tule juoneeksi tarpeeksi vettä jos se joutuu seisomaan pitkään viiden litran kanisterissa. Olen siirtynyt edullisimpien kanistereiden sijaan kahden litran pulloihin, sillä sellainen kuluu nopeammin, kun siitä on helpompi kaataa mukiin ja milloin minnekin (haha). Juttelimme vesien mauista - aihe, josta en viisi vuotta sitten olisi osannut sanoa mitään. Vesi kuin vesi, ei erityisen herkullista paitsi jalkapallotreenien jälkeen.

Kaivo tuli sitten esiin kun A mainitsi, että hänen kotikaupunkinsa Geneven vesi on yleensä hyvänmakuista. Meillä kotikotona kaivovedessä maistuu rauta, ja tajusin sen vasta pois muutettuani. Tampereella ei vedessä mielestäni maistu erityisesti mikään (pitänee kutsua äiti makutestaajaksi), tosin sitä vettä mielelläni seisotan kannussa vähän aikaa ennen juomista.

Rautainen vesi on silti suosikkini siksi, että se tulee omasta kaivosta siellä omilla nurkilla.

(Miten niin rupean vähän nostalgiseksi? Sitä se teettää kun juttelee siskonsa kanssa. Ei ole mun syy :P)

Presidentti ja vaimonsa [sic] tai red alert - kielioppia!

Tänään olen energinen. Aamun lievän lumentuprutuksen jälkeen paistaa jopa aurinko! Se jos mikä antaa virtaa. Eilen tunnin aikana tuli seitsemän kertaa lunta, paistoi kaksi kertaa aurinko ja rähmi kertaalleen räntää. Seikkailullinen sää oli.

Tähän päivään saan poweria myös siitä, että takana on hurjasti inspiroivia luentoja. Oli esimerkiksi käännöstunti, jolla yritin saada selitettyä, millaisissa tilanteissa sanotaan "ministeri ja hänen vaimonsa" ja missä voi käyttää vain "ministeri ja vaimonsa". Yritin saada rakennetuksi lauseen, jossa Bushia menee tapaamaan ministeri ja hänen vaimonsa, ja lopputuloksena kuulijalla herää epäilyksiä siitä, kenen vaimo itse asiassa on kyseessä, mutta en tunnilla onnistunut. Joka tapauksessa toimimaton ja kerta kaikkiaan hirveä on se tapa, jota lukiessa selkäpiitä karmii kuin vetäisi omia, repaleisia kynsiään pitkin liitutaulua: "ministeri ja vaimonsa vierailivat Valkoisessa talossa". Au au.

Pahoittelen kaapissa piilottelevan ammattiylpeyteni puolesta, mutta nyt en kyennyt kaivamaan kielioppikirjoja esiin (vaikka Iso suomen kielioppikin on jo pitemmän aikaa sijainnut kirjahyllyn lisäksi myös netissä, jei!), vaan muistelen historiallisten luentojen hämärästä, että persoonapronomitonta versiota voisi käyttää silloin, kun viitataan johonkin muuhun kuin lauseen subjektiin.

Eli tähän tapaan: "Bush kutsui ministerin ja hänen vaimonsa Valkoiseen taloon." Puhutaan ministerin vaimosta.

Sitten taas: "Bush kutsui ministerin ja vaimonsa Valkoiseen taloon." Sisälukutaito kertoo, että Bushilla on kovin virallinen komento vaimonsa suhteen tässä.

Karkeasti ottaen tämä jälkimmäinen ehkä vastaisi venäjän "Буш звал министра и свою жену"? Miksen voinut älytä näitä esimerkkejä siellä tunnilla?! Oon siellä joka toisen kysymyksen kohdalla kuin kala kuivalla maalla. Ei mulla ole niin hyvää osaamista suomen kieliopista, vastaan fiilispohjaisen kielitajuni perusteella ja hämmennyn tarkoista kysymyksistä. Kuten vaikka onko sanoilla mukaan ja mukaisesti jotain eroa, kun puhutaan sopimuksesta, jonka mukaan/mukaisesti jotain tehdään. Ei minusta. Ainakaan tässä tapauksessa.

No nyt täytyy tunnustaa, että vilkaisin kuitenkin sitä kielioppia. Uteliaisuus tappoi kissan. Yllätyin kyllä siitä, mitä löysin.

Luennolla yksi Suomessa ollut venäläinen opiskelija nimittäin kertoi, että joku Joensuun opettaja oli kehottanut ilmeisesti kirjakielessä käyttämään ilmaisua "minun perhe", koska jos tähän lisää possessiivisuffiksin (perheeni), se tarkoittaa perheen omistamista, mikä ei ole totta. Tamperelainen opettaja oli kohotellut tälle ehdotukselle kulmiaan, ja minä perässä. Mutta mitä Viskin (sen kieliopin) sivuilla näenkään:

Toiseksi possessiivisuffiksi voi puuttua lähinnä monikon 1., harvemmin 2. persoonan pronominin sisältävistä vakiintuneista ilmauksista, joiden substantiivi ilmaisee mm. perheenjäsentä, yhteisöä tai asuinpaikkaa: meidän äiti, meidän perhe, teidän kunta (c).

Jassoo. Ehkä minusta ei ole auktoriteettina kilpailemaan tämän kanssa. Tosin noista opiskelijan esittämistä omistamisperusteluista en niinkään perusta, ovat ehkä saaneet damagea matkan varrella.

Jätän kielioppipohdinnat tältä illalta tähän. Riennän neloskerroksen keittiöön, missä minua ja A:ta kielletään osallistumasta ruoanlaittoon. P tekee paellaa, johon tarvitaan kilo perunoita, ja K laittaa salaattia. Sitten syödään.

Kutitusta ja piimää

Tikkle me

Eilen havaitsin juovani piimää (tai kefiriä, jos niissä joku ero on), jossa lilluskelee Valion lisensoimia maitobakteereja. Kohta menen luennolle istuskelemaan Iskun tuoleilla. Nokiasta sentään huomaa, kun se hyökkää kiinni...

Se siitä. Kuva ei liity maitotuotteisiin, vaan viikonloppuna kävimme kuuntelemassa ruotsalaista Tikkle me -elektropopduoa China-Town-Cafessa. Paikka oli hiukan hankala löytää, kun se ei ollutkaan salaperäisesti sisäpihalla kuten oletimme. Tässä on pikkuinen artikkeli bändistä ruotsiksi. Ovat kotoisin Eskilstunasta!

Kahvilassa (klubilla?) oli väkeä aika vaatimattomasti, ja luultavasti suurin osa tuli ilmaiseksi sisään Ruotsin suurlähetystön kutsumana. Niin mekin, kaverilla on kavereita. Vähemmän onnekkailta nyhdettiin 300 ruplaa.

Keikka oli tosi lyhyt, ehkä puoli tuntia, mutta musiikki oli kivaa, kylläkin sellaista "hei mä oon nyt trendikäs ja sisäsiististi elektroninen", mutta erittäin kuunneltavaa omasta mielestäni.

No, nyt jäi taas tyngäksi. Ehkä koitan olla vähän tiiviimpi jatkossakin? Onko tämä parempi kuin maratonipostaukset? Vaikka nyt kyllä kerroin keikasta melkein viikkoa sen jälkeen :P Mut noin muuten?

Tretjakovka

Eiliseltä:

Olen ihan lauantaifiiliksissä. Päivän jännitys tuli vasta illalla, kun lähdin käymään Tretjakovin galleriassa. Tällä kertaa en vain aikonut, vaan todella päädyin sinne. Pääsin salin 26 ovelle, kun vahtimummot nousivat jakkaroiltaan ja ilmoittivat: "No niin, aletaanpas sitten pikku hiljaa siirtyä ovelle." En lähtenyt liikkeelle kovin aikaisin ja sulkemisaika tuli vastaan. Seuraavalla kerralla pääsen heti ihastelemaan Kolmea jättiläistä.

Kuva: Три богатыря

Tai näin:

Kuva täältä.

Kotiin palasin suurimmalta osin jalan. Ylitin Vodootvodnoj-kanavan Luzhkov-siltaa pitkin. Sillan nimellä ei ilmeisesti ole mitään tekemistä Moskovan nyt jo entisen pormestarin kanssa, vaikka niin monet moskovalaiset uskovatkin, vaan se on niittysilta lähettyvillä sijainneen tsaarin niityn mukaan (луг, lug).

Sillalla oli lukkopuita! Tai rakkauden puita. Niitä oli ehkä viisitoista, ja kaikki täynnä lukkoja. Ne sitten takaavat onnen pariskunnalle. Prahassa Chertov-sillassa (mikä mahtoi olla nimi, joku pikkupirujen kanava siinä oli) oli lukko, jonka teksti oli "Jenni <3 Mr. Right". Ihanaa, joku on ajatellut mua! :P

Luzhkov-jalankulkusilta.

Sillan jälkeen meinasi mennä pupu pöksyyn, kun Bolotnajan aukiolla (kutsutaan Wikipedian mukaan myös nimellä Balčug, joka tarkoittaa tataariksi suota, kuten bolota venäjäksi) kuljeskeli runsaasti nuoria miehiä kaljatölkit käsissä. Ei syytä huoleen, he olivat liikkeellä miekkailun merkeissä. Aukion päädyssä ihmisjoukon keskellä singahteli kaksi miekkailevaa kaksikkoa. Miksi? Ei mitään hajua.

Tässä iltahämärän näkymä Patriarkan sillalta, joka vie Kristus Pelastajan (? no, hram Hrista Spasitelja kuiteskin) kirkon taakse: 

Radiosta kuuluu

Hienosti tein tänään läksyjä siihen asti, kun hetkellinen kyllästyminen otti vallan. Sitten aloin ottaa kuvia opiskeluvälineistäni... Todisteet yllä. Työn alla on viime perjantain kielioppitunnin aineisto, koska ylhäistä läsnäoloani ei tunnilla havaittu. Itsenäinen opiskelu ei oikein edelleenkään ole mun heiniäni.

Seuraavaksi odottaa Sveitsi-käännös.

Haha, rupesin kuuntelemaan taustalla soivaa radiota vähän aktiivisemmin. Siellä lauletaan nyt huumaavan vihreistä silmistä. Vain puoli tuntia sitten laulettiin mustista ah niin mustista silmistä. Tämä nyt soiva Dacha-kanava on ehdottomasti parempi kuin Russkoe radion laitamyötäisessä olevalta kuulostava mainosmies tai Avtoradion kasaridisko. Dachalta kuulee välillä vähän vanhemmankin oloisia kappaleita, tosin sitä diskoa on joukossa sielläkin.

Tynkäpäivitys!

Turhautumistunteita

Eilen oli erilainen fiilis kirjoittaa blogitekstiä kuin parina edellisenä kertana. En puhkunut asiaa, ollut kiireessä tai ääriäni myöten innostunut, vaan paremminkin miellyttävän seesteinen. Kuulostaa jotenkin oudolta tuo edellinen, mutta älkää huoliko, en sentään tee asteikkoa mielialojeni mittaamiseen :P Vähän silti huolestuttaa, että mieluummin kirjoitan tänne kuin henkilökohtaiseen päiväkirjaani. Se on joutunut lievän ylenkatsomisen kohteeksi, raukka. 

En eilen sitten kuitenkaan saanut julkaistua mitään, koska pidin parempana sujahtaa peiton alle ajoissa. Tänään puolestaan tulin luennoilta kiukkua kihisten. Tiistaisin sattuu olemaan vaikeimmat luennot, ja niin tiiviisti, että välissä ehtii hädin tuskin vaihtaa paikkaa. 

Näillä luennoilla täytyy oikeasti olla skarppina koko sen puolentoista tuntia kullakin jos haluaa saada niistä jotain irti. Yhdeltä on Venäjän taloutta. Sitä luennoitsijaa A kuvasi sanoin "kuin radiota olisi kuunnellut" - nainen papattaa tilastoilla (kiinnostavilla kylläkin) höystettyä asiatekstiä ja katselee jonnekin katonrajaan. Sen jälkeen puoli kolmelta on periaatteessa tulkkaamiseen valmistavia kuullunymmärtämisen harjoituksia. Katsotaan uutislähetyksiä tai keskusteluohjelmia, joista poimitaan tärkeimmät asiat. Useimmiten keskityn raivoisasti vain että saisin selvää käytetyistä sanoista, ja siinä vieressä toiset, puolinatiivit, toistavat kaiken sanotun papukaijoina perässä. Ottaa päähän. En ole samalla tasolla sanastoni suhteen.

Olen yliopisto-opiskelua lukuunottamatta tottunut pääsemään koulussa ponnistelematta mitenkään hiki päässä, mitä nyt yläasteen läksyntekosessiot paisuivat välillä naurettaviin mittoihin, kun yritin huijata valvovaa silmää piilottamalla läksypinojen sekaan muuta huvitusta. Luulisi, että olisin kolmessa vuodessa tottunut tekemään silloin tällöin töitä ja ylittämään esteitä. Näemmä en, sillä kun eteeni osuu kova haaste, turhaudun ja haluan luovuttaa. 

En osaa sanoa, ovatko nämä kurssit oikeasti minulle liian vaikeita. En halua tunnustaa, että ne olisivat, koska saan kuitenkin taloudesta ihan hyvin asioita irti. Tämä jälkimmäinen on kyllä sillä rajalla, että tekisi mieli antaa olla. Mutta en taida, sillä harjoitan psykologisointia: koska kerron vaikeasta kurssista täällä, minulla on motivaatio saada ensi luennosta jotain positiivisempaa kerrottavaa. Vaikka että avasin suuni siellä edes kerran pari. 

Luistelemassa

Viikonloppu meni rauhaisasti. Kämppis oli poissa ja minulla oli koko huone itselläni. Perjantaina lähinnä nukuin, lauantaina nukuin ja söin, ja sitten käytiin luistelemassa Gorkin puistossa tovereiden kanssa. 

A (vas.) jaksoi opastaa taiwanilaisia tyttöjä luistelussa. Toinen tyttö vasemmalta oli toista kertaa jäällä, ja muut kaksi, toinen taiwanilainen ja P (Espanja) ensimmäistä kertaa ikinä. 

Sain osakseni hämmästyksen henkäyksiä, kun kerroin, etten oikeastaan muista, koska olen oppinut luistelemaan, ja että meillä sitä harjoitellaan koulussa. Ehkä luistelin ensimmäisen kerran joskus eskari-ikäisenä? Sitä en ainakaan muistanut, millaista luistelemaan opettelu on. Tyttö pelkäsi koko ajan kaatuvansa, joten oli ihan jäykkänä. Tunti ja kärsivällinen opettaja A kuitenkin riittivät siihen, että hän pääsi itse eteenpäin jäällä. P oli aika paljon uskaliaampi, ja mahdottoman innostunut. Intoa oli hauska katsella.

Jäämuseo paviljongissa 11! Sokolnikin puisto.

Maanantaina käppäilin toisessa puistossa Sokolnikissa. Lähistöllä on toinen käännöstieteen laitoksen toimipiste, vai miten sen fiksusti sanoisi. Hatarat ohjeet olivat tarpeeksi paikan löytämiseen. Lopullinen tunnistaminen johtui siitä, että rakennuksen edessä oli joukoittain parikymppisiä ihmisiä tupakalla. Selkeästi yliopisto.

"Attrapark"

Keväämmällä voidaan sitten tulla tänne Sokolnikin puistoon, on maailmanpyörää ja kaikenlaisia pelikojuja. Ruokakojuja oli nyt auki kourallinen, kesällä varmasti moninkertaisesti. Söin munkkeja. Olivat vähän raakoja sisältä, mutta kukkaro ei kärsinyt: kolme munkkia eli n. 100 grammaa kustansi 25 ruplaa, vajaat 50 senttiä.

No niin, huokaustauko pidetty. Käännöksen kimppuun, tällä kertaa venäjä-suomi. Edelleen uutisjuttu, jossa kerrotaan, kuinka Sveitsi on muuttanut Japanin tapahtumien johdosta suunnitelmiaan ydinvoimaloiden suhteen. 

Arbatit

Mun ikkuna

Tarjoan jälleen kuvapostausta. Tänään piti kovasti olla kandipäivä, mutta eipä ollutkaan, kun lähdin kävelemään. Katsastin sekä vanhan että uuden Arbat-kadun. Vanhalla oli kunnon turistimeininkiä ja ihmisenkokoisia, matalahkoja taloja. Uudella oli neonvaloja, symmetrisesti aseteltuja kerrostaloja ja valtamerilaivan näköinen talonpääty.

Sivukadulta

Vanha Arbat

Uusi Arbat

Georgialainen ravintola kotimatkan varrelta

Pitkiä pellavia! С праздником, все женщины!

Kokeilin kynsiäni videon tekemisessä. Tuosta ylhäältä kun painatte playta, niin näette, miten Moskovassa juhlittiin sunnuntai-iltana laskiaista. Tietenkään en älynnyt ottaa videokuvaa Radoves'-ryhmän esityksen ensimmäisestä kappaleesta. Se oli suoraäänistä, kiertelemätöntä kansanlaulantaa, joka onnistui soittelemaan jotain kieliä minunkin sisälläni. Tyypillistä, että se mielestäni paras osa jäi pelkän kuvailun varaan. Lopun kappaleessa Edita Pjeha laulaa valkoisesta illasta. Kuvat ovat minun ottamiani, ja niissä esiintyvät erilaiset laskiais- eli maslenitsanuket. Чучело (čučelo), olkinukke, tai kostroma, on tämän nuken nimi.

Tässä vaiheessa ihmettelen, miten meitä täällä maailmassa johdatetaan. Olin nimittäin viikonloppuna ystävien kanssa pienellä kiertomatkalla, jonka viimeinen etappi ennen Moskovaan paluuta oli nimenomaan Kostroman kaupunki. Wikipedia tietää kertoa, että kaupunki kuten myös samanniminen joki on nuken tavoin todennäköisesti nimetty kokkoa tarkoittavan sanan kost'or (костёр) mukaan.

No, ilman sen kummempia aasinsiltoja matkaselostukseen. Lähdimme perjantaina klo 11.40 liikkeelle, ja olimme junassa kello 14. Junaan pääsyä edelsi puolisentoista tuntia harhailua ja epätietoisuutta, koska netistä ei ollut löytynyt kunnon aikataulutietoja, saati lipunhintoja, ja asemalla palloilu alkoi ottaa päähän. Pääsimme kuitenkin junaan ja minä pupelsin eväitäni ettei nälänhätä uhkaisi matkatunnelmaa. Seuraavassa kuvakertomus matkastamme.

Junamatka Moskovasta Rostov Velikiin kesti kolmisen tuntia

Aina ajoissa!

Rostov Veliki

Rostov Velikin korallinväristä Kremliä

Vuonna 1977 rakennettu hotelli Volga on sisustettu ainoastaan kertaalleen, ja maulla

Turkompleks Volga

Tuolla me oltiin! Kostroman linja-autoasema

Piilotin matkakuvauksen katkon taakse: paina alta sinistä sanaa.

Bulgakovin nurkilla

Keskiviikkona oli vain neljä astetta pakkasta ja, kuten ulos päästyämme havaitsimme, aurinkokin lämmitti. Ihanaa, ei tarvitse enää miettiä, miten päin olisi, kun tuuli puree ihoa joka puolelta! Juhlistimme tätä ihanaa päivää (no, ihana se oli sen jälkeen kun lukkojupakka selvisi) lähtemällä vähän ulkoilemaan.

Ensimmäiseksi kuitenkin kävimme metron kassalla, ja minä sain metrokorttini! Jes. Sitten suuntasimme Tverskajan metroasemalle, josta putkahdimme Pushkinin patsaan juurella ulkoilmoihin.

Äm niin kuin metro

Meillä oli päämääränä Patriarkan lammet (Патриаршие пруды). Niistä maisemista Bulgakov aloittaa tarinansa kirjassaan Saatana saapuu Moskovaan. Nimisuomennos on aika erilainen kuin alkuperäinen nimi Master i Margarita. Yksi selitys käsittääkseni on, että suomalainen yleisö ei tunnistaisi nimestä Faustin tarinaa, josta Bulgakovin päähenkilön rakastetun Margaritan nimi on poimittu. No jaa. Itse en olisi osannut yhdistää, mutta kirjaa lukiessa viittaus oli kyllä aika selvä, siellähän seikkailee itse paholainen ja tekee apureineen kaikenlaisia kepposia. Edellinen oli kyllä aika laimeasti sanottu, mutta menköön. Itse ainakin nauroin ääneen sitä lukiessani, ja jokunen kyynelkin saattoi tirahtaa. Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Yksi lautailukuvien helmistä

Patriarkan lammet ovat oikeastaan yksi melko neliskanttinen lampi, näin talvella jäässä, ja sen ympärillä olevat puistokaistaleet. Lampi on muodostunut, kun patriarkka Iov (Jov?) kuivatti paikalla olleen suon. Bulgakov valitsi mielenkiintoisen paikan romaaninsa alkukohtaukselle, sillä alueella on myös todellisuudessa jotensakin yliluonnollinen karma. Ei riitä se, että puiston reunassa risteävillä kaduilla tapahtuva onnettomuus saa romaanihahmo Wolandin ennustamaan kuolemaa ja kaaosta Moskovaan. Pääsyy suon kuivaamiseen joskus 1500-luvulla oli se, että siellä kummitteli. Näin ainakin jos uskomme opaskirjaani The rough guide to Moscow, ja miksi emme uskoisi.

Noin sadat lastenvaunut, oikealla se lampi, yllätys

 Rough guide tosin myös uskotteli, että lammilla olisi meneillään maanrakennustyöt, koska Moskovan pormestari haluaa sinne patsaita Bulgakovin kirjan tapahtumista. Esimerkiksi pylväiden päällä (?) kävelevä Jeesus tai kamiina, jonka ympärillä kirjan pahat henget kertovat hirvittävistä elämistään. Molemmat kuuluvat kyllä tarinaan, mutta niistä ei näkynyt merkkiäkään, vaan eläinsatujen kirjoittaja Krylovin patsas istuskelee edelleen rauhassa lehmusten keskellä. Mene tiedä, mutta luulinpa Pietari Suuren karmean laivapatsaankin olleen häätöuhan alla jo pitkään, ja silti se pönöttää keskellä Moskva-jokea.

Kohtaus Krylovin sadusta Kana ja kukko. Lukko myöhempi lisäys.

Ivan Krylov kirjoitti faabeleita eli opettavaisia eläinsatuja. Puistossa on useitakin patsaita hänen saduistaan, tässä edustavat Kana ja kukko (Кукушка и петух). Linkissä venäjänkielinen runo/satu. Kukko ja kana kehuvat toistensa laulua, kuinka se on kummallakin niin käsittämättömän, ylimaallisen kaunista, niin herkkää ja puhdasta. Paikalle sattuu varpunen, joka kysäisee, miten toiset kehtaavatkin ylistää moista rääkymistä, eihän siinä ole yhtään säveltä. Krylov vastaa, että siksi juuri kehuu kukko kanaa, kun kanakin kehuu kukkoa, ja päinvastoin.

Hyväntuulinen heppu tallentui muistikortilleni

Lammilla oli paljon ihmisiä käveleskelemässä. Penkeilläkin saattoi istua, paistoihan aurinko tänä toisena kevätpäivänä jo varsin lämpimästi, ja penkit oli suojattu valkoisin peittein. K mainitsi ensimmäisenä, että puistossa oli mielenkiintoinen tunnelma. Tajusin saman. Ihmiset istuivat rauhassa tai tuijottelivat aurinkoiselle jäälle, juttelivat vaitonaisesti. Hiukan hölmösti huomasin, että täällä todella on yleensä ihmisten vauhti aika kova. Vasta nyt, kun se pysähtyi miltei kokonaan, ehdin ymmärtää.

Puistossa oli rauhaisa kävellä ja ottaa kuvia patsaista. Tuli sellainen olo, että kaikilla on hyvä, tyyni mieli. Sellainen maailmaa halaava sinisilmäinen olo.

Yksi hampaista.

Puiston jälkeen menimme teelle, kahville ja piirakalle. Minä söin sienikulebjakaa, oli erittäin hyvää. Sitten ihmettelimme kuvassa näkyvää yksilöä seitsemästä sisaruksesta, ohitimme Tsaikovskin konserttitalon ja tulimme kotiin. Illalliseksi pelmenejä smetanalla, mums.

Jumissa

Ne teistä, harvalukuinen yleisöni, jotka käyttävät Naamakirjan nimellä tunnettavaa sosiaalista internet-palvelua, saattoivat aamupäivällä huomata, mitä johtui siitä, että esittelin uskomattomia käsivoimiani. Seuraukset olivat hiukan epäonniset.

Asuntolahuoneemme ovessa on lukko, jonka saa kiinni vain sisäpuolelta. Siihen ei ole avainta, ja sillä on tapana jäädä jumiin, kun sitä yrittää aamulla avata. Emme laita sitä kiinni kuin yöksi. Toisessa huoneessa asuvan naapurin ovessa on kunnollinen lukko. Toki myös kämppämme eteisestä yleiselle käytävälle vievän oven lukko toimii, eli ei tänne kuka tahansa kesken meidän uniemme tule.

Tänä aamuna lukko oli sitten entistä pahemmin jumissa. K ja minä kääntelimme sitä vuorotellen, mutta tietysti turhaan. Minä satuin olemaan se onnekas, jonka näpit olivat lukossa kiinni sillä hetkellä, kun se päätti antaa periksi. Väänsin kunnolla, ja lukko kääntyi eri tavalla kuin aikaisemmin. Samalla jotain kilahti ja rasahti, ja tunsin, että kääntyvä osa jäi käteeni.

Repesimme nauruun, mitä muutakaan. Jippii.

Mitäs nyt? Korealainen kämppis oli tainnut jo lähteä menemään omasta huoneestaan, häneltä ei voinut pyytää apua. Harmi, että K olisi juuri tänään mielellään ollut ahkera opiskelija, mutta nyt jouduimmekin odottelemaan lukkojen takana. Olimme jumissa varmaan vähän tunnin tai pari (köh, saatoin jatkaa kauneusuniani enkä tiedä tarkasti), kunnes luento yliopistolla loppui ja ystävä A näki K:n tekstarin. A hälytti apuun Alla Nikolajevnan, joka soitti alakerran vartijoille, ja pian ovemme takana koputeltiin. Täällä ollaan, ja sori että teidän täytyy olla siellä meidän oveamme murtamassa.

"Kenen varalta te oikein ovenne lukitsitte?" meiltä kysyttiin. Öö, jotenkin sitä oletettiin, että kun ovessa on lukko, sitä voi käyttää. Ilmeisesti ei olisi kannattanut.

Vartija yritti hartiavoimin murtaa ovea, sitten nostella saranoilta. Saranat ovat huoneen puolella, tai en tiedä, johtuiko siitä, mutta tulosta ei syntynyt.

Kohta kuului: "Odotelkaas hetki, käymme hakemassa vähän tykötarpeita."
Noin vapaasti suomennettuna.

Kului hetkinen. Sitten ovirukkaamme alettiin taas koetella. Se rytisi kuin pahankin myrskyn kourissa. Seinäkin tärähteli. Ajattelin jo, että pitäisikö siirtää ns. keittiökaappimme pois oven vierestä, siellä kun on särkyviä asioita. Sitten ovenraosta näkyi kirveen terä.

Ovenkarmi valitti ja vääntyi. Raosta näkyi liikettä. Ovi vääntyi enemmän auki, mutta lukko oli vielä kiinni ja vastusti. Ponnistus. Lukko antoi periksi.

Oven takana oli se kaikkein lyhyin vartijoista. Onneksi hän vaikutti ottavan jutun aika positiivisesti. Toinen vartija kyllä kävi torumassa, ettei olisi saanut laittaa lukkoa kiinni. Tämä lyhyempi heppu naureskeli, että kuinka ette käyttäneet vaikka veistä ja sillä avanneet oveanne. Hyvähän siinä on ruokaveitsellä käännellä lukon kieltä edestakaisin, kun kieleen ei kohdistu painetta eli ei mikään estä sitä liikkumasta. Yleensä lukon systeemi jumittui jotenkin siellä sisällä, ja sitten ovea täytyi vielä hieman tönätä, että kieli tuli sisään.

Vartija tuli vielä kiinnittämään saman lukon takaisin paikalleen, ettei ovessa olisi reikää. Nyt voimme sitten käännellä lukkoa ilman telkien taakse jäämisen vaaraa.

Mitä tästä opimme? Kannattaa tutustua oikutteleviin lukkoihin kunnolla, ja niiden niskoitellessa käyttää voiman sijaan oveluutta.