Tämänpäiväiset keskustelut johtivat minut opettelemaan jälkeenpäin sellaisia sanoja kuin "tärkkelys" крахмал ja "kaivo" колодец. Tärkkelyksestä tuli puhetta, kun kävimme iltasella syömässä asuntolan lähellä sijaitsevassa korealaisessa ravintolassa. Siellä tarjottiin talon puolesta monenlaista pientä alkupalaa, herkullisinta oli mielestäni kaalisalaatti (kuinka tavanomaista. Mutta liemi oli sentään erikoista) ja säilötyt, jollain punaisella maustetut kurkut.
Pääruokanani oli valikoima korealaisittain valmistettuja vihanneksia ynnä muita aineksia sekä naudanjauhelihaa riisipedillä. En yritäkään muistaa ruokalajini nimeä. Edessäni oli pata, johon oli aseteltu riisikerroksen päälle sektoreittain öljyssä paahdettua porkkanaa ja kurkkua, herkullisesti maustettua naudanlihaa, ituja, merilevää (suolaista, meristä, kasvissyöjä ei halunnut syödä kun siitä tuli liikaa mieleen kala), kaalia, ehkä jonkinlaisia papuja viipaloituna, sieniä sekä aurinkona keskellä kananmunankeltuainen, ilmeisesti raaka, joka oli erittäin hyvää, kun sen sekoitti kaiken muun joukkoon. Se antoi riisille mukavasti kiinnikettä.
Tärkkelys nousi esiin talon tarjoaman juoman takia: painavassa kivikulhossa tuotiin pöytään perinteistä korealaista juomaa, jonka nimeä en tietenkään muista enää. Sen pohjalla lillui kypsiä riisinjyviä, ja maku toi mieleen perunan, ja siksi tärkkelyksen. Hauska vaan, että ravintolassa aikaisemmin käynyt P viittasi makuun puhumalla paidankauluksista. Minusta se ei sammuttanut janoa kovin hyvin.
Ravintolasta lähdettyämme emme olleet kovin hyvissä tunnelmissa. Muutoin kaikki meni hienosti, mutta juuri ennen lähtöä yksi meistä sattui laukullaan vahingossa pudottamaan viereiselle pöydälle jääneen lasin, joka tietysti särkyi. Se kustansi 200 ruplaa eli viisi euroa ja risat. A alkoi puolustaa mielipidettään siitä, että on epämiellyttävää pilata hyvä ravintolakäynti tyrkkäämällä ovensuussa uusi lasku käteen. Periaatteessa ymmärrän, että ravintolan on veloitettava särkyneistä astioista, mutta hyvä fiilis sai tästä kommelluksesta harmaat reunukset.
No, maksoimme laskun yhdessä, vahinkohan se oli ollut. Olisi tehnyt mieli ottaa raha tipeistä, mutta illan tyhmä lopetus ei tietenkään ollut herttaisen tarjoilijamme syytä.
Kotimatkalla poikkesimme A:n kanssa vielä ostamassa vettä. En mitä ilmeisimminkään tule juoneeksi tarpeeksi vettä jos se joutuu seisomaan pitkään viiden litran kanisterissa. Olen siirtynyt edullisimpien kanistereiden sijaan kahden litran pulloihin, sillä sellainen kuluu nopeammin, kun siitä on helpompi kaataa mukiin ja milloin minnekin (haha). Juttelimme vesien mauista - aihe, josta en viisi vuotta sitten olisi osannut sanoa mitään. Vesi kuin vesi, ei erityisen herkullista paitsi jalkapallotreenien jälkeen.
Kaivo tuli sitten esiin kun A mainitsi, että hänen kotikaupunkinsa Geneven vesi on yleensä hyvänmakuista. Meillä kotikotona kaivovedessä maistuu rauta, ja tajusin sen vasta pois muutettuani. Tampereella ei vedessä mielestäni maistu erityisesti mikään (pitänee kutsua äiti makutestaajaksi), tosin sitä vettä mielelläni seisotan kannussa vähän aikaa ennen juomista.
Rautainen vesi on silti suosikkini siksi, että se tulee omasta kaivosta siellä omilla nurkilla.
(Miten niin rupean vähän nostalgiseksi? Sitä se teettää kun juttelee siskonsa kanssa. Ei ole mun syy :P)
Pääruokanani oli valikoima korealaisittain valmistettuja vihanneksia ynnä muita aineksia sekä naudanjauhelihaa riisipedillä. En yritäkään muistaa ruokalajini nimeä. Edessäni oli pata, johon oli aseteltu riisikerroksen päälle sektoreittain öljyssä paahdettua porkkanaa ja kurkkua, herkullisesti maustettua naudanlihaa, ituja, merilevää (suolaista, meristä, kasvissyöjä ei halunnut syödä kun siitä tuli liikaa mieleen kala), kaalia, ehkä jonkinlaisia papuja viipaloituna, sieniä sekä aurinkona keskellä kananmunankeltuainen, ilmeisesti raaka, joka oli erittäin hyvää, kun sen sekoitti kaiken muun joukkoon. Se antoi riisille mukavasti kiinnikettä.
Tärkkelys nousi esiin talon tarjoaman juoman takia: painavassa kivikulhossa tuotiin pöytään perinteistä korealaista juomaa, jonka nimeä en tietenkään muista enää. Sen pohjalla lillui kypsiä riisinjyviä, ja maku toi mieleen perunan, ja siksi tärkkelyksen. Hauska vaan, että ravintolassa aikaisemmin käynyt P viittasi makuun puhumalla paidankauluksista. Minusta se ei sammuttanut janoa kovin hyvin.
Ravintolasta lähdettyämme emme olleet kovin hyvissä tunnelmissa. Muutoin kaikki meni hienosti, mutta juuri ennen lähtöä yksi meistä sattui laukullaan vahingossa pudottamaan viereiselle pöydälle jääneen lasin, joka tietysti särkyi. Se kustansi 200 ruplaa eli viisi euroa ja risat. A alkoi puolustaa mielipidettään siitä, että on epämiellyttävää pilata hyvä ravintolakäynti tyrkkäämällä ovensuussa uusi lasku käteen. Periaatteessa ymmärrän, että ravintolan on veloitettava särkyneistä astioista, mutta hyvä fiilis sai tästä kommelluksesta harmaat reunukset.
No, maksoimme laskun yhdessä, vahinkohan se oli ollut. Olisi tehnyt mieli ottaa raha tipeistä, mutta illan tyhmä lopetus ei tietenkään ollut herttaisen tarjoilijamme syytä.
Kotimatkalla poikkesimme A:n kanssa vielä ostamassa vettä. En mitä ilmeisimminkään tule juoneeksi tarpeeksi vettä jos se joutuu seisomaan pitkään viiden litran kanisterissa. Olen siirtynyt edullisimpien kanistereiden sijaan kahden litran pulloihin, sillä sellainen kuluu nopeammin, kun siitä on helpompi kaataa mukiin ja milloin minnekin (haha). Juttelimme vesien mauista - aihe, josta en viisi vuotta sitten olisi osannut sanoa mitään. Vesi kuin vesi, ei erityisen herkullista paitsi jalkapallotreenien jälkeen.
Kaivo tuli sitten esiin kun A mainitsi, että hänen kotikaupunkinsa Geneven vesi on yleensä hyvänmakuista. Meillä kotikotona kaivovedessä maistuu rauta, ja tajusin sen vasta pois muutettuani. Tampereella ei vedessä mielestäni maistu erityisesti mikään (pitänee kutsua äiti makutestaajaksi), tosin sitä vettä mielelläni seisotan kannussa vähän aikaa ennen juomista.
Rautainen vesi on silti suosikkini siksi, että se tulee omasta kaivosta siellä omilla nurkilla.
(Miten niin rupean vähän nostalgiseksi? Sitä se teettää kun juttelee siskonsa kanssa. Ei ole mun syy :P)
4 kommenttia:
Rautavesikin loppuu, kun EUn säännösten innoittamat tulo- ja poistovesiputket kytketään käyttöön parin kuukauden kuluttua, vai olisiko vasta ensi vuonna. Maahan ne on jo kaivettu tämän pakkastalven aikana.Liittymät taloon vielä puuttuvat. Tulisitpa katsomaan niitä ja meitä! tv -mmeli
Kappas, ajattelin ensin, että puhuit Rautavedestä :) En muistanutkaan, että tulevakin vesi on sitten EU-vettä, menovettä vain muistelin. Ja tulenhan mä.
Moikkamoi ja terkkuja Tanskasta!
Antavat miulle täällä harjottelussa välillä liian vähän tekemistä tai ei niin kiireisä tehtäviä, ja istuskelen toimiston perällä oman läppärini kanssa, joten voin käyttää työaikani kaikkeen mukavaan, kuten blogisi lukemiseen :)
Tiedoksi vain, että hyvin menee! Hyviä säitä on suurimmanksi osaksi pidelly, kämppikset on mukavia ja tekevät ruokaa *nams*, töissä on vähän puuduttavaa mut mielenkiintosta ja köpis nyt vaan on miun sielulle hyvä paikka. Suklaakakkuja saa luomuna <3 Tanskan kurssi alkaa ensi maanantaina, hui mut jee!
Oispa niin mahtavaa tulla käymään siellä, mut ei taida keretä millään.. Hei mut kivoja päiviä sinne ja pidähän lippu korkeella! Kaimasi
Oo vau, hienoa että viihdyt! Mm, ruokaa tekevät kämppikset, senkin onnenpekka. Blogien lukeminen on ehdottomasti hyvää työajan käyttämistä :D Köpis olis kans hauska nähdä nyt kun oisit siellä oppaana, mutta eipä taida tapahtua... :) Ja mä oon kateellinen tanskankurssista! Olis hienoa saada siitä mongerruksesta jotain selvää :D
Jee, kiitos viestistä, ja terkkuja!
Lähetä kommentti