Jumissa

Ne teistä, harvalukuinen yleisöni, jotka käyttävät Naamakirjan nimellä tunnettavaa sosiaalista internet-palvelua, saattoivat aamupäivällä huomata, mitä johtui siitä, että esittelin uskomattomia käsivoimiani. Seuraukset olivat hiukan epäonniset.

Asuntolahuoneemme ovessa on lukko, jonka saa kiinni vain sisäpuolelta. Siihen ei ole avainta, ja sillä on tapana jäädä jumiin, kun sitä yrittää aamulla avata. Emme laita sitä kiinni kuin yöksi. Toisessa huoneessa asuvan naapurin ovessa on kunnollinen lukko. Toki myös kämppämme eteisestä yleiselle käytävälle vievän oven lukko toimii, eli ei tänne kuka tahansa kesken meidän uniemme tule.

Tänä aamuna lukko oli sitten entistä pahemmin jumissa. K ja minä kääntelimme sitä vuorotellen, mutta tietysti turhaan. Minä satuin olemaan se onnekas, jonka näpit olivat lukossa kiinni sillä hetkellä, kun se päätti antaa periksi. Väänsin kunnolla, ja lukko kääntyi eri tavalla kuin aikaisemmin. Samalla jotain kilahti ja rasahti, ja tunsin, että kääntyvä osa jäi käteeni.

Repesimme nauruun, mitä muutakaan. Jippii.

Mitäs nyt? Korealainen kämppis oli tainnut jo lähteä menemään omasta huoneestaan, häneltä ei voinut pyytää apua. Harmi, että K olisi juuri tänään mielellään ollut ahkera opiskelija, mutta nyt jouduimmekin odottelemaan lukkojen takana. Olimme jumissa varmaan vähän tunnin tai pari (köh, saatoin jatkaa kauneusuniani enkä tiedä tarkasti), kunnes luento yliopistolla loppui ja ystävä A näki K:n tekstarin. A hälytti apuun Alla Nikolajevnan, joka soitti alakerran vartijoille, ja pian ovemme takana koputeltiin. Täällä ollaan, ja sori että teidän täytyy olla siellä meidän oveamme murtamassa.

"Kenen varalta te oikein ovenne lukitsitte?" meiltä kysyttiin. Öö, jotenkin sitä oletettiin, että kun ovessa on lukko, sitä voi käyttää. Ilmeisesti ei olisi kannattanut.

Vartija yritti hartiavoimin murtaa ovea, sitten nostella saranoilta. Saranat ovat huoneen puolella, tai en tiedä, johtuiko siitä, mutta tulosta ei syntynyt.

Kohta kuului: "Odotelkaas hetki, käymme hakemassa vähän tykötarpeita."
Noin vapaasti suomennettuna.

Kului hetkinen. Sitten ovirukkaamme alettiin taas koetella. Se rytisi kuin pahankin myrskyn kourissa. Seinäkin tärähteli. Ajattelin jo, että pitäisikö siirtää ns. keittiökaappimme pois oven vierestä, siellä kun on särkyviä asioita. Sitten ovenraosta näkyi kirveen terä.

Ovenkarmi valitti ja vääntyi. Raosta näkyi liikettä. Ovi vääntyi enemmän auki, mutta lukko oli vielä kiinni ja vastusti. Ponnistus. Lukko antoi periksi.

Oven takana oli se kaikkein lyhyin vartijoista. Onneksi hän vaikutti ottavan jutun aika positiivisesti. Toinen vartija kyllä kävi torumassa, ettei olisi saanut laittaa lukkoa kiinni. Tämä lyhyempi heppu naureskeli, että kuinka ette käyttäneet vaikka veistä ja sillä avanneet oveanne. Hyvähän siinä on ruokaveitsellä käännellä lukon kieltä edestakaisin, kun kieleen ei kohdistu painetta eli ei mikään estä sitä liikkumasta. Yleensä lukon systeemi jumittui jotenkin siellä sisällä, ja sitten ovea täytyi vielä hieman tönätä, että kieli tuli sisään.

Vartija tuli vielä kiinnittämään saman lukon takaisin paikalleen, ettei ovessa olisi reikää. Nyt voimme sitten käännellä lukkoa ilman telkien taakse jäämisen vaaraa.

Mitä tästä opimme? Kannattaa tutustua oikutteleviin lukkoihin kunnolla, ja niiden niskoitellessa käyttää voiman sijaan oveluutta.