Sijainti: Wrocław, Puola

Berlin-Breslau -junan veturi

Huomio, kirjoitan ilman aeaekkosia koska puolalainen kone.

Maanantaina saavuin P:n kanssa junalla Berliinista. Se juna kiersi kuitenkin Berliinin Sudkreutzin kautta majapaikkani lahelta, vaikka netti ei tata kertonut. Olisin siis voinut saastaa aamuisen bussimatkan verran aikaa, mutta mitas pienista. Sen sijaan kaytin aikaani ostamalla aamukahvin (!) joka sitten pitikin minut hereilla melkein koko viiden tunnin junamatkan. Tai on, ehka oma osansa hereilla pysymiseen oli niilla brittitytoilla, jotka koko matkan ajan, toistan, koko matkan ajan juttelivat, kiroilivat ja nauroivat keskenaan. Toimin suomalaisesti: arsyynnyin hiljaa itsekseni, laitoin napit korviin ja koetin olla vaelittamatta. 

En tieda, tajusivatko tytot aanenvoimakkuuttaan, tai sita, etta todennakoisesti vaunussa on edes muutama ihminen, jotka ymmartavat heita ja kuuntelevat heidan valilla hyvinkin alatyylisia juttujaan. No, heidan puolustuksekseen on sanottava, etta nauravaisimmalla oli niin herea, pisaroiva nauru, etta sita kuunteli ihan ilokseen. Ainakin ensimmaiset pari tuntia.

Perilla Wroclawissa Pau ja E olivat jo laiturilla vastassa, ja mikas siina, hypattiin ratikkaan jattamaan kamat Pau:n ja kumppanien kampalle. Asunto on vanhassa talossa, siina on kaksi parveketta ja kolme huonetta, jotka ovat vaaleanoranssiksi, violetiksi ja haaleanvihreaksi maalattuja. Kylpyhuone on sininen, keittio vihrea. Heh.

Syotyamme suuntasimme kavelemaan kaupungin vanhaan keskustaan, joka on erittain sieva. P (esp) haipyi paikallisten kavereidensa luo, ja me tytot kavelimme kaduilla. Menimme istumaan yhteen ravintolaan ja mina maistoin puolalaisia perunalattyja, smetanan kanssa ne maistuivat herkullisilta. 

Ai etta, tarkoituksella en katsellut mitaan turistijuttuja tata kaupunkia varten, ettei olisi tarvetta nahda joitain tiettyja paikkoja, vaan voisimme vaan istua ja jutella. Asiaa kylla olikin, ja on edelleen, silla vuoden aikana on ollut kaikenlaista jokaisella :) Onneksi suuret uutiset olivat iloisia.

Wrocławista Hiekkasaarelta

... Oho, mahtoikohan askeinen vieras olla vuokraisanta :D Mina ja E oltiin huuli pyoreena, kun joku viiksimies soitti ovikelloa ja tuli omalla avaimella sisaan, kyseli jotain puolaksi. Kaikki asukkaat ovat toissa, me taalla kaksin. En hakellyksissani osannut edes yrittaa puhua tsekkia. No, ehka asukkaat tietavat, mista on kyse. Ei se mies onneksi jaanyt mitaan selittamaan, kaantyi vaan kannoillaan.

Sunnuntain turisteilua Berliinissa

Berliinissa Rotes Rathausin eli punaisen raatihuoneen edessa oli sateenvarjoprotesti ihmisoikeuksien puolesta ja pankkeja vastaan.

Epamaaraisia huomioita Berliinista: Pienen ruokakaupan tavarantoimittajalla oli sylissaan pino Harput-nimisia laatikoita. Potsdamer Platzin laidalla oli Joka-niminen kahvila. Bussireitin varrella Chicken Doner -ravintola "Durak". Tuntuu oudolta, kun ympari kaupunkia oli ison tupakkabrandin mainoksia : "Maybe never fall in love. Maybe Ma rlboro". Myohaan auki olevilla kaupoilla oli jotenkin hauska nimitys: Spaetkauf. Ja bongasin yllattavan monta patjaliiketta "Matratzen-outlet", joissa kaikissa oli ale.

Vietin sunnuntain omassa seurassani lukuun ottamatta sita, etta tormasin vahingossa P:oon Potsdamer Platzilla. "Mita ihmetta??" No, se on turistien risteyspaikka. Mina olin ollut katsomassa Diane Arbusin valokuvanayttelya. Siella oli vakea kuin pipoa, valokuvia katsottiin hitaasti matelevassa jonossa. Vaikuttavia kuvia siella kylla oli. Erityisesti mieleeni jai tama Girl in a watch cap, josta kuva alla.

Diane Arbus: Girl in a watch cap. New York City (1965) Laehde

Muuta paivan ohjelmaa oli tutustuminen ihanan rauhalliseen Mariankirkkoon TV-tornin lansipuolella. Siella ei ollut hurjaa kuvien napsintaa, ilmeisesti se ei ole suurimpia turistikohteita. Berliner Domiin en mennyt.

Kavin myos siina TV-tornissa. Hissijonossa oli hauska salakuunnella iloisen (ilman sarkasmia tama) venalaisen pariskunnan vitsailua: "Joko pelottaa? Mua hirvittaa, apuva!" "Joo, hissi varmaan putoo ja meista tulee pannukakkuja!"

Hissi kulki 6 metria sekunnissa, nakoalakansi oli 203 metria merenpinnasta. Vahan vaivasi, etta merkkipaikkojen loytamista varten tehdyt kuvat eivat olleet ihan ajan tasalla: samat kuvat toistuivat melkein kolmasosan tornia, vaikka todellinen maisema oli jotain ihan muuta. No, nakymat olivat upeita, mutta mitaan hienoja kuvia en niista osannut ottaa.

Iltani paatin hyvaksi havaitulla turisteilutavalla: hypataan lahimpaan kulkuvalineeseen, istutaan muutaman pysakin ajan ja sitten hypataan pois kun maisema ikkunan toisella puolella nayttaa lupaavalta. Loysin kivan kahvilan Rosenthaler Platzilta ja horpin siella lamminta.

No jaa, paljonpa siita nakee! Mutta istuin tuollaisen hienon holvikaaren alla. Ylakerrassa oli punainen vessa. Siitakin on kuva, heh.

Minusta tama on aika hieno vessan ikkunaksi. Vasemmalla kopit.

Kotimatka kesti tunnin mutta urheasti yhta ratikkaa ja kahta bussia kayttamalla paasin maan paalla perille. Tykkaan aina kayttaa metroa vieraissa kaupungeissa, koska pysakkien nimet tietaa varmasti oikeiksi, mutta nyt minulle on auennut myos bussien kivuus: on yllattaen hauska nahda, millaisten maisemien lapi matka kulkee. Berliinissa viela julkinen liikenne on niin tehokasta etta trelaista melkein itkettaa. No, onhan tietysti kaupunkien mittakaavatkin vahan erilaiset.

Tällä hetkellä Berliini

En tiedä, kuinka moni enää tämän blogin puolelle eksyy, mutta kirjoitanpa nyt kuitenkin. Matkapäiväkirja kun on aika rajoitettu kooltaan, tänne saa enemmän tekstiä.

Pääsiäisen Moskovan-matkalta pääsimme luonnollisesti Suomeen. Tuli tutkittua Kouvolan kävelykatu päästä päähän ja ahdettua maha täyteen Coffee Housen muffinsilla sen jälkeen, kun nälkä oli tyydytetty Hesessä. Mitään muuta kovin yksityiskohtaista en siltä reissulta enää muista, paitsi että tapasimme paikallisia ystäviä hauskassa Ziferblat-kahvilassa (nimi tarkoittaa kellotaulua, logossa oli kellotaulu ilman viisareita). Siellä ei maksettu juomisista ja syömisistä, vaan kulutetusta ajasta. Plus tupakointi kielletty! Mahtavan söpö paikka.

Nyt on siis vuorossa Berliini, tulin eilen ja huomenna lähden Puolaan Wroclawiin. Tämän reissu pitää sisällään vaihtokavereiden tapaamista, mutta ainakin tämä alkupuoli ei ihan mennyt putkeen. Meitä oli neljä, jotka suunnittelimme tapaavamme täällä Berliinissä, mutta yksi on kovasti töissä ja toinen joutui viime hetkellä perumaan, koska uusi vuokraisäntä oli ruvennut hankalaksi juuri muuton kynnyksellä, ja sitä piti sitten jäädä selvittämään.

No, treffasimme sitten kaksin espanjalaisen P:n kanssa, ja mikäs siinä, hän tuntee Schönebergin alueen kuin omat taskunsa, koska on asunut täällä pari vuotta sitten kolmisen kuukautta. Hänellä olikin paljon uutisia kuluneelta vuodelta, ja on harmi, että emme kaikki voineet olla paikalla. Mutta minkäs sitä voi, joskus elämä käy päälle. Vuoden päästä ainakin täytyy kaikkien päästä paikalle, koska erityinen tapaaminen on jo lyöty lukkoon: yhden meistä häät! (Ei minun.)

Eilen kävimme syömässä intialaista ja sitten jäätelöllä, ja sitten jäin kävelemään kohti majapaikkaani. Totesin jälleen kerran, että nämä vinoon kulkevat kadut ovat pirullisia. Ei voi kiertää korttelia ja luottaa 90 asteen kulmiin, koska korttelit ovat usein kolmion muotoisia. No, omia jälkiään palaamalla pääsin aina kartalle.

Sellaista hauskaa vietin, että bongailin viime reissulla (kaksi vuotta sitten! huh) näkemiäni maisemia. Täällä vaihdossa ollut kaverini oli oppaana, kun kävelimme hänen lempparialueillaan täällä. Nyt olen nauranut itselleni moneen otteeseen, kun nämä maisemat sijaitsevatkin ihan majapaikkani vieressä. Minulla ei ollut mitään käsitystä niiden sijainnista kartalla, koska menin vain ystäväni perässä. Heh. Eli olenkin nähnyt vain yhtä ja samaa kulmaa Berliinistä koko ajan :P

Parvekkeet ovat hienoja. Ainakin näillä kulmilla liki joka parveke tulvii kukkia ja vehreyttä. Toisaalta sitten tietysti on niitä betonimöykkyjä, joilla ei kuki kuin männävuotinen muovituoli.

Kansallisia kokemuksia säästä: minusta on ihanaa, kun aurinko tuli esiin vartiksi: "aurinko paistaa". P ensin luuli että vitsailen, koska hänestä sää oli pilvinen: "tuollahan on noin paljon pilviä!" Heh, Espanja.

Yritän laittaa muutaman kuvan jossain vaiheessa reissua.

Maha täynnä sushia

Ei ole yhtään turistiolo tällä matkalla. Tapaamme vanhoja ystäviä, yhden uudenkin olemme ehtineet saada jo. Hän tosin on erittäin hyvä tuttu erään trelaisen opiskelukaverini kanssa. Maailma on pieni - мир тесен.

Istuimme monta tuntia teellä hauskassa kahvilassa, jossa ei makseta ruoista ja juomista vaan vietetystä ajasta. Meiltä otettiin yhden henkilön nimi ylös ja saimme pöytäämme Pafnuti-nimisen herätyskellon. Pafnutin nimi laitettiin myös ylös, ja lähtiessämme sitten maksoimme parista tunnista 190 ruplaa per nokka, eli kuutisen euroa. Ei paha. Tähän hintaan joimme varmaan kukin kolme kuppia teetä ja kahvia sekä tuhosimme pari greippiä ja lukemattomia pikku keksejä.


Illalla kotona rullasimme itse sushimme. G oli laittanut ainekset valmiiksi, leikannut lohen ja kurkun ja keittänyt  riisin. Tuli hyvää! Teen lomassa maisteltiin leipäjuustoa, joka sai erittäin hyväksyvän vastaanoton. Lakkahilloakin ylistettiin, mutta erillään leipäjuustosta. En niitä ostaessani tajunnutkaan, että tässäkin suomalaiset syövät yhdessä suolaista ja makeaa. Muita vastaavia hassuja ruokia ovat pizza, jossa on ananasta, salaatti, jossa on rusinoita tai pipari ja homejuusto. No, kukin tyylillään. Vielä on mämmi maistattamatta... Kommentit voivat olla mielenkiintoisia!

Pääsin pääsiäisenä rajan yli

Me lähdettiin Moskovaan! Istuskelemme nyt S perheen luona Moskovan laitamilla, melkein metrolinjan päässä. Yksi kaveri soittelee kitaraa, toiset suunnittelevat nettisivuprojektia ja viimeinen lintsaa koulusta. Minun oli pakko päästä nettiin tarkistamaan koulujuttuja, siksi päädyin tännekin.

Tulimme Tolstoi-junalla. K nousi sen kyytiin jo Hgissä, minä ja toveri J paria asemaa myöhemmin Kouvolassa. Junaa odotellessamme saatoimme käydä ravitsemassa itseämme laadukkassa suomalaisessa pikaruokaravintolassa, koska sillä välin asemalla tavaroitamme vahti sattumalta samalla junalla matkustava J:n kurssitoveri. Kaupunki ei tullut tutuksi, mutta olenpa nyt ainakin käynyt asemarakennuksen ulkopuolella.

Juna tärisi kuten ennenkin. Olimme hereillä vielä puoli kahdelta Pietarin pysähdyksen aikaan, ja ihmettelimme kuulutuksia. Tolstoi-junaan otetaan käsittääkseni vain kansainvälisiä matkustajia, mutta asemalla kuulutettiin moneen kertaan "Hyvät matkustajat, nousu junaan Helsinki-Moskova jatkuu". No, emme saaneet neljättä hyttitoveria.

Moskovassa meitä oltiin vastassa asemalla, S ja G. Asemalla sitten pyöriskelimme liki tunnin. Oli tarkoituksena ostaa paluulippu. Pyöriskelimme ympäriinsä: tavallinen kansainvälinen kassa oli kiinni. Jonotimme toiselle. Väärä kassa. Saimme ohjeet. Löysimme toisen salin. Jonotimme. Oikea kassa, mutta kortti ei käy. Automaatille. Kokeilin kahta, mutta kummastakaan ei saanut rahaa. Onneksi yhdeltä meistä löytyi sen verran irtainta taskunpohjalta että ei tarvinnut lähteä kauemmas automaattia etsimään, ja saimme liput. Porukan minun puolikkaani lähtee kotia kohti pääsiäissunnuntaina. 

Hmm, pitänee paastota toinen pääsiäispäivä, ellei jokin kauppa ole pyhästä huolimatta auki...

No, Moskova. Suomen takatalvesta ei pääse eroon itärajan tällä puolellakaan. On kuin täällä olisi jopa enemmän lunta kuin Pirkanmaalla viimeisimmän ihastuttavan pikku pyryn jälkeen. Nyt puoliltapäivin taivas tosin näyttää selkenevän.

Kohta lähdemme kahvilaan, jossa maksetaan käytetystä ajasta, ei teestä ynnä muusta suuhunpantavasta. Kavereita näkyilemään!