Pietarin kirkot

Lempikirkkoni Pietarissa on ihan selvästi Spass-na-krovi eli Kirkko veren päällä. Siellä oli niin sinistä sisällä! Kaikki pinnat oli koristeltu värikkäin mosaiikein. Aina se ei ole ollut nykyisessä loistossaan, ja suuri restaurointityö kirkon korjaamiseksi onkin suoritettu, sillä se oli kymmeniä vuosia vailla huoltoa. Se rakennettiin 1900-luvun alussa sille paikalle, jolla Aleksanteri III haavoittui kuolettavasti salamurhaajan pommista. Kirkon sisällä on näkyvillä senaikaiset mukulakivet tsaarin haavoittumispaikassa. Kirkko veren päällä sijaitsee Gribojedovan kanavan varrella, ja sen takana on kuuluisa matkamuistotori.

Kävimme myös tietysti Iisakinkirkossa, ja kiipesimme vielä näköalatasanteellekin. Äiti olisi ehkä kieltäytynyt tulemasta niitä portaita ylös... Ylhäällä tuuli, ja auringosta huolimatta oli vietävän kylmä, joten kovin kauaa emme näkymiä ihailleet. Ensimmäisellä matkallani Venäjälle, lukiokurssin kanssa Pietarissa, kävimme samaten Iisakinkirkossa, mutta nyt meillä ei ollut opasta, eikä kirkko jotenkin muutenkaan lumonnut samoin. "Nähty." :P Spass-na-krovi puolestaan säväytti. Kaverini suosikki oli Pietarin-Paavalin linnoituksen kirkko. Sinne on haudattu yhtä tai kahta lukuunottamatta kaikki tsaarit ja keisarinnat Pietari Suuresta lähtien. Suuria hautakiviä oli pitkin kirkkoa parisenkymmentä. Myös viimeisen tsaarin lähes koko perheen jäännökset on siirretty sinne vuonna 1998. Oli hiukan aavemaista tajuta, että aivan todella täällä sijaitsevat maalliset jäännökset ihmisistä, jotka hallitsivat Venäjää ennen vallankumousta.

Iltapäivällä keräsimme kamppeemme ja lähdimme kohti rautatieasemaa ihan hyvissä ajoin. Vaeltelimme pitkin metroasemia vajaat puoli tuntia, joten oli hyvä varata etukäteen kunnolla aikaa. Joiltakin metroasemilta pääsee kulkemaan risteävän linjan asemille, ja kesti hetken löytää etelään lähtevä vihreä linja. Metrossa seistyämme ja maan pinnalle kavuttuamme koimme vielä epäselviä hetkiä, kun rautatieasemallakin joutui seikkailemaan. Täällä on tapana, että taajamajunien aikataulut ja laiturit ilmoitetaan isolla yhdessä paikassa, ja sitten kaukojunien puolen sisäänkäynti on vaatimattomasti merkitty, ja sen löytääkseen matkaajan on pyöriskeltävä keskellä pihaa suu auki. Saattaa tietysti olla, että hiukkasen liioittelen, koska olimme väsyneitä emmekä kovin valppaita.

Pääsimme loppujen lopuksi sitten istumaan junaan ehkä parikymmentä minuuttia ennen sen lähtöä. Kaverini päivää paransi se, että vaunut olikin järjestetty käänteiseen numerojärjestykseen, eli vaunuun 16 ei tarvinnut raahustaa aivan junan loppuun saakka.

Juna itsessään oli sellainen, millaiseksi aina venäläinen juna kuvataan. Ei ollut suomalaisten totuttuja pareittain asetettuja tuoleja, vaan avo-osastot. Koko vaunun läpi kulkee siis yksi käytävä, jonka varrella on sängyiksi petattavia penkkejä. Vasemmalla on vastakkain kaksi kolmenistuttavaa penkkiä ja pöytä niiden välissä, ja oikealla kaksi yhden hengen penkkiä. Jokaisen penkin yläpuolella on yläpeti. Yhden hengen penkkien välissä on siinäkin pöytä, joka kiepautetaan sängyn keskiosaksi kun halutaan siirtyä pötkölleen. Yläsänkyyn saa kiivetä aika korkealle, sillä askelmia on vain yksi. Jokaisen penkin selkänojan takana on kunnon seinä, joka erottaa osaston seuraavasta.

Meitä hämmästytti, kun melkein kaikki muut matkustajat kävivät pitkäkseen joskus klo 17-19 aikaan. Vaunu oli hyvin hiljainen. Me istuimme, koska emme olleet maksaneet lakanoista (nytkin ne olisi saanut vuokrata, emme halunneet) ja olimme levittäytyneet tavaroinemme koko penkille. Iltaa kohden sitten vaunu vilkastui, kun matkaajat sihauttivat auki toisia ja kolmansia oluita. Jotkut lauloivat ja rytmittivät lauluaan taputtamalla käsiä jalkoihin, toiset vaan nauroivat muuten. Me tuijotimme ulos, leikimme tekevämme läksyjä ja puhuimme suomea keskenämme. Vastapäätä istuvan nuoren pariskunnan mies yllätti kiroamalla suomeksi kaverini perässä :D

Ylettömästi ja ilman syytä nauravat ihmiset ilmeisesti ärsyttävät. Olenkohan liian jäykkis? :D Toisaalta liiasta suomalaisuudesta ei voi syyttää, koska venäläisilläkin on tyhjännaurajia paheksuva sananlasku.