Raportti

Viikonloppu hurahti ohitse jotensakin nopeasti, vaikka se alkoi oikeastaan jo torstaina. Tai todennäköisemmin se tuntuu kuluneen vauhdilla siksi, että minulla on ollut paljon tekemistä. Tiistai aloitti viikon ahkeralla luennoilla istumisella (yhdellä taisin aktiivisesti torkahdella), keskiviikkona näin pitkästä aikaa metsää ja tajusin, kuinka suurkaupunki ahdistaa vaikken sitä tiedostakaan, torstaina kokattiin ja syötiin jälleen urakalla. 

Tämän viikon torstai-illallinen lisäsi osallistujamääräänsä jälleen, kun yksi espanjalainen liittyi joukkoomme. Ateriamme koostui pelmeneistä ja varenikeista sekä fetajuustoisasta salaatista. Ananas salaatissa aiheutti ahaa-elämyksen muiden kuin Suomen kansalaisuuden edustajille, ja innokkaan hyväksynnän maistamisen jälkeen. Lisäksi oli jälkiruokaa, eli suklaista kuivakakun tapaista sekä jäätelöä, zmrzlina, moroženoe. Ja ruokajuomatölkit lattialla piilossa komendantkalta, koska asuntolassa ei suvaita olutta. Tämä siivooja-vahtitäti kävi jutustelemassa P:n kanssa, hän päivittelee, kuinka syömme niin myöhään, ja muistammehan että jäljet pitää sitten siivota, ja syökää nyt sitten kun olette nuoria ja hoikkia.

Torstai-ilta venyi suunnittelematta pitkäksi, ja tutustuimme vanhan keskustan katuihin kevyessä vesitihkussa. Keskellä yötä Moskovan keskustassa ratsasteli joku tyttö isolla hevosella (jotka ovat kait useimmiten isoja, mutta olen harvemmin tavannut heposia lähietäisyydeltä, joten kokoluokka pääsee yllättämään) ja koetti värvätä porukkaa johonkin ehkä vähän hämäräperäiseen juttuun, josta ei ottanut selvää. Tuttavamme Dima pyöritteli päätään tytölle sen näköisenä että äläpä ehdottele meille.

Perjantaiaamu valkeni edelleen sadetta tiputtelevana, ja tervehti minua, joka ahkerana tein kielioppiläksyjä kahta sanakirjaa vuorotellen selaillen. Olen ostanut ihan mahtavan paronymiasanakirjan, joka esittelee samasta juuresta johdettujen sanojen eroavaisuuksia. Vähän kuin tolkovij slovar', mutta sanapariskunnat tai -kolmio-, neliö- ja muut -draamat on koplattu yhteen. Esimerkiksi goristij, gornij ja gorskij.

Perjantai jatkui mukavasti unosilla, romaaninluvulla (venäjäksi, ensimmäinen teos Akuninin Fandorin-dekkareista, jee), jälleen uinahtamisella, ja lopuksi syömällä ulkona. Tapasimme kämppis K:n kanssa kolmea muuta suomalaista opiskelijaa, ja ilta oli mukava, vaikka ensin ajateltu ravintola olikin tupaten täynnä. Onneksi vieressä oli toinen, josta sai hyvää ruokaa. 

Useampi söi sashlikin, minä otin plovia, jonka odotin olevan risoton tapaista (mutta jota ei kai kukaan asiaa tunteva kuvailisi risotoksi), mutta joka oli paremminkin tunnistamattomilla vihanneksilla peiteltyjä naudanpaloja riisipedillä. Sillä oli outo nimi, ehkä sybča? Aika hyvää, ja ensin söin salaatin, joka toki oli saanut osansa varmastikin pohjattomasta majoneesisammiosta.

Ruoan jälkeen liityimme vielä kaverin kaverien seuraan, heistä yksi oli saksalainen ja kaksi venäläisiä, ja ensimmäinen puhui hyvää venäjää ja jälkimmäiset moitteetonta englantia. Puhuimme toki suomen kielestäkin, kuinka se on niin erilaista kuin indoeurooppalaiset kielet, ja ihmettelimme sanaa kalapuikkoviiksimies. Se oli loputtoman huvittava, varsinkin kun käännös tarvitsi relatiivilauseen. Perjantaina menimme ajoissa nukkumaan.

Lauantaina säädin metrossa. Olin matkalla tapaamaan erästä moskovalaista tyttöä, joka opiskelee suomea ja on erittäin kiinnostunut Suomesta. Olimme sopineet tapaavamme Smolenskajan metroasemalla. Myöhästyin vähän, mutta tajusin ilmoittaa ennakkoon, ettei Ira hermostu. 

Asuntolalta Smolenskajalle päästäkseen täytyy vaihtaa linjoja aina tuskaisen täydellä Biblioteka imeni Leninan asemalla. Perillä vaaleansinisen linjan Smolenskajalla ihmettelin, kun I:tä ei näy. Havaitsin lopulta, että sininen ja vaaleansininen linja ovat rinnakkain, ja molemmilla toki on samoilla kohdin asema nimeltä Smolenskaja. Minä olin tietysti sillä väärällä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin - juttelimme Arbatin Mäkkärissä yli kolme tuntia. Muistikuvieni mukaan venäjän ja suomen määrät menivät aika tasan. Sain selvittää muutamia Uuno-leffasta poimittuja sanontoja, kuten "saada kiinni rysän päältä" (ei mitään tekemistä ryssän kanssa), tai "olla hiuskarvan varassa". Omatkin silmät aukenivat tämäntapaisille idiomeille, joita toisinaan kuulee paljonkin.

 Lauantai-iltana totesin, että stereotypioissa on kyllä jotain perää: suomalainen ja saksalaiset olivat sovittuun aikaan lähdössä yhden tytön synttärisusheille. Espanjalaisia sai odottaa puoli tuntia, italialaisilla meni vain 10-20 minuuttia yli sovitun. No, onneksi ei ollut kiire, niin ei tarvinnut hermostua. Hämmennyin siinä odotellessa synttärisankarin ystävän kielitaidottomuudesta: kakskyt ja risat ikää, englannin taito sillä tasolla, että kun kysyin englanniksi "Et taida puhua yhtään venäjää", kaveri tuli apuun ja italiansi. Mä elän kuplassa, kun ihmiset, joiden kanssa oon päivittäin tekemisissä, puhuu yhteensä 12 eri kieltä. (Tää laskettiin yks ilta.)