Turistiaktiivisuutta

Tänään pesin toivottavasti viimeisen kerran pyykkiä täällä. Kone ei tapellut vastaan, vaikka oli edellisellä kerralla värjännyt riepujani.

Tänään tein toisen kerran illalliseksi pinaattipastaa. Sattumina viimeiset maissit, kuskusta keräämään nesteet, palan painikkeeksi päärynämehua. Minusta on tullut mehuaddikti täällä. Maidosta saa entistä enemmän limaa kurkkuun. Kämppis E totesi ateriastani: "Aah! Spainäch!" Elikkä pinaatti, yhteinen lemppari. Muuten ruoat pysyvät helposti erillään: hän pitää hapankaalista, minä en mitenkään erityisesti, toisin kuin pavuista, joita minä rakastan, mutta E ei ole edes maistanut.

Myöskin tänään kävin vihdoin Vyšehradissa. Pitkään olen sinne jo aikonut, yrittänyt houkutella seuraa, mutta eipä ole koskaan tärpännyt. Lähdin sitten itsekseni iltasella. Se oli kiinnostava ratkaisu, ja tämän keikan jälkeen minulla on uusi lempipaikka Prahassa.

Yksi karmivimmista turisteiluista se kyllä minulle oli. Pimeässä illassa yksin. En ottanut karttaa mukaan, joten metroasemalta piti lähteä taktiikalla "jos oisin kartalla näin päin niin se linnoitus vois olla tässä suunnassa, mutta..." Metodi on valitettavasti johdattanut usein harhaan, mutta ehkä suurin osa käytännön sovelluksista on joka tapauksessa päättynyt haluttuun paikkaan. Kiertoteitä ei lasketa epäonnistumisiksi, nehän ovat vain hidasteita.

Tumma rakennelma on Vysehradin ja Nove meston yhdistävä massiivinen silta. Kulkee korkeuksissa varmaan pari kilometriä.

Kävelin autioita katuja ja ihmettelin, että tätä Prahaa en ole vielä nähnyt. Rakennukset olivat korkeita, kadut välttivät suorakulmaisuutta parhaansa mukaan, maasto nousi jyrkästi. Sisäinen salapoliisini päätteli minun lähestyvän linnavuorta, ja ennen pitkää niin kävikin. Satuin tosin lähestymään linnan muuria portittomalta seinämältä, joten ovela yritykseni päihittää puistopolun kalteva ja liukas pinta oli sinänsä onnistunut mutta ei johtanut haluamaani kanssakäymiseen muurin sisäpuolen kanssa.

Taustalla Vyšehradin, tarujen Libušen linnoituksen muurit

Onneksi optimistinen minä ei antanut periksi ennen kuin siinä vaiheessa, kun oli tuurikkaasti tietämättään kiertänyt suurelle portille. Sillä kulmalla oli ihmisiäkin, eikä vain pelottavia huppupäisiä koirantaluttajakorstoja. No, näin minä aikaisemmin yhden tavallisen kassatädin oloisen naisenkin, että.

Vyšehradin alue siellä muurien sisällä vaikutti hämmästyttävästi tavalliselta pikkukaupungilta. Mukulakivikatuja, yksi- tai kaksikerroksisia rapattuja rakennuksia. Sitten tuli vastaan herttainen rotunda.

Kuvat tällä kertaa pienempiä koska käsi ja valo eivät toimineet yhteisymmärryksessä.

Rotundan tavattuani jäin odottelemaan, että kepilleen rähjäävää koiraa taluttava joukko menisi kauemmas, ja koin taikahetken. Kirkosta kantautui kelloilla soitettu melodia, vähän kuin kansanlaulun tapainen virsi. En tiedä, minkä tyylistä kirkoissa soitettava musiikki täällä on. Minulla ei ole harmainta aavistusta myöskään siitä, mitä laulua siellä soitettiin ja miksi, mutta jäin paikoilleni niiksi viideksi minuutiksi, jotka soitto kesti.

Toivuin sitten ihastuksestani koska hiljainen puisto oli jotakuinkin karmiva. Keskelle pimeyttä, puita ja pensaita sytytetty punainen muistokynttilä olisi voinut olla vielä pelottavampi, ellen olisi kuullut hautakynttilöiden olevan täällä yleensä punaisissa lyhdyissä. Lähistöllä aidan takana toki oli hautausmaa.

Vyšehradský hřbitov, hautausmaa, jossa lepäävät sekä Mucha että Smetana ja muut Tšekin taiteiden suuruudet.

Sikäli ilta oli minulle omiaan, että sain rauhassa kuvitella mörköjä ja vihaisia pultsareita pimeisiin kohtiin. (Kumpiakaan en ole tavannut sen paremmin Tsekissä kuin Suomessa.) Eihän siellä mitään ikinä ole, mutta mielikuvitukseni lähtee hieman lentelemään ilman lupaa, kun ilma on kostea ja siirtää pienetkin äänet ihan lähelle, kun sitä kulkee ilman seuraa tuntemattomien korkeiden muurien välissä ja nurkan takaa putkahtaa lenkkeilijä tai koirantaluttaja. Tai Alfa Romeo. Yhden kerran hätkähdin kunnolla alhaalta Vltavan sillalta kuuluvaa junan torvea.

Uusgoottilainen Pietarin ja Paavalin kirkko

No, yksinkertaisesti sanottuna Vyšehrad oli mieletön. Ehkä yksinäinen ekskursioni hieman saattoi päästää romanttisen mietintätaipumukseni liikkeelle, mutta sieltä muurilta Vltavan yli Prahan linnaa ja Petřínin tornia tähyillessäni olin ihan varma, että golem odottaa jossain ullakolla, soturi Bruncvíkin taikamiekka Kaarlen sillassa ja pyhä Václav sotureineen Blaník-kukkulan sisässä.