Vídeň

Tarjoilen teille kuvia! Olin Wienissä (otsikossa tsekiksi) marraskuun viimeisenä viikonloppuna. Hetki siitä jo on...

Saavuimme bussilla joskus kahden maissa perjantaina, ja lähdimme takaisin Prahaa kohti viideltä sunnuntai-iltapäivänä. Tai niin, kuusi meistä matkusti näin. Kaksi puolalaista tyttöä otti liftikyydin, joten kokonaiseksi päiväksi Wienissä heille jäi vain lauantai. He lähtivät pikatien varteen metsästämään kyytiä Prahaan jo ennen aamuviittä. Jutuista päätellen heilläkin taisi olla hyvä reissu, kun pääsivät seikkailemaan.

Rathaus sekä sydänpuu

Aloitimme suuntaamalla sinne, mikä kartalla näytti keskustalta. Löysimme raatihuoneen ja yhden isoimmista joulutoreista.  Kaikki puut raatihuoneen edessä olevassa puistossa oli koristeltu tämän ylläolevan tapaan. Parissa oli sydämiä, jossain palleroita, jossain kiekurakuvioita, ja aina koko iso puu täynnä. Valot olivat lämpimän värisiä. Tuli juhlainen olo.

Astetta muhkeampi adventtikynttelikkö.

Christkindlmarktin taustalla Burgtheater

Jälleen raatihuone. Pahoittelen tärähtelyä.

Paahdettuja kastanjoita.

En olekaan ennen maistanut kastanjoita. Ne maistuivat vähän samalta kuin makea peruna, ja tuntuivat
siltä kuin papujen sisus. Kiinnostava koostumus, mutta maku ei ollut mitenkään ihmeellinen. Ehkä kastanjoiden hohto on siinä hetkessä, johon ne kuuluvat. Niitä syödään kylmällä torilla tai hyisessä puistossa, lämmitellään sormia pienen puketin ympärillä, ja koko ajan odotetaan joulua tulevaksi. Sellaista pientä kihertävää oloa. Saksalainen ystäväni kertoi, että paahtamiskärryjä ilmaantuu kadunkulmiin kun ilmat alkavat kylmetä.

Kojussa kaikkia herkkuja mitä kuvitella saattaa.

Ylimpänä kojun tarjoomuksista on yltä päältä koristeltuja joulupipareita. Niitä oli niin Omalle ja Opalle kuin tyttö- ja poikakaverille, ja tietysti myös isille ja äideille. Hauskempihan tuollainen on kuin joulukortti, vaikka vaatinee henkilökohtaisen toimittamisen.

Alte Hofburg nähtynä Michaelsplatzilta päin.

Wienissä olisi ollut juuri meidän vierailumme aikana Frida Kahlon töiden näyttely, mutta yhyy, jonot olivat korttelin mittaiset! Päätimme käyttää aikamme hyödyksi muulla tavoin, "enjoying life", kuten opettajamme Ustissa sanoi.

 Lauantaina oli ohjelmassa puistokierros. Olimme kävellen liikkeellä. Parin kilometrin matkalle mahtui ehkä viisi joulutoria! Hihii. Ei ihme, että Tampereellakin mainostetaan saksalaisia joulutorin myyjiä. Meno on ihan toista kuin meikäläiset pari koppia koskensyrjässä. No okei, ehkä täällä oli vähän ihmisiäkin eri tavalla. Turisteja käy kai Wienissä vuosittain päälle viisi miljoonaa.

Museokorttelin logo siellä paistelee

Karlsplatzilta

Poneja!

Karlsplatzin puistossa oli myös joulutori, kojuja jotain parisenkymmentä. Jokainen aukio niitä pullisteli. Aukion päässä kirkon edessä olevan poniratsastusalueen kiveys oli peitetty oljilla. Ehkä sen oli tarkoitus suojata laattoja ponien kengiltä tai päinvastoin, mutta se ehdottomasti ei sopinut yhdessä sulavan lumen kanssa tallattavaksi.

Belveder-puutarha

 

Belveder-puutarha

 Belveder-puutarha oli pitkä, varmaan kilometrin mittainen, tällainen hyvin kurinalainen puisto, jossa oli leveät hiekkakäytävät ja tarkasti rajatut istutusalueet, nyt tietenkin mustana multana. Luultavasti Habsburgien tai muun ison suvun mahtailutarkoituksessa rakennuttama. Kiinnostunut saa itse kaivautua netin syövereihin tällä kertaa.

Vielä Belvederistä

Kasvitieteellinen puutarha

Voi että, jos tuoksun saisi kuvaan, niin haistelisitte tässä kohtaa täyteläistä märän maan ja neulasten tuoksua, sellaista syksyistä, joka saa sieraimet leviämään muhkeudellaan. Tämänkaltainen tuoksu tervehti minua kasvitieteellisessä puutarhassa Belvederin kurinalaisuuden muurin takana. Hihkuin vähäsen kavereille.

Osta päivän lehti. Kolikko kilahtaa purkkiin.

Prahassakin on ihmisille tarjolla asioita tolpissa katujen varsilla. Koirankakkapusseja nimittäin. Niille ei kyllä ole maksulokeroa vieressä.

Sää ei meitä ihan hirveästi suosinut, räntä räiski päin kasvoja paitsi lauantaina päivällä. No, tietysti sunnuntainakin oli ihan siedettävä sää, kun piti lähteä. Saattaa kyllä olla, että aika kultaa muistot, sen verran monta aikaa on jo matkasta vierähtänyt. Olisiko peräti kolme viikkoa.

Bertolt Brecht: Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti. Hämäännyin nimistä. Wikipedia kertoo, että näytelmän pohjana on Hella Wuolijoen kirjoittama toinen näytelmä. Sieltä siis suomalaiset nimet.

Mieleen Wienistä jäi lähinnä hyvä matkaseura ja kirkas taivas suoralinjaisessa puutarhassa. Ja tietysti punssi! Maistelimme sunnuntaina ennen bussin lähtöä erilaisia punsseja. Suosikkini oli muistaakseni granaattiomenan makuinen. Jokin erittäin kermainen juoma oli nimeltään Heisse Liebe, herkullista. Siinä sivussa oli sitten hyvä kirjoitella kortteja kotiväille, mitä nyt sormet piti välillä sulattaa mukinkyljessä.

Mukeista sen verran, että Wienin toreilla oli kiinnostava tapa tarjoilla kuumat juomat: kojulta kuin kojulta sai tassuihinsa posliinimukin, usein sopivasti jouluteemaan koristellun. Juoman hinta saattoi olla vaikka vitosen, josta kaksi ja puoli euroa oli mukinpanttia. Jos mukin vaivautui viemään takaisin, sai sitten pantin taskuunsa, mutta pari mukia lähti tietysti matkamuistoiksi.

Kotimatkan eräs kuriositeetti oli heti Tsekin puolella rajan takana: kaveri kertoi, että siinä tökötti hervoton kasino kyljessään jokin lasten riemumaa. Jälkikasvu ammattilaisten hoteisiin ja aikuiset aikuisten huvipuistoon?