keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Pirulaisia metrossa

Näin muuten silloin pyhänä Mikulašina eli 5. päivän iltana metrossa pelottavan kuusikon. Pyhän Mikulašin viitan liepeissä pyöriskeli kokonaista viisi pikkupirua. En uskaltanut ottaa kuvaa kun niillä oli sarvetkin päässä ja häntä takapuolessa. Samaan aikaan tämän lössin kanssa metroon tuli suuri perhe, jonka lapsista ainakin kaksi tuhersi äänekkäänpuoleista itkua. Pirut olivat ilmeisen tyytyväisiä itseensä.

Piruista tuli mieleen nuutipukit. Nämä kyllä puhuivat ainakin metrossa keskenään ihan normaalisti, mutta ehkä tositilanteen tullen vaihtavat johonkin vikinään? Mitä ääntä mahtavat pirut pitää, "pir pir" niin kuin puput sanovat "pup pup"? Naamat olivat kuitenkin mustana ja tukka takussa, yhdellä takki vuori ulospäin ja toisella hupun karvareunus häntänä. Mikulašin sauva oli saanut edullisen koristekiekuran alumiinifoliosta ja päässä oli pahvinen hiippa. Mahtoiko sotisopaan kuulua parta? Luultavasti.

Tämä metrotapaaminen sekä myöhemmin illalla Náměstí Republikylla nähty joukkio selvensivät sen, miksi eräällä edellisen viikonlopun bileseurueella oli punaiset, vilkkuvat sarvet päässään. Minä pohjoismainen en ensin tiennyt, mietin vaan, että nyt on mennyt kalenteri sekaisin kun Demons-pippaloiden piti olla vasta seuraavalla viikolla. Keskemmältä Eurooppaa kotoisin olevat kaverit olivat paremmin kartalla.

Ei kommentteja: