Piknikurakointia

22-kerroksinen talo Stroginossa

Pääsiäiseni oli tänä vuonna yhtä hymyä ja aurinkoa, uusia ja vanhoja mutta yhtä kaikki ihania ystäviä, piknikkejä, sydämellistä naurua, kielikeskusteluja, vitsien kääntämistä suomesta venäjään ja venäjästä suomeen, kävelemistä ja mukavassa määrin myös syömistä.

Pashani nautin jo tiistaina pakottavista olosuhteista johtuen. Mämmiä ei näillä leveysasteilla tunneta, ja sitä on aika hankala selittää. Onneksi sanakirja sukeltaa esiin tiheään tahtiin.

Kertoilen pääsiäisviikonlopusta vielä lisää, mutta nyt on saatava unta. Tämän lyhyen yhteenvedon lopuksi vielä video Kolomenskoen puistosta. Nousimme videolla näkyvää mäkeä Iivana Julman rakennuttaman kirkon ohi kohti merkillistä metallilevysoitinta. Millähän nimellä tuota kutsuisi.

Pääsiäisvieraita!

Pushkinin taidemuseo

Tänään oli sellainen kiva päivä! Tekee mieli lopettaa joka virke huutomerkkiin ja vetää päähän vaaleanpunainen pipo, kun elämä on tällä hetkellä niin kivaa.

Riemun aihe on sekä upean aurinkoinen ilma (varmasti oli ainakin kaksikymmentä astetta auringossa, varmasti!) että siskon ja toverin saapuminen Moskovaan, Venäjän bisneksen ja historian sydämeen. Olimme hyviä turisteja, kun kävimme sekä Vanhalla Arbatilla että Punaisella torilla, tosin torilla todettiin, että onhan tätä jo nähtykin, ja lähdettiin ehkä vähän liian pitkälle kävelylle kohti Kitai-Gorodin ruokapaikkoja. 

Olimme museovierailleet Moscow House of Photographyssa, ja pitkästä jalkojen päällä vietetystä ajasta johtuen oli mukavaa, että Maroseika-kadun PirOGIssa oli yksi pöytä vapaana, joskin sitten edellisten asiakkaiden jäljiltä vielä siivoamatta. Kitoihin upposi niin borssia (smetanalla), kanakotletteja (kermakastikkeella), syrnikkejä eli paistettuja rahkakakkuja (smetanalla) kuin blinejäkin (rahkatäytteisiä, smetanalla). Ah ihana smetana, silkkisen pehmeä koostumuksesi saa kieleni visertämään onnesta kuin kevätpöllyissään sirkuttavan talitiaisen. Rahka on myös hyvää.

Olen sen verran luterilaisesti kasvatettu, että tunnen syyllisyyttä odottaessani pitkäperjantaita iloisella mielellä. Mutta täällä kun kirkollisia pyhiä juhlivat vain uskonnolliset ihmiset, tilanne on jotenkin eri kuin Suomessa. Joka tapauksessa huomisen suunnitelmiin kuuluu suomea puhuvien venäläisten tapaaminen. Olisi tarkoitus katsella Moskovaa Varpusvuorilta käsin, eli valtionyliopisto MGU jää selän taakse. Voin raksia uuden kohdan "tee nämä asiat Moskovassa" -listastani, jota en toki ole oikeasti tehnyt.

Niin, tänään oli myös palotarkastus täällä asuntolassa. Jo eilen illalla kävi komendantkarouva juttelemassa herttaisesti: 

"Onko tytöillä vedenkeittimiä, silitysrautoja, muuta elektroniikkaa? Sovitaanko, että pistätte ne piiloon, kun muuten tulee ikäviä seuraamuksia, kun palomiehet jatkavat täällä juoksemista ihan yhtenään."

Pistettiinhän me. Aamulla eri nainen kävi sopottamassa, että onhan nyt sähkölaitteet jossain tallessa. Tarkastus oli nopea juttu, ukkelit porhalsivat huoneeseen ja vilkaisivat, mitä on töpseleissä kiinni.

Miten voin suhtautua paloharjoituksiin venäläisten tavoin vakavasti, jos huoneiden konkreettinen paloturvallisuus on tätä tasoa?

Toisaalta asuntolan lievä kollektiivisuus antaa turvaa: eilen saatoin istuskella huoneessani autuaan muistamattomana puolisen tuntia aikomani kymmenen minuutin sijaan sillä välin kun keitin kananmunia kerroskeittiössä. Aika tarkkaan puoli tuntia haahuiltuani sain hepulin,sillä muistin iltapalani. Ne kananmunat kiehuvat siellä vielä! Onneksi taiwanilainen vakikokkauskaverini oli tullut kellontarkasti vartin minun jälkeeni keittiöön ja nostanut kattilani kylmälle levylle. Kaikki vesi oli toki kiehunut kuiviin ja kattilan pohja oli musta, mutta munat olivat taatusti kypsiä. 

Kuorin siinä kananmuniani keittiön roskikseen, ja tämä taiwanilainen poika esitti jälleen kysymyksen, jonka olen kuullut jo muutamaan kertaan: onko tämä joku suomalainen ruokalaji? Ei elämän kevät, tyypille pitäisi esitellä joku mämmi tai kalakukko, niin voisin kerrankin sanoa oudoista kokkauksistani, että joo tätä meillä syödään.

Törmäsin luostariin

Zachatjevin nunnaluostari

Yhtenä kauniina päivänä viime viikolla, kun olin yrittänyt parhaani mukaan hoitaa viisumini pidennystä siinä täydellisesti onnistumatta, lähdin kävelemään muillekin kaduille kuin niille suurimmille, eli käännyin kerrankin sivuun Ostozhenkalta. Ensimmäinen asia, jonka löysin, oli kulkukoirapariskunta, jotka selvästi olivat hyvää pataa ison pululauman kanssa. Eivät ne kai muuten olisi kaikki sulassa sovussa rohmunneet samoja leivänpalasia.

Seuraava asia olikin yllä oleva nunnaluostari. Se putkahti esiin ihan kysymättä. Lähestyvän pääsiäisen kunniaksi rohkaisin mieleni ja hiippailin avonaisesta portista luostarialueelle. Koska kukaan ei tullut tiukkaamaan käyntini syytä, seurailin yhden naisen perässä alueen keskellä kohoavaan kirkkoon. 

Kirkossa oli remontti kovasti kesken, mutta aina silloin tällöin tuli yksi tai kaksi ihmistä, kiersi suutelemassa ikoneja ja tekemässä ristinmerkkejä, hiljentyi hetkeksi ja jatkoi taas matkaansa. Eräätkin kadulla ohittamani kiireisen näköiset keski-ikäiset naiset kävivät siellä. Sivussa olevan pienemmän ikonostaasin salissa (öh, sivukappelissa? sanasto hukassa nyt) seisoskeli pappi, joka toi mieleeni vasta katsomani elokuvan Ostrov (saari). Siinä muistaakseni pappi mustassa kupuhatussaan ja pitkässä kaavussaan seisoo samalla tavalla kirkon ikkunan ääressä ja tuijottelee ulos. Elokuvassa kyllä näkymänä oli talvisen kalsa Valkoinen meri, eikä kevääseen heräävä puutarha.

Tretjakovin tietämiltä

Kävin viime viikolla toistamiseen Tretjakovin galleriassa. Uudelle puolelle en ole vielä päätynyt, mutta sillekin on epäilemättä aikansa. Pääsin tällä kertaa etenemään ihanien kansallisromanttisten maalausten pariin, välillä puuttui vaan vahvat ääriviivat etten olisi Gallen-Kallelaa katsellut. Iivana Julma mulkoili kehyksissään ja teki vaikutuksen. Rakastuin esimerkiksi Sudorovin hahmojen kuviollisiin vaatekankaisiin, ja toki Kramskoin Tuntemattoman naisen muotokuvaan.

Крамской: Незнакомая (kuva)

Nainen katsoo niin täydellisen ylimielisesti muotokuvastaan. Voin hyvin kuvitella hänet vaunuihinsa tänne Hamovnikin vanhojen kivitalojen väleissä kulkeville pienille kaduille.

---

Viikonloppuna tapasin taas tamperelaiskaveria. Oli erittäin mukavaa. Huomionarvoista on, että linjan nro 2 johdinauto tarjoaa erinomaisen sekä edullisen turistikierroksen Uudelta Arbatilta Kristus Vapahtajan katedraalin ja Kremlin ohitse Kitai-Gorodiin. Oma opas mukaan, hinta 28 rub, kesto arviolta 15 min. Tällainen tiivis budjettimatkailijan paketti.

Onks pakko jos ei haluu

Kuvauksellisella majavalla on hiekkarintalappu.

Katselinpa taas hakusanoja, joilla blogiini on tultu. Ne ovat toisinaan lievästi huvittavia, toisinaan vähän enemmänkin. Blogiani haetaan sen nimellä säännöllisesti. Helpommalla pääsisi, jos senjansuunta piste blogspotin kirjoittaisi osoiteriville, mutta kukin tyylillään. Paras on ollut ehkä "matkakiva", jolla on blogiini tultu parikin kertaa. Se ei edes esiinny tuossa muodossa täällä, vaan guugeli on ollut supertehokas, kun jossain kommentissa matka ja kiva ovat olleet vain pilkun päässä toisistaan, ja se on ne täältä bongannut. Lisäksi on toki etsitty maailman pienintä kanalintua ja alivuokralaista kesäksi, mutta ne nyt on ihan tylsiä, kun olen niistä puhunut ja sen jopa muistan. 

Joltakulta on ollut kadoksissa 200 ruplaa, ja hän on sitä lähtenyt etsimään internetistä. Toivotan menestystä. Myös meidän tyttöjen jännittävä keskiviikkopäivä silloin helmikuussa on kerännyt yleisöä: "lukon kieli jumissa" tuo edelleen muutaman tyypin viikossa.

Sitä en osaa selittää, miksi tänne on tultu hakusanoilla "kana sienikastike". Bratislavan tai Plzenin bussiasemien haut ymmärrän, mutta en valitettavasti pysty tarjoamaan tarkempaa tietoa, kuin että Bratislavan bussiasema näyttää julisteineen ja betonirakennelmineen hämärän kaupankäynnin keskukselta, ja siellä yläkerrassa oleva vessa maksaa muistaakseni euron (ei paperia).

Kaikkein hämmentävin tuli tänään: "ilman viisumia Pietariin". Tässä sattuu olemaan sellainen juttu, että tuota Suomen ja Venäjän välistä rajaa ei voi ylittää ilman sitä kivaa, vähintään viidenkympin arvoista tarralappua siellä passin sivulla. Toki jos hakija on sattunut olemaan vaikkapa suomentaitoinen Israelin kansalainen, asia on vallan toinen, sillä näiden maiden välillä on viisumivapaus. Suomalaista en kuitenkaan kehottaisi kokeilemaan onneaan viisumittoman madventure-matkailun alalla.

Ettei asia jäisi epäselväksi, toistan: ilman viisumia Suomen kansalainen ei voi matkustaa Pietariin.

//Ja nyt sitten korjaan sanojani: kyllähän sinne Pietariin ilman viisumiakin pääsee, jos lähtee 72 tunnin risteilylle. Hyvä, että päivittelin tätä kämppikselle, koska itse en olisi muistanut risteilyjä. Tämä on kyllä vähän tyhmää, että kerrankin mulla on kunnon vaahtoamisaihe, ja sitten olenkin itse unohtanut faktoja... No, häntä pystyyn ja niin edelleen.

Салют в Москве - Ujo ilotulitus

Kauppareissulta

Eilen 12.4. oli juhlan paikka, kun Neuvostoliiton yhdestä suurimmasta saavutuksesta eli Juri Gagarinin avaruuslennosta tuli kuluneeksi 50 vuotta.