Freestylemeikit

Lauantain ohjelmassa oli rauhallinen uutistenluku. Vedimme päivävaatteet päälle vasta kolmen aikoihin, vaikka edellinen ilta ei ollut kulunut sen hurjemmin kuin listahittejä kuunnellen ja koneella nököttäen.

Gorkin puiston portti

Iltapäivällä otimme suunnan kohti Leninski prospektilla olevaa ostoskeskusta. Siellä totesimme olevamme kunnon moskvitskoja, koska olimme kaikkien muidenkin mummujen tavoin päättäneet tulla lauantaiostoksille. Ei se ehkä vielä ollut mikään hulluin ruuhka, vaikka hedelmäosastolla olikin niin täyttä että nälkäisemmältä olisi zen loppunut kesken.

Porttien ulkopuolella oli jääveistoksia. Hankalia kuvattavia pirulaiset.

Kotimatkalla onnittelimme itseämme hyvästä ajoituksesta, sillä Gorkin puistossa avattiin juuri portit freestyle-laskun maailmancup-kisojen miesten kilpailua varten, ja mehän menimme katsomaan! Portilla oli kova tungos, kun kaikki halusivat yhtä aikaa sisään, mutta yhden töytäilyn jälkeen oli väljempää. Kahdesta metallinpaljastimesta mentiin läpi, "eikö varmasti ole viinaa", sitten vatsantäytteeksi blinit Teremok-kärrystä. Mulla oli rahkatäytteinen. Että on ollut ikävä tämäntyyppistä rahkaa, täyteläistä ja makeahkoa.

Kilpailupaikka ainakin oli selvä jo portilta asti: keskelle puistoa oli rakennettu hervoton mäki! Katseltiin sitä sitten kotimatkalta sillalta.

Varsinaisen kilpailun alkua odotellessa ihmisiä viihdyttivät Kirkalta kuulostava Grigori Leps (jonka ekan biisin tunnistin :P) ja Natalia jotain, jonka ensimmäinen kappale oli Алехандро eli Gagan Alejandro venäjäksi... Myös esiintyivät moottoripyörällä ja moottorikelkalla jättihyppyjä suorittavat heput. Miten toimea mahdetaankaan piireissä kutsua.

Siellä se lentää!

 Oli kylmä. Sääsivuston mukaan miinusasteita ei ollut kuin 12, mutta se tuntui paljon enemmältä. Seisoimme tunnin paikallamme lumisateessa, mikä oli epäilemättä järkevä teko, mutta kameran käyttely ei ollut tarpeeksi liikunnallista verenkierrollemme. Piti lähteä kotiin ennen kilpailun alkamista, mutta nähtiin sentään jotain harjoitushyppyjä. Huomennakin kuulemma on jotain tapahtumaa puistossa. Vähintään voisi mennä luistelemaan.

Tuo karvahattunainen! Sudenpentu ehkä :P

Jos tuollainen karvalakki lämmittäisi?

Puisto ja asuntolahuone

Mitäs tää nyt on, selailen vaan Venäjän-matkakeskusteluja vaikka itse jo pönötän täällä. Jotain vikaa tuolla toimisto-osastolla.

Viralliset asiat alkaa olla melkein hanskassa, mut on rekisteröity ja tiedän, mille kursseille menen ja milloin. Opiskelijakortti ja metrokortti puuttuvat vielä. Tänään olisi ilmeisesti opiskelijakortti ollut valmis, mutta en ollut lounaan jälkeen enää keskustassa, niin jää maanantaihin se.

Tältä päivältä jäi viivan alle itse etsitty kaavake metron alennuskorttia varten, reissu Arhangelskoe-palatsin maille sekä ylenpalttinen tee- ja keksi-illallinen (oli siinä mandariinia ja juustosoppaakin seurana) telkkarin monenmoisten visailuohjelmien höystämänä.

Jälleen yksi rakkauden lukkojen silta Arhangelskoessa

Ruhtinas Jusupov on aikoinaan (ehkä 1700-luvun lopulla? Vois tarkistaa matkaoppaasta mut nyt ei hotsita.) rakennuttanut itselleen komean kompleksin, johon kuuluu puistoa ja puutarhaa ja palatsia. Neuvostosotilaitten parantola 70-luvulta ei kiinnostanut meitä yhtä paljon kuin Pietarissa sijaitsevasta Kazanin tuomiokirkosta tehty pienempi kopio, mutta tietenkään emme löytäneet tätä kirkkoa enää kahvilatauon jälkeen. En ollut missään vaiheessa kartalla sijainnistamme... Hyvin kuitenkin kiersimme sattumanvaraisesti ympyrän ja lähdimme samalta portilta kuin mihin olimme saapuneet.

Palatsin jonkun rakennuksen komea portti. Remppa vähän kesken, rahat vähissä.

Onnenpyörää ja satunnaista talent-showta muistuttavan visailuohjelman pyörityspöytä on kukkuroillaan herkkuja

Pikkupoikien yleinen bravuuri oli lausua runo

Sain tänään taas kuulla tsekkiläisestä aksentistani :P Pitää kyllä tunnustaa, että saatoin myös kysyä aiemmin päivällä ihan selväksi tsekiksi että tykkääkö kaveri uimisesta. Tsekin osaamisesta on tosin hyötyä, koska puolaa puhuva P ei niin paljon osaa venäjää vielä, ja kysyy välillä jotain puolan kautta, ja usein ymmärrän häntä. Se on vähemmän huijaamista kuin englannin kautta kysyminen. Yleensä yritämme puhua venäjää koko ajan, vaikka kielioppi meneekin päin Moskovan oblastin mäntyä.

Oikealla mun puoli, vasemmalla kämppis K:n. Selän taakse jää nitiseväoviset vaatekaapit. Oikeassa reunassa näkyy harmaa lukko ja ruskea ovennuppi. Ikkunaa saa säätää auki kiinni jatkuvasti koska kämppä on tuskaisen kuuma.

Tärisevä eteinen. Jääkaapin takana korealaisen ovi, jääkaapin päällä taas meidän ja korealaisen vedensuodattimet. Suodatettu vesi kiehautetaan vielä.

Ei oo liikaa krumeluureja lampussa.

Tässä vielä muutama kuva asuntolahuoneestamme, kuten huomaatte. Telkkari jäi päälle kuviinkin nyt kun sen taas avasin. Pariin päivään en oikein rekisteröinyt koko lootan olemassaoloa, kun en ole aikoihin ollut televisiollinen. Syksyn tamperelainen vaihtari Bee asusti ilmeisesti naapurissa, mutta meilläkin on korealainen naapuri. Sellainen huoneessaan pysyvä malli, joka välillä räkättää skypelle.

Jutut on edelleen jees. Tosin vähäisen blogiyleisöni reagoimattomuus vähän mietityttää. Hei tyypit, mulla on eka viikko Moskovassa meneillään :D Eli jättäkääs puumerkkiänne. En mä pelkkien sivulatauksien perusteella usko että ketään kiinnostaa!

Kootut sepustukset - vähän tästä päivästä ja huomisesta

Alkuun hurjan iso, venäläisen ylenpalttista kokoluokkaa oleva kiitos edellisille täällä asustaneille Tampereen tytöille! Kämppis K:n ja mun ei tarvinnut ensi töiksemme ostiskella patoja ja pannuja tai astianpesuainetta ynnä muuta, kun saimme kassikaupalla perintöä edeltäjiltämme :) Säilykkeitä on jo popsittu jonkun verran, ja radio ja päänvaivaa aiheuttanut lamppu ovat käytössä (lusikanvarsi poksautti muovilampun ulos kuvustaan.) Kiitos hirveästi!

Tämän päivän saldo on peruttu luento, yliopistokierros, neljä uutta italialaista kaveria sekä yksi taiwanilainen, vähän eilistä enemmän tietoa opiskeluista ja kursseista.

Saavuin tänne viikon myöhässä siitä, mitä minulle suositeltiin. Luulin, että joudun hyppäämään lennosta kursseille, joilla muut ovat jo aloittaneet, mutta tähän mennessä olen ollut japanilaisten ja korealaisten ryhmän mukana yhdellä kirjallisuusluennolla ja siinä se. Viime viikolla saapuneet uudet vaihtarit ovat olleet ns. vanhojen eli syksyllä saapuneiden ryhmissä. Ilmeisesti nämä ryhmät jatkavat kevääseen saakka, mutta jostain syystä minut laitetaan uuteen 1-ryhmään, jonka opiskelijat ovat vasta saapuneet tai saapumassa. Kolme edellämainituista italialaisista ja jotain hämäriä saksalaisia siellä kai tulee minun lisäkseni olemaan.

Ihmiset puhuvat täällä venäjää! Siis kansainväliset. Olen vaikuttunut. Ja ne puhuvat hyvin! Mulla on kauhea alemmuuskompleksi ensi viikosta, kun tunnit oikeesti alkaa. Oon kumminkin tuppisuuna tai sitten esitän monologin "kootut kielioppivirheeni" :P Tänään solkkasin epätoivoisena aiheesta metro että "jos meette tuonne niin ette pääse siellä sisällä niin kuin tuonne"... Eli että linjaa ei pysty vaihtamaan. Toisina päivinä taas sujuu paremmin. Mutta kyllä me suomalaistytöt vaan joudutaan väkivalloin pakottamaan suumme auki keskusteluissa sveitsiläis-ranskalaisen, espanjalaisen ja saksalais-italialaisen kanssa. Kun ei tule sellaisia luontevia hengähdystaukoja, että tässä nyt olen saanut sanottavani sanottua, vaan ei kun pitää puhua hiukkasen edellisen päälle ettei asia mene vallan ohi.

Päivän uusi sana: ложанка eli lozhanka eli pesuvati. Täällä kun on nyrkkipyykki kovassa huudossa.

Eilen yöllä ei karaoke soinut. En silti saanut unta. Tänä iltana ei maha itke tyhjyyttään (on mulla rahaa, en vaan ollu muistanu ostaa ruokaa tai syödä sitä mitä oli), ehkä siis parempi tuuri. Asuntolaa tuntemattomille: täällä on siis alakerrassa karaokebaari. Yleensä öisin saa nauttia popin helmistä. Korvatulpat auttavat vähän, tosin mulla on näemmä (kuulemma? :P) hiukan heikkolaatuiset.

Ja hei pahoittelen että mun jutut on aina tällaista sillisalaattia, mutta jos jäisin jäsentelemään fiksuja kokonaisuuksia, näitä kirjoituksia saisi odottaa maailman tappiin saakka :D

Maalaamatonta puuta ja venäläistä poppista

No kai mä nyt kirjotan sitten kunnolla tuosta matkastani. Näissä kolmessa päivässä, jotka olen ehtinyt täällä Moskovassa viettää, on tosin ehtinyt jotenkin kulua enemmän kuin 72 tuntia, siitä olen ihan varma, ja siksi tuntuu hassulta palata kaukaiseen aikaan parin päivän taakse.

Varoitan heti alkuun: tämä on maratonipostaus, koska olen väsynyt ja käytän turhan paljon sanoja.

Tiedotus perheelle: en tulekaan ihan heti käymään kotona, koska saan monikertaviisumin vasta huhtikuussa. Tyhmääääää. :( Jää J sun vanhat väliin ja kaikkea.

---

Sen verran eroa on Prahan elämään, että kuvia olen ehtinyt ottaa vain kaksi, mutta samaa taas on se, että kämppiksen kanssa tuntuu käyneen hyvä tuuri. Tänäänkin kahviteltiin hauskassa paikassa Chistie Prudyn lähellä useampi tunti. Siksi koputankin puuta, koska nyt vaikuttaa siltä, kuin olisimme tunteneet tämän suomalaisen journalismiopiskelijan kanssa jo jotenkin pitemmän aikaa. Toivon, ettei mitään ongelmia tulekaan.

GUM-tavaratalo iltaloistossaan

Jospa siirrymme asiaan. Seuraa sekava sepustus viime lauantai-maanantailta, pysähdyksiä olivat Tampere, Helsinki, Pietari sekä lopulta Moskova.

Minulla oli suunnitelmana tulla turvallisesti ja jännityksettömästi Tolstoi-junalla Moskovaan. Olin hyvissä ajoin Helsingissä ja istuskelin tyytyväisenä ystävän kanssa kahvilla (oli muuten mahdottoman ihana nähdä!) ja hykertelin itsekseni, kuinka aion mennä ajoissa rautatieasemalle että ehdin raahata matkatavarani (rinkka ja pieni matkalaukku sekä etureppu, koska luovutin kunnianhimoisen "ainoastaan kaksi roudattavaa kappaletta" -periaatteeni suhteen heti matkani ekalla etapilla, eli Tampereella) ylös Helsingin rautatieaseman tavarasäilytyksestä. Sivuhuomautus: siellä säilön käytävällä muuten istui noin seitsenpäinen viroa puhuvien nuorten miesten porukka, joka käytteli yhtä miniläppäriä ja hörppi olutta.

Lippu poltteli taskussa, kun kuudelta talsimme ystävän kanssa laiturille. Vaan kappas, ei ollutkaan taululla Moskovaan menevää junaa. Ystävä tarjoutui kysymään. Minä jäin hölmönä laiturille töröttämään. Ilmeni, että ei ihme, kun tahdonvoimani ei riittänyt Tolstoi-junan kutsumiseen aikataulunäytölle, koska se oli lähtenyt jo 17.52. Minä olin ylpeänä muistanut vanhojen papereitteni perusteella ulkoa, että lähtöaika on 18.23. Oikein minuutitkin tarkasti tiedossa! Ja pah. Muutama aika kirjava sana pääsi kun oli kerrankin tilanne vähän sadatella. Oma tyhmyys ottaa aina päähän kaikkein eniten. Tietysti se lähtöaika luki lipussani, ja varmaan virkailijakin sen sanoi, mutta mähän tiesin sen jo, niin enpä vilkaissut.

Ai niin, jo lauantaina olin herättänyt ystävissä tuttavissa Tampereella levottomuutta, kun kerroin, että aion hypätä Moskovan-junaan sunnuntai-iltana, mutta että lippua ei vielä ollut, koska Tampereen aseman kansainvälinen lipunmyynti on auki vain ma-pe kello 9-17. Minä tietysti olin liikkeellä lauantaina kymmentä yli viisi. Vuoronumeroni oli sitten 803. Opinpa tämänkin. Helsingissä kuitenkin myydään ulkomaille lippuja koko viikon kello 21 asti, että tiedät sitten sinäkin siellä toisen näytön takana, kun päätät lähteä yks kaks yllättäen minua vilkaisemaan.

Eli plan B tai toisin sanoen varasuunnitelma otettiin käyttöön. Savonlinjojen suomalainen bussi lähtee vasta kello 23, mikä oli mielestämme myöhään, joten suuntasimme sinne Kampin taakse hotelli Presidentin ja Tennispalatsin kulmille. Siellä oranssiin toppikseen pakkautunut täti heti huusi meidät bussiinsa. Ystävä ei nyt kuitenkaan tälle matkalle lähtenyt mukaan, vaikka joku kerta mä kyllä vielä... ;) Lähtö oli kello 20 ja matka maksoi 25 euroa. Ilmeisesti 30 eurolla haetaan kotiovelta, kuten eräs täti jossain keskustan jälkeen, ehkä Hakunilassa. Vertailuna Savonlinjat 39 euroa Hki-Pietari. Allegro näyttää kustantavan 84 euroa.

... sekä GUM-katok eli tämän fiinin tavaratalon nimikkoluistinrata Punaisella torilla

Minibussi körötteli siis itään. Väestä muut olivat venäläisiä (tai ainakin venäläisen nimisiä) paitsi minä ja yksi suomalainen opiskelijapoika. Rajalla päädyin siihen tulokseen, että takapenkin Bakir-tai-jotain-sinnepäin oli vaaleansinisine passeineen epäilyttävä, kun tietokonevarusteita täynnä olevia kasseja syynättiin tunti. Lopulta matka jatkui. Tie vaan oli huomattavan reikäinen. Irvistin joka kuopan kohdalla ja muistin takatilaan tungetussa matkalaukussa oleilevaa konettani. Matkalaukun vetokahva tietysti meni rikki jo Helsingissä ja viimeinenkin säälittävä kahvan ripe irtosi rajalla uudelleenpakkauksen yhteydessä. Vova-kuski jätti sen muistoksi bussiinsa.

Matka oli yllättävän uninen. Sain torkuttua lämpimän vierustoverini kyljessä, olisiko ollut Sergei tai Jaroslav. Saavuimme Pietariin kello 4.30 paikallista aikaa, eli minulle puoli neljä. Sain mukavan turistikierroksen. Ensin jätettiin pari matkalaista kotioville Vasilinsaarelle ja sitten huristettiin Iisakinkirkon ohi ja Nevskin päästä päähän. Käsitin, että Ploštšad Vosstanya eli Kapinanaukio oli viimeinen pysäkki. Tai on, jos sillä on hotelli Oktjabrskaja. Ainakin sen toisella puolella oli Moskovan asema, jolle minä hilasin väsyneen persoonani kaikkine lisäkkeineen.

Kädet huusivat apua ja silmät seisoivat päässä. Työnsin 24-h-lipunmyynnin ovea hyvän aikaa ennen kuin älysin kokeilla samaa taktiikkaa kuin edelliseenkin oveen: työntämistä. Johan toimi. Junalippu Moskovaan järjestyi sopuhintaan 2660 ruplaa, eli 70 euroa. Se oli sellainen bisnes-pikapikajuna. Lähtö 6.45, ei pysähdyksiä, perillä 10.30. Taisin itse asiassa matkustaa tunnin vähemmän kuin Tolstoi-juna? En pysty harrastamaan matematiikkaa tällä hetkellä.

Vietin aikani Pietarissa erittäin hedelmällisesti: seisoin asemahallin seinustalla parin mummelin muodostaman harvan rivin jatkona. Siinä ehti hyvin järjestää omaisuuttaan ja siirrellä rahojaan paikasta toiseen, ehdottoman turvallista :P No olin varovainen. Oli muuten hauska nähdä ehkä 13-vuotias poika melkein metrisen ruusun kanssa jotain junaa odottamassa. Useimmat näistä kukkapukettimiehistä kun ovat ihan aikuisia. Tietty kukka se on kukka vaikka tulisi varhaisteiniltä.

Juna oli hieno ja penkillä oli epämukava nukkua. Moskovassa seikkailin metrossa hyvän aikaa. Lopulta lopulta raahauduin pitkin loputtomiin jatkuvaa katua. Rengastin matkalaukkuni vyöhön, joten sitä sai hilata perässä eikä tarvinnut enää kantaa. Perillä huoneessa ensi töikseni vietin tunnin tuijottaen seinää ja sitten uudistuin suihkussa. Lopulta kaaduin sänkyyn kävelylenkin ja muun ohjelman jälkeen joskus kymmenen tai yhdentoista maissa.

Se satanen hintaa tekemättömälle matkalle Hgistä Moskovaan jäi kyllä hieman kaivelemaan. Jos kukaan on tulossa tätä väliä seuraavan kahden kuukauden aikana, niin täältä saisi yhden käyttämättömän lipun. Ehkä sen voi lunastaa takaisin. Tutkin asiaa. Ja en voi käyttää sitä itse, koska minulle tehdään monikertaviisumi vasta huhtikuussa.

Olen opiskeluiden suhteen ryhmässä noomer 1. Huomenna on joku luento jossain. Tason näen sitten. Samoin huomenna mut rekisteröidään vihdoin viimein ja muutenkin hoidetaan paperitöitä. Olen kyllä visitoinut kv-toimistossa sekä eilen että tänään. Alla Nikolajevna jutteli mulle ja ranskattarelle päälle tunnin. Tsekkiä täällä ei opeteta, puolaa kylläkin, mutta aloittavaa ryhmää tuskin on. Suomen käännöstunneille aion tunkea. Muuten en vielä tiedä mitään. Täällä ei kai ole kovin paljon vaihtareita vielä, vaan huomenna tulee lisää ja lopullisin tieto kevään systeemeistä tulee joskus kuukauden päästä, kun tulee porukkaa taas. Voi huoks. Onneks mulle on oltu ystävällisiä. Paitsi kaupan kassalla sain torut kun unohdin punnita omppuni. Mutku Skalkan Tesco! Kassalla tapahtui se.

Ok, nyt menee löpinä liian sekavaksi ja kellokin on puoliyö. Unia.

Pikapikaa

Uusi kaupunki ja uudet tuulet. Olen siis nyt Moskovassa, saavuin eilen puoliltapäivin.

Lisäsin blogiin englanninkielisen välilehden, joten sieltä voivat kielitaitoiset lukea kuvausta matkastani tänne. Kirjoitan sen toki suomeksikin, mutta nyt pitää lähteä hoitamaan asioita. Käyn koputtelemassa asuntolan päivystäjän (?) ovea josko saisin kulkuluvan asuntolaan. Sitten suuntaan yliopistolle, tuohon ehkä kymmenen minuutin kävelymatkan päähän, ja parhaani mukaan jutustelen opiskeluistani.

Eilen tapasin suomalaisen kämppikseni kautta pari muuta tänne saapunutta opiskelijaa. Espanjalainen Pablo on opiskellut venäjää ainoastaan viime syksystä asti, mutta puolan osaaminen kuulemma auttaa, joten heppu puhuu venäjää erittäin innokkaasti. Auttaahan se varmasti, mutta en silti odottaisi selostusta Siperian matkasta kertovasta kirjasta tai vihasta tilliä kohtaan. Puhuu siis hyvin venättä. Sveitsiläinen kääntäjäopiskelija Aleksandra taas puhuu myös erittäin hyvin ja on jotenkin sympaattisen tavallinen, jos ei laske puoleen selkään ulottuvia hiuksia. Hän myös kääntää venäjän lisäksi niin italiasta, saksasta kuin englannistakin, äidinkieli on ranska. Huh huh, vaikuttavaa. Jos osuisin näiden kanssa samaan ryhmään, voisin olla aika tyytyväinen.

Oma venäjäni kuulemma tulee nykyisin tsekkiläisellä korostuksella :D Puheessani on samalla tavoin avoimet vokaalit kuin tsekissä. Pablo minua tästä informoi, koska on useampaan otteeseen käynyt Prahassa oman Erasmuksensa aikana. Tsekin sanoja muutenkin pyrkii tunkemaan suusta ulos, ja samoin meinaan aloittaa keskustelun kämppiksen kanssa englanniksi. Ei ehkä tarvitse.

Mulla on asiat hyvin kun heti ekana päivänä sain hankittua puhelinliittymän ja ladattua netin. Yhteydet pelaa siis. Ainoa miinus tähän mennessä on tämän huoneen tunkkaisuus. Patterissa ei ole minkäänlaista termostaattia, joten ikkunaa pitää availla vähän väliä ettei vallan hikoilisi omassa huoneessaan. No, yleisvaikutelma on hyvä, vaikka en vielä olekaan nähnyt kuin Lubjankan metron lähellä sijaitsevan ihanan suuren kirjakaupan nimeltä Biblio-Globus ja Mu-Mu-ravintolan, jossa käytiin myös kesän reissulla. Tai käveltiinhän me sinne kirjakaupalle Kremlin muurin viertä, myönnetään.