tiistai 3. helmikuuta 2009

Tuoreus

Nyt on voittajaolo! Enemmän kuin aikoihin. Tällä tytöllä on nimittäin viisumi plakkarissa, eikä pelotteluista huolimatta tarvinnut odottaa viikkoa vaan alle tunti. En ehkä pääse tästä koskaan yli. Olen häkeltynyt. Maanantaiaamu ja aukeamisaikaan saapuminen saattoivat olla puolellamme, mutta Turun konsulaatti saa kyllä lähipäivinä aivan megalomaanisesti positiivista ajatusenergiaa minun suunnaltani. Konsulaatin jälkihuuruissa ihastelimme uunituoreita viisumeitamme moneen otteeseen, niin sieviä ne olivat.

Virkailija oli melkeinsukua: Tampereella opiskelee venäjää joku hänen ystävänsä, tosin kaverini ja minä olemme sellaisia untuvikkoja laitoksellamme ettemme niinkin vanhoja kuin kolmannen tai neljännen vuosikurssin opiskelijoita tunne.

Kotimaamatkailu oli myös mukavaa. Turussa käydessä oli kuin olisi ulkomailla ollut: kadulla kuului ruotsia (ainakin kerran! Toinen kerta olikin jo kotimatkan jälkeen) ja näkyi vanhoja puutaloja ihan eri tavalla kuin kotoisassa punatiilimekassamme. Turussa tulee selvästi juhla. Oi onnekkaat turkulaiset, jotka saatte kauniita rakennuksia katsella päivästä toiseen! ;)

Kerään selvästi t-alkuisia paikkoja.

2 kommenttia:

W kirjoitti...

:D Kerrankin jollakulla jotain positiivista sanottavaa Turusta...! Mutta samaa mieltä olen.

Anonyymi kirjoitti...

tuleppa tänne toisekki! :D
-K