Aurinkoa ja lämpöä ja dekkareita

Punaisen lokakuun suklaatehtaan alueelta. Nykyisin siellä on gallerioita ja hip-pop-klubeja.

Herttaisen hajamielinen opettaja päästi K:n ja minut, ainoat opiskelijat, etuajassa tunniltaan. 

Opettaja: "Millainen olo teillä nyt on?" 

K: "Huono."

O: "Huomaan sen."

Olemme vihdoin oppineet, miten kysymykseen tulee vastata. Suomalaisen vaatimaton "ihan hyvä" on väärin, sillä tunnin lopussa kuuluu sanoa rehellisesti "on nälkä". Tällä kertaa K kyllä puhui totta, koska hän on allerginen jollekin ja pärskähteli vähän. 

Lähdimme hoitamaan asuntola-allergiaa (ok, en tiedä, mistä pärskintä oikeasti johtuu) Gorkin puistoon. Että siellä on jo vihreätä! Olen katsellut tätä sisäpihan puuta ja tarkkaillut kasvavien lehtien kokoa, mutta jälleen kerran kevään vihreys pääsi yllättämään. Puistossa on komeita tulppaani-istutuksia ja suihkulähteet koristavat keskusaukiota, jonka laidoilla on jäätelökärryjä ja muita kojuja. Puistoon tullessamme kaiuttimista soi haitarimusiikki ja vähältä piti, etten pistänyt tanssiksi. Istuimme mukavasti auringossa lukemassa, pari kolme tuntia siinä vierähti. Pääsin Akuninissani kuutisenkymmentä sivua eteenpäin. Lukeminen alkaa olla melko tuskatonta jo, vaikken aivan kaikkia sanoja ymmärräkään tai jaksa etsiä sanakirjasta. Luen siis venäjäksi, ellei joku jo arvannut.

Boris Akunin on kirjoittanut kunnon sarjan dekkareita Sherlock Holmesin henkeen. Nuori moskovalainen etsivä Erast Fandorin aloittaa uransa kirjassa nimeltä Azazel', jota nyt luen (suomennettu nimellä Asaselin salaliitto), ja joka sijoittuu vuoteen 1876. Puhelin on uutuuskeksintö ja matka Lontoosta Pietariin kestää junalla kuusi päivää. Kirjoja on sarjassa kolmetoista ja niistä viisi on tähän mennessä suomennettu.

Muita asioita: eilen jäin lukitun oven taakse, tällä kertaa ulkopuolelle. Heh hee. Olin ollut luennolla poikkeuksellisesti mukanani vain muistiinpanovälineet. Lähtiessäni ehdin ajatella, että mitäs jos K lähtee jonnekin, mutta en edes sanonut ääneen, ettei minulla ole avainta. Sitten kun palasin, sain koputella niin kauan kuin halusin, mutta myös korealainen kämppis oli jossain.

Käväisin koputtelemassa neloskerroksessa A:n ovelle, ei vastausta. Menin hetkeksi istumaan keittiöön, "opiskelemaan", koska ei ollut muutakaan tekemistä ja muistiinpanot olivat joka tapauksessa siinä käsillä, mutta ei siitä mitään tullut, kun särki päätä. Kun siivoojatäti alkoi kolistella jossain kulman takana, lähdin kysymään neuvoa alakerran vartijalta. Siellä oli tietysti kirves-Valeri vuorossa. Hän onneksi ymmärsi nopeasti ongelmani ja kesken selitykseni laukaisi: "228." 

Kyseisessä huoneessa vietti lounastaukoaan asuntolan nachalnik eli johtaja tai hänen sijaisensa, en tiedä, mutta avainta ei ollut. Juuri eilen oli nimittäin käynnissä jonkin sortin tarkastus, ja kaikki vitoskerroksen ylimääräiset avaimet olivat tarkastajalla. Mihin hän niitä tarvitsi, sitä en tiedä, koska meidän huoneeseemme hän ei ainakaan tullut sisään, mutta yhtä kaikki, nachalnikilla ei avainta ollut. 

Ratkaisu saapui K:n hahmossa. Koputin uudestaan A:n ovelle, ja hän onneksi tuli avaamaan, vaikka kärsikin ruokamyrkytyksestä (damn you, golden arches!). Sain käyttää puhelun verran hänen puhelintaan ja vartin ajan hänen nurkkasohvaansa, ja sitten apuun hälyttämäni K palasikin jo puistosta. Reilun tunnin seikkailin ympäri asuntolaa :P