Kuinka tästä nyt ottaisi selvän... Lähtöä saa jo jännittää, itse asiassa se on ehkä ihan tervettä ja suotavaa, kun siihen on jäljellä yhden käden sormien verran päiviä. Olen melkein pakannut tavarani vajaan vuoden kestävään säilytykseen (huoneeni vuokrataan eteenpäin), lippu polttelee passin kera kirjoituspöydän laatikossa, ja matkatavarat alkavat olla otsaluun takana kasassa.
Silti innostus heittelee ihan luvattomasti: torstaina olin sitä mieltä, ettei mihinkään matkaan kannata lähteä kun ei kuitenkaan mikään suju. Perjantaina päivällä, kun tapasin ihmisiä (kummille terkkuja, oli kivaa!), olin ihan intoa piukassa, ja "jes jes parasta ikinä, oon pitkään halunnu ulkomaille, seikkailua ja jännää". Nyt sitten yön pimeinä tunteina nosti päätään haikeilu. Kaikki ihmiset ja pienet ympyräni jäävät tänne, reissaaminen on melkein sama kuin stressaaminen, ja mitä kaikkea. Ei tule vastaan tuttuja ja turvallisia katuja, kaupan tätejä (tyttöjä), opettajia, feissareita.
Syyllinen on kyllä hyvin tiedossa. Se vain majailee hankalasti tavoitettavassa paikassa. Korvieni väliin en pääse kuin balsamointipöydällä, ja ihan niin pitkälle en ajatellut mennä, kaikesta huolimatta.
Hetken saa kakaroida, sitten suoritan shamaaniloitsun ja manaan sen innostuksen takaisin. No, kyllä juna sen viimeistään aikaan taas saa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti